Kevät, kalat ja kirja

Blogin päivitys venähti pitkäksi. Syy on saaristossa. Tarkemmin sanottuna mantereen ja Maarianhaminan puolivälissä, kahden yhteysaluksen ja kahden lossin päässä Kustavista.

Saalista tavoiteltiin vesiltä, mutta koko kevät kaatui kerralla syliin: myrskyt, sateet, aurinko, luodot, lintujen loputon laulu ja kauriiden kauneus… päätteeksi kalaakin kotiin asti.

Isokoskelo, Mergus mergausen
Isokoskelo, Mergus mergausen
Metsäkauris, Capreolus capreolus
Metsäkauris, Capreolus capreolus

Pikapäivitys tarjoaa tällä kertaa kuvapainotteista antia, mutta muistuttaa maailman parhaasta ”kalakirjailijasta”. Hemingway ei kalastuksesta kirjoittaessaan kuvannut kalastusta, vaan käytti teemaa aivan muihin motiiveihin. Alan klassikko on Izaak Waltonin 1653 ilmestynyt Oivallinen onkimies. (suom. Kai Kaila) Mutta näistä kumpikaan ei vedä vertoja Juhani Aholle.

Härkäsimppu, Myoxocephalus quadricornis
Härkäsimppu, Myoxocephalus quadricornis
Kolmipiikki, Gasterosteus aculeatus
Kolmipiikki, Gasterosteus aculeatus

Ahon Lohilastuja ja kalakaskuja ilmestyi 1921 ja on edelleen kalan- ja kalamiehen sielunelämän kuvauksena ylittämätön: ”Minulla ei ole hämärintäkään näkemystä siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En muista miten ja milloin opin piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään milloin opin ulkoa Isämeidän. Yleensä minulla ei ole mitään voimakkaampaa muistoa ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani. Sitä vastoin se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen eletty.”

Hauki, Esox lucius
Hauki, Esox lucius

Kirjoitin aiheesta blogiin enemmän yli viisi vuotta sitten. Katso ekstralinkki ja lue Ahon lyyrisen pakahduttava tekstinäyte, jossa hän kuvaa perhovapaa ja vertaa sitä arvoviuluun.

Kolme kaunotarta ja kotitossut

Menköön maanantain päivitys muutamalla kuvalla. Fuengirolan kalastajat kiertävät rantaa heti auringon noustua. Sataman altaassa uivat minulle tuntemattomat kalat ja kalamarit kaupan altaassa laulavat kuin muotokuvan kolme outoa kaunotarta.

F.4

Teen töitä romaanikäsiksen kanssa, rannalla potkitaan palloa. Otan vielä kuvan ideologiani todisteeksi: joka reissuun voi lähteä kevein kantamuksin. Kuukauden kamat mahtuvat reppuun ja tilaakin jää. Kaikki kannattaa hankkia perillä – hammasharjoista lähtien. Täällä riittää paistetta päivän, mutta kivilattiat ovat kylmät. Kuvan kotitossut kiinalaisten kaupasta. Hinta kaksi ja puoli euroa.

Bordellissa valtion piikkiin

Päivän Hesari (27.2.) aloittaa sarjan ”Kirjeitä maailmalta”, joka kertoo lehden kirjeenvaihtajien silmin maailman myllerryksistä vuodesta 1889 nykypäiviin. Ensimmäinen, aukeaman juttu on otsikoitu: ”Täällä Juhani Aho, Pariisi”. Blogin Perjantairuno ei voi olla tarttumatta aiheeseen.

Hesari 27.2.2014

Ingressi kertoo, että Hesarin edeltäjän Päivälehden ensimmäinen kirjeenvaihtaja oli kirjailija Juhani Aho. No, olkoon ja menköön. Tosiasiassa Aho sai valtion kirjailija-apurahan ja lähti haistelemaan suuren maailman tuulia Pariisiin. Matkaltaan hän pisti muutaman kirjeen kotimaahan ja kertoi vaikutelmistaan kirjailijan vapaudella.

Pariisissa Aho teki töitä ahkerasti ja julkaisi myöhemmin romaaninsa Yksin. Ja kuten Hesarinkin jutussaan kertoo, romaanista seurasi kirjallinen skandaali. Tarinan päähenkilö viettää jouluyön pariisilaisen prostutioidun kanssa. Ahoa vaadittiin palauttamaan apurahansa. Tällaista saastaa kehdattiin julkaista ja vielä valtion rahoilla!

Julkaisin vuosi sitten runoteoksen Babel. Yksi sen 365 runosta kertoo Ahon matkasta. Kirjailija löysi sisäistä rauhaa kansalliskirjastosta ja kirjoitti myös siitä kotiväelleen. Oikeastaan innostukseni tekstiin lähti, kun löysin verkosta kirjaston Salle Ovalen esittelyn. Liitän tähän LINKIN. Jos avaat sen, klikkaa ”lecture” niin kuulet esittelyn, siirrä kursori kuvan päälle, niin saat vauhtia salin panoraamaan.

