Olen Mies isolla ämmällä

Sattuipa silmiin sos-mediassa jaettu Markkinointi&Mainonta -lehden juttu, jossa rankattiin miesten seksikkäimmiksi koetut luovat ammatit. Tulosta nimitettiin tutkimukseksi. Minusta se vaikuttaa mielipidekyselyltä. Olkoonkin, että takana on Pennsylvanian yliopiston tutkimusryhmä.

Tutkimuksessa pärjäsivät runoilijat, sen sijaan ”mainosalassa ja puutarhanhoidossa ei ole seksuaalista vetovoimaa.” Nyt on todistettu miten hienon valinnan tein vaihtaessani seitsemäntoista vuotta sitten kaupalliset ja graafiset hömpötykset kirjailijan ammattiin. Tosin… tutkimuksen tuloksen voisi kääntää myös toisinpäin. Ilkka Kanervan mielestä ”puutarhanhoito” on niin seksikästä, että siihen voi vaihtaa ulkoministerin hommat.

Maalaus (rajattu) J.W. Waterhouse 1896.

Oman ammatin vaihdossa ajattelin muutakin kuin seksiä. Että tätä hommaa voi tehdä ja oppia uutta hautaan saakka. Nähtäväksi jää. Kirjailijan kehtasin merkitä veroilmoitukseeni vasta kuudennen kirjani kohdalla, kun Marilynin hiuspinni valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi ja Hesan kaupunginkirjaston Varjo-Finlandia -listalle.

Ystävät hyvät, niin tai näin, tutkimuksen yllättävä tulos vaatii paiskaamaan teitä Perjantairunolla. Juuri nyt, ”Me too” -kampanjoiden ja ahdistelukohujen keskellä teksti sopii kuin porkkana lumiukon pärstään. Omistus kaikille narsisteille, joiden mielestä valta oikeuttaa kunnioittamisen sijasta alistamiseen. Säkeet löytyvät kokoelmastani Satakieli! (Like 2008).

NAINEN JA NARKISSOS

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1.”Pyydät kuvittelemaan väliimme pingotetun köyden ja tulen, joka polttaa sen poikki.”

2. Sydämeni räytyy ja riemuitsee.

…………………………

Markkinointi&Mainonnan lainaama alkuperäinen teksti luovien ammattien vetovoimasta.

…………………………

Vuoden mittainen rakkausruno

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta muutamaa viikkoa myöhemmin kuin me. Ajankohta osuu tammi-helmikuun kanttiin ja vaihtelee vuosittain. Kiinalainen horoskooppi perustuu eläinmerkkeihin, jotka toistuvat kahdentoista vuoden sykleissä. 2017 oli kukon vuosi, alkava kuluu koiralle. Olen itse jänis.

Kuva: dreamstime.com

Päivitän postaukseen vuoden kiertoon puristetun runon (alkuperäinen löytyy kokoelmasta Babel, 2013). Teksti on silkka rakkausruno, mutta mitä muuta täällä tarvitaan? Raymond Carverin säkein: ”Saitko tältä elämältä / mitä halusit, kaiken jälkeen? / Sain. / Ja mitä halusitkaan? / Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni / rakastetuksi tässä maailmassa.”

Ystävät hyvät: toteutuvia toiveita tulevaan koiran vuoteen!

Kuva: ru.pngtree.com

älä unohda meitä kun noitapilli

roomalainen kynttilä ja Karjala takaisin

ilotulite tykinlaukaus ja tähtisädetikku

älä unohda jos pakastinta kylmempi ja pilkkoa pimeämpi

Suomi sota sisu Sibelius ja suojasää

edelliskevään eloon heräävä hautausmaa

älä unohda kun vedestä nousee miljardeja

koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot

saavuttavat sukukypsyytensä

älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan

kun savesta ja syljestä rakennetut pääskyjen pesät

lintujen parvet lämpimistä maista ja

Laulu tulipunaisesta kukasta

älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu

(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)

viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset

ja radiosta J. Felicianon Listen To The Rain

älä unohda kun ensilumi kynttilät ja illan suurin potti

yli neljätoista miljoonaa euroa

kalenterin ensimmäinen ja viimeinen luukku

älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää ja revontulet

kun televisiosta uutiset sää ja urheiluruutu

ja kello kiertyy vuoden viimeiselle minuutille: helan går

älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan

kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ateenan vuodenvaihde: ”Lähemmäs elämää”

2. Lisää kiinalaisista horoskoopeista ja uskomuksista: ”Jäniksen neuvo: avaa ovi, kun onni kolkuttaa”

…………………………………………….

