Monet kuolevat mieluummin kuin vaihtavat harhaluulon oikeaan tietoon

Bibliomantia on ennustamisen muoto, jonka määritelmä on hieman hatara. Monet liittävät sen vain raamattuun tai muihin ”pyhinä” pitämiinsä kirjoituksiin. Muun muassa Jehovan todistajilla on nimeen liittyvä sivusto, jota löytyy Vartiotornin julkaisujen hakemisto. Itselläni on tapana availla kirjoja satunnaisesti joinkin lähtökohdan tai ideakipinän toivossa. Nappasin taas työpöydältä Ernst Billgrenin kirjan Mitä on taide – ja sata muuta tositärkeää kysymystä (Teos 2010, suom. Martti Anhava). Päätin lukea heti ensimmäisen kysymyksen – onko se paalupaikalle nostettavan arvoinen. Kyllä on, assosiaatioketju vei muutamien kuolemasta holokaustin miljooniin uhreihin.

Kuva: Juha Rouvinen, Rannikkoseutu -lehti 26.8.23

Billgren kysyy, ”Voiko tieto ratkaista taiteelliset ongelmat? Lyhyt vastaus: Vain jos osaa käyttää sitä. Pitkä vastaus: Viime vuonna leivänpaahtimet surmasivat Yhdysvalloissa 791 ihmistä, kun taas hait surmasivat vain yhdeksän ihmistä saman ajanjakson aikana. Tämä on sellaista tietoa, jota ihmiset kaipaavat ja josta he voivat hyötyä. Ikävä kyllä siitä ei seuraa, että ihmiset pelkäisivät leivänpaahtimia enemmän kuin haikaloja, vaikka syytä olisi. Paahdinten vaarallisuuden muistaa vasta kun saa volttihoitoa paahtimenrämältään ja kuolee ’Niinpä tietysti!’ huulillaan. Monet kuolevat mieluummin kuin vaihtavat harhaluulon tietoon.”

Funtsin näitä, kun minulle todistellaan, että covid-rokotusten saaneet alkavat kuolla viiden vuoden kuluttua salatun suunnitelman seurauksena. Tai miten rikkaiden eliitti suunnittelee maailmanvallan kaappausta ja ihmisten alistamista aivan kuten elokuvassa Metropolis (Fritz Langin saksalainen dystopiakuvaus vuodelta 1927. Mykkäelokuva, joka kuuluu maailman kulttuuriperinnön luetteloon).

En voi olla ajattelematta myös teorioiden yhteyttä kuuden miljoonan juutalaisen murhaamiseen. Vaino alkoi salaliittoteorioista 1900-luvun alussa ja levisi kansojen keskuudessa, erityisesti Saksassa. ”Siionin viisaiden pöytäkirjat” koostuu väärennetyistä asiakirjoista, joissa kuvataan juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmia. Monet antisemitistiset ryhmät käyttivät niitä todisteina ja niillä perusteltiin juutalaisiin kohdistunutta vainoa. Kun ne alkoivat, kokonaisen kansan enemmistö nieli propagandan. Toisen maailmansodan uhrien kokonaislukumäärä oli n. 62 miljoonaa. Edellinen postaukseni kertoo saksalaisten sodanjälkeisestä itsemurha-aallosta. Niin vaikea on luopua uskomuksistaan.

Valokuva Ansgar Hoffmann. Sivulta Wien Museum / Magazine

Pöytäkirjoissa, joita on väitetty vuonna 1897 Baselissa järjestetyssä, Theodor Herzlin johtamassa ensimmäisessä sionistikonferenssissa kirjoitetuiksi, kuvataan kokouksia, joissa juutalaiset suunnittelivat länsimaisen yhteiskunnan alistamista. Suunnitelmiin kuului maailmantalouden romahduttaminen ja poliittisen järjestyksen horjuttaminen sosialismin ja anarkismin avulla. Tärkein keino oli lehdistön, rahalaitoksen ja poliittisten instituutioiden haltuunotto kullan ja rahan avulla, Euroopan maita lietsottaisiin sotimaan keskenään. Väinö Linna, vaikkakin mennen maailman mies, sanoisi tähän: ”Kannattaa tietää aina enemmän, aloittakaa historiasta.”

Tässä maailmanhistorian viimeiset, isot murrokset ihmiskunnan kannalta naurettavan tiukkaan pakettiin puristettuna: siirrytään keräilytaloudesta ja metsästyksestä maanviljelyyn. Teollistumisen myötä ”Kehruu-Jenny” korvaa tehtaissa kahdentoista lapsen työt. Siitä huolestutaan. Mitä tehdä, kun lapset jäävät työttömiksi. Maailma kutistuu, kun keksitään lennätin ja puhelin. Tampereella syttyy sähkövalo 1882. IBM:n johtaja sanoo, että maailmaan riittää kahdeksan keskitettyä tietokoneyksikköä. Mac julkaisee ”Kottaraispönttö” -tietokoneensa kaikkien saataville 1984. Siitä se lähtee ja jatkuu… Tekoäly mullistaa taas kaiken. Kun tulee aika luopua tästä todellisuudesta, hatuttaa eniten, etten näe tulevaisuuden utopioita. Vaikka mistä sen tietää? Olen niinkin kirjoittanut, että kaikesta minkä ihminen saattaa kuvitella, on mahdollista tulla totta – koska sellainenkin toteutuu, mitä emme kykene edes kuvittelemaan.

