Onko apinan tilanne todellisempi kuin minun?

Apina istuu Fuengirolan Bioparkin kuolleen puun oksanhaarukassa ja ratkoo kiperää kysymystä. Ei ilmeestä ilo paista. Minä mietin kotiinpaluuta kuukauden reissun jälkeen. Onko remontti valmis, solahtaako vesi viemäriputkeen vaaratta?

En ole pystynyt ratkaisemaan onko apinan tilanne todellisempi kuin minun. Tai toisin päin. Elämme kummatkin maailmassa, joka ei ole hitustakaan suurempi kuin oma mielikuvituksemme antaa myöten.

Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014
Biopark Fuengirola, huhtikuu 2014

Ennen tätä pallohöpinää maa oli litteä levy, jonka reunalta tipahti tyhjyyteen. Sittemmin maailmankaikkeutemme keskusta kiersivät aurinko ja muut taivaankappaleet. Epäilijöille kasattiin oma kokko, ja he haihtuivat savuna ilmaan. Aineen häviämättömyyden laki jätti jäljelle vain pari kourallista tuhkaa.

Vankeudessa varttunut apina ei osaa uneksia viidakosta. Minäkään en omia kuvitelmiani paremmasta tiedä. Turvaan kuolleeseen tietoon, en tulevaan. Aurinkoon ja lämpöön ehdittyäni mietin työhuoneeni rauhaa, sinne palattuani kaipaan kohta jonnekin muualle.

Koetin kirjoittaa täällä – vaihtelevalla menestyksellä. Mutta miksi pyrkiä elämän selkeyteen? Kiitollisuuden voisi muistaa joka aamu. Ja toiveen siitä, että oikeus ja kohtuus osattaisiin palollamme jakaa tasaisemmin.

Virginia Woolf on kiteyttänyt kirjoittamisen epävarmuudesta muutaman rivin. Olen ne joskus lukenut, mutta törmättyäni niihin ”naamakirjassa”, nappasin ne myös tähän. En halua korostaa kirjoitustyötä, teksti pätee elämään yleisemmin. Ehkä myös apinan todellisuuteen, jossa kieli vastaa tunteiden abstraktioita.

”Kenellekään, joka kohtuullisessa määrin tuntee kirjoitustyön vaatimukset, ei tarvitse kertoa tätä tarinaa yksityiskohdittain; kuinka hän kirjoitti ja tulos näytti hyvältä; luki sen ja se näytti kauhealta; korjasi ja repi; leikkasi; siirsi väliin; oli hurmostilassa; oli epätoivoinen eli hyvät yönsä ja huonot aamunsa; tarttui ideoihin ja kadotti ne; näki kirjansa selkeästi edessään ja se hävisi; näytteli henkilöittensä osia syödessään; laususkeli niitä kävellessään; toisinaan itki; toisinaan nauroi; horjui milloin tämän, milloin tuon tyylin välissä; yhdessä hetkessä suosi eeppistä ja juhlavaa tyyliä, seuraavassa eleetöntä ja yksinkertaista… eikä hän pystynyt päättämään, oliko hän maailman jumalaisin nero vai maailman suurin tyhmyri.”

VIRGINIA WOOLF

………………………………………..

Ablaatio, kivittäminen, ruoskinta, amputaatio, ¡ kaipaan erotiikkaa!

Malagan keskustassa, Renfen päätepysäkiltä noustessa, maisemaa hallitsee kaksi kerrostalon kokoista maalausta. Ne on tehty aivan CAC:n, Malagan modernin taiteen museon taakse.

Huomiota kannattaa hakea, sillä museossa on esillä kovan luokan kattaus. Pieni keskussali esittelee jenkkitaiteilija KAWSin. Nimimerkin takaa löytyy Brian Donelly, joka tunnetaan kuvanveistäjänä, kuvataiteilijana, graafikkona sekä lelujen ja vaatteiden suunnittelijana. Näyttelyn Mikki Hiiren serkut ovat mustaksi petsattua puuta, suurimmalla korkeutta kuusi metriä. Vaikuttavaa.

