Sarjaan tuoreita kulttuuritekoja: Kari Aronpuro on suomentanut Werner Aspeströmin runoja kuudelta vuosikymmeneltä. Vuosikertomus -kokoelman julkaisi ntamo syyskuussa.
Ruotsalainen runoilija ja näytelmäkirjailija Werner Aspenströn (1918-1997) on julkaissut 18 runokoelmaa, esseeteoksia, draamaa, lastenkirjan, sekä kääntänyt mm. Majakovskia ja Brodskyä.
Aronpuro on kirjoittanut käännökseensä mielenkiintoiset jälkisanat. Hän oli tutustunut ja tykästynyt kollegansa runouteen valitessaan kirjastonhoitajana Lamminpään lähikirjaston kokoelmaan Saarikosken suomentaman suppeahkon valikoiman Aspenströmin runoja. Vuodesta 2003 hän on kääntänyt järjestelmällisesti läpileikkausta koko tuotannosta.
Aronpuro kokee sukulaisuutta Aspenstömiin, joka oli menettänyt isänsä parin kuukauden ikäisenä: ”Hänestä tuli rakastavan, mutta arkihuolten painaman äidin poika, jonka ajoittaista melankolisuutta ja ahdistuneisuutta tämän maailman keskellä minun on samasta lähtökohdasta käsin helppo ymmärtää.”
Aspenström oli ja on Ruotsissa suosittu runoilija. Hän sai useita kirjallisuuspalkintoja ja istui aikanaan Ruotsin kuninkaallisessa Akatemiassa tuolilla n:o 12.
Aspenströmin aiheiden kirjo on laaja, yhteiskunnallisista kannanotoista hän zoomaa aivan pieneen ja merkityksettömään – joka kasvaa merkitykselliseksi. Hän kokee kiusalliseksi vastata kenelle kirjoittaa: ”Minä kirjoitan kissalle. Sen vastauksen saat painaa kursiivilla. Kenen tai minkä sijaisena hän toimii, sitä en tiedä.”
SARDIINI T-BAANALLA on Ruotsissa aikanaan oppikirjoihinkin painettu, hyvin suosittu runo:
En halua peseytyä tuolla saippualla.
En halua harjata hampaitani tuolla tahnalla.
En halua nukkua tuossa vuodesohvassa.
En tunne tarvetta käyttää tuota vessapaperia.
En ole kiinnostunut tuosta vakuutuksesta.
En ole aikeissa vaihtaa savukemerkkiä.
Minua ei huvita nähdä tuota elokuvaa.
Kieltäydyn jäämästä Skärholmenissa.
Sardiini haluaa rasian avautuvan merelle.
…………………………………………………………………..
Vuosikertomukseen Aspenström on omistanut runon ystävälle Puolasta. Hänen oma tuotantonsa on sukua Wislava Szymborskan teksteille. Melankolia, huumori ja lukijan liki tuleva teksti sekoittuvat samalla tyylillä.
Jälkisanoissaan Aronpuro kertoo myös taitelijan työn edellytyksistä ja niistä tunteista, joita se herättää. Yllättävää kyllä, kumpikin kirjailija on kokenut itsensä ulkopuoliseksi eikä ole koskaan tuntenut lukeutuvansa ”oikeisiin” kirjailijoihin. Tällainen itsensä jatkuva haastaminen on varmasti ollut kummankin pitkän ja ansiokkaan tuotannon edellytys.
Lopuksi mainitsemani ”mitätön” josta kasvaa iso metafora:
HARMAAVARPUNEN
Harmaavarpunen on harvinainen lintu.
Se kätkeytyy
kuin tähkä peltoon.
Kellertävänruskeat höyhenet,
yhtä kysyttyjä kuin katukivet.
Sillä on iso projekti meneillään:
elää vielä päivä ja vielä yö
ja vielä päivä…