Bibliomantiasta lähdettiin ja siihen päädytään. Avasin lopuksi raamatun. Jobin kirja 11:20 kertoo näin: ”Mutta jumalattomilta kaikki pimenee, he eivät enää löydä pakotietä. Heillä on enää vai yksi toive: viimeinen henkäys.”

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Tarinoilla käydään kuoleman yli

2. Googlella ja Kafkalla on asiaa juuri sinulle

…………………………………………….

”Jumala oli hyvyydessään lähettänyt meille miehen nimeltä Adolf Hitler”

Florian Huberin Saksassa 2015 ilmestynyt teos Lupaathan tappaa itsesi, julkaistiin meillä Atenan kustantamana ja Heli Naskin suomennoksena vuoden 2016 tammikuussa. Kirjan alaotsikkona on ”Kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945”. Kirja on sekoitus arkistolähteisiin perustuvaa historiallista faktaa ja sen pohjalle rakentuvaa fiktiota. Kyse on siis tietopohjaisesta ”elämyskirjallisuudesta”, jota voisi hienommin nonfiktioksi kutsua.

Tohtori Kurt Lisso, hänen vaimonsa ja tyttärensä. Kuva: Margaret Bourke-White 20.4.1945

”Loppu on käsillä lapseni. Lupaa minulle, että ammut itsesi, muuten en saa hetken rauhaa.” Isän käsittämätön toive 21-vuotiaalle tyttärelleen, kun hän itse lähti puolustamaan Berliiniä lopullisen tappion hetkinä. Eikä kyse ollut yksittäisistä tapauksista, vaan massiivisesta itsemurhaepidemiasta, joka pyyhkäisi yli kolmannen valtakunnan raunioiden.

Useat upseerit ja natsipuolueen avainhenkilöt tappoivat ensin perheensä ja lopuksi itsensä. Kansan keskuudessa syyksi riitti: ”Kaikki, mihin olen uskonut, paljastuu hulluudeksi ja rikokseksi.”  Demminissä, jossa itsemurhan tehneiden luku oli prosentuaalisesti suurin, kokonaiset perheet hukuttautuivat pikkukaupungin halki virtaavaan jokeen. Lopullinen määrä on jäänyt selvittämättä, mutta arviot liikkuvat liki kahtatuhatta.

”Aikuiset tarvitsivat toisinaan paljon voimaa raahatessaan vauvansa ja kouluikäiset lapsensa mukanaan ja painaessaan heidät veden alle niin pitkäksi aikaa, että vastustelu lakkasi.” Muita kuolintapoja olivat ampuminen, hirttäytyminen, myrkyn nieleminen ja valtimoiden auki viiltäminen.

Epidemia oli totaalinen. Myös valtiovalta tuki ”kunniakasta ratkaisua”. Berliinin filharmonikkojen viimeisen konsertin jälkeen 12.4.1945 konserttiväkeä hyvästeli ulko-ovella univormupukuisia Hitler-poikia, jotka jakoivat kaliumsyanidikapseleita.

Kaikkialla pelättiin voittajien kostoa, kidutuksia, raiskauksia ja tappamista: ”Nyt se on tapahtunut. Venäläiset ovat kaupungissa. Kuulimme juuri, että tohtori Nebler on surmannut tyttärensä ja vaimonsa ja sitten itsensä. Naapurustossa vuokraisäntä hirtti nuoren vaimonsa, ja samanlaiset uutiset lisääntyvät.”

Florian Huber käsittelee kirjassaan myös Saksan yhteiskunnallista ilmastoa ennen sotaa – ja ennen kaikkea niitä edellytyksiä ja toiveita, jotka auttoivat natsipuolueen ja Hitlerin valtaannousua: ”Isä ei ollut koskaan ennen puhunut Jumalasta. Hän sanoi, että Jumala oli hyvyydessään lähettänyt meille miehen nimeltä Adolf Hitler. Jumala oli lähettänyt Hitlerin pelastamaan Saksan. Saksa, se olemme me kaikki.”

Kirjansa loppupuolella Huber nostaa esiin termin ”nollahetki”, jolla alettiin kuvata taakse jätettyä järkyttävää menneisyyttä ja uutta tulevaisuutta. Itse asiassa nollahetki on psykologinen puolustusmekanismi, jolla torjutaan historian todellisuutta. ”Sodan lopussa väkivaltaorgiat muuttivat saksalaiset omissa silmissään natsihallinnon uhreiksi.”

Florian Huber on tehnyt merkittävän työn kaivaessaan esiin katastrofiin johtaneen itsepetoksen mekanismeja ja näihin päiviin saakka vaietun itsemurhaepidemian dokumentteja. Rankka analyysi dokumentoi unohdettujen haamuja ja nostaa ne peiliksi nykyajalle. Voisivatko tuhon siemenet vielä lähteä itämään keskuudessamme?

Oma romaanini Yllämme kaartuva taivas (Like 2019) avaa aikaikkunan vuosiin 1923 – 2026. Fasisimin nousu kuvataan pienen pojan kautta, arjen keskeltä, kun kansallissosialismi kehittyy aluksi kuin huomaamatta. Vuosi 1951 syventää tarinaa, selviytyjien syyllisyyttä ja rakkauden mahdollisuutta. Vuonna 2026 ihmiskunnalle tarjotaan yllättävästi uusi mahdollisuus. Romaania kirjoittaessani 80 pros. oli lähdetyötä, loput tekstin yhä uudelleen hiomista. Tykkään lähdetöiden tekemisestä, aina on tilaisuus oppia uutta.

