Kai muistatte, mitä Hohdon hullu kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Stanley Kubrick ohjasi Stephen Kingin romaaniin perustuvan elokuvansa Hohto, vuonna 1980. Jack Nicholsonin näyttelijäpersoonaan kulminoituva leffa lienee saanut televisiossa eniten uusintoja.

Elokuva on kiteytynyt kliseeksi Nicholsonin virnistyksineen. Ja mikäpä siinä, kliseet ovat taustoiltaan kiinnostavia, eikä vastaavaan moni kokonaisuus kykene. Hohto tulee jälleen Teemalta lauantai-illan uusintana tänään 28.3. Hesarin kriitikko arvottaa elokuvaa neljällä tähdellä.

Olen väittänyt, että 365 runon kokoelmani Babel (2013) päivittää maailmantilanteen luomisesta tuleviin päiviin saakka, joten on selvää, että Kubrikin elokuva löytyy tekstien rihmastosta. Kuten kaikki, minkä kuvitella saattaa. Tässä teksti nro 313. Kai muistatte, mitä maaninen kirjailija alkaa toistaa käsikirjoituksessaan loputtomiin?

Overlook-hotelli hakee talveksi uutta talonmiestä, entinen tappoi

perheensä ja ampui itsensä. Jack T. Ottaa paikan, elokuvan kirjailija

tarvitsee työrauhaa ja aution hotellin hiljaisuutta.

Seuraa hitaasti kehittyvää kauhua: Jackin poika kiitää käytäviä

polkuautollaan. Kuolleet kaksostytöt pyytävät häntä kanssaan

ikuiseen leikkiin, pojan suussa asuu mielikuvituskaveri ja hänellä

on kyky hohtaa – hän aistii pahan, häntä varoitetaan huoneesta 237.

Jack kirjoittaa kuumeisesti, aistii olemattomia ja sulkeutuu oman

yksinäisyytensä selliin. Lumimyrskyn mukana saapuu pimeys ja

sillä on kyydissä vielä synkempi pimeä. Murhaajaksi muuttunut

Jack alkaa jahdata vaimoaan ja poikaansa kirveen kanssa.

Työpöydän paperipinkassa viiden sanan lause toistuu toistumistaan:

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin. Työ ilman leikkiä tylsistää Jackin.

…………………………………………………………….

Ekstralinkki neljän vuoden takaa. Elokuvaa ja kirjallisuutta otsikolla ”Hyvikset ja pahikset”.

Ihmeellistä joulua!

Kerrataan aluksi maailman seitsemän ihmettä antiikin ajoilta: Artemiin temppeli, Babylonin riippuvat puutarhat, Faroksen majakka, Gizan pyramidi, Halikarnassoksen mausoleumi, Rodoksen kolossi ja Zeuksen patsas Olympiassa.

Amborgio Borgognone: Huntumadonna, 1500. Huomaa alakulman mädäntymässä oleva omena, joka symboloi Jeesuslapsen lunastusta vanhasta, Aatamin ja Eevan maailmasta.
Amborgio Borgognone: Huntumadonna, 1500. Huomaa alakulman mädäntymässä oleva omena, joka symboloi Jeesuslapsen lunastusta vanhasta, Aatamin ja Eevan maailmasta.

Oman aikamme ihmeluetteloita on myös tehty, mutta niiden kohteista ei ole päästy yksimielisyyteen. Vain puhekielessä elää mahdottoman ilmauksena: ”Sepä olisikin maailman kahdeksas ihme.”

Blogi tarjoaa joulurunoksi tekstin viime vuonna ilmestyneestä kokoelmastani Babel. Kirjan 365 runoa päivittävät maailmantilanteen sitten vanhan testamentin aikojen. Runo kertoo kahdeksasta ihmeestä. Ne ovat mitättömiä ja samalla suunnattoman suuria. Lopulta kahdeksan laskettuna yhteen on yksi. Mutta sehän yksi ja sama asia.

Tekstin ja maalausten myötä lähtee lukijoille hyvän joulun ja innostavan uuden vuoden toivotus!

Guido Reni: Joosef ja Jeesuslapsi, 1600-luvun alku. Reni esittää madonnankuvien vastapainoksi vapahtajan vanhan isäpuolen kunnioituksen ja liikutuksen koskettavasti.
Guido Reni: Joosef ja Jeesuslapsi, 1600-luvun alku. Reni esittää madonnankuvien vastapainoksi vapahtajan vanhan isäpuolen kunnioituksen ja liikutuksen koskettavasti.