Täältä löydät kiinalaisen horoskooppieläimesi ja luonteesi tulkinnan

……………………………………………

In memoriam Pentti Holappa. ”Olennaista on, että tahdon rakkauttasi.”

Pentti Holappa 11.8.1927 – 10.10.2017

”Suuren osan yleissivistyksestäni olen hankkinut kuuntelemalla. Lähes kaikki nuoruudenystäväni olivat minua taustoiltaan sivistyneempiä. Lukemisen merkitys on tietenkin itsestään selvää.”

Pentti Holappa, kuva: Timo Villanen

Holappa oli minulle tärkeä kirjailija – erityisesti hänen lyriikkansa – kun aloin haaveilla, että voisin itsekin saada joskus jotain kansien väliin. Holappa julkaisi esikoisensa Narri peilisalissa vuona 1950. Bibliografiaan ehti kertyä kahdeksantoista runokokoelmaa, kahdeksan romaania, novelleja, esseitä, näytelmiä ja käännöstöitä. Finlandia osui kohdalle vuonna 1998 romaanilla Ystävän muotokuva, ehdokkuus vuonna 1991 runokokoelmalla Sormenjälkiä tyhjässä.

Holapan jälkipuolen kokoelmat ovat tummasävyisiä ikääntymisen ja luopumisen teoksia, joissa ihmiselle on lohtua niukalti. Tähän mielenmaisemaan hän kirjoitti runoja ystävyyden ja rakkauden mahdollisuudesta. Kokoelmassaan Savun hajua (wsoy 1987) hän kuvaa tuokion, jossa limittyvät oleminen, opitut teoriat ja se, mikä on yhden ihmisen elämässä lopulta tärkeintä:

”Juotuani valkoviiniä ja käytyäni saunassa / katselen, miten laajalla vehnäpellolla sataa. / Yritän ymmärtää artikkelia suhteellisuusteorian heikkouksista. / Kuuntelen radiosta Jungia, / erityisesti kuolemasta ja kansansaduista. / Koirani haukkuu kuvittelemiaan ääniä. / Olennaista on, että tahdon rakkauttasi.”

Holapan runotuotantoa leimaa hienostunut melankolia, joka yhdistyy älylliseen pohdintaan: ”Kenen joukossa seison? / Unohdan kaiken muun, sillä sydäntäni särkee.” Tyypillistä on makro- ja mikrokosmoksen limittyminen:” Lokakuu puhaltaa minun lihani lävitse, / luut kalisevat, talvi tulee pian. / Näin on tapahtunut kolmetuhatta vuotta. / En muista miten se alkoi. Alkoi vain kylmetä.”

Tapasin Holapan vain kerran. Hän isännöi Euroopan runousakatemian illallisia. Ajatusten vaihto jäi olemattomiin, sillä minut oli ”plaseerattu” akatemian perustajan lesken, Madame Norma Bosquetin ja Belgialaisen runoilija Liliane Woutersin väliin. Ensin mainittu oli toiminut Marlene Dietrichin sihteerinä, ja siitähän juttu lähti ihan eri sfääreihin.

Madame kirjoitti osoitteensa, lähetin postikortin ja sain häneltä paketin, jossa oli hänen edesmenneen miehensä kokoelma No more me & Other poems. Ehkä jopa ihastuin Madameen, eihän hän ollut kuin neljännesvuosisadan minua vanhempi. Varastin kohtauksen romaaniini Saat toivoa kolmesti (Like 2007). Mutta asiaan.

Intohimoinen lukeminen on ollut avain kirjailijan tielle. Omasta hyllystä löytyi kahdeksan Holapan runokokoelmaa. Nostin ne eilen illalla yöpöydän lukemisiksi. Avasin Sormenjälkiä tyhjässä (wsoy 1991) ja heti osui kohdalle runo, kuin tästä päivästä kirjoitettu.

Miksi? Millä oikeudella Venus on liian kuuma,

Marsista puuttuu ilma? Amerikka on hullu, Venäjä kaoottinen,

aasialaiset tuomittuja tukehtumaan. Runoilija rakastaa,

vaikka ei saa vastarakkautta. Harvat tajuavat itsensä onnellisiksi,

elämänjärjestys on murhaa. Miksi? Olemassaolo syöksyy

yksilön läpi ja polttaa.