………………………………….

Tietokirjailija Florian Huber (s.1967) on opiskellut historiaa ja kansantaloustiedettä ja väitellyt tohtoriksi brittiläisen miehitysvallan uudelleenkoulutuspolitiikasta Saksassa. Hänet tunnetaan myös palkituista dokumenttielokuvista.

………………………………….

Blogin ekstralinkki: Adolf Hitler ja Etty Hillesum

”Minun täytyy elää niin hyvin ja vakaumuksellisesti kuin mahdollista viimeiseen henkäykseeni saakka, niin ettei sen, joka tulee minun jälkeeni, tarvitse aloittaa aivan alusta ja ettei hänellä ole enää yhtä vaikeata kuin minulla.”

…………………………………..

Tyrannin ja terroristin tilipäivä

Niin vähän on tehtävissä, mutta päivän tilanne vaatii tuoreen runon. Riveillä itää silti suuria toiveita! Tyrannit ovat aina keskuudessamme ja niin on ollut maailman sivu, vaikka Saarikoski sanoi – ”se kääntyy”. Toivottavasti tämä ei ole historian kertausta, vaan uuden alku. Ukraina taistelee nyt meidän kaikkien puolesta! Asetelma on mustavalkoisen selkeä, oikeiden kanavien kautta pienenkin summan lahjoittaminen luotettavaa ja helppoa. Slava Ukraini!

Pixaby/royalty free

Vladimir Vladimirovitš

on aika saapua kuolemattomien kerhoon.

Täällä sinua odotetaan jo, Herman Göring

tarjoaa uudelle tulokkaalle syanidikapselin,

Joseph Goebbels kuiskaa korvaasi valheiden 

        ja propagandan kultaisen kaavan.

Voit juoda Ajatusten Tonavasta ja kertoa

tuoreet kuulumiset Karpaattien nerolle.

        Voit vaihtaa kokemuksiasi 

lopullisesta yksinäisyydestä 

viemäriin paenneen S. Husseinin kanssa.

       Gaddafi, Libyan pörröpää, Shafshufa 

haluaa kertoa sinulle kansansuosiosta,

kuinka ihmiset kiljuivat ilosta Mistratan kaduilla

       kun kuulivat hänen kuolemastaan.

Bin Laden haluaa lukea sinulle rukouksensa:

”Oi Jumala, jos loppuni on lähellä,

älköön hautani olko vihreällä verholla peitetty.

Olkoon se kotkan maha lennähtäneenä

korkeuksiin läheistensä kanssa.”

       Niin ei käynyt, ruumiini sai ikuisen rauhan

valtameren syvimmän haudan syleilyssä.

Vladimir Vladimirovitš

           voit viimein kohottaa käsivartesi

ja tervehtiä Adolfia sydänystävänä.

Täällä aatteet ja päämäärät ovat yhteisiä ja 

olet viimein kaikkien kaltaistesi seurassa.

          Mao Zedong herkistyy muistellessaan 

miten otetaan suuri harppaus, aloitetaan

pitkä marssi ja kulttuurivallankumous,

joiden seurauksena menehtyi 

yli seitsemänkymmentä miljoonaa ihmistä.

           Kim Il–Sung, Suuri Johtaja

elää yhä kaksikymmentäkahdeksan vuotta

kuolemansa jälkeen palvottuna idolina,

koska uudet tyrannit ymmärtävät ammentaa

hänen ehtymättömästä perinnöstään.

          Heidän kanssaan voit keskustella siitä, 

miksi niin harvalle suodaan ikuinen elämä

ihmiskunnan ajatuksissa.

Vladimir Vladimirovitš

kuuntele kuinka Joseph Mengele, 

Auschwitzin Kuolemanenkeli –

Das Todenengel, kertoo sinulle Kuolleista sieluista

ja lukee otteita Mielipuolen päiväkirjasta.

Voit nukahtaa keisari Neron lauluun ja harpun 

tuhansien vuosien takaisiin helähdyksiin.

       Hypnos, unen sanansaattaja ja 

kuoleman kaksoisveli painaa suudelman otsallesi.

        Lähde jo matkaan Vova, varaa kolikko 

kielesi alle manalan lautturin maksua varten.

…………………………………………

Blogin erikoislinkit:

1. ”Mitä Hitler unohti juonistaan?”

2. Terroristin viimeinen toive

………………………………………….

D-day: 400 000 kuollutta tai haavoittunutta

Tänään perinnepäivitys. Olen huomioinut jo useana vuotena Normandian D-dayn. Tänä vuonna liittoutuneiden maihinnoususta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Nyt, kun Brexitin vaaka heiluu, voisi muistaa yhden perussyyn miksi EU aikanaan perustettiin. Siksi, että yhteistyöllä päästään lopulta parempiin tuloksiin kuin eristäytymällä – siksi, ettei toisen maailmansodan kaltainen katastrofi enää koskaan toistuisi.

HS 6.6.2019

Normandian maihinnoususta tulee 6. kesäkuuta kuluneeksi 75 vuotta. Romaanissani Saat toivoa kolmesti (Like 2007) kuvasin D-dayn alkuhetkeä muutamalla kappaleella. Olen kiertänyt myös autenttisilla tapahtumapaikoilla.

