![\"Kirjallisuuden](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/2012\/12\/jaa-kansi.jpg\" "\\"Kirjallisuuden")
<\/p>\nLukemattomista aaton paketeista paljastuu t\u00e4n\u00e4 iltana merkitt\u00e4v\u00e4 romaani, Ulla-Lena Lundbergin IS, J\u00c4\u00c4 (suom. Leena Vallisaari). Niille jotka eiv\u00e4t ole t\u00e4m\u00e4nvuotista Finlandia-palkittua lukeneet, tai eiv\u00e4t saa sit\u00e4 lahjaksi, suosittelen tilanteen p\u00e4ivityst\u00e4 ensimm\u00e4isen tilaisuuden tullen.<\/p>\n
<\/p>\n
Romaani ei valota historian h\u00e4m\u00e4riin j\u00e4\u00e4neit\u00e4 mustia aukkoja tai verisi\u00e4 v\u00e4\u00e4ryyksi\u00e4. Se ei ole ajankohtainen, se ei ole kirjallinen korjaussarja t\u00e4m\u00e4n p\u00e4iv\u00e4n yhteiskunnallisiin ongelmiin, eik\u00e4 vihaisen kirjailijan viilt\u00e4v\u00e4 kannanotto. Kirja ei briljeeraa nokkeluuksilla tai hae humoristista peili\u00e4, josta lukija voisi tiirailla omaa kuvaansa tai kansakunnan tilaa viistossa valossa. Romaani ei esit\u00e4 vaihtoehtotodellisuuksia, eik\u00e4 tarvitse tarinansa tueksi tulevaisuuden utopioita.<\/p>\n
Mik\u00e4 tekee Lundbergin \u201darkisesta\u201d romaanista maailmanluokan kirjallisuutta, miten sen lukukokemus kykenee valahtamaan luihin ja ytimiin? Kysymyst\u00e4 on avattava romaanikirjallisuuden pyh\u00e4n kolminaisuuden valossa: kieli, tarina ja rakenne.<\/p>\n
Saariston ulkoluodoilla elet\u00e4\u00e4n 1940-luvun loppua. Tarina, josta kertomus kasvaa, on hyvin tavallinen. Se tarvitsee tuekseen loisteliaan kielellisen ilmaisun. Ei sellaista, jonka kirjalliseen briljanssiin havahtuu t\u00e4m\u00e4n t\u00e4st\u00e4, vaan niin sujuvan, jossa mik\u00e4\u00e4n ei t\u00f6ki eik\u00e4 t\u00f6rr\u00f6t\u00e4. Lundberg on hionut ilmaisustaan py\u00f6r\u00e4n, joka kantaa raskasta kuormaa huomaamattomasti ja hienosti.<\/p>\n
Kielellinen sukulainen l\u00f6ytyy Bo Carpelanista. H\u00e4nkin kykeni nostamaan tapahtumien ymp\u00e4rist\u00f6n, jopa elottomat esineet, yhdeksi tarinan p\u00e4\u00e4osan esitt\u00e4j\u00e4ksi. N\u00e4in Lundberg kuvaa kahdeksannentoista luvun alussa jouluaattona yltyv\u00e4\u00e4 myrsky\u00e4:<\/p>\n
\u201dPahimmissa kyliss\u00e4 ei n\u00e4hd\u00e4 majakan lyhty\u00e4, armottomat aallot ovat hukuttaneet koko maailman alleen. \u2019Kaikkien merell\u00e4 kulkevien puolesta\u2019, pappi rukoilee. \u2019Pid\u00e4 my\u00f6s pappila pinnalla\u2019, h\u00e4n lis\u00e4\u00e4 enemm\u00e4nkin piloillaan. Sade tunkeutuu nimitt\u00e4in sis\u00e4\u00e4n ikkunanpuitteiden hatarimmista kohdista, aallonharjoilta sinkoaa vaahtoa ikkunalasiin kuin lunta. Tuuli ulvoo joka puolella taloa ja tunkee savun sis\u00e4\u00e4n savupiipuista. Avoimet ovet pamahtavat kiinni, sein\u00e4laudat natisevat, r\u00e4symatot luikertelevat lattialla. Radion jouluaaton hartautta on mahdotonta kuunnella, koska radiosta kuuluu vain r\u00e4tin\u00e4\u00e4 ja ven\u00e4j\u00e4n- ja suomenkielisi\u00e4 huutoja.\u201d<\/p>\n
Lundbergin kirjoittaessa eri henkil\u00f6iden kautta, repliikkej\u00e4 ei puserreta samasta muotista. Kun \u00e4\u00e4ness\u00e4 on luotojen l\u00e4\u00e4k\u00e4riksi emigroitunut tohtori Gyllen, kielen rekisteri vaihtuu hienovaraisesti ja osoittelematta. Samaa sopii tarkkailla tarinaa kuljettavan objektiivisen kertojan kohdalla.<\/p>\n