Tahdoin tanssia linnunradan laidalla valosta,

hiljaisuudesta ja jumalista, olin kosmoksen kaveri

maailmankaikkeuden asialla, tajusin

Telluksen sinisen planeetan radallaan ja ehdittyäni

tuhansien valovuosien taakse

tajunnassani häivähti

kolmen miljardin vuoden mittainen elämä,

kahdeksan ihmettä vieraalla planeetalla:

 

Faaraon sarkofagissa odottaa yhä auringonjumalan

aikainen siemen, kun sille annetaan vettä ja valoa

siemen herää henkiin

 

Ihminen ei ymmärrä tarkoitustaan, on valmis

kuolemaan asiansa puolesta vaikka henki

hänen edestään on niin monesti annettu

 

Vaivumme uneen yhtenään

emmekä ymmärrä silti miten tyhjyyden ei tarvitse täyttyä

 

Afrikan hiekkaerämaassa kuoriainen odottaa:

aurinko haihduttaa merestä kosteutta ja tuuli kuljettaa sitä

tuhat kilometriä, erämaan kylmässä yössä

se tiivistyy kuoriaisen panssarille

joka kääntää takapuolensa vasten tuulta ja juo

 

Ihminen hengittää ja solut palavat hitaalla liekillä,

tieto Jumalasta on käsillä kaiken aikaa

 

Alkaakseen elämä tarvitsee vähän – lopulta ei mitään

 

Suuri ja pieni, mahdottomat sanat käsitettäviksi,

yksi ja sama, kumpikin loputtomiin jatkettavissa

 

Babelin ja Tampereen runot, siinä kaikki –

vähemmässäkin, kuten Odysseus E. sanoo:

 

”Jumalani sinä tahdoit minut ja katso: maksan takaisin”.

 

…………………………………………….

Viimeisen rivin lainaus Odysseus Elytiksen kokoelmasta Ylistetty olkoon. Elytis sai kirjallisuuden nobelin 1979.

Vastapainoksi päivän tekstille EKSTRALINKKI kolmen vuoden takaa: Kristuksen morsiamen matkassa.

…………………………………………….

 

Krimillä ”kaikki on muuttunut, eikä mikään ole muuttunut”

Kuva Iltasanomat
Kuva Iltasanomat

Perjantairuno pointtaa vielä Krimiä. Pakkohan se on.

1. Jukka Mallinen aloittaa esseekokoelmansa Varastettua ilmaa (Savukeidas 2007) esipuheen näin: Pari vuotta sitten, kun pahat vibraatiot tuntuivat taas kerääntyvän Venäjän ylle, kirjoitin heikkona hetkenä proosarunon. Se päättyi näin: ”Rakkaat ystäväni, jotka ovat vasta ehtineet tottua puhtaaseen happeen, läähättävät nyt astmaatikkoina.”

Neuvostoliiton hajotessa piti raikkaan ilman virrata jylisten sisään. Nopeasti kaikki alkoi kuitenkin kääntyä vanhaksi kunnon gogoliksi. Ystävät kertoivat: ”Kaikki on muuttunut, eikä mikään ole muuttunut.”

2. Runo tulee unkarilaiselta Ottó Orbánilta. Unkarin kansannousun aikaan hän oli 20-vuotias, näki mielenosoitukset ja todisti miten neuvostopanssarit vyöryivät Budapestiin. Variaatiot vanhoista kaavoista toistuvat. Rivit kokoelmasta Valolieriön alla, 157. Sonetti:

Runouden rajamailla, jos vaivoin olemme päässeet sinne asti,

hatarassa puutalossa, jossa anniskellaan katkerien uutisten pisaroita

sotilaiden, vakoojien, huorien ja muiden kunnon vieraiden laseihin,

siellä meidän raskas päämme töin tuskin tajuaa, että

tämä kaikki oli turhuuksien turhuus,

turhuutta seikkailu ja uhkarohkeus, kuolemanhyppy ilman

verkkoa, päivittäin,

toisin sanoen elämämme – timanteille ei löydy ostajaa.

Kukapa tietää, mitä on tulossa, maailma ajattelee kierosti,

tämähän on siirtymävaihe…

Sopii kysyä, kenen aika ei olisi ollut siirtymävaihe.

Sullan? Galigulan? Hitlerin?

