Miten kirjoittaa romaani viikossa – entä jos se kestää kymmenen vuotta?

Georges Simenon oli yksi kaikkien aikojen tuotteliaimmista kirjailijoista. Hiottuaan tekniikkaansa, hän pääsi viimein tavoitteeseensa ja kykeni kirjoittamaan romaanin viikossa. Juttulinkki komisario Maigretin luojaan löytyy jutun lopusta.

Mikael Niemi julkaisi romaaninsa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä Ruotsissa vuonna 2000. Outi Mennan suomennos ilmestyi vuotta myöhemmin. Kirjasta tuli pohjoismainen myyntihitti ja tekijänsä läpimurtoteos. Haastatteluissa Niemi sanoi kirjoittaneensa teosta liki kymmenen vuotta. Laura Lindsted on kertonut Finlandia-voittaja Oneironin olleen kahdeksan vuoden urakka.

Tuskin romaanikäsikirjoituksen parissa istutaan kymmentä vuotta täysituntisia työpäiviä. Mutta se voi olla paljon muuta ja muun ohessa: ideoiden kehittelyä ja kirjaamista, lähdeaineistojen lukua, arkistotyötä ja tutustumista tapahtumien miljööseen.

Olen julkaissut omalla nimelläni kymmenen kirjaa. Yhdestoista ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen. Voin hyvin sanoa, että sen parissa on vierähtänyt kymmenen vuotta. Aihe on kaihertanut kaiken muun ohessa. Muistiinpanoja on syntynyt pitkin matkaa. Tuskin kymmenentuhatta sivua lähdekirjallisuuden kahlaamista riittää. Varsinainen kirjoitustyö otti kolme vuotta. Mutta tärkein: kymmenen vuotta sitten en olisi kyennyt enkä osannut rakentaa kirjaani.

Romaani avaa 103 vuoden mittaisen aikaikkunan. Kirja on universaali kertomus ihmisyydestä, kahdessa aikatasossa liikkuva tarina yhteiskunnista, joissa yksilön elämä on alistettu suuremman hyödyn periaatteelle. Tematiikka pohtii millaiseksi ihmisellä on mahdollisuus kasvaa pahan keskellä. Lopulta keskiöön nousee kysymys rakkauden mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta.

Käsikirjoituksen työnimi on ollut Ilmestyskirja 2026. Kustantajan markkinointi-ihmiset ovat kuitenkin eri mieltä. Lopullinen nimi ratkaistaan elokuun alkupuolella. Tarina on raaka ja raadollinen. Mutta myös toivoa tarjoava ja lohdullinen. Muutaman rivin lainauksessa kysytään mitä niin kliseinen sana kuin onni saattaisi olla.

Makuuhuone, Palazzo Sagredo, Venetsia.

”Tuijotin vuoteen jalkopäästä avautuvaan huoneeseen, sen vähäiseen valoon, joka kiilsi tummaksi vernissatun taulun pinnalla ja näin miten pääskynen pyrähti huoneen läpi. Se olin minä, jotain räpistelevää ja sisältäni karannutta. Ihminen muuttuu, saattaa asua vieraassa maassa ja kaupungissa, pohtia miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt, miten vähän siitä kykenee edes kuvittelemaan. Mutta joskus, häviävällä hetkellä voi kokea ymmärtävänsä kaiken. Ajatus on vastaus johonkin niin yksinkertaiseen, niin naurettavan helppo, selkeä ja itsestään tietoinen tunne, ettei sitä voi kirjoittaa muistiin eikä toivoa kokevansa tai muistavansa samanlaisena enää koskaan uudelleen.

Luultavasti ilo ja tyytyväisyys – niin kuluneelta kuin se kuulostaakin – on häviävissä hetkissä, jolloin olemassaolon todellisuus on kadonnut. Autuus, ikiaikainen ja outo sana, joka on karannut Raamatun kellastuneiden sivujen välistä ja lepattelee kirkon kaariholveissa tahtomatta kiinnittyä minnekään, jotain sen kaltaista, vapaaksi päässyttä ja painotonta on onni – tyhjyyttä.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Kuinka kirjoittaa romaani viikossa?

2. Vieläkö on Vittulajänkä lukematta?

…………………………………………….