KAWS, CAC, Malaga, hutikuu 2014.
KAWS, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Eniten tilaa saa espanjalainen El Roto, hän on kuuluisa satiirisista kuvistaan, joita julkaistaan lehdissä ja kootaan kirjoiksi. Näyttelysalien seinät täyttyvät sadoista oivalluksista, jotka liittyvät kokonaisuuden nimeen: ”Apocalipsis”. Osa piirroksista on maalattu seinän kokoiseksi burkhaan puetun naisen tapaan. Tekstin suomennos on otsikossa. Ablaation ymmärtäisin tässä tapauksessa merkitsevän silpomista.

El Roto, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.
El Roto, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Loput saleista on täytetty eri tekijöiden töillä. Nappaan esimerkiksi malagalaissyntyisen Dadi Dreucolin. Suoraan seinään maalatut työt ovat hänen ensimmäinen varsinainen näyttelynsä. Ennen museoprojektia hän on ollut tuntematon katutaiteilija, joka on toteuttanut varhaisimmat työnsä jo 11 vuotiaana.

Dadi Dreucol, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.
Dadi Dreucol, CAC, Malaga, huhtikuu 2014.

Dreucol liityy persoonallisesti ”urbaaniartistien” ketjuun, jonka keulakuvana on esiintynyt brittitaiteilija Banksy. (Hänen kuviaan muutaman kuukauden takaisessa jutussa: linkki) Lopuksi valistunut veikkaukseni: ”urbaanitaiteen” eri muodoista, variaatioista ja johdannaisista tulee kehittymään lähivuosikymmeninä visuaalisen taiteen kasvukärki ja kovin juttu.

Dreucolin mies, joka esiintyy näyttelyn töissä, nosti hymynkaretta huuleen. Partaheppuhan on aivan ilmetty Esko Valtaoja.

Väärin säästetty

Perjantairunon paikalla on pätkä proosaa. Rivit on napattu tekeillä olevasta romaanikäsiksestä, eivätkä liity mitenkään meneillään olevaan matkaan. Lentämiseen ne liittyvät.

Lähtiessäni reissuun maksoin junamatkasta Tampereelta Helsinkiin päälle 40 euroa. ”Joustavasta ekstraluokasta ” olisi pitänyt pulittaa 52 euroa. Jatkoksi hain lennon Helsinki – Pariisi – Malaga. Hinta 175 euroa, kahvit ja sämpylät tykö tarjottuna. Hinta ei ollut läheskään vertailuni halvin, mutta halusin lentää päivällä ja välttää liian pitkiä vaihtoja.

Kuuden ja puolen tunnin kuluttua ostin Malagan kentältä lipun paikallisjunaan. Vajaan tunnin matka Fuengirolaan kustansi kahdelta hengeltä reilut 5 euroa. Johtopäätös: kumpikin hinnoittelu on pielessä. Junaliput Suomessa sikamaisen kalliita, lentely ympäri Eurooppaa liian halpaa. Ei pitäisi valittaa jälkimmäisen osalta, mutta puhu siinä sitten hiilijalanjäljistä, energiasta ja ilmastonmuutoksesta.

Päätteeksi pätkä fiktiota käsiksen kohtauksesta, jossa väistämätön alkaa tapahtua. Sattumat päättävät puolestamme silloin, kun emme itse osaa. Ja useimmiten myös silloin, kun kuvittelemme, että ohjat ovat tiukasti omissa käsissämme.

”Lentokone lähtee laskeutumiskiitoon kohti Los Angelesin kansainvälistä kenttää, aamuyön taivaalla vasen siipi painuu alemmas, kone kaartaa jyrkästi ja avaa ikkunaan tuikkivan ja elävän valomaton, yhtä aikaa kauniin ja pelottavan: mustaan maisemaan piirtyvät pilvenpiirtäjien säihkyvät neulat, korttelit ja loputtomiin jatkuvat kaupunginosat, joita vilkkuvat valtatiet ja hiljaisempina hehkuvat kadut halkovat.

Turvavöiden vihreät kyltit syttyvät, valot himmenevät ja lentoemäntä pukee jakkupuvun takin ylleen uudelleen, hän korjaa sinisen silkkihuivinsa solmua ja kulkee käytävällä tarkistamassa, että matkatavarahyllyjen luukut ovat kunnolla suljettuina, että istuinten selkänojat on nostettu ja niiden vyöt asianmukaisesti kiinnitetty. Naisen katseet puolelta toiselle, pään hillityt nyökkäykset ja hymyt, koneen kallistelut maan lähestyessä ja moottorien ajoittaiset kiihdytykset kertovat, että peruuttamaton tapahtuu, pitkä liuku kohti kenttää on alkanut eikä pääty ennen kuin pyörät tapaavat kiitoradan, kone huojahtaa ja vapisee omasta painostaan, siipien nostovoima on kadonnut ja jarrusiivekkeet vähentävät vauhtia.