Vain Calibanin työpaikka on varma tässä maailmassa,

jokainen järjestelmä tarvitsee kirjarovioiden sytyttäjiä,

lopullisena ratkaisuna –

kenet se nostaisi esiin, jos vaikka Pyhä Perhe tahtoisi

luopua pääkirjasta, kun taikatemput

on käytetty loppuun arvopaperimarkkinoilla?

Iltasanomat / Sergey Dolzhenko
Iltasanomat / Sergey Dolzhenko

3. Kirjoitin vuoden takaiseen kokoelmaani Babel: ”Sodat syttyvät aina menneisyydessä / kun satojen vuosien takainen koura tarraa / nykyhetken hartioihin.” Lopuksi muutama vuosiluku Krimin lähihistoriasta:

Nykyisen, Krimin autonomisen tasavallan edeltäjä oli 1921 perustettu Krimin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta.

Vuonna 1944 natsimiehitys päättyi Krimillä. Tataareita, bulgaareita, armenialaisia ja kreikkalaisia syytettiin natsiyhteistyöstä ja karkotettiin maasta.

Vuonna 1954 Krim liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan Nikita Hrushtshevin päätöksellä.

Vuonna 1991 Krimin kommunistit järjestivät kansanäänestyksen ja alueelle palautettiin autonomisen neuvostotasavallan asema. Kannatus 93,26%.

Neuvostoliiton hajottua ja Ukrainan julistauduttua itsenäiseksi syntyi Krimin tasavalta, joka julistautui itsenäiseksi 5.5.1992.

Vuonna 1995 Ukraina rajoitti lailla Krimin hallituksen itsenäisyyttä. Ukrainan uusi peruslaki 1998 muutti alueen nykyiseksi Krimin autonomiseksi tasavallaksi. Ja niin edelleen…

…………………………………………………..

Viiden unkarilaisrunoilijan kokoelma Valolieriön alla (wsoy 2000) suom. Hannu Launonen ja Béla Jávorsky. Runossa mainittu Caliban oli Prosperon orja Shakespearen näytelmässä Myrsky.

Perjantairuno kuoleman kintereillä: Unkarin kansannoususta parin vuoden takaisessa postauksessa. (linkki)

Perjantaipullo vai polttopullo

Pidän Perjantairunosta kiinni vaikka pikapäivitys tulee kiireen kierästä. Huomenna liputetaan Eino Leinolle ja vietetään runon ja suven päivää. Tampereella paikallinen kirjoittajayhdistys järjestää Tallipihalle yleisötapahtuman. (linkki)

Tahirin aukio, Kairo. Heinäkuu 2013.

Tapahtuman teemaksi on valittu  v  ä  h e m m i s t ö t. Esiintyjänä etsin jotain sopivaa 365 runon kokoelmastani Babel. Vähemmistö on joskus vaikeasti määriteltävä. Katsomiskulmaa vaihdettaessa enemmistöstäkin voi tulla vähemmistö. Tai toisin päin.

Ehkä valitsen suomalaisuuden ja runollisen kesäpäivän vaihtoehdoksi laajemman ja ajankohtaisemman kulman. Päivän tilanne on sellainen. Vaan koskapa ei olisi ollut.

……

Sotaan ja rauhaan riittää yhden ihmisen teko

……

Hävittäjät Välimeren ja Maghrebin taivaalla

……

mielenosoitus

mellakkapoliisit

turvallisuusjoukot

kyynelkaasu

savukranaatti

polttopullo

kivi kilpi kypärä

konepistooli

tulitus

verilöyly

……

Maailmanloppu on aina henkilökohtainen,

eikä siinä ole mitään uutta. Ilmestyskirjan enkelit

puhaltavat yhä tuomiopäivän pasuunaa.

……

Kuva: Tahirin aukio, Kairo. (Iltalehti AP)

Lähdetään käymään kuussa

Tulipa tehtyä muiden puuhien ohella kuuraketti. On tärkeää, ettei toteutus muistuta alan ikonia, Tintti kuussa -albumin alusta. Toinen huomioon otettava asia on väri. Kun liikutaan ajatuksen energialla, sininen on valttia.

Velaatan avaruuskeskus, kantoraketti Velaatta 1.

Muistattehan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, joka mittasi avaruutta vaaran laella ja merkitsi kiintopisteitä tupakka-askin kanteen. Konsta Pylkkäselle mieluisat ajatukset olivat aina sinisiä.