Kuinka kirjoittaa roomaani viikossa

Kirjailijat tuottavat tekstiä eri tahtiin. Olen joskus kyennyt parempaankin vauhtiin, nyt romaanikäsistä syntyy liuska päivässä. Se merkitsee noin neljän tunnin työtä ja kahtatuhatta merkkiä – puoltatoista valmiiksi taitetun kirjan sivua, jonka olen kirjoittanut kolmeen-neljään kertaan. Lähdetyöt ja tietojen hankinta ottavat lisäksi oman aikansa. Postauksen lopussa mainittu Georges Simenon kykeni kirjoittamaan romaanin viikossa. Päivän teksti on kierrätys kolmen vuoden takaa. Tulevissa postauksissa mukana mm. György Falydyn hieno klassikkoromaani Iloiset päiväni helvetissä.

……………………………………………………………………………

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoitanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

…………………………………………………………………………..

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.

Kuinka kirjoittaa romaani viikossa?

Harvoin yksien kansien välistä löytyy tietoa, huumoria, sivistystä, esseististä maailmankuvan hahmotusta ja kirjallista briljanssia yhtä paljon kuin Enrique Vila-Matasin ”romaanista” Bartleby ja kumppanit.

Vila-Matasin luoma hahmo alkaa jäljittää kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka kärsivät ”Bartlebyn oireyhtymästä”. Herman Melvillen romaanihahmo Bartlebyllä oli vakiovastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin: ”Mieluummin en.”

Georges Simenon: Maigret.

Vila-Matas kaivaa historiasta todelliset ja kuvitellut kieltäymyksen kirjailijat, jotka ovat päättäneet olla kirjoittamatta tai kärsivät kirjoittamisen mahdottomuudesta: Cervantes, Beckett, Rimbaud, Pessoa, Musil, Joubert, Kafka… Bartleby ja kumppanit tarjoaa teksteissään luomisen tuskaan tai tuskattomuuteen riemastuttavia ja syvältä viiltäviä näkökulmia:

”Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoitanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla.”

Vila-Matasin kirja keskittyy kirjoittamisen toivottomuuteen tai turhuuteen, mutta sekin vaatii vastapainon. Porukasta erottuu Georges Simenon, jonka energisyys oli käsittämätöntä. Vuodesta 1919 vuoteen 1980 hän julkaisi 190 romaania eri salanimillä, 193 omalla nimellään, 25 omaelämäkerrallista teosta, yli tuhat kertomusta ja tilkkeeksi sanomalehtiartikkeleita.

Vuonna 1929 Simenon kirjoitti uskomattomat 41 romaania: ”Aloitin aamulla aikaisin, yleensä kuuden maissa, ja lopetin iltapäivän päättyessä. Se tiesi kahta pullollista ja 80 sivua.”

Simenon kehitti itselleen oman metodin, jota alkoi hioa yhä nopeammaksi: ”Kun aloitin, minulta meni kaksitoista päivää kirjan kirjoittamiseen, oli kyseessä Maigret tai ei, ja kun ponnistelin tiivistääkseni tekstiä lisää, poistin kirjoituksesta kaikki ylimääräiset koristeet ja detaljit, siihen meni vähitellen enää yksitoista päivää, kohta kymmenen, sitten yhdeksän. Ja nyt olen ensimmäistä kertaa päässyt seitsemän päivän tavoitteeseeni.”

Simenonia ei pidetä ”kioskikirjailijana”. Kirjoja on käännetty 55 kielelle ja myyty maailman mitassa liki puolitoista miljardia. Piippua polttelevasta ja calvadosia naukkailevasta komisario Maigretista on tehty ties miten monta elokuvaa ja tv-sarjaa.

Tasan ei käy luomisen lahjat, mutta vanhan taiteilijaystävän sanoin, jotka olen täällä ennenkin tainnut mainita: ”Joku tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

…………………………………………………………………………..

Enrigue Vila-Matas, palkittu espanjalainen kirjailija. Syntynyt Barcelonassa 1948. Bartleby ja kumppanit on julkaistu 2000, Anu Partasen suomennos Basam booksin kustantamana 2007.

Georges Simenon syntyi Belgian Liegessä 1903, kuoli Lausannessa Sveitsissä 1989. Ensimmäinen Maigret ilmestyi 1931, ja kirjailija jatkoi sarjaa 1972 saakka.