Väistämätön voi toteutua monin tavoin, niin kuin pahat asiat saattavat alkaa mitättömästä, ketjuuntua ja kulkea toistensa kannoilla, ja niistä johtuvat valinnat, olivat ne sitten oikeita tai vääriä, karsivat vaihtoehtoja kunnes jäljelle jää vain yksi. Jollain tavoin se on myös lohdullista. Asioiden saamat käänteet ja tapahtumat pakottavat päätöksiin.”

Uuden vuoden ottelu – fysiikka vastaan lyriikka

Kierrätän vielä tähän kahden vuoden takaisen jutun. Vaikka tiedemiehet ovat kertoneet, ettei aika ole todellista, joidenkin asioiden hoitoon on sovittu takaraja. Toivon pikimiten pääseväni työrytmiin, jossa ehdin tehdä tänne uusia havaintoja. Finlandiavoittajakin on luettu, myös siitä tekisi mieli jotain sanoa.

…………………………………………………………………………………………..

Einsteinin ensimmäinen, erityinen suhteellisuusteoria hylkäsi absoluuttista aikaa tikittävän kosmisen kellon ja sekoitti ajan ja paikan käsitteet. Tällainen kaikkeus ei kehity, se ainoastaan on. Voidaan ajatella, että mennyt ja tuleva ovat siinä ”läsnä koko ajan.”

Brittien tiedelehti New Scientist käsittelee 19.1.2008 artikkelissaan aikaa: ”Maailmankaikkeuden ovelin temppu on uskotella meille, että aika on todellista.”

Ihmisellä on taipumus havitella maailmaa haltuun tieteellisillä metodeilla ja matemaattisilla suureilla. Uusimmat teoriat kyseenalaistavat havaitsijasta riippuvan aikakäsityksen. Niiden mukaan eräillä kaoneiksi nimetyillä hiukkasilla on ajallinen suunta, joten mikromaailmakaan ei voisi uhmata ajan “lineaarista” virtaa.

Kari Enquist sanoo kuitenkin: ”Totta puhuen aikakysymykset ovat niin vaikeita, että useimmat fyysikot nostavat kätensä niiden edessä.”

Kun vuosi vaihtuu, runoilija ei voi väistää vastuutaan, säkeiden siivellä kaikki on mahdollista. Lopullisia totuuksia odotellessa lähdetään uuden vuoden matkalle paikkohin ja aikoihin. Tuhannet vuodet mahtuvat saman todellisuuden sisään.

……………………………………………………………..

Vuoden ensimmäisellä viikolla voit nähdä Merkuriuksen

Käärmeenkantajan tähdistössä

samaan aikaan Intiassa Gangesin tyttäret

kalkitsevat kasvonsa valkoisiksi

samaan aikaan Nepalin rinteillä eletään

vallanpitäjien valitsemaa vuotta 2068

samaan aikaan Himalajan vuoristossa

loppuu Hindujen Kali Yuga -kalenterin vuosi 5112

samaan aikaan samassa paikassa eletään myös

buddhalaisen ajanlaskun vuotta 2555

samaan aikaan Islamin yhteiskunnissa vietetään

Jumalan, Armeliaan Armahtajan vuotta 1432

samaan aikaan Pyynikin rinteellä valmistaudutaan

gregoriaanisen kalenterin vuoteen 2012

samaan aikaan ortodoksikirkoissa käytetään

juliaanista kalenteria, joka on siitä 13 vuorokautta jäljessä

samaan aikaan pyhä mies odottaa auringonpimennystä

ja Venäjän vanhauskoiset käyttävät kalenteria

jossa vuosia alettiin laskea maailman luomisesta –

runossa kaikki on kerralla läsnä:

Shusma Gautan, joka pystyttää pihalleen alttarin perustuksia,

nakit, perunasalaatti ja siiderit Siwan tarjouksessa,

rautakaupan raketit, roomalaiset kynttilät,

Karjala takaisin, pommipaketti kahdella kympillä

sekä Siri Viharin luostarin aamu, joka on alkanut

munkkien pyykinpesulla jo ennen rukoushetkeä

……………………………………………………………….