6.6.1944. famouspictures.org

”On tiistain vastainen yö kesäkuun kuudentena 1944. Vastaanotin suhisee, kuuluu räsähdyksiä, ensimmäiset sanat hapuilevat orpona kunnes taajuus asettuu kohdalleen ja radioaalloille alkaa soljua runon säkeitä.

Jossain, tuhansien suunnitelmien ja sopimusten leikkauspisteessä joku lukee yksin Paul Verlainen runoa. Se on salainen merkki – hyökkäyskäsky, joka nostaa kaksitoistatuhatta lentokonetta ilmaan ja saa liittoutuneiden laivaston kääntämään kurssinsa kohti Normandian rannikkoa kolmenkymmenen kilometrin levyisenä rintamana.

Verlainen säkeet tekevät kaikesta peruuttamatonta: ne poistavat konepistooleista varmistimet, laukaisevat tykit, pommit ja miinat ja sinkoavat ilmaan satojatuhansia kranaatteja. Syöksyveneiden keulaan kyyristyneet sotilaat pelkäävät kuollakseen saksalaisten tulituksen huumaavassa jylyssä ja metallinkovassa rätinässä. On sietämätöntä odottaa keulaportin putoamista ja syöksymistä mereen ja varmaan kadotukseen. Kauhu tai toive pelastumisen ihmeestä on sysättävä syrjään. On hyökättävä silmittömästi eteenpäin – taistelussa jonkun on aina lähdettävä ensin, muuten kaikki mikä jäljessä tulee ei voisi vyöryä eteenpäin.

Omaha Beachin avoimella kaistalla suurin osa amerikkalaisista ammutaan verestä värjäytyvälle rantaviivalle. Golden Beachin lohkolla henkiin jääneet englantilaiset pureutuvat pystysuorana nousevan jyrkänteen kuolleeseen kulmaan.

Lentokoneet kylvävät tinapaperisilppua taivaan täydeltä ilmatorjunnan harhauttamiseksi. Kello 00.15 ensimmäiset britit laskeutuvat liitovarjoillaan saksalaisten linnoitusketjun taakse Caenin hiljaisille silloille.

Bunkkerinsa rauhassa Hitler on ottanut unilääkkeensä, eikä häntä uskalleta häiritä. Führerin vaipuessa uneen haaveista ja hulluudesta kasatut tuhatvuotisen valtakunnan muurit alkavat sortua lopullisesti.”

Kuva: Robert Capa

Entä säkeet, jotka laukaisivat tulimyrskyn jossa neljäsataatuhatta sotilasta kuoli tai haavoittui. Paul Verlaine (1844 – 1896) oli kuuluisa ranskalainen runoilija. Koodiruno Syyslaulu on näennäisen yksikertainen. Useampi lukukerta nostaa esiin uusia sävyjä. Myös ennakoinnin siitä miten kova hinta oli maksettava sodan suunnan kääntäneestä taistelusta. (Suomennos Einari Aaltonen, 2002)

Kuva: Francois Mori

Syysviulujen verkkainen

nyyhke

riipii sydäntäni,

ja epätoivo on minulle työ.

Olen tukahtua,

kalpenen,

ja kello lyö.

Muistan menneen,

itken kyyneleen;

raakaan tuuleen

minä lähden,

sinne tänne poukkoilen

kuin syksyn kultalehti

leijailen.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Tarina toisen maailmansodan kulisseissa

2. Adolf Hitlerin aivot

……………………………..

Ihmisen yhdeksän henkeä – Auschwitzin rakastavaiset

Hesari ehti hipsun ennen ja teki 6.2. kulttuurisivujen pääjutun Heather Morrisin romaanista Auschwitzin tatuoija. Kirja on tuore hitti, joka on julkaistu jo yli 30 maassa. Suomen kustantaja on Aula & Co, romaanin suomentaja Pekka Tuomisto.

Hesarin jutussa teosta kutsuttiin dokumenttiromaaniksi. No, kategoriat sikseen, mutta henkilökohtaisen tarinan avaaminen romaaniksi 50 vuoden jälkeen on väistämättä fiktiota, joka kirjassa sovitetaan draaman kaareen. Olkoonkin, että kirjoittaja on tehnyt todella tarkan työn faktisia taustoja tarkastaessaan.

Käännetään vähän fokusta ja tarkastellaan Morrisin romaania hieman toisesta kulmasta. Kiteytys alkuun. Romaanin kehyksenä on Auschwitzin keskitysleiri, joka sijaitsi lähellä Puolan Krakovaa. Tuhoamisleiri koostui kolmesta kompleksista: ensimmäinen leiri otti ihmiset vastaan, Auschwitz-Birkenau toimi joukkotuhon keskuspaikkana ja kolmas leiri, eli Monowitz oli pakkotyöleiri. Aliravitsemukseen, tauteihin, kaasukammioihin ja teloituksiin menehtyi leireillä 1,1–1,5 miljoonaa ihmistä.

Kuva Daily Mail

Tarinan keskiössä on kaksi henkilöä, jotka lopulta selviävät helvetistä hengissä: Lale Sokolov ja Gita Furman. Heather Morris kertoo heidän leiriltä alkaneen rakkaustarinansa, joka kesti parin kuolemaan saakka. Kirjailija tutustui Sokoloviin Melbournessa vuonna 2003 ja alkoi kirjoittaa muistiin hänen uskomatonta tarinaansa.

