![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Ofelia.jpg\")
<\/p>\nLuin Krista Launosen teoksen Ofelian suru<\/i> heti sen ilmestytty\u00e4 (Avain 2018). P\u00e4ivitys j\u00e4i muiden menojen jalkoihin, mutta nyt ehdin nostamaan blogiin kirjan arvion ja suosituksen. Tekstille on tilausta monin tavoin.<\/p>\n
Viikko pari sitten joku kyseli \u201dKirjallisuuden yst\u00e4vien\u201d ryhm\u00e4ss\u00e4 suosituksia surua k\u00e4sittelevist\u00e4 kirjoista. Launosen teos voisi vastata kysymykseen. Ofelian suru ei ole kliseist\u00e4 tunneterapiaa, se ei kertaa tuhansien vuosien viisauksia vaan puhuttelee lukijaansa kirjoittajan kokemustasolta. Silti kirja kehii sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 laajempaa n\u00e4kemyst\u00e4 ja aihetta syvent\u00e4v\u00e4\u00e4 historiaa.<\/p>\n
<\/p>\n
Esipuheen omistus tiivist\u00e4\u00e4 askelmerkit: \u201dT\u00e4m\u00e4 kirja on omistettu sinulle lukijani. Toivon, ett\u00e4 se antaa lohtua, jos suret. Kirja on omistettu my\u00f6s kaikille niille naisille: malleille, taiteilijoille, muusille, rakastajattarille, \u00e4ideille, siskoille, tytt\u00e4rille ja vaimoille, jotka taiteen historia on unohtanut ja joiden tarinaa ei ole kerrottu. Siskoni muistolle\u201d.<\/p>\n
Otetaan t\u00e4h\u00e4n v\u00e4liin kirjallisen genren m\u00e4\u00e4ritys, jos se nyt on lainkaan tarpeen. Ofelian suru sukkuloi tietokirjan ja autofiktion v\u00e4lill\u00e4. Alussa l\u00e4ht\u00f6kohtaansa ja kulttuuriin painottuen, loppua kohti henkil\u00f6kohtaisemmaksi k\u00e4yden. \u201dSukulaisteoksena\u201d nousi mieleeni Miia Kankim\u00e4en kirja Asioita jotka saavat syd\u00e4men ly\u00f6m\u00e4\u00e4n nopeammin <\/i>(Otava 2013. Blogin ekstralinkki lopussa).<\/p>\n
Launosen kirjan l\u00e4ht\u00f6kohtana ja kansikuvana on kuuluisa maalaus, joka esitt\u00e4\u00e4 hukkumaisillaan olevaa naista. Brittil\u00e4isen romantiikan ajan taitelija John Everett Millais maalasi n\u00e4kemyksens\u00e4 William Shakespearen Hamlet -n\u00e4ytelm\u00e4n Ofeliasta 1852. Taulun (tai teoksen kuvan) n\u00e4hty\u00e4\u00e4n sit\u00e4 on vaikea unohtaa. N\u00e4in k\u00e4vi my\u00f6s Launoselle, joka l\u00f6ysi Ofelian tarinasta l\u00e4ht\u00f6kohdan henkil\u00f6kohtaisen menetyksens\u00e4 k\u00e4sittelemiseen.<\/p>\n
Launonen suree tekstiss\u00e4 sisarensa kuolemaa. Millais\u2019n maalauksen malli, karismaattinen Elizabeth Siddal kuoli ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isiss\u00e4 olosuhteissa vain 32-vuotiaana. Kirjan takakannen sanoin: \u201d Ofelian suru on tutkimusmatka Ofelian tarinaan ja Millais\u2019n taulun taustoihin. Kirja tekee surun n\u00e4kyv\u00e4ksi ja ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4ksi sek\u00e4 tarjoaa surevalle v\u00e4lineit\u00e4 toipumiseen.\u201d<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Krista-copy.jpg\")
<\/p>\n
K\u00e4sittelykulma ja historia laajentaa kirjan aihetta ja n\u00e4kemyst\u00e4: \u201dSureminen muuttuu koko ajan, koska se on sidoksissa aikaan ja kulttuuriin. Viktorian aikana suru oli arjessa l\u00e4hes aina n\u00e4kyvill\u00e4, nyt se on melkein kokonaan piilotettu. 1900-luvulla\u00a0 <\/span>isoin muutos on ollut kuoleman laitostuminen. Nyky\u00e4\u00e4n ammattilaiset huolehtivat l\u00e4hes kaikista kuolemaan liittyvist\u00e4 toimista.\u201d<\/p>\n Loppua kohden kirja nostaa pintaan yh\u00e4 henkil\u00f6kohtaisempia tunteita: \u201dP\u00e4\u00e4t\u00e4n Valon kuoltua, etten piilota surua lapseltani. Enk\u00e4 edes pysty, koska itken koko ajan ja kaikkialla. Lasta varmasti pelottaa, mutta ehk\u00e4 intuitiivisesti tajuan, ett\u00e4 h\u00e4n n\u00e4kee minun viel\u00e4 my\u00f6s jonain p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 lopettavan itkemisen. En halua piilottaa kuolemaa, se kuuluu el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Joten itken, kun itkett\u00e4\u00e4.\u201d<\/p>\n Blogi pyrkii lyhyisiin postauksiin. Tapa on perua p\u00e4iv\u00e4lehtikriitikkoni ajan merkkiformaateista. Mutta on se niinkin, ett\u00e4 tiukka kiteytys saa vastaanottajan kiinnostumaan yht\u00e4 hyvin kuin yritys koko tarinan avaamiseen. Ja lopulta on niin, ett\u00e4 kirjat kirkastuvat vain lukemalla.<\/p>\n P\u00e4iv\u00e4n jutun lopuksi hyvin henk. koht. pointti. Krista Launosen kirja sys\u00e4si liikkeelle muiston sisareni kuolemasta. Itselleni k\u00e4vi niin, ett\u00e4 nuorempi sisareni kuoli vuosia sitten. Rikkoi j\u00e4rjestyksen ja etuili el\u00e4m\u00e4n jonossa. En ole osannut surra kuolemaa Krista Launosen totaalisella tavalla. Olen sys\u00e4nnyt kokemuksen lokeroon, jonka kannessa on kysymysmerkki.<\/p>\n Ehk\u00e4 olen tunnevammainen. Tai sitten on my\u00f6s niin, ett\u00e4 en koskaan p\u00e4\u00e4se irti el\u00e4m\u00e4n ja kuoleman ikuisesta ja meit\u00e4 kaikkia koskettavasta kysymyksest\u00e4. En muutaman viikon p\u00e4\u00e4st\u00e4 ilmestyv\u00e4ss\u00e4 romaanissani. Enk\u00e4 sit\u00e4 seuraavassa, jonka ensimm\u00e4inen luku on jo kirjoitettu. Ja lukijani, katsopa toi kakkoslinkki \u2013 se on edesmenneen ja voimakkaan \u00e4itini muistolle.<\/p>\n \u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026..<\/p>\n Ekstralinkit<\/p>\n 1. Asioita jotka saavat syd\u00e4men ly\u00f6m\u00e4\u00e4n nopeammi<\/a>n<\/p>\n