Lähdetään käymään kuussa

Tulipa tehtyä muiden puuhien ohella kuuraketti. On tärkeää, ettei toteutus muistuta alan ikonia, Tintti kuussa -albumin alusta. Toinen huomioon otettava asia on väri. Kun liikutaan ajatuksen energialla, sininen on valttia.

Velaatan avaruuskeskus, kantoraketti Velaatta 1.

Muistattehan Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, joka mittasi avaruutta vaaran laella ja merkitsi kiintopisteitä tupakka-askin kanteen. Konsta Pylkkäselle mieluisat ajatukset olivat aina sinisiä.

Velaatan Maitolaiturimuseon Avaruuskeskukseen tulee lisäksi tinttamareski, kuun maisemaan maalatut avaruuspuvut, joissa voi kuvauttaa itsensä. Arkhimedeksen kerrotaan sanoneen: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan.” Itse voisin sanoa: ”Antakaa minulle kovalevyä, maalia ja siveltimiä, niin vien teidät avaruuteen.”

Pikapäivityksen loppuun sopii runo nro 250 tuoreesta teoksestani Babel.

………………………………………………………………..

Tarvitsemme uuden mallin maailmasta sillä

suhteellisuusteoria ei päde äärettömyyksiä ylittäviin suureisiin.

Fyysikot tutkivat aikaa enen alkuräjähdystä, runoilijat

tekevät kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja.

Eivät vastaa vaan kysyvät, jättävät rivinsä lukijan punnittaviksi.

Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt,

miten äärettömän vähän voin siitä kokea.

……………………………………………………………….

Velaatan maitolaiturimuseon kotisivut, joista linkki myös Facebookiin. Käy tykkäämässä täältä.

Tunnetko tinttamareskin?

Pieni välipäivitys tulee kiireen keskeltä. Velaatan avaruuskeskus – Velaatta Space Center avataan yleisölle 16. kesäkuuta. Pellolle pystytetään kuuraketin lähtöteline, jonka lavalla sininen lehmä ja kantoraketti Velaatta I odottavat avaruusseikkailua.

Laskeutumisalueella maitolaiturin kupeessa odottaa tinttamareski, jossa avaruusturistit voivat kuvauttaa itsensä todisteeksi kuukäynnistä. Tinttamareski on lavaste, jolla on pitkät perinteet kiertelevien sirkusten ja tivolien ajoista lähtien. Alkuperäinen tyyli oli sarjakuvan sukua, toteutukseltaan hieman kömpelö ja naiivi.

Velaatan avaruuskeskus valmistuu, toukokuu 2013

Nykyään vastaavia kulisseja tehdään valokuvista tulostamalla. En halunnut sellaista Suomen ensimmäiseen avaruuskeskukseen. Kysyin kuvaan apua muutamalta sarjakuvapiirtäjältä. Kun he eivät tarjoukseen tarttuneet, piti tehdä kokonaan itse. Läppäriä ja projektoria käytin vain luonnoksen suurennospiirroksessa. Loppu vaati suteja, Miranolia ja ahkeruutta enemmän kuin ikinä osasin ennakoida.

Velaatan avaruuskeskuksen tinttamareski, maitolaiturimuseon kesä 2013

Vielä pitää tehdä aukot kuvattavien kasvoille, raketin kokoaminen on aloittamatta. Seuraava päivitys tulee, kun ehtii. Sitä ennen voit lukea Kuolemattomuuden kaavan, päivityksen parin vuoden takaa. Se kertoo ensimmäisestä ihmisestä avaruudessa ja hänen vierailustaan Tampereen keskustorilla: LINKKI

Tenavat tekevät tarinan

Viime lauantaina tuli vierailtua modernin taiteen museo Emmassa Espoossa. Monta hienoa näyttelykokonaisuutta, joista päällimmäiseksi nousivat Juhani Harrin esinekoosteet ja kollaasilaatikot.

Juhani Harri, Juhannusyö (1967)

Miksi meillä ei kukaan jatka Juhani Harrin (1939 – 2003) viitoittamalla tiellä. Taiteilijalla oli ainutlaatuinen kyky yhdistellä rojusta ja luonnon fragmenteista vetovoimaisia, herkkiä ja mielikuvitusta kiihottavan mystisiä kokonaisuuksia. Maailmanmitassakin lajityypin tosi taitajia on harvassa.

