Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?

Lahjapaperistani rapisteli esiin Rimminen ja Nenäpäivä. Kirjan luettuani koen esittää tulokulmani tekstiin ja oikoa yhden yleisemmän käsityksen. Ellei peräti väärinkäsityksen. Rimmisen on väitetty tehneen humoristista tekstiä. Ei pidä paikkaansa. Juhani Peltonen Elmoineen kaikkineen on raskasmielinen humoristi. Petri Tamminen on totinen humoristi ja Veikko Huovinen on humoristinen filosofi. Rimminen on koommikko.

Tausta: Lehtikuva/Jukka Ritola. Kuvamanipulaatio kirjoittajan.

Nenäpäivän teksti on silkkaa VAK-kieltä. Siitä löytyvät poikkeuksellisen voimakkaina kaikki kielen tasot: visuaalinen, auditiivinen ja kinesteettinen. Jälkimmäinen korostuu enemmän kuin kenelläkään lukemallani kirjailijalla. Ai mikä kinesteettinen? No, kaikki se mikä jää kahden ensimmäisen ulkopuolelle: liike, toiminta, fyysisyys ja tapahtumisen tunne.

Kinestesian keinot ovat perinteisen kohelluskomiikan käytössä. Nenäpäivän teksti on Chaplinin sukua, sen kirjallinen versio. Vielä parempi esimerkki saattaisi olla Mr Bean. Leffoissa ”nolojen tilanteiden miehen” aikeet eivät etene, vaan sotkeutuvat loputtomaksi sykeröksi. Myös Nenäpäivän Irma onnistuu kerrostalon portaikossa juuttumaan postiluukkuun ja jää hautajaisia seuratessaan kiinni katajaan. Tekstistä kutoutuu loputtomien aikeiden, vastuksien ja myttyynmenojen sarja.

Nenäpäivän rakenne on simppelin suora kronologia ilman taustoittavia takaumia. Tarinaa ei ole nimeksikään, kieli kannattelee romaania. Valistunut veikkaukseni on, että Finlandiavoittajien lukuprosenteissa on eroja. Rimmisen romaanilla on hyvät mahdollisuudet päätyä keskenheitettyjen porukkaan. Loppusijoituspaikka löytyy Bo Carpelanin Alkutuulen ja Antti Hyryn Uunin vierestä.

Veikkaukseni kaikella kunnioituksella. Omalla yöpöydälläni lepäilee Vihreä talo ja Maailmanlopun sota. Saan niitä tuskin koskaan päätökseen. Vain Vargas Llosan tämänvuotinen Nobel estää minua viskaamasta kirjoja divareiden ikuiselle kiertoradalle.

Tiivistys ja tekstin maneereiden vähentäminen tuskin sopisi Rimmisen tyyliin. Päähenkilö Irman autoilun kaoottisista kuvauksista puuttui tämän tarinan olennainen vastakappale, ihminen. Kärsivällisyyteni pettäessä piti lukunopeus tuplata. Nenäpäivä on lajissaan kelpo kirja, mutta minulle se ei tarjoa unohtumatonta elämystä. Päällimmäiseksi jää Irman hellyttävän koominen hahmo.

Jos (ja kun) kirjasta tehdään leffa, suositukseni pääosaan on Rowan Atkinson. Mr Beanille peruukki päähän ja pakkelit naamaan. Irman kehonkieli on jo valmiiksi sisäistetty. Ja ajatelkaa mitkä kansainvälisen elokuvalevityksen mahdollisuudet.

Lopuksi sanan sija Rimmiselle, jonka tekstitykityksestä poksahtelee aitoja helmiä, vaikkapa tähän tapaan: ” Ja kun ne sitten olivat aikansa kollottaneet niillä sijoillaan jokseenkin oudottuneen näköisinä niin pakkohan niiden oli siten osaltaan ruveta maanittelemaan, ja niin siinä oli vähän aikaa oviaukontäydeltä sellaista pitkänomaista, vokaaleja venyttävää, melkein ulisevaa sanaannusta jota ihmiset kohteliaisuuttaan ja hyvätapaisuuttaan päätyvät helposti pitämään miltei loputtomiin, vähän niin kuin jonkinlaista käänteistä tinkimistä.”