Kun Sokolov alkaa purkaa tarinaansa hänellä on yksi ennakkoehto, kirjoittajalla ei saa olla mitään kytkentöjä juutalaisiin: ”Teillä ei pidä olla mitään ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä kerron teille. En halua tarinaani mitään henkilökohtaista painolastia”. Morris vakuuttaa olevansa siirtolainen ja aito uusiseelantilainen, jonka äidinpuoleinen suku on asunut siellä yli sata vuotta.

Sokolov selviää leiriltä ensisijaisesti älykkyytensä ja neuvokkuutensa turvin. Kuutta–seitsemää kieltä puhuvasta juutalaisvangista tulee leirien tatuoija, joka tikkaa tunnistenumerot kaikkien muiden käsivarsiin. Myös Gita Furmanin, johon rakastuu ensisilmäyksellä. Gita selviää saatuaan työn hallintoparakista. Lopulta hän onnistuu karkaamaan viimeiseltä kuolemanmarssilta.

Kuva:abc.net.au. Lale ja Gita Sokolov ja heidän poikansa Gary. 1960-luku.

”Tätowierer” saa vapauksia tavallista enemmän ja kykenee auttamaan myös muita. Se on koitua hänen kohtalokseen. Samoin kuin lavantauti. Hänen henkilökohtainen, sadistinen SS-vartijansa Stefan Baretzki epäilee tatuoijalla olevan yhdeksän henkeä kuten kissalla.

En spoilaa juonta pidempään, mutta valotan hieman Morrisin kirjailijanlaatua. Alkujaan hän kertoo aloittaneensa tarinan elokuvakäsikirjoituksena. Vasta, kun option ostaneelta tuotantoyhtiöltä palautuivat oikeudet takaisin, hän päätti tehdä käsikirjoituksesta romaanin. Se näkyy kielessä, joka on perustaltaan sujuvaa, mutta vailla viimeistä kirjallista briljanssia – romaani kuljettaa kertomusta kuvailun ja dialogin tasolla.

Auschwitzin tatuoija on lukuromaani – sanan hyvässä merkityksessä. Tarina tempaa imuunsa ja lukeminen käy sutjakkaasti. Natseista ja keskitysleirien kohtaloista on kirjoitettu todella paljon, mutta ei koskaan liikaa. Morrisin romaani avaa taas omanlaisensa kokemuskulman. Englantilainen yhtiö on tekemässä tarinasta useampiosaista tv-sarjaa, joka esitetään ensi vuoden alussa. Istun silloin telkan ääressä kuin tatti. 

……………………………..

Ekstralinkit

1. Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä

2. Joseph Brodsky ja totalitarismin kone Neuvostoliitossa

……………………………..

Yli ja ohi ihmisen hauraan elämän

Blogin perjantairuno jatkaa edellistä päivitystä. Sisällissodan taistelut Tampereella tasan sata vuotta sitten ovat kääntyneet ratkaisuvaiheisiinsa. Punaisten vastarinta on toivotonta. Alkavat sotaakin synkemmät hetket, kun aseettomia vankeja ryhdytään teloittamaan.

Viljo Kajava, yhdeksänvuotias poika seuraa tragediaa lapsen uteliaisuudella, mutta aistii toivottomuuden, vihan ja katkeruuden. Aikuisena hän kirjoittaa kaupunkinsa kohtalon runoiksi, jotka julkaistaan liki viisikymmentä vuotta myöhemmin. Tampereen runot päätyvät lopulta toivoon ja uuden elämän voimaan.

Tampere, Finlayson, 1950-luku. Vapriikin kuva-arkisto.

Ihmiselämän raja

ohut seittilanka,

kaupunkiin pesiytyneiden ihmisten rajat

ei täällä vaan Jumalan laskukoneessa ajoitettu;

kaupungin rajat

murtuvat metri metriltä

ja kaupunki leviää

ja sen voima kasvaa

yli ja ohi ihmisen hauraan elämän:

nyt kaupunki levittää hartiansa

ja ojentaa käsivartensa kaksi tukevaa raajaa

ja minä, harmaasta kivestä irronnut,

painan kaupunkia vasten sydämeni jyskeen.

Jossain aivojen kartassa

hahmottuvat menneitten sukupolvien

rohkeasti rakentamat unelmat –

aivoissa fosforia, typpeä, happea

ja uusia alkuaineita

joita tässä kaupungissa

yhtä hyvin kuin suurissa metropoleissa

nuoret naiset ja miehet

väsymättä etsivät.

……………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. ”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

2. ”Lupaathan tappaa itsesi”

………………………

Aamulehden toimittaja Matti Kuusela kysyy – runoilija Viljo Kajava vastaa

Aamulehti seuraa päivä päivältä sadan vuoden takaisen sisällissodan etenemistä Tampereella. Lähteinä mm. Kaarlo Tiililän autenttiset päiväkirjat ja Timo Malmin ja Ari Järvelän teos Tampere tulessa 1918. Tiililä kirjoittaa taistelujen keskeltä: ”Teknillinen opisto ammuttiin iltapäivällä palamaan – ja kirkkaina sen liekit paloivat, kun katselin ikkunastani ja kuuntelin kranaattien vonkunaa.”