Valistunut orja laati muinaiset kirjoitukset. Häntä ei enää ole,

ei jää mitään tulkittavaa.

Juuri niin on ja juuri sen tähden.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Holapan suomennos: Luvassa elämä 

2. Alain Bosquetin runo… ja kolme tuntia terroristin vieressä?

…………………………………………….

Henkilökohtaista – totta vai toiveajattelua?

Minulla on ystävä, joka vuodattaa blogiinsa avoimesti kaiken: taakse jättämänsä nuoruuden alkoholismin, sinkkunaisen seksuaalisen käyttäytymisen, himot ja halut. Vahvuudet ja heikkoudet, oivallukset, opit ja kasvun paikat. Pari vuotta sitten hän sanoi minulle: ”Juha, voisit päivittää blogiasi henkilökohtaisemmin.”

Juttu muistui mieleen, kun tyhjensin työhuoneen hyllyä ja käsiin sattui toistakymmentä vuotta sitten Eevaan tehty haastattelu. Ensimmäisen aukeaman otsikko ei vieläkään pidä paikkaansa. En osaa sitä ”valheena” nähdä, paremminkin toiveajatteluna. Tavoiteltavana tilana, jollaisena haluaisi itsensä kokea. Ilmiö on yleinen, takavuosina julkkiskaartiin noussut taiteilija ilmoitti olevansa absolutisti. Muutaman päivän kuluttua lööpit kertoivat tappeluista juovuksissa.

”Suurimpia haasteitani on ollut oppia vain olemaan”. Tuskin toteutuu tässä elämässä, enkä osaa sitä enää tavoitellakaan. Voin vain kaivaa asenteesta hyvät puolet. Työhuone ja keskeneräiset hankkeet ovat ankkurini, jotka pitävät elämän järjestyksessä. Ilman niitä korkkaisin varmasti punkkupullon joka päivä ja olisin potentiaalista kamaa siltojen alle. Tein työhuoneeni oveen kyltin: Huvittelu kuluttaa meitä, työ antaa meille voimia!

Tuskin alan päivittää henkilökohtaisemmin, teen juttuja entisen päivälehtikriitikon taustalla: toisten aikaansaamien elämysten puntarointia tiukkaan, keskimäärin 3500 merkin formaattiin puristettuna.

Olemisen aihe on itselleni ajankohtainen myös siksi, että uusi romaanikäsis kiristyy kalkkiviivoille. Tapani on tehdä homma ”valmiiksi” ja antaa vasta sitten kustannustoimittajan lukuun. Siitä on toki matkaa julkaisuun, mutta paikka on tiukka, eikä siitä selviä kuin uudella käsikirjoituksella, jonka alku ja ajatukset ovat jo koneella odottamassa.

Poimin tähän lehtihaastattelun traumojen seasta muutaman rivin. (tasa-arvokeskustelusta huolimatta – tai juuri sen vuoksi) Ne taitavat kuvata jotain sellaista, joka on itsessäni totta ja pysyvää: ”Olen usein pohtinut, mitä on olla mies. En ole koskaan hävennyt tunnustaa, että minussa on myös paljon naista. Se ei vähennä miehisyyttäni millään tavalla, päinvastoin. Minulle esteettisyys ja soppakauha ovat paljon mieluisampia kuin ruuvimeisseli ja jakoavain. Ruuvit ja naulat eivät tottele minua niin kuin jotakuta toista.”

Ja tällaisetkin rivit on tullut julkaistua kauan sitten:

Minua ei rakasteta

vahvuuksien vuoksi,

vaan heikkouksien.

Ajattelen rautaa ja terästä,

metalli kämmenelläni on kova

ja kilahtava harkko.

Kun siitä työstetään jousi,

se antaa periksi.

Jos siitä hiotaan kellon ratas,

se liikkuu ja elää.

…………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Sydämen ohitusleikkaus

2. Sata tuntia ilman viiniä

…………………………………………

Melodraamaa ja tekoälyä

Päivitän runolla ja ”mainostan” samalla aktiivista ja mielenkiintoista sivustoa: Suomi on runo on Suomen runoilijoiden tervehdys juhlavuottaan viettävälle kotimaalleen ja runouden ystäville. Sivustolla julkaistaan vuoden jokaisena maanantaina uusi, ennen kuulematon runo. Nämä maanantaiset viikon avaukset piirtävät näkyväksi vuoden 2017 runomaiseman.”