Velaatan Maitolaiturimuseon Avaruuskeskukseen tulee lisäksi tinttamareski, kuun maisemaan maalatut avaruuspuvut, joissa voi kuvauttaa itsensä. Arkhimedeksen kerrotaan sanoneen: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan.” Itse voisin sanoa: ”Antakaa minulle kovalevyä, maalia ja siveltimiä, niin vien teidät avaruuteen.”

Pikapäivityksen loppuun sopii runo nro 250 tuoreesta teoksestani Babel.

………………………………………………………………..

Tarvitsemme uuden mallin maailmasta sillä

suhteellisuusteoria ei päde äärettömyyksiä ylittäviin suureisiin.

Fyysikot tutkivat aikaa enen alkuräjähdystä, runoilijat

tekevät kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja.

Eivät vastaa vaan kysyvät, jättävät rivinsä lukijan punnittaviksi.

Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt,

miten äärettömän vähän voin siitä kokea.

……………………………………………………………….

Velaatan maitolaiturimuseon kotisivut, joista linkki myös Facebookiin. Käy tykkäämässä täältä.

Kirjan ja ruusun päivä: Cervantes & Shakespeare

Kirjan ja ruusun päivää on vietetty vuodesta 1925. Aluksi 7. lokakuuta, joka oli Miguel de Cervantesin syntymäpäivä 1547. Vuodesta 1930 lähtien on juhlittu 23. huhtikuuta, jolloin Cervantes ja William Shakespeare kuolivat, kummatkin vuonna 1616.

William Shakespeare, kuva sivustolta: Alluvium-journal.

Kirjallisuuden päivän vietto lähti leviämään Barcelonasta, Kataloniassa tuli tavaksi, että mies antaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan. Vuonna 1995 UNESCO julisti päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. Kirjoja juhlitaan ”vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina.”

Miguel Cervantes, kuva: Wikimedia Commons

Tuore 365 runon teokseni Babel ei väistä velvollisuuksiaan, vaan kirjasta löytyy runo kahden klassikkokirjailijan kunniaksi. Nykyhetkestä käydään yli neljänsadan vuoden takana ja päädytään lopulta kolmen vuoden päässä odottavaan tulevaisuuteen. Tässä teksti nro 84:

Kadonnutta hautaa

jäljitetään madridilaisesta nunnaluostarista,

jonka kolmensadan vuoden takaisessa remontissa

sekoittuivat vainajien luut –

Miguel C. halutaan viimein löytää.

Tutkijat kaipaavat vastauksia Don Quijoten luojan

elämää koskeviin arvoituksiin.

Oikeuslääkärit uskovat tunnistavansa C:n

joka haavoittui vasempaan käsivarteen

ja sai hakapyssystä rintakehäänsä

Lepanton meritaistelussa 1571.

Kirjailija joutui merirosvojen vangiksi ja orjaksi Algeriaan,

hän työskenteli veronkerääjänä ja vakoojana,

kuoli tietämän mukaan maksakirroosiin.

Kallon mallinnuksella voitaisiin viimein

rekonstruoida luotettavasti kirjailijan kasvot.

Niin C. palaisi itse oman kuolemansa

maailmanlaajuisiin juhliin yhdessä William S:n kanssa

vuonna 2016, jolloin kummankin kuolemasta

on kulunut neljäsataa vuotta.

…………………………………………………………….
(Julkaisin runon täällä jo reilu vuosi sitten, taisi olla sitä aikaa, kun viimeistelin sen Espanjassa.)
Shakespearen kuva sivustolta Alluvium-journal, Cervantes: Wikimedia Commons.

Parnasson kritiikki Perjantairunon paikalla

Pistän Perjantairunon paikalle kritiikin uunituoreesta Parnassosta. On siinä hyvään mieleen aihetta kerrakseen. Luin tuon Kristian Blombergin viimeisen virkkeen pariinkin kertaan: ”Se ei ole vain älykäs, se on myös viisas, ja tuossa viisaudessaan se esittää hienon puheenvuoron nykyrunon mahdollisuuksista.”

Kymmenen vuotta funtsittuani ja puolitoista kirjoitettuani tavoittelin Babeliin jotain uutta, sellaista, jota ei ole ennen tässä mitassa toteutettu. Tekstiä kokeilevan runon ja perinteisen estetiikan väliin: 365 runon rihmasto, jolla on draaman kaari. Teos, joka yhdistää paikan, tilan ja ajan. Näen, että pyrkimykseni on saanut vastakaikua.

