![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/2015\/10\/Nobel.jpg\")
<\/a><\/p>\nTommi Melender p\u00e4ivitti maanantaina Image -lehden bloginsa. H\u00e4n k\u00e4sitteli kirjallisuuden Nobelin jakoperusteita ja toivoi lopuksi: \u201dantakaa palkinto John Ashberylle. H\u00e4n on hieno runoilija eik\u00e4 liian nuori.\u201d<\/p>\n
Oma ykk\u00f6sehdokkaani on puolalainen Olga Tokarczuk. Pidemm\u00e4t perustelut l\u00f6ytyv\u00e4t linkist\u00e4 jutun lopussa. Toista Melenderin esitt\u00e4m\u00e4\u00e4 toivetta ennakkospekulaatioista komppaan tinkim\u00e4tt\u00e4: \u201dtoivottavasti eiv\u00e4t anna palkintoa Haruki Murakamille.\u201d T\u00e4h\u00e4nkin laajempi linkki lopussa.<\/p>\n
Itse asiassa Ashberyn palkitseminen voisi olla kakkosvaihtoehtoni. Savukeidas julkaisi vuoden vaihteessa Ville Hyt\u00f6sen toimittaman esseekokoelman Poetiikkaa III<\/em>, jossa kahdeksan suomalaista runoilijaa kertoo poetiikkansa perusteista. Sivusin esseess\u00e4ni lyhyesti my\u00f6s Ashberyn merkityst\u00e4 kirjalliseen ajatteluuni:<\/p>\n Minulle ”languagen”, runouden kielen ja kokeellisen ilmaisun kulmakivi on John Ashberyn Vuokaavio<\/i>, vuonna 1991 julkaistu \u201dkenen tahansa omael\u00e4m\u00e4kerta\u201d, jonka Leevi Lehto suomensi ja Jack-in-the-Box julkaisi 1994.<\/p>\n Raivostuttava, ty\u00f6l\u00e4s ja k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n teos, yli kaksisataasivuinen runo ja vuodatus, jonka j\u00e4tin aina kesken vain palatakseni siihen yh\u00e4 uudelleen. S\u00e4\u00e4nt\u00f6 p\u00e4tee kaikkeen: vuosien ty\u00f6h\u00f6n ei p\u00e4\u00e4se sis\u00e4lle muutamassa minuutissa. Vastaanottajankin on hyv\u00e4 n\u00e4hd\u00e4 hieman vaivaa.<\/p>\n Ashberyn hyperrealistinen mastodontti on pirstoutuneen maailman kuva, arkisen el\u00e4m\u00e4n keskelle heitetty silm\u00e4 ja korva. Kielellisest\u00e4 tekstuurista kykenee poimimaan vain pieni\u00e4 paloja kerrallaan. Lopulta fragmentaarisuudesta muodostuu ylij\u00e4\u00e4m\u00e4n el\u00e4m\u00e4, joka koko ajan katoaa meilt\u00e4 huomaamatta. T\u00e4m\u00e4n Vuokaavio nostaa kaikkien n\u00e4kyville.<\/p>\n Mik\u00e4 siin\u00e4 on merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4? Se, ett\u00e4 Ashbery on kyennyt kirjoittamaan teokseen maailman, joka ik\u00e4\u00e4ntyess\u00e4\u00e4n ja informaatiotulvan kiihtyess\u00e4 k\u00e4y p\u00e4iv\u00e4 p\u00e4iv\u00e4lt\u00e4 yh\u00e4 ajankohtaisemmaksi. \u00c4\u00e4ni ei ole en\u00e4\u00e4 runoilijan, vaan meid\u00e4n kaikkien<\/i>.<\/p>\n Asbery yritt\u00e4\u00e4 mahdotonta, se on aina hyv\u00e4 l\u00e4ht\u00f6kohta. Teos on suorituksena kunnioitettava, uteliaisuus, ajattelu ja herke\u00e4m\u00e4t\u00f6n ty\u00f6 painavat kuviteltua inspiraatiota ja innostusta enemm\u00e4n. Vuokaavio hylk\u00e4\u00e4 runon runona ja veist\u00e4\u00e4 kielest\u00e4 jotain ajattelun ja narratiivisuuden rajoja rikkovaa.<\/p>\n Kirjoittajana en ajattele kaavoja, runousoppeja tai kategorioita. En halua m\u00e4\u00e4ritell\u00e4 henkil\u00f6kohtaista poetiikkaani tai proosaani, koska se kokemukseni mukaan muuttuu \u2013 sek\u00e4 lukijana, ett\u00e4 kirjoittajana. Mieli ja kieli hakee uutta. T\u00e4m\u00e4n voisi kiteytt\u00e4\u00e4 Hans Magnus Enzensbergerin jo 1960 julkaistuihin s\u00e4keisiin runosta Schaum, Vaahtoa: \u201dP\u00e4\u00e4st\u00e4k\u00e4\u00e4 irti! En kuulu teihin \/ Enk\u00e4 meihin\u201d.<\/p>\n Yhdysvaltalaisen Ashberyn (s.1927) bibliografiaan on kertynyt kaksikymment\u00e4viisi kokoelmaa. Vuokaavion lis\u00e4ksi on Aki Salmelan suomennoksena julkaistu kokoelma Valveillaoloa<\/i> (wsoy 1998). Parnassossa ilmestyi taannoin my\u00f6s nimikkoruno kokoelmasta Self-Portrait in a Convex Mirror<\/i> . Teksti nosti Ashberyn kirjallisen maailman tietoisuuteen ja Pulizerin palkinnolle 1975.<\/p>\n \u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026<\/p>\n<\/a>