Tekstini on julkaistu tällä viikolla, ensi maanantaina viestikapula siirtyy taas seuraavalle. Runoni sivustolle syntyi sekalaista eväistä. Luin artikkelin, joka oli otsikoitu: ”Pepper-robotti puhuu suomea ja tanssii – suomalaiset suhtautuvat hoivarobotteihin vielä varauksella”. Leikkasin talteen myös jutun tekoälyn tulevaisuuden näkymistä. Halusin vastapainoksi jotain ”ylitunteellista ja inhimillistä.” Muistin kuvan, jonka olin taannoin napannut Ateenan korkeimalla kohdalla kiivettyäni Lycabettuksen marmorikappelin kupeelle.

Keskustelu vanhuksen kanssa on kuvitelmaa. Muistan kuitenkin miten syvän vaikutuksen hetki jätti. Heräsin seuraavana yönä, kun Viktor Klimenko alkoi laulaa päässäni muinaisen euroviisun säkeitä: ” Uskonut illan en koskaan / Saapuvan äkkiä näin / Kunnes näin sinisen linnun /Lentävän etelää päin / Näin sen ja ymmärsin sen: / Poissa aika on rakkauden / Kun aurinko laskee länteen”.

Noin se mielikuvitus kulkee ja hakee välillä vauhtia monen mutkan kautta. Mutta tänään, ystävät hyvät: toivotan kaikille valoisaa ja toiveikasta juhannusta!

S y n t y m ä

Minä olen ihminen

Pepper on robotti

haaveilin lapsena oopperalaulajan urasta

Pepper puhuu lelun äänellä

olen kätellyt robottia ja tavoitellut

yhteistä tanssia hitaan valssin tahdissa

meillä kummallakaan ei ole käsitystä luojastamme

minä näen merten syvyyksissä

välähtelevät sardelliparvet

häkistään taivaan syliin lehahtavat linnut

kappelin kupeella vanha nainen

istuu ilta-auringossa

hänen ihonsa on elämän rypistämää pergamiinia

hän sanoo että kuolemattomuus

on sitä että kuolee

kun joku toinen syntyy

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Vuoden 2013 juhannusruno

2. Vuoden 2012 juhannusruno

………………………………………………

Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu

Jenni Haukio on koonnut Suomen juhlavuodeksi Otavan kustantaman, juuri julkaistun runoantologian Katso pohjoista taivasta. Satakuusikymmentä runoilijaa ja kolmesataaviisikymmentä sivua. Haukion sanoin: ”teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään.”

Haukion valitsema tekstini on viidentoista vuoden takaa. En julkaise sitä tässä, ehkä joskus tuonnempana. Selailin kokoelmiani noilta ajoilta ja mietin miten erilaisin tunnelatauksin nykypäivään verraten olen niitä kirjoittanut. Jotain muuttumatonta silti on: runon estetiikka ja etiikka, jonka takana voi seisoa. Särmät ja vastakohdat, joista runo hakee kipinää. On mahdoton kirjoittaa rivejä, joita ei koe omaksi äänekseen.

Nappaan tähän Perjantairunoksi tekstin vanhoilta ajoilta. Valinta on yksinkertainen, koska runon nimi on Huhtikuu. Rivit löytyvät kokoelmasta Musta runokirja (Like 2000).

Kuva: Pictaram, Heikki Helle

Runon tekeminen on sellainen sairaus

ettei siitä saisi kirjoittaa.

Pitää maata sängyssä ja jättää sirpaleet lakaisematta,

varata olutta käden ulottuville ja miettiä

miten kaunis lintu harakka on.

Se pysyy ilmassa kuin ajatus

kun ei lentämisestä tiedä.

Ilman tuulta ja räntää ei kevät tule.

Ilta tulee, huhtikuun sumuinen kuu.

Autojen ikkunat huurtuvat parkkipaikoilla

ja jossain laulaa oopperan diiva,

silloin runon tekeminen on maailman turhin tauti.

Syvästi alastomana haravoit unissani

puiston kuivunutta nurmea.

Kun soitan sinulle, pyydät kuvittelemaan

väliimme pingotetun köyden

ja tulen, joka polttaa sen poikki.