Emma on harvinaisen lapsiystävällinen ja toiminnallinen museo: työpajoja, teematapahtumia, räätälöityjä opastuksia, kesäleirejä… vaikkapa oma ohjelma lasten synttäreille. (linkki tästä)

Juhani Harrin töitä tutkiessa yhdestä nurkasta löytyi pienten tyttöjen ryhmä. Naperot istuivat piirissä lattialla ja tekivät tarinaa, jota ohjaaja kirjasi ylös. Jokainen jatkoi lauseita vuorollaan. Kysyin saanko napata kirjoitetusta tarinasta kuvan kameran muistiin. Olkaapa hyvät, tässä viesti viikonlopun synttäreiltä. Tunnelmat ovat selvästi sukua Harrin taiteelle:

KAISLAN SYNTTÄRIT 16.3.

Joku soittais torvia ja sitten sinne

tulis vesi, jossa on mustekala, joka

olisi syönyt silakan. Oli vesi.

Tuli linnun muna veden mukana.

Sinne tulis delfiiniparvi.

Sinne tulis meritähtiä uimaan

ja sitten sinne tulis varis lentelemään puuhun.

Sitten sinne tulis lintuja

ja lintu pudotti munan veteen.

Sitten sinne tulis yksi merenneito, joka ui

vahingossa pinnalle

sitten sinne tuli varis, joka lenteli kuuhun.

Sitten sinne tuli vihannes.

…………………………………………………..

Juhani Harrin taiteesta enemmän Otso Kantokorven blogissa.

Kuva: Juhani Harri, Juhannusyö (1967)

Huutomerkillä vai ilman?

Kiireen keskeltä blogin lyhyt päivitys: Jouko Tyyrin aforismi, kuva tulee Sebastian Salgadolta.

Sebastian Salgado, Ethiopian Refugees (1984)

Salgado taistelee riistettyjen puolesta, Brasilian maattomien ja niiden, joille on jätetty vieläkin vähemmän. Omien sanojensa mukaan brasilialainen kuvajournalisti pyrkii kuvillaan laajentamaan ihmiskunnan muistia ja tekemään kuvillaan katsojat osallisiksi maailman tapahtumista. Hän esittää köyhyyden kohteitaan kunnioittavalla tavalla.

Jouko Tyyri (1929 – 2001) oli kirjailija, journalisti ja poliitikko. Hänen seitsemän sanan aforisminsa sopii Salgadon estetiikkaan. Kuva ja sana kulkevat käsi kädessä, ehkä ne yhdessä iskevät pienen kipinän:

Salakuljeta huuto tekstiin, merkin voit jättää pois.

……………………………………………………………………

Kuva Sebastian Salgado (s. 1944) Ethiopian Refugees.

Taidetta – ja Ateenan imperiumin rahavarat

Ateena sekoittaa kaiken: tuhansien vuosien takaisen ja tämän päivän, kulttuurin ja krääsän, aristokratian ja anarkian.

Ateena, Exarhia 25.11.2012

Kun ”pakollisia” kohteita on kierretty aiemmin, poimitaan vaihteeksi pienempää. Frissirasin nykytaidetta esittelevä museo löytyy pieneltä Monis Asterion kujalta Plakan laidalta. Reitti kulkee Exarhian halki kohti Syntagman aukiota ja eteenpäin. Kävellen näkee.

Ateena, Plaka 25.11.2012

Ilma on aurinkoinen ja sunnuntaina ihmiset ovat lähteneet ulos koko perheellä.Kuuden kilometrin jälkeen löydämme museon. Vaihtuva näyttely on varattu Makris Thanassikselle (s.1955) tammikuun puoleen väliin saakka.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Kalamatassa syntynyt Thanassis on opiskellut Ateenassa ja Pariisisssa. Liki kaikki esilläolevat maalaukset kuvaavat ihmisiä. Thanassiksen siveltimenjälki on herkuttelevan jouheaa ja maalauksellista. Vähäisen asiantuntemukseni mukaan näyttää siltä, että hän sekoittaa väriin vahaa, joka saa pinnan hehkumaan samettisena.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Thanassis näyttää henkilönsä suorassa valossa, joka luo voimakkaan kontrastin ja tummat varjot. Olipa kyse alastomista tai vaatetetuista, kuvattavat ovat voimakkaasti läsnä ja silti omaan yksityisyyteensä sulkeutuneita. Jännite toimii hienosti varsinkin luonnollisiin mittasuhteisiin maalatuissa kokovartalokuvissa.