Kuva: Museokeskus Vapriikki.

Toimittaja Matti Kuusela nostaa kipeän aiheen kolumniinsa: ”Puhunko vieläkin lahtareista ja luokkasodasta?” Hän hakee jutussaan vastausta tuntemaansa katkeruuteen ja inhimillistä näkökulmaa tapahtumiin: ”Kun tämän ymmärrän, saan vihdoin sielulleni rauhan eikä minun tarvitse enää koskaan puristaa kättä nyrkkiin, kun kuulen Jääkärimarssin. Eikä itkeä salaa, kun kuulen Punaorvon valan.”

Kolumninsa lopuksi Kuusela puntaroi luokkavihaa, eri osapuolten totuuksia ja kysyy: ”Mitä tämä tällainen sovinnon kevät oikein on?” Hän päättää tekstinsä katharsiksen kaipuuseen. Jo antiikin tragedioista tuttuun valaistumisen tunteen tavoitteluun, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen ja voimistumiseen: ”Voisiko joku, esimerkiksi ihminen, kertoa minulle edes yhden tarinan, joka auttaisi eteenpäin, kohti sovintoa.” Kuusela kysyy.

Kuva: Museokeskus Vapriikki.

Annetaan siis puheenvuoro aikalaistodistajalle, joka kirjoitti ulos vihansa, mutta lopulta myös sovinnon ja kirkkaamman tulevaisuuden. ”Ja minä lapsi / seisoin täynnä mustaa vihaa / mutta vaiti”, kirjoittaa Viljo Kajava kokoelmassaan Tampereen runot. (Otava 1966).

Ennen sitä henkilökohtainen muisto. Vaarini oli minulle läheisempi ihminen kuin oma isäni: miehen malli, ravustuskaveri, opettaja ja auktoriteetti monessa asiassa. Hän puhui sodista harvoin, jos lainkaan. Muistan vain yhden virkkeen: ”Kolme sotaa (sisällissota, talvisota, jatkosota) oli käytävä… siihen viimeiseenkin piti lähteä, muuten oltaisiin tänään kaikki toppatakkien renkejä.”

Toppatakit olivat tietty neuvostosotilaita. Eikä tässä yhteydessä ole merkitystä kummalla puolella vaarini taisteli sisällissodassa. En koskaan kuullut hänen sanovan mitään negatiivista tai vihaan viittaavaa sotien vastapuolesta. En tiedä oliko tarkoituksellista katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä katkeruus vai tavoitteliko vaarini menneiden muistojen unohtamista. Minä jäin ikään kuin asian ulkopuolelle. Vasta aikuisiällä olen lukenut kymmenet kirjat siitä, millaiset jäljet sodista on historiaan jäänyt.

Viljo Kajavan (1909 – 1998) tuotanto käsittää liki viisikymmentä teosta, enimmäkseen runoja, mutta myös novelleja. Kajava uudisti aikansa modernia runokäsitystä. Itse pidän Tampereen runoja hänen keskeisimpänä teoksenaan. Jo mitta, 137 sivua oli lyhyiden kokoelmien aikana poikkeuksellinen. Teos on tiheää, proosamaista tekstiä, joka kokonaisuutena muodostaa tiukan kronologisen draaman kaaren.

Kajava kirjoittaa historiasta muistojensa ja mielikuvien näkökulmasta, sisällissodasta lapsen itse kokemana ja tulevaisuudesta aikuisen näkökulmasta. Kokoelma on otsikoitu kahdeksaan lukuun ja rakenne jakautuu imperfektiin, preesensiin ja futuuriin.

Kajava aloittaa Tampereen runot ”sukupolvien takaa ajalta kauan ennen syntymääni.” Ja jatkaa miten ”Pitkä pumpulilanka / yhdisti tämän kaupungin 1820-luvulla / Liverpooliin / ja sitä pitkin tänne tuli / englantilaista ja skotlantilaista / teollista taitoa ja älyä; / monta miestä tuli, / töitä riitti heille.”

Sisällissodan kokemukset käsittävät valtaosan kokoelman runoista. Liikuttavia, raakoja ja lukijaa liki tulevia tekstejä. Mutta myös nousua tragedian yläpuolelle ja oleellisen kiteytystä:

Tulipalon maku suussani kävelen Hämeenkatua,

palaneitten talojen luurangot

eivät minua pelota,

Pyynikin vahankeltaiset vainajat

eivät minua pelota,

Pispalantien tappio

ei minua pelota,

minua pelottaa teräs

jota oma aikani hioo lähimmäisensä kurkkua vasten.

Sorsapuiston lasten liikennepuisto, kuva: Tamperelainen.

Kolumninsa lopuksi Matti Kuusela kysyy apua eteenpäin, kohti sovintoa. Ja näin Viljo Kajava vastaa kokoelman viimeisessä osiossa, joka on otsikoitu: Eteenpäin.

Unessani kierrän piikkilankaa kerälle

revin sen lihastani irti

irrotan sen aivojeni kudoksesta.

Kierrän piikkilankaa kerälle

ja kun se vihdoin on kerällä

heitän sen ulkoisimpaan pimeyteen

ja vähitellen

niin kuin varhainen kukka maasta

puhkeaa huulteni välistä riemulaulu.

…….

Istuudun penkille.

Vihreä tähti putoaa Näsijärveen.