……………………………………………

Blogin ekstralinkissä Mirkka Rekola:

”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”

……………………………………………

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

Suunnittelin päivitykseen kiteytystä Sujata Masseyn kirjallisista maneereista monikansallisessa Rei Shimura -dekkarisarjassa. Sitkeä influenssa ja jo toinen antibioottikuuri vei kuitenkin voimat lähdetöiden tekoon. Palaan asiaan hamassa tulevaisuudessa.

Kuva: Wikimedia.org
Kuva: Wikimedia.org

Blogi tarjoaa perjantairunon. Ajankohtaiset säkeet löytyvät kokoelmastani Babel (Palladium 2013). Teoksen 365 tekstiä päivittävät maailmantilanteen kaikkineen aikojen alusta viidensadan vuoden päähän Kepler-22b -planeetalle.

On itsestään selvää, että Babel käsittelee myös Suomen itsenäisyyden alkua ja sen katkeraa kääntöpuolta. Tekstin sisältämät neljä riviä on lainattu Viljo Kajavan (1909-1998) vuonna 1966 julkaisemasta kokoelmasta Tampereen runot.

Näsilinnan taistelussa kaatuneita, kuva: agricola.utu.fi
Näsilinnan taistelussa kaatuneita, kuva: agricola.utu.fi

Voin kirjoittaa mistä vain – voin jättää kirjoittamatta.

Aika osoittaa kaikki totuudet väistämättä vääriksi,

runo ei ole maailmasta moksiskaan.

Olisi liian helppoa ajatella

että säkeistä jää puuttumaan vain yksi ääni – sinun

mutta ei se niin ole

ajatuksesi on kieli ja kaikukoppa

joka alkaa soida yhä kovempaa ja kovempaa.

Tampereen runoilija Viljo K. kirjoittaa lapsista

jotka tutkivat kaupungin taisteluissa kaatuneitten taskuja.

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi:

ohuet ohimoluut hajalla hän makasi miesten keskellä.

Ja luotien iskiessä Mustanlahden kallioon sotilas huusi meille:

Menkää kakarat pois ettei tarvitse ampua lapsia.”

………………………………………………………………

Tänään asun sadan metrin päässä paikasta, josta Kajava kirjoittaa. Näen Mustalahden ja Näsinkallion keittiön ikkunasta. Muistan Tampereen Klassillisen lyseon pienen kirjaston, josta poimin Kajavan kokoelman Ruusuja, lunta. Koin ensimmäisen runollisen kipinän ja tajusin miten elämän ja kuoleman kokoisista asioista voi kirjoittaa äärimmäisen arkisella kielellä.

………………………………………………………………

Ekstralinkit:

1. Kun maata rakastaa – tarvitseeko sitä vihata aina jotakuta?

2. Perjantairunossa henkiin heränneet

……………………………………………………………….

Sydämeni räytyy ja riemuitsee

Nostan perjantain päivitykseen työhuoneen ovenkahvan ja kaksi kuvaa sen vierestä: rationaalisen ja emotionaalisen sydämen. Ihminen lataa sydämeen tunteidensa ja persoonanansa tiedostamattomat alueet, joille ei sanoja löydy.

Rakkaudesta sydän pakahtuu. Rakkauden puutteesta särkyy. ”Sydämeni on niin surusta raskas, miksi sä kultani hyljäsit mun” (sanat V.A. Koskenniemi, sävel Sibelius). Raamatun psalmi osaa yhdistää hengen ja lihan: ”Minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, myös minun ruumiini asuu turvassa.” Eino Leino pistää peliin koko persoonan ja elämänkatsomuksen: ”Sulle laulan, neiti kesäheinä, / sydämeni suuri hiljaisuus, / uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.”

Paha ihminen on sydämetön. Hyvä sydämellinen. Suvaitsevaisella on suuri sydän. Kun ihminen tekee sydämen valintoja hänellä on usein puutteelliset tiedot, tai hän tekee parempaa tietoaan vastaan, mutta haluaa teolleen puolustuksen jo ennakkoon.

Iskelmäsanoittajan sopii riimitellä: ”Sun tules liekeissä kun sydämeni räytyy”. Runoilijalle sydämestä kirjoittaminen on patetian ja vaaran paikka. Kirjoitin sydämen kokoelmaani Elämän tarkoitus (Like 2002). Kliseisen sydämen ja tunteen vastapainoksi piti hakea raadollisuutta. Sitä löytyi Andres Serranon kuvista. Kohuttu valokuvataiteilija piti näyttelyn Helsingissä vuonna 2001.

