{"id":4661,"date":"2016-04-21T17:04:10","date_gmt":"2016-04-21T14:04:10","guid":{"rendered":"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/?p=4661"},"modified":"2016-04-21T17:06:05","modified_gmt":"2016-04-21T14:06:05","slug":"kirja-muuttaa-lukijansa-persoonaa","status":"publish","type":"post","link":"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/?p=4661","title":{"rendered":"Kirja muuttaa lukijansa persoonaa"},"content":{"rendered":"

Kierr\u00e4t\u00e4n p\u00e4ivitykseen viiden vuoden takaisen jutun. Enemp\u00e4\u00e4n en nyt ehdi. Aihe nappaa edelliseen juttuun ja sivuaa eilist\u00e4 haastattelua Tampereen Roosalupilla. Tavanomaista\u00a0kysymyst\u00e4 ei nyt esitt\u00e4nyt haastattelija eik\u00e4 yleis\u00f6. Harvinaista.<\/b><\/p>\n

……………………………………………………………………………….<\/p>\n

Kun yleis\u00f6 p\u00e4\u00e4see tiedustelemaan haastattelussa kirjailijalta jotain, vakiokysymys napsahtaa kohdalle ennemmin tai my\u00f6hemmin: \u201dKuka on suosikkikirjailijasi \u2013 ent\u00e4 paras lukemasi kirja?\u201d<\/p>\n

Kysymykseen ei ole vastausta. Voisin tietysti mukailla Tolstoin Anna Kareninan aloitusta ja soveltaa sen muotoon: \u201dKaikki huonot kirjat ovat toistensa kaltaisia, jokainen hyv\u00e4 kirja on hyv\u00e4 omalla tavallaan.\u201d Pidempi vastaus l\u00f6ytyy jutusta Sadan kirjan kirjava lista<\/b><\/a>, jonka julkaisin t\u00e4\u00e4ll\u00e4 tammikuussa 2011.<\/p>\n

\"Per<\/a>
Per Olov Enquist. Kuva: Rickard L. Eriksson<\/figcaption><\/figure>\n

Puolikas kirjan el\u00e4m\u00e4st\u00e4 kuuluu lukijalle. Ja lopulta, vuosikausien sulattamat rivit ovat muuttuneet kokonaan vastaanottajan omaisuudeksi. Kirjailija on kuihtunut olemattomiin, itse kirjallakaan ei ole en\u00e4\u00e4 merkityst\u00e4. On vain j\u00e4lki, jonka teksti on j\u00e4tt\u00e4nyt. Ja jos kirja on ollut kyllin hyv\u00e4, se on muuttanut lukijan persoonaa.<\/p>\n

Jos alussa esitetty kysymys kuuluisi: \u201dMit\u00e4 mielenkiintoista olet viimeaikoina lukenut?\u201d, siihen olisi mahdollista vastata. Otetaan esimerkki: Per Olov Enquist julkaisi romaaninsa Livl\u00e4karens bes\u00f6k<\/i> 1999. Ruotsalaiset palkitsivat Augustilla, Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Britanniassa ojennettiin parhaan k\u00e4\u00e4nn\u00f6sromaanin palkinto. Antero Tiusasen suomennos sai nimekseen Henkil\u00e4\u00e4k\u00e4ri<\/i>.<\/p>\n

Olen lukenut Enquistin kirjat k\u00e4\u00e4nteisess\u00e4 julkaisuj\u00e4rjestyksess\u00e4: Blanche ja Marie<\/i> sek\u00e4 Matkamies<\/i> meniv\u00e4t silkasta mielenkiinnosta. Vasta aiemmin julkaistu Henkil\u00e4\u00e4k\u00e4ri s\u00e4v\u00e4ytti j\u00e4nnitteens\u00e4 s\u00e4ilytt\u00e4v\u00e4n\u00e4 romaanina.<\/p>\n

Enquistin kirjoittajanlaatu on t\u00e4ysin omanlaisensa. Pohjana on faktinen ja dokumentaarinen kieli, joka koko ajan ik\u00e4\u00e4n kuin taistelee fiktioksi ja romaaniksi muuttumista vastaan. Syntyy vaikutelma kiisselikattilaan pudonneesta kivest\u00e4. Sekoittaessa kolahtelee.<\/p>\n

\"Kristian<\/a>
Kristian VII. Maalaus: Alexander Roslin 1772<\/figcaption><\/figure>\n

Edellinen efekti luo j\u00e4ljittelem\u00e4tt\u00f6m\u00e4n tavan kuljettaa tarinaa eteenp\u00e4in. Kirjojen loppua ei ole tyylik\u00e4st\u00e4 paljastaa. T\u00e4ss\u00e4 tapauksessa sill\u00e4 ei ole merkityst\u00e4k\u00e4\u00e4n, matka on niin intensiivinen, ettei p\u00e4\u00e4tepisteen valaistumiselle j\u00e4\u00e4 sijaa.<\/p>\n

Aloituskappale on tyhjent\u00e4vyydess\u00e4\u00e4n komea. Siin\u00e4 Enquist kiteytt\u00e4\u00e4 tiiliskiviromaaninsa yhteen virkkeeseen:<\/p>\n

\u201dHuhtikuun 5. p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsem\u00e4nnen henkil\u00e4\u00e4k\u00e4riksi ja nelj\u00e4 vuotta my\u00f6hemmin h\u00e4net mestattiin.\u201d<\/p>\n

Kristian seitsem\u00e4s nousi Tanskan valtaistuimelle 17-vuotiaana. H\u00e4n k\u00e4rsi vakavista mielenh\u00e4iri\u00f6ist\u00e4. Enquist esitt\u00e4\u00e4 yhden ilmeisen kasvatuksellisen syyn: \u201dLuonnollista olivat n\u00e4ytelm\u00e4t. T\u00e4ytyi opetella ulkoa, mutta ei ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. Kristian oli Jumalan valittu. H\u00e4n oli kaiken yl\u00e4puolella ja samalla kaikkein viheli\u00e4isin. Ainoa toistuva asia oli ett\u00e4 h\u00e4n sai aina selk\u00e4\u00e4ns\u00e4.\u201d<\/p>\n

Henkil\u00e4\u00e4k\u00e4rin tarinaan kiertyy runsaasti draaman aineksia: yhteiskuntakuvaa valistusajan Tanskasta, hovin el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja juonittelua, rakkauden mahdottomuutta ja mahdollisuuksia. Lopulta kaikkea k\u00e4ynniss\u00e4 pit\u00e4v\u00e4ksi sanaksi j\u00e4\u00e4 vain yksi \u2013 sama kuin t\u00e4n\u00e4\u00e4n: Valta.<\/p>\n

Enquistin romaani kokoaa historiallisen tiedon, vallank\u00e4yt\u00f6n psykologian ja kirjallisen briljanssin samaan pakettiin. Mielenkiintoinen kirja \u2013 ja antaumuksella luettu.<\/p>\n

Blogin ekstralinkki<\/p>\n

K\u00e4yk\u00f6 vapaa-aika ilman kirjoja kuolemaksi?<\/a><\/p><\/blockquote>\n