Torgny Lindgren syntyi Ruotsin Västerbottenissa 16.6.1938. Opettajaksi opiskelleesta miehestä tuli kirjailija. Hänen viimeiseksi jäänyt romaaninsa Taiteilija Klingsor julkaistiin tänä keväänä Liisa Ryömän suomentamana. Torgny Lindgren poistui keskuudestamme 16.3.2017. Useasti käännöksistään palkittu Liisa Ryömä 70-vuotiaana 9.5.2017.
Lindgren kuului Ruotsin kirjallisuuden kärkinimiin. Miten sellainen käsite ja arvostus saavutetaan? Ehkä se on summa, joka syntyy tunnettuudesta, myötäsukaisista kritiikeistä, myyntiluvuista sekä 25 kielelle myytyjen käännösoikeuksien saldosta. Kirjailija oli myös Ruotsin akatemian jäsen vuodesta 1991.
Lindgreniltä on suomennettu kuunnelma, kaksi novellikokoelmaa ja kahdeksan romaania. Olen lukenut valtaosan, viimeistä en. Sitä edellisen, nimeltään Muistissa, luin juuri. Lindgren kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Parisataasivuisissa romaaneissa on syvyyttä, mutta ei yhtään turhaa sanaa. Lingdrenin lähtökohdaksi riittää yksinkertainen ideataso, josta hän alkaa kasvattaa – kliseisesti ilmaistuna – elämää suurempia tarinoita.
Esimerkki: romaanissa Dorén raamattu lähtökohtana on analfabeetti, luku- ja kirjoitustaidoton muistelija, joka alkaa purkaa elämäänsä Sony MZN 710 -nauhurille. Hän näkee maailman kuvina ja kykenee jäljentämään kadonneen Dorén raamatun kuvat muistelmiensa tueksi. Tai toisinpäin, romaanissa Oikea maisema, sokea urkuri sanoo: ”Taide on myös sokeille.” Ja taiteilija vastaa: ”Jos minä olisin sokea, maalaisin korvakuulolta.”
Meillä Lindgrenin etäinen, kirjallinen sukulainen on Veikko Huovinen. Vielä lähemmäs pääsee Mikael Niemi menestysromaanillaan Vittulajänkä. Kaikki ponnistavat pohjoisen suullisesta kertomaperinteestä, johon kietoutuu veijaritarinoita, magiaa, naurettavaa hulluutta ja ylivertaista liioittelua.
Muistissa –romaanissaan kirjailija kokee aluksi muistelmiensa kirjoittamisen mahdottomaksi ja väittää kustannustoimittajalle, ettei hänellä ole muistoja. Tai ne ovat valheellisia. Tai jokaisella ruumiinosalla on omat muistonsa, joita on mahdoton sovittaa yhteen. Lopulta huimia tarinoita alkaa soljua.
Silkan mielikuvituksen sekaan Lindgren ujuttaa usein mielipiteen tai vakaumuksensa: ”Oikeastaan, halusin huutaa, en kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan! Sisältö on sivuseikka, mitätöntä. Pääasia on muoto! /…/ Saatan hyvinkin kirjoittaa mistä tahansa, kunhan löydän asiaan kuuluvan muodon! Muoto on pyhä! Meidän ikuisuuden kaipuumme on muodon kaipuuta. /…/
Luullakseni, muistan, olisin saarnannut, että intohimoisesti iloitsin siitä muodosta jonka löysin. Kuulin ja näin miten se sulkeutui kuin muna, jonka kuori sulki sisäänsä vettä etsivät ihmiset. Ja miten loppu oli välttämätön ja väistämätön juuri muodon tähden. Kaikessa kohtuuttomuudessaan. Ja miten kontrapunktit voisi livauttaa sekaan vain minun itseni ja mestarini Gustav Mahlerin iloksi.”
Summa summarum: Lindgren kykenee aina punomaan tarinoihinsa yllättäviä näkökulmia. Ja kuten otsikko julistaa, teksti tarjoaa aina lukemisen iloa ja jotain sanojaan suurempaa. Vahva suositus!
…………………………………………….
Blogin ekstralinkit:
1. Vieläkö on Vittulajänkä lukematta
2. Fantasiaa Borgesin tapaan: Musteapina ja kuvitteellisten olentojen kirja
…………………………………………….