PORTTI

Kesällä maa on kevyttä lapioida,

tänään taivas täyttyy lumesta Pyhäjärven yllä.

Sankaritenori laulaa levyltä yhä,

en pidä aariasta jossa meille luvataan

tottumus onnen sijaan.

Madeiran viini on vahvaa ja käy sydämeen,

teen rivejä orjantappuran ja

kristallikruunun välistä. Eilen katsoin kuvaa

virtsaan upotetusta krusifiksista ja ihmettelin

miten kauniilta valo saa kärsimyksen näyttämään.

Vastapäisellä seinällä näin syntymättömän lapsen

ja kuolleen naisen kasvot,

enkä havainnut mitään eroa.

Vielä on annettava vuoro Leonardo da Vincille (1452 – 1519). Hän sananmukaisesti kaivaa sydämen kuolleen rinnasta tarkastellakseen ja havainnoidakseen sen materiaa ja toimintaa. Ja kun hän kirjoittaa sydämestä, se on silkaa runoutta.

Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.
Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.

”Sydän on se ydin, josta verisuonten puu syntyy. Tiukka lihasmalja. Sydämeen virtaava veri ja sen valtimot ylläpitävät ja ravitsevat kaikkien muiden lihasten elämää ja niin tiivis on sydän, ettei sitä vahingoita edes tuli kuin hädin tuskin, kuten voidaan nähdään palaneista ruumiista, joiden sydän on vielä verinen vaikka luut ovat tuhkaksi palaneet.”

……………………………………………………………………

Ekstralinkissä yllättävä ajankohtainen pointti Eino Leinosta:

Yhden totuuden tragediat

…………………………………………………………………..

Unkarin demokratia: sensuuri voimassa, abortti ja homoavioliitot kielletty

Edellinen päivitys muisti Unkarin kansannousua kuusikymmentä vuotta sitten. Perjantairuno jatkaa teemaa ja nostaa päivitykseen budapestiläisen runoilijan, esseistin ja kääntäjän Ottó Orbánin (1936-2002) tekstin.

Runo hakee vauhtia antiikin ajoista ja on juuri nyt polttavan ajankohtainen. Unkarin pääministerin pestiä hoiti 1998-2002 kirjailijan sukunimikaima Viktor Orbán. Hän nousi uudelleen samaan asemaan 2010. Jo seuraavana vuonna parlamentti allekirjoitti uuden perustuslain, joka korostaa maan kristillisiä juuria, kieltää abortit ja homoavioliitot.

Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de
Vihreiden mielenosoitus Viktor Orbánin politiikalle Euroopan parlamentissa. Kuva: www.spiegel.de

Unkarissa on voimassa myös tiukka medialaki, joka antaa viestintävirastolle ja medianeuvostolle oikeuden valvoa rangaistuksen uhalla lehdistöä sekä sähköistä mediaa. Oikeuslaitosta valvoo instituutio, jonka johtajan nimittää parlamentti. Vastustajien mukaan valtaa käyttävä Viktor Orbán on populisti, nationalisti ja uusfasisti.

Vapaudestaan taistelleen ”veljeskansamme” demokratia rapistuu hyvää vauhtia. Runoilijalla on pitkää perspektiiviä ja kykyä aavistaa tulevaisuutta. Olkaa hyvä, tässä yhdeksäntoista riviä Ottó Orbánin runosta 157. sonetti (suom. Hannu Launonen ja Béla Jávorsky)

…………………………

Runouden rajamailla, jos vaivoin olemme päässeet sinne asti

hatarassa puutalossa, jossa anniskellaan katkerien uutisten

pisaroita sotilaiden, vakoojien, huorien

ja muiden kunnon vieraiden laseihin,

siellä meidän raskas päämme töin tuskin tajuaa, että

tämä kaikki on turhuuksien turhuus,

turhuutta seikkailu ja uhkarohkeus, kuolemanhyppy

ilman verkkoa, päivittäin,

toisin sanoen elämämme – timanteille ei löydy ostajaa.

Kukapa tietää, mitä on tulossa, maailma ajattelee kierosti,

tämähän on siirtymävaihe…

Sopii kysyä, kenen aika ei olisi ollut siirtymävaihe.

Sullan? Caligulan? Hitlerin?

Vain Calibanin työpaikka on varma tässä maailmassa,

jokainen järjestelmä tarvitsee kirjarovioiden sytyttäjiä,

lopullisena ratkaisuna –

kenet se nostaisi esiin, jos vaikkapa Pyhä Perhe

tahtoisi luopua pääkirjasta,

kun taikatemput on käytetty loppuun arvopaperimarkkinoilla?