On kylmä. Päällystakkini hajoaa.

Minusta hajoaa turha pois.

………………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Anneli Kanto ja Lahtarit – kun sota karkaa käsistä

2. Mikä oli miehiään Tampereen perustaja, Kustaa III

…………………………….

Tänään on Hitlerin syntymäpäivä

Käytän kierrätysmateriaalia toistamiseen – päivitän tiukan aiheen ja sille haetun vastapainon ja lukusuosituksen. Tänään on Johtajan syntymäpäivä. Adolf Hitler syntyi Branau am Innin kaupungissa Itävallassa 20.4.1889. Kuolinhetki Berliinin bunkkerissa oli vain kymmen päivää myöhemmin 30.4.1945.

Aihe on ajankohtainen. Olen vakuuttunut, että tämän päivän uusnatseilla ja kiihkonationalisteilla on historian tuntemuksessa syviä puutteita. Antiikin runoilija Horatiuksen sanoin: ”Vestigia terrent – Jäljet pelottavat.”

Oliver Hirschbiegelin elokuvassa Perikato, Bruno Gantz tekee Hitlerinä käsittämättömän hienon näyttelijäsuorituksen. Hän kykenee kaivamaan sisältään toisen persoonan. Uusilla katselukerroilla nyansseja löytyy aina lisää. Koko elokuva on millintarkkaa historiallista ja psykologista draamaa.

Katsottuani elokuvan aikanaan, luin sille vastapainoksi Etty Hillesumin dokumenttiromaanin Päiväkirja 1941- 1943. Sattumalta syntynyt ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Elokuva peilaa kirjaa – ja päinvastoin.

Kliseisesti tiivistettynä jälkeenjäänyt Päiväkirja on kuvaus hyvän ja pahan taistelusta. Sekä ihmisen sisällä, että ulkopuolella. Hillesum käyttää sellaisia sanoja kuin Jumala ja sielu. Silti hän ei kaunistele, vaan tuo esiin myös omat heikkoutensa.

”Voimakas viha saksalaisia kohtaa myrkyttää mielen. /…/ Kunnes yhtäkkiä muutamia viikkoja sitten tuli mieleeni vapauttava ajatus, joka pisti esiin rikkaruohoerämaasta kuin epäröivä pieni ruohonkorsi: jos olisi edes yksi kunnollinen saksalainen, hän olisi sen arvoinen, että häntä suojeltaisiin kokonaista barbaarijoukkiota vastaan, ja sen yhden kunnollisen ansiosta ei pitäisi vihaa kohdistaa koko kansaan.”

Hillesumin kärjistys kumpuaa vihasta ja kauhistuksesta, mutta johtopäätös sopii mitä terävimmin myös tähän päivään: ”Erittelemätön viha on pahinta. Se on oman sielun sairautta.”

Päiväkirjan sivuilta löytyy outoa voimaa, jota minun on vaikea selittää. Hillesum kasvoi Amsterdamissa, josta juutalaiset koottiin Westerborkin leirille, viimeiselle pysäkille ennen Aushwitzia. Etty Hillesum ei yrittänyt piiloutua vaan meni leirille vapaaehtoisesti. Sitäkään en saata ymmärtää.

”Kärsimys ja ilo… lukemattomat julmuudet, kaikki tämä sulautuu minussa voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Hyväksyn tuon yhteyden ja alan yhä paremmin ymmärtää kaikkea, vaikka en osaisi selittää sitä vielä kenellekään. /…/ Siksi minun täytyy elää niin hyvin ja vakaumuksellisesti kuin mahdollista viimeiseen henkäykseeni saakka, niin ettei sen, joka tulee minun jälkeeni, tarvitse aloittaa aivan alusta ja ettei hänellä ole enää yhtä vaikeata kuin minulla.”

………………………………………………………….

Blogin ekstralinkki:

Nobelin rauhanpalkinto Adolf Hitlerille?

………………………………………………………….

Anneli Kanto ja Lahtarit – kun sota karkaa käsistä

Blogi nostaa päivitykseen Anneli Kannon tuoreen romaanin Lahtarit. (Gummerus 2017) Lainaan luonnehdinnan kustantajan esittelystä, jotta päästään pikaisesti alkuasetelmiin.

”Lahtarit kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä Vaasasta Viipuriin. Eri rekistereitä taidokkaasti hyödyntävä teos on tarkka ja todelta tuntuva kuvaus kansalaissodan kaoottisuudesta ja raakuudesta. Mosaiikkimaisesti rakennetussa historiallisessa romaanissa ääneen pääsevät nuorten suojeluskuntalaisten lisäksi niin jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, englantilainen kääntäjä kuin suomenhevonenkin.

Kanto yhdistää romaaniin dokumentaarista ainesta: päiväkäskyjä, sanomalehtikirjoituksia sekä otteita muistelmista ja kirjeistä. Lahtarit ilmestyy kansalaissodan alkamisen vuosipäivänä 27.1.2017. Se on sisarteos Kannon romaanille Veriruusut (2008), joka kertoi punaisista naiskaartilaisista.”

En kuvitellut olevani kirjan varsinaista kohderyhmää. Suurin syy lienee, etten lukijana uskonut löytäväni enää kiinnostavaa ja tuoretta näkökulmaa paljon käsiteltyyn aiheeseen. Nyt on kuitenkin käännettävä kelkka ja nostettava tähän muutama kiteytys, joiden vuoksi uskallan suositella kirjaa mahdollisimman monelle lukijalle.