Leipää, rahaa ja sirkushuveja

Kalevalan Kullervo myytiin seppä Ilmariselle, jonka vaimo leipoi paimeneen pistetyn pojan eväsleipään kiven: ”Tuopa ilkoinen emäntä, sepän akka irvihammas, / leipoi leivän paimenelle, kakun paksun paistelevi: / kauran alle, vehnän päälle, keskelle kiven kutovi.” Kullervon perintöpuukko katkesi kiveen ja hän kirosi sudet ja karhut tappamaan karjan ja pahan emännän. Eikä tahti siitä laantunut. Minne mies kulki, viattomia ja viallisia kuoli, kunnes Kullervo antoi miekkansa maistaa omaa vertaan.

A.Gallen-Kallela: Kullervon kirous 1899 ja S.August Keinänen: Kullervo paimenessa 1896.

Leipää on käytetty monen myytin ja vertauksen symbolina. Eikä ihme, onhan se ollut Euroopassa ”pääruokalaji” yli 3000 vuoden ajan. Näin mahtipontisella loikalla ponkaisen suoraan Kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomadon pääkirjoitukseen. Siinä WSOY:ssä ja Tammessa kustannustoimittajana työskennellyt Irina Björkman purkaa tuntojaan:

”Kesäisten mediassa nähtyjen lausuntojen jälkeen eräs haastattelemani leipomonjohtaja tokaisi: On tuo kirja-alan johto aika erikoista. Ajattele, kun menisin sanomaan että joo, leipä on hyvää, mutta itse en syö, kartan hiilihydraatteja. Kustantamoissa hiilarikammo kohdistuu kirjaan, joka alkaa olla kaikkea muuta kuin lukuelämys.”

Björkmanin kirjoitus on mielenkiintoinen koska se tulee kustannusalan juuri jättäneeltä toimittajalta ilman ”sensuuria” tai pelkoa työpaikan katoamisesta. Kannattaa lukea. Ja silti ymmärrän, että purkaus on vain yksi puoli asiasta. Samat rahan ja markkinoinnin totuudet pätevät yhtä hyvin kustannusalaan kuin muuhunkin taloudelliseen toimintaan. Olen pitkään ihmetellyt yhtälöä, jossa nimikemäärät yhä vain kasvavat ja lukijoiden kirjoihin käyttämä raha vähenee. Se myös keskittyy, ja kirjojensa myyntituloilla elää Suomessa vain muutama kirjailija.

Björkman kirjoittaa: ”Kirja saatetaan jo ennen ilmestymistään määritellä teokseksi, joka on varmasti hieno, mutta ei taatusti myy. Sellaisen kirjan eteen ei myöskään tehdä helposti markkinointiponnistuksia, koska niistä ei katsota olevan hyötyä.” Valitettavasti asia on täsmälleen noin. Kirjaan, joka ei ole muuten lähdössä lentoon ei kustantajan kannata uhrata markkinointirahaa. Poikkeukset ovat enemmän kuin harvinaisia.

Tilanne näyttää siltä, että lukijoiden olisi joskus uskallettava ostaa sellainenkin kirja, jota ei puffata joka jumalan mediassa. Voisiko joululahjaksi kenties harkita jotain muutakin kuin Finlandia-voittajaa. Otetaan tähän karu esimerkki ”massojen” käyttäytymisen kumuloitumisesta. Viime vuonna ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistusta Antti Hyryn Uunia oli myyty 367 kappaletta. Ehdokkuuden aikana kirjan osti 588 lukijaa. Ja hetimiten voittajan julkistamisen jälkeen 16827.

Lopuksi huomio juttuni kuvista. Vasemman Kullervon kirouksen maalasi Akseli Gallen-Kallela 1899. Vanhemman, nimeltään Kullervo paimenessa, teki Sigfrid August Keinänen 1896. Minusta näyttää, että siinä Kullervolla on farkut ja poika näprää kännykkänsä kanssa. Ehkä korvessa ei ole oikein kenttää. Tai sitten hänellä on antenniongelmainen iPhone.