Makris Thanassis, Frissiras museum 25.11.2012.

Ennen paluulenkkiä syömme ravintolassa, jonka pöydästä aukeaa näkymä Akropolikselle. Kuuntelemme maailman parasta busukinsoittajaa ja katsomme miten suihkukoneet piirtävät taivaalle tuhansia vuosia yhdistävät vanat.

Akropolis 25.11.2012

Parthenonin temppeli rakennettiin 400-luvulla eaa. kiitokseksi siitä, että Kreikka ja Ateena selvisivät persialaissodista. Vuosien saatossa temppelin vaiheet ovat olleet monenkirjavat, rakennusta on käytetty muun muassa rahavarastona, jossa säilytettiin Deloksen meriliitosta periytyneitä Ateenan imperiumin varoja.

En puhu veloista tai saatavista, rahasta ja sen arvaamattomista liikkeistä, katoavuudesta tai kasautumisesta. Lainaan Konstantinos Kavafisin runon. Suomennos Tuomas Anhavan.

PTOLEMAIOKSEN LOISTO

Minä olen Lagoksen sukua, kuningas. Mahdissa

ja rikkaudessa kaiken nautinnon itsevaltias.

Ei ole makedonialaista eikä barbaaria minun

vertaistani, ei likimainkaan. Selukoksen pojan

mauton ylellisyys on naurettavaa.

Ja jos kysyt vielä muuta, niin katso tätä:

minun kaupunkiani, maailman opettajaa, kaiken helleenisen

huippua, sanan ja taiteen kaikkein etevintä.

……………………………………………………………………………………………………

E I !

On osattava sanoa riittävän monta kertaa EI, jotta voi vastata KYLLÄ. Jos näin ei tee, tärkeysjärjestys katoaa ja elämän lanka kiertyy toivottomalle sykkyrälle. Noudatan teesiäni vaihtelevalla menestyksellä.

Juuri nyt olen jälleen sortunut omaan näppäryyteeni. Lento Istanbuliin ja sieltä Ateenaan lähtee tiistaina. Ellen olisi lupaillut tehdä matkaa ennen ”sitä ja tätä”, odottaisin kuukautta kirjailijaliiton residenssissä levollisin mielin.

Ateena, Soutsou 25.

Kaikki järjestyy, mutta kyse ei ole yksinomaan siitä. Tärkeimmät työt ovat saaneet väistyä turhempien tieltä. Kun vastaa KYLLÄ, hommat on ehdittävä hoitaa. Kun sanoo EI, aikaa järjestyy sinne missä sitä eniten kaivataan.

Babel -kokoelman käsikirjoitus odottaa yhä kustannustoimittajan lupaamia kommentteja. Odottakoon. Mukaan Ateenaan lähtee keskeneräinen romaanikäsis, ensimmäiset 40 liuskaa. Teksti oli katkolla liian kauan muiden puuhien tähden. Odotan pääseväni takaisin tekstin imuun, jota en halua palattuani joulukuussa katkaista.

Ateena, Aleksandras -katu

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät Soutsou-kadulla tehdään kauppaa keskiviikkoisin. Tarjolla on kaikkea tanssivista joulupukeista rintaliiveihin ja siivousvälineisiin. Aleksandrasille ilmestyvät mellakkapoliisit ja kyynelkaasun katku kirvelee silmiä. Lucabettuksen kappelin kupeella istuvaa isoäitiä ei maailman meno liikauta.

Ateena, Lycabettuksen kappeli.

Lopuksi runo muodikkaalla metodilla. Kirjoitin otsikon ja sanan runo Googleen. Nämä rivit hakukone tarjosi:

E I   R U N O

ei tarvitse runo

runo maa jota ei ole

runo ei riitä

ei lahjoja runo

runo kuolemaa ei ole

ei jaksa runo

runo josta ei tullut mitään

………………………………………………………………

MAAILMAN TÄRKEIN SANA löytyy jutustani, jonka tein tänne tasan kaksi vuotta sitten. Linkki.