……………………………………………..

Sulla ja Caligula, antiikin Rooman keisareita, jotka ottivat demokratian omiin käsiinsä ja hallitsivat diktaattoreina. Caliban oli orjan asemaan syösty hallitsija Shakespearen näytelmässä Myrsky.

……………………………………………..

Hesariin ja sos-mediaan on kaivettu kirjailijoiden ja kriitikoiden mieleisiä kirjan aloituksia. Blogin ekstralinkki lyö laudalta ne kaikki. Aivan ylittämätön kirjan aloitus (25.2.2016)

……………………………………………..

Mitä saadaan ihmisen tuhkasta?

Blogi päivittää yhdellä runolla ja kokonaisella gradulla. Linkitän loppuun Aapo Siippaisen opinnäytetyön ”Tunnustusten luolat – Internetlähteet ja niiden muokkaaminen Tytti Heikkisen, Teemu Mannisen ja Harry Salmenniemen hakukonerunoissa”.

Niille, joita kiinnostaa hakukonerunous – heille jotka haluavat tietää tarkemmin mitä on runouden flarf, voin suositella Siippaisen tutkimusta. ”Tunnustusten luolat” kertoo seikkaperäisesti ja selkein esimerkein googlettamisen käytännöistä runoa synnytettäessä.

Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli
Ulla Pohjola: Varjossa ja valossa, 2006. Käsinkirjonta, öljyvärimaalaus. Materiaali: silkki, metalli

Olen gradussa mukana vain parin tekstikappaleen verran, mutta päivitän perjantairunoksi tekstin, josta työssä on kyse.

”Myös Teemu Mannisen Lohikäärmeen poika -teos elää omaa elämäänsä kansien ulkopuolella. Runoilija Juha Siro lainaa Mannista Satakieli! -kokoelmassaan (2008). Siron ’Ihmisen tuhka’ –runoon (Siro 2008, 10) on lainattu kolme säettä Mannisen ’Sonetteja pissaliisalle’ –runosta: ’Ihq töötti NRJ ahihi idols / napapaita tyksiä massikka / pällygremo himmailee, / post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.’ Viimeinen säe on viittaus Mannisen runon tekotapaan.

Siro lainaa Mannista lähteen selvästi mainiten. Juha Siron runokokoelman alaotsikko on ’polyfonisia runoja.’ Hän haluaa käyttää kirjassaan mahdollisimman paljon erilaisia ääniä. Hän on käyttänyt runokokoelmassaan muun muassa iltapäivälehtien, lukion kirjallisen ilmaisun opiskelijan ja sanakirjan sanaluettelon aineistoa. Mannisen flarfin Juha Siro valitsi teokseen koska halusi mukaan runoudeksi luettavaa verkkokieltä (Siro 2010).”

Tässä koko runo, josta tutkimuksessa mainitut rivit on napattu. Päivityksen kuvat tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivuilta. Linkki jutun lopussa.

Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti
Ulla Pohjola: Vanha kuu, 2005. Käsin- ja konekirjonta, värjäys. Materiaali: silkki, helmet, metalli, viskoosi, silkkiviskoosisametti

……………………………………………………………………………….

I h m i s e n  t u h k a

Minä sitä ja tätä,

pahimmillaan: Minä olen!

Ties mitä?

Ehkä kitara, joka lyödään kiveen tuhannen tikuiksi.

Kuten V. Kajava kirjoitti. Kiitos siitä.

Ja runon esiliinasta keittiön oven kahvassa,

jos oikein jaksan muistaa?

Väliäkö sillä, ensikosketuksesta aina jotain jää.

”Ihq töötti NRJ ahihi idols

napapaita tyksiä massikka

pälly gremo himmaile”,

post-futuristi-runoilija googlettaa ja kirjoittaa.

Jotain meihin aina tarttuu, katoavaa tai kaunista.

Niin kuin se, mitä lehdessä lukee:

että ihmisen tuhkasta puristettu timantti saa aina sinisen värin

ja on korkeintaan 0,2 karaatin kokoinen.

…………………………………………………………………………….

Tunnustusten luolat, Aapo Siippaisen gradu.

Tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolan kotisivu.

Blogin ekstralinkki parin vuoden takaa: ”Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä”

…………………………………………………………………………..