![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/A.K.jpg\")
<\/p>\nJukka Viikil\u00e4n Finlandia-voittajan perkuu on ollut ty\u00f6listalla turhan pitk\u00e4\u00e4n. Mutta toisaalta, ikuisuusasiat eiv\u00e4t ole niin p\u00e4iv\u00e4n p\u00e4\u00e4lle. L\u00e4hdet\u00e4\u00e4n Taivaallisen vastaanoton <\/i>kansiliepeest\u00e4: \u201dkuriton kertomus yksin\u00e4isyydest\u00e4, hengenvaarallisesta sairaudesta ja romaanin vastaanotosta. Kirjailija Jan Holm joutuu pikaiseen leikkaukseen: veri h\u00e4nen syd\u00e4mess\u00e4\u00e4n on kiert\u00e4nyt v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n suuntaan ties kuinka kauan. Holm julkaisee sairaalasta p\u00e4\u00e4sty\u00e4\u00e4n omakohtaisen romaanin, josta ja jonka kirjoittajasta jokaisella on pian mielipide.\u201d Totta on. Palaan t\u00e4h\u00e4n kirjailijan oman mielipiteen j\u00e4lkeen.<\/p>\n
<\/p>\n
\u201dRomaanini muoto on himmeli. Se on yht\u00e4l\u00e4inen joka suunnasta. Olen koonnut sen oljista. Pienimm\u00e4tkin l\u00e4mp\u00f6tilanvaihtelut saavat sen liikkeeseen. Jos sen ohi yritt\u00e4\u00e4 hiipi\u00e4, se alkaa py\u00f6ri\u00e4. Yhdest\u00e4 tikunraapaisusta se roihahtaa liekkeihin.\u201d<\/p>\n
Kirjailijan oma rakenteen m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4 on hyv\u00e4. Toki se voisi olla my\u00f6s rihmasto, jossa kaikki lopulta viittaa kaikkeen kuin Jorge Luis Borgesin \u201dHaarautuvien polkujen puutarha\u201d, klassikko, joka vie lukijan tarinalliseen labyrinttiin. Viikil\u00e4n romaani puhuu yli sadan kertojan \u00e4\u00e4nell\u00e4 \u2013 jotka kaikki palvelevat kirjoittajan p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4ri\u00e4. Tarinan ja kronologian pirstaloimisesta muodostuu oma rakenneratkaisunsa.<\/p>\n
Viikil\u00e4n metodina on pist\u00e4\u00e4 omat sanan toisen suuhun: \u201dEr\u00e4\u00e4nlaisena ihmeen\u00e4 pid\u00e4n kuitenkin lukukokemukseni immersiivisyytt\u00e4. Fragmentaarisuus tarkoittaa usein jotakin vastakkaista immersiivisille ilmi\u00f6ille, mutta niin kuin pinta voi olla syv\u00e4, voi fragmenttikin olla laaja. Laajuudella en tarkoita merkkim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 laajuutta, enk\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n merkitystihentymi\u00e4. Saatan tarkoittaa et\u00e4isyyksi\u00e4 ja v\u00e4liainetta.\u201d Kirjoittajaksi on merkitty Veli-Matti.<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/a.S.jpg\")
<\/p>\n
Ent\u00e4 Taivaallisen vastaanoton maallinen vastaanotto? Empiiristen havaintojeni mukaan tilanne on tasan. Kesken heitt\u00e4neit\u00e4, tai sisulla loppuun taistelleita on yht\u00e4 paljon kuin teoksesta pit\u00e4neit\u00e4. Oma lukunsa ovat ne, jotka eiv\u00e4t edes harkitse kirjaa lukevansa. Keskustelin kirjasta muutama p\u00e4iv\u00e4 sitten kollegan kanssa: \u201dEdellinen palkittu riitti minulle. Engel oli laskelmoitua, kaavan mukaan kasattua ja kvasi-aforistista.\u201d<\/p>\n