Parnasso 2/2013

Perjantairunossa Hannu V. ja ”Isän kyyneleet”

Päivän runo tulee pari viikkoa sitten julkaistusta Babelista. Lauantaina kerron kirjasta jotain Suomalaisessa kirjakaupassa, maanantaiaamuna loikkaan matkaan äänittämään Viikon kirjaa YLE:n Isossa Pajassa.

Runo on aina jonnekin velkaa, näkyvästi tai näkymättömästi. Uutta kokeillessaankin se on linkki ja lenkki historialliseen jatkumoon. Runon ei tarvitse olla oikeassa, eikä se ole koskaan väärässä. Jumalan kaltainen se on siinä, ettei tarvitse puolustajaa.

Hannu Väisänen: Isän kyyneleet (2012)

Kirjava puhe on Babelin mieleen, asioiden yllättävät assosiaatiot. Kieli on, saa sanoa… ja kuunnella. Hannu Väisänen julkaisi juuri romaaninsa Taivaanvartijat, hänen kuvataidettaan on parhaillaan esillä Galerie Forsblomilla. Kirjoittaessani kokoelmaa, en näitä voinut tietää. Tekstissä numero 92 asiat hakevat tähän päivään kipinää liki sadan vuoden takaa:

…………………………………………………………

Kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi kasvanut Hannu V.

ammattisotilaan poika kirjoittaa:

”Isä on taas kerholla. Juo siellä väkivettä.

Tulee takaisin joskus yöllä. Kolistellen, vollottaen

johonkin runoon takertuen tuupertuu eteiseen.”

Runoon voi takertua tietääkseen mikä on miehiään.

Tai olla takertumatta. Pakahduttava melankolia

elää aikansa. Toisen, oman aikansa.

Tampereen runoilija kirjoittaa isästään:

”Vankileiri I:ssä

jotkut söivät nälissään ruohoa maasta

mutta isäni kohtalo oli sattuman siunaama:

heittelin ruokapaketteja piikkilanka-aidan yli,

koska pohjalainen vartija käänsi selkänsä

kun lapsia tuli.

Mutta toiset söivät ruohoa maasta kuin eläimet,

ja öisin kutsuttiin joku ammuttavaksi.”

…………………………………………………………

Hannu Väisänen ja teos ”Isän kyyneleet” (2012) kuva: YLE Kulttuurin sivuilta 8.2.2013.

Viljo Kajava julkaisi vuoden 1918 sisällissotaan keskittyvät Tampereen runonsa vuonna 1966.

Perjantairunossa päivälehtiä ja ihmiskunnan asioita

Vaikka luen päätteeltä ja Macin mobiileista, ilman paperilehtiä en pärjää. Niin huonosti ovat asiat, että kymmenien vuosien tavoista on mahdoton päästä eroon. Aamu alkaa lehtien luvulla vuoteessa. Lopuksi leikkelen ajatuksia antavat jutut, alleviivaan ja kirjoittelen muistiinpanot marginaaleihin.

18.1.2013

Rituaaliin liittyy turvan tunne, päivä asettuu lähtövalmiina raiteilleen. Käyttöliittymä on lyömätön, leikkeistä löytyy lähtökohtia faktaan ja fiktioon – langanpäitä, joista lähteä kerimään. Silppuarkistoon kertyy enemmän turhaa kuin tärkeää ja deletoin onnettomat ideat roskikseen muutaman kuukauden välein.

Hesarin tabloidille plussaa ja miinusta. Osiin jako käy näppärästi, mutta vuoteessa lojuvalle lehti on koostaan huolimatta toivoton lötkö. Henkäyksenohut paperi valahtelee ja käpertyy jos koko aukeamaa koettaa lukea kerralla. Sisällöstä jää outo tunne: luinko ”kaiken” vai vilahtiko jotain tärkeää ohi?

Aamulehden sivujen sisältö jäsentyy mieleen paremmin. En puhu painoarvosta, mutta tuntuu kuin kakusta olisi helpompi haukata. Tottumuksen voima vaikuttaa, ja kuvittelen etten haluaisi muutaman kuukauden kuluttua Hesarin vanhaa formaattia takaisin.

Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle (Otava 1989)

Perjantairuno ponnistaa itse aiheesta. Epäilemättä Jarkko Lainekin (1947 – 2006) on ollut intohimoinen lehtien lukija. Hän julkaisi vuonna 2001 runokokoelmansa Sanomalehtien kahinassa maailman hiljaisuus. Peruutetaan siitä vielä: Oodi eiliselle sanomalehdelle ilmestyi vuonna 1989.

Liki neljännesvuosisadassa muutama seikka on muuttunut. Ranskanleivän tilalla on ruista ja täysjyvää. Marketin asiakas ei maksa enää ihmisen kuvalla vaan muovilla ja persoonattomilla euroilla. Eikä sunnuntaina säästetä, koska rahan pitää olla yhä kiihtyvässä liikkeessä.

SUPERMARKETIN JONOSSA

Supermarketin jonossa

ajattelen ihmisen jumaluutta,

alati olevaista,

arkipäivän mystikoiden

ostoskorissa

ranskanleipää ja olutta,

he seisovat kameroiden

rävähtämättömän silmän edessä,

maksavat ostoksensa

ihmisen kuvalla,

saavat kuitin

johon on kirjoitettu:

SUNNUNTAIT OVAT

IHMISKUNNAN SÄÄSTÖLIPPAITA,

jos maailmassa on reuna

edes kuvaannollisesti,

kansat vaeltavat sen ylitse

liput hulmuten,

mikään muu ei riitä.

………………………………………

Ensi viikon päivityksissä tosi tuoretta: painokoneet sylkevät ulos BABELIN. Maailmantilanne on kaivannut päivitystä tuhansia vuosia. Tämän ajan Suuri kertomus ei ole tiiliskiviromaani, vaan 365 runollisen tekstin kokoelma, joka ei väheksy mitään vaan syö sisäänsä kaiken – pienintä murua myöten.

………………………………………..

Perjantairuno on elossa!

Pari päivää sitten kollega kertoi facebookissa iloon havahtumisen hetkestä ja kyseli muidenkin onnen aiheita. Itsestäni tuntuu ihmeelliseltä olla elossa. Neljätoista vuotta sitten sairaalan teholla ajatus elämän jatkumisesta vietiin muutamassa sekunnissa. Siihen ei tarvittu rajua dramatiikkaa eikä lääkäreiden sankarillisia suorituksia. Vain sydänkohtaus.

Perjantairuno 26.10.12 (alempi kuva Yle)

Moni nuorempi on joutunut lähtemään, oma sisarenikin. Ympärillä usea ihminen sairastaa syöpää. Silti unohdan aina välillä aamun ensimmäisen ilonaiheen: on ihmeellistä olla elossa ja nousta sängystä omin jaloin. Eilen tuli lunta, joten vaihdoin aamulla fillarin etupyörään nastarenkaan.

Kirjoitin Perjantairunon muutama kuukausi sitten uutta kokoelmaa varten. Ehkä kysymys on siitä, että elämä virtaa minusta huolimatta, suuri ja pieni on yhtä merkityksellistä. Omasta asenteestani on kiinni mitä pystyn kaikesta poimimaan. Pateettista… kyllä. Mutta runo keventää. Ja vaikka runo olisi raskaskin, aina se keventää.

Batman, kuvalinkki http://www.howtogeek.com/howto/24117/desktop-fun-batman-customization-set/

On luotettava alkuräjähdykseen ja alkemiaan

mandariiniin ja maailmankaikkeuteen

pienoisrautatiehen ja possujunaan

pomppulinnaan ja palatsiin

Atlanttiin ja uima-altaaseen

laulujuhliin ja lakitekstiin

leijonakuninkaaseen ja lepakkomieheen

Saharaan ja sademetsiin

sirkukseen ja saattohoitoon

teddykarhuun ja tiikeriin

tähdenlentoon ja takaiskuihin

Hiroshimaan ja hirvivaaraan

Mikki Hiireen ja Matteuspassioon

karnevaaliin ja karkkipäivään

komediaan ja kauhuleffaan

biennaaliin ja banaaliin

banaaniin ja barokkiin

paholaiseen ja pikku kakkoseen

pandemiaan ja pandaan

uhkapeliin ja ulkoavaruuteen

uutisiin ja uuniloheen

ydinfysiikkaan ja yllätykseen – ihmeeseen

joka antaa elämälle vahvistusta

…………………………………………………………………………..

Tiukemmin saduista ja sankareista viime elokuisessa Perjantairunossa: http://juhasiro.fi/blogi/?p=2303