\u201dJ\u00e4\u00e4 on kuin luomiskertomus\u201d, Antti Majander kirjoittaa Hesarin kritiikiss\u00e4\u00e4n. Onhan se n\u00e4inkin, mutta sit\u00e4kin enemm\u00e4n romaani kertoo kuolemasta ja luopumisen vaikeudesta, el\u00e4m\u00e4n ep\u00e4oikeudenmukaisuudesta. Jos raamattuvertauksia haetaan merkitt\u00e4v\u00e4mm\u00e4ksi nousisi ristiinnaulitsemisen tarkoitus ja v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00f6myys. Lundberg noudattaa klassisen tragedian kaavaa, jossa tarina syntyy toivosta ja k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 rakennuspuinaan onnen aineksia.<\/p>\n
J\u00e4\u00e4n uhka on aluksi vain aavistettavissa, avainkohtausta Lundberg malttaa pedata liki kolmesataa sivua. Tulos on kuin hidastettuna r\u00e4j\u00e4ht\u00e4v\u00e4 pommi, jonka piina jatkuu parikymment\u00e4 sivua. Tuskan ja toivon vaihtelu kuvataan eri kulmista.<\/p>\n
Miksei Lundberg lopeta, kun draaman kaari umpeutuu, katharsis t\u00e4yttyy ja itkun puhdistava voima voisi huuhdella lukijaa? Vain yksi tuhannesta kirjailijasta uhmaisi vesittymisen vaaraa ja jatkaisi t\u00e4st\u00e4. Raymond Carver opettaisi meille, miten oikeaan paikkaan sijoitetulla viimeisell\u00e4 pisteell\u00e4 on j\u00e4risytt\u00e4v\u00e4 teho.<\/p>\n
Nyt ollaan Lundbergin mestariluokalla ja tarinan pit\u00e4\u00e4 jatkua, jotta lukija voisi punnita ja vaihtaa p\u00e4\u00e4henkil\u00f6n paikkaa. Se ei olekaan uskossaan ja idealismissaan vahva ja kaikkien rakastama pastori Petter Kummel, vaan h\u00e4nen vaimonsa Mona. Posti-Antonin persoonalle on rakenteessa varattu kaikkitiet\u00e4v\u00e4n jumalan paikka. Ratkaisu toimii koskettavasti ja komeasti, mutta h\u00e4nen viimeiseen, kirjan lopettavaan puheenvuoroonsa j\u00e4\u00e4 hiert\u00e4m\u00e4\u00e4n Monan kohtalo ja osuus koko tarinassa. H\u00e4nen kaltaistensa ihmisten varassa t\u00e4m\u00e4 maailma py\u00f6rii.<\/p>\n
Sytyn harvoin romaanin kronologiseen rakenteeseen ja tarkoin rajattuun kirjalliseen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6\u00f6n, J\u00e4\u00e4ss\u00e4 ratkaisu toimii. J\u00e4nnitteen s\u00e4ilymist\u00e4 edesauttaa, ett\u00e4 366-sivuinen romaani kulkee preesensiss\u00e4. Vain muutaman takauman t\u00e4rke\u00e4 v\u00e4l\u00e4ys pirstoo menoa ja eteenp\u00e4in viev\u00e4\u00e4 imua.<\/p>\n
Ja tarkkana yst\u00e4v\u00e4t, arkiset kohtaukset sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t sanojaan enemm\u00e4n. Kirjassani on koirankorva my\u00f6s sivulla 269. Siin\u00e4 puhumaan opetteleva papintyt\u00e4r hahmottaa paikkaansa maailmassa. Kuuluuko h\u00e4n el\u00e4inten vai ihmisten sukuun? Is\u00e4 punnitsee lapsensa kehityst\u00e4 \u201dja h\u00e4n aikoo kuin aikookin olla l\u00e4sn\u00e4, kun Lillus reagoi ensimm\u00e4isen kerran satuun.\u201d<\/p>\n
Helmi\u00e4 vier\u00e4htelee pitkin teksti\u00e4: \u201d\u00c4idinrakkaudesta on kirjoitettu loputtomasti tunteellisia v\u00e4rssyj\u00e4, mutta h\u00e4nen tiet\u00e4\u00e4kseen ei ole kirjoitettu juuri mit\u00e4\u00e4n lapsen rakkaudesta, joka on kuin Jumalan, loputon ja vailla ehtoja.\u201d<\/p>\n
Ulla-Lena Lundbergin J\u00e4\u00e4 t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ikonin ja arkkityypin kirjalliset mitat, tarina on ikuinen ja uusi. El\u00e4m\u00e4n ja kuoleman kuvauksena se koskee lopulta meit\u00e4 jokaista. Jos kirja ei l\u00e4hde kansainv\u00e4liseen lentoon, syy on markkinavoimissa tai niiden puutteessa. Kuten aina ja kaikessa.<\/p>\n
…………………..<\/p>\n
Lopuksi hyv\u00e4n joulun toivotus: toteutukoon se sellaisena, kuin itse kukin toivoo, antakoon mieleen rauhan<\/strong>.<\/p>\n Omalla y\u00f6p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4ni on Lundbergin vuoksi kolme keskenj\u00e4\u00e4nytt\u00e4 kirjaa.\u00a0Jouluevankeliumi Walt Whitmanin mukaan l\u00f6ytyy aaton 2010 postauksestani:<\/p>\n