Pidin itse edellisest\u00e4 Finlandia-voittajasta. (Lopussa linkki arviooni) mutta n\u00e4in sen pit\u00e4\u00e4 olla, hyv\u00e4 kirja jakaa mielipiteit\u00e4. Nyt k\u00e4sill\u00e4 oleva teos on kuitenkin monin tavoin edellist\u00e4 rouheampi ja raadollisempi: fyysisyytt\u00e4, ristiriitoja, seksuaalisuuta, autofiktiivist\u00e4 tilityst\u00e4 ja syvempiin pohdintoihin sekoittuvaa arkea.<\/p>\n
Syd\u00e4nleikkauksen teema sitoo kerrontaa, mutta yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4sti my\u00f6s toinen aihe. Viikil\u00e4 pohtii l\u00e4pi kirjan itse kirjoittamista ja sen prosesseja. \u201dEi ole mit\u00e4\u00e4n kirjallisuutta t\u00e4rke\u00e4mp\u00e4\u00e4 (Minttu) Mit\u00e4 teemoja kirja sitten k\u00e4sittelee? Ainakin sit\u00e4, ett\u00e4 todellisuus on parasta nauttia et\u00e4n\u00e4, laitteiden kautta, muutoin nautittuna se on ruma ja ilke\u00e4 pinnallinen ja tyls\u00e4. (Aatos) Yksi taitavan prosaistin soivaksi viritetty lause varastoi energiaa enemm\u00e4n kuin kolme aukeamaa Murakamia. Minun on vaikea suhtautua kirjailijoihin, joiden kieli ei tallenna energiaa tuntuvasti koko ajan, vaan lupailee massiivisia rakenteellisia purkauksia juonen taitepisteiss\u00e4. Todelliset purkaukset eiv\u00e4t ole mahdollisia, ellei kieli ole ker\u00e4nnyt energiaa ahkerasti pitkin matkaa.\u201d (Mirvan muistikirja)<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/a.Toka_.jpg\")
<\/p>\n
Minulle Taivaallisen vastaanoton liki 400 sivua olivat hyvinkin lukemisen arvoista teksti\u00e4. Joskus hienoista tyhj\u00e4k\u00e4ynti\u00e4, mutta sitten taas intensiteetti\u00e4, joka piti kokonaisuutta kasassa. Itselleni kieli on niin t\u00e4rke\u00e4 elementti, ett\u00e4 se k\u00e4y kirjallisuudessa kaiken edelle. No, romaani on monen tekij\u00e4n summa, jotka kaikki on hyv\u00e4 hallita. Voisin silti olla liki yht\u00e4 mielt\u00e4 Viikil\u00e4n muutaman rivin kappaleesta, jonka h\u00e4n on naamioinut Veli-Matin mielipiteeksi.<\/p>\n
\u201dTarinallisuuden kanssa on oltava tarkkana. Pienikin lupaus tarinasta saa lukijan lopettamaan yksityiskohtien lukemisen, kielen kuuntelemisen, kaiken mik\u00e4 kirjallisuudessa on arvokkainta. Jos menet puolikkaalla lauseella lupaamaan, ett\u00e4 henkil\u00f6 odottaa vaikkapa pakettia saapuvaksi, kaikki h\u00e4nen ymp\u00e4rilt\u00e4\u00e4n tuhoutuu. Koko kirja masentuu, menett\u00e4\u00e4 herkkyytens\u00e4 ja tarkkuutensa. On en\u00e4\u00e4 odottaminen, johon lukija osallistuu kaikella tarmollaan.\u201d<\/p>\n
Likipit\u00e4en noin \u2013 vaikka ei aivan t\u00e4sm\u00e4lleen. Taivaalliselle vastaanotolle lukusuositus. Jouni K. Kemppainen teki tuoreeseen Hesarin kuukausiliitteeseen seitsem\u00e4n sivun jutun (kuvat Aapo Huhta) Viikil\u00e4st\u00e4 otsikolla \u201dPalkintosonni\u201d. Se onkin sitten ihan eri juttu se.<\/p>\n
………………………………………………..<\/p>\n
Blogin erikoislinkit:<\/p>\n