1. Romaani hakee muotonsa ja rakenteensa aiheen mukaan. Lahtarit on kirjoitettu kaleidoskooppimaisesti eri kertojien tarinalliseen jatkumoon. Näkökulmien vaihtaminen monipuolistaa menneen ”todellisuuden”  lähtökohtia, ajankuvaa, ideologioita ja moraalikoodistoa. Lyhyiksi pirstotut luvut tukevat sodan kaoottisiksi kehittyviä tunnelmia.

2. Kanto kertoo saaneensa innostuksen aiheeseen löydettyään isoisänsä valkoisten sotilaiden ryhmäkuvasta. Ehkä juuri tästä seuraa koko romaanin kantavin voima. Kirjoittajalla on emotionaalinen vastuu tekstistään. Eri kertojat ovat taustoineen vahvasti läsnä tarinassa ja kirjailija kykenee seisomaan uskottavasti heidän henkilökuviensa takana.

3. Historiallinen romaani ei voi pyrkiä tunnontarkkaan jäljitelmään menneestä. ”Uskottavuuden illuusio” vaatii kurottamaan samanaikaisesti kadonneeseen aikaan ja lukijan nykyhetken todellisuuteen. Kanto saa romaaniinsa eloa ja vaihtelua kerronnan rekistereihin eri murteiden käytöllä. Murteita ei voi sinällään litteroida, mutta Lahtareiden puheenparren modifiointi on nautittavaa luettavaa.

4. Kanto tekee romaaninsa osoittelematta ja limittää dokumentaarisen aineksen, taustatyönsä ja henkilöiden fiktiiviset ajatukset ja kokemukset luontevasti toisiinsa. Lopputulos on sutjakkaa luettavaa. Kanto rakentaa henkilöilleen myös sodan jälkeisen tulevaisuuden, kenelle ristiriitaisemman, kenelle seesteisemmän.

Lopuksi: kustantajan esittely puhuu kansalaissodasta, joku toinen kapinasta tai vapaussodasta. Edesmennyt äitini käytti ilmausta: ”Kun alkoi se venäläisten poisajo Suomesta.” Kyllä hänkin lopputilanteen tajusi, mutta ilmaus kertoo miten vähin valmiuksin ja ylevin ideologioin taisteluihin lähdettiin, miten järkyttävää jälkeä sisällissodasta seurasi, kun tilanne karkasi käsistä puolin ja toisin. Lahtarit on monin tavoin täsmäkirja tähän vuoteen!

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Anneli Kanto ja Pyöveli

2. Uskottavuuden illuusio – ihme juttu

………………………………………………

Kamasutra vai Kiirastuli?

Työhuoneeni sijaitsee vanhassa tehdaskiinteistössä. Ihmisillä on tapana jättää hissikäytävälle milloin mitäkin ”saa ottaa” lapuilla varustettuna. Viime viikon kirjapinossa oli mm. Hammond Inesin Kauhujen tunneli, Jaakko Hintikan Kieli ja mieli, kuvitettu Kamasutra ja Yrjö Jylhän Kiirastuli.

Jylhän runot ovat kotihyllyssä, mutta nappasin kokoelman työhuoneen valikoimaan. Itsenäisyyspäivän kantissa sopii nostaa blogiin teksti klassikkoteoksesta. En varsinaisesti pidä patetiasta, puhumattakaan nationalismista, mutta nyt ei siitä ole kyse. Jylhän runoissa on ylivertainen rytmiikka ja vaivattomasti tekstiin sulautuvat loppusoinnut.

Yrjö Jylhä syntyi 1903 ja riisti hengen itseltään 1956. Tuotantoon kertyi kahdeksan omaa runokokoelmaa. Käännöstyö käsitti ”raskasta sarjaa” mm. Shakespearea ja John Miltonia. Kiirastuli julkaistiin 1941. Kokoelma on suomalaisen runouden kulmakiviä, moniulotteinen ja humaani tutkielma sodasta.

Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939
Yrjö ja Kirsti Jylhä 1939

Minua ja Jylhää yhdistää hento side. Olemme kummatkin olleet Tampereen klassillisen lyseon oppilaita. Vielä omana aikananikin Clasu oli kovakurinen ja klassista sivistystä painottava poikakoulu (latinan tunti joka päivä, paitsi keskiviikkoisin, jolloin oli kaksoistunti). Ja se on ollut sekä huono, että hyvä juttu. Mutta Jylhän teksti, siinä ollaan perustavien ja ajankohtaisten kysymysten äärellä.

KOHTAUS METSÄSSÄ

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi

sua väijyvät rävähtämättä,

sinä surmanliekin laukaisijaksi

kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki

ja pitkä kuin iankaikkisuus:

joko päättyy sulta elon partioretki,

joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –

mut mistä saitte sen oikeuden?

Ei hän voi vieraaksi majaasi tulla:

hän on vihollinen.

Et tiedä, ken on hän, mistä,

et tiedä hänestä muuta,

kuin että käy joku ihmisistä

päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä

ja toista jossain kaivataan.

……………………………………………….

Ekstralinkki:

”Koodiruno laukaisi maihinnousun: 400.000 kuoli tai haavoittui”

……………………………………………….