Pariisin kansalliskirjasto

Juhani A. saa apurahan ja matkustaa Pariisiin vuonna 1899,

asuu Montmartren Rue Ménéssierillä – kadulla, jota ei enää ole.

Kirjailija katselee Trokaderon palatsin holvien alta Marskentälle

ja vertaa maailmannäyttelyn Eifel-tornia kukkalatva korpikuuseen.

Hän harhailee Moulin Rougeen punaisten lyhtyjen kujille,

päätyy prostituoitujen pariin ja bordelliin,

kirjoittaa kaupungin kiihkosta ja hajuvesillä höystetystä hiestä:

”… niin kuin nousisi savu parhaillaan palavien

inhimillisten intohimojen uunista.”

Hän postittaa kirjeitä kotiin ja tekee muistiinpanoja romaaniinsa,

jonka päähenkilö haluaa hukata ahdistuksensa kansalliskirjastoon:

”Siellä vallitseva kirkon-hiljaisuus, ylhäältä katon rajasta tuleva valo,

aina tasainen ja suloisen lämmin, nuo totisennäköiset tiedemiehet,

mietteiset kasvot, ajatuksista rypistyneet otsat ja harmaantuneet hiukset

– ne kaikki valavat minuun rauhaa ja mielen tyyneyttä,

eikä epätoivo pääse ulomma omaa piiloaan.”

Haluatko nähdä saman lukusalin, Salle Ovalen

kirjahyllyt kolmessa kerroksessa ja avaruuslaivan kokoisen

lasikaton, jota pyöreät ikkunoiden planeetat kiertävät?

Seitsemässä sekunnissa Visite virtuelle alkaa pyörittää panoraamaa

lukupulpetit, pöydät, lukulamppujen vihreät lasikuvut,

kannettavat tietokoneet, ihmiset kuulokkeineen, kello

tammitiskin takana, tuolinselkämyksillä roikkuvat takit,

kirjat, kirjat kirjat kirjat kirjat kirjat kirjatkirjatkirjatkirjatkirjatkirjatkirjat

yhä vinhemmin pyörii panoraaman ympyrä näytöllä

hiiri hävittää satakaksitoista vuotta ja lisää vauhtia vain

…………………………………………………………………………

Juhani Aho (Johannes Brofeldt) 1861 – 1921. Suomen ensimmäinen ammattikirjailija ja intohimoinen kalamies, josta kesällä 2009 kirjoittamani juttu löytyy linkistä.

Tarina on sinulle

Tampereen kaupungilla on kohteita asukkaidensa virkistykseen ja vapaa-aikaan. Yksi Uudenkaupungin Ihalassa. Pikapäivitys tulee vuokramökiltä: kolme päivää pihalla ja merellä.

Ihala 27.8.13

Saimalle kala on kaka. Napa on apu ja yleisimmät sanat mummu ja äiti. Haukipihvejä on paisteltu, saunottu, luettu ja pelattu illalla Saga-korteilla. Sekoitin pakan ja käänsin sinulle kolme korttia. Kerro niistä tarina itsellesi oman mielesi mukaan.

Saga-kortit 27.8.13

Jarkko Laine, Elokuvan jälkeen 1986.

Runo tulee Jarkko Laineen muistoksi hänen kokoelmastaan Elokuvan jälkeen (1986) Kirjan sain ystävän edesmenneen isän jäämistöstä. Se on täällä mukana ensiluvussa. Kesä jatkuu kesä.

Calvados, kuolema, kalastus

Kun tapasin Jouko Tyyrin ensimmäistä ja viimeistä kertaa, kättelimme ja esittäydyimme. Sitten kaivoin repustani kullankeltaisen ja hoikan pullon, johon olin tehnyt Tyyrille oman etiketin. ”Katsos vain”, Tyyri sanoi. ”Sattuipa ihan oikeaa laatua, Calvados on suosikkijuomani.”

Calvados Berneroy

En minä silloin Tyyristä mitään tiennyt… enkä paljon muustakaan. Ajattelin vain, että on soveliasta muistaa jollain tavoin miestä, joka diktaattorina valitsi Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon saajan. Minulle ojennettiin tilaisuudessa 75.000 markan shekki, joka tuntui suurelta summalta. Finlandiapalkittu sai 100.000 markkaa. Vuosi oli 2000.

Seuraavana keväänä Tyyri lähti kävelemään neljänsadan kilometrin pyhiinvaellusreittiä Espanjan Santiago de Compostelaan. Yhtenä aamuna hänen matkakumppaninsa löysi miehen kuolleena majapaikan vuoteesta.

Jouko Tyyri (1929 - 2001)

Olvi-säätiön hallitus päätti kirjallisuuspalkinnon lopettamisesta vuonna 2006. Jos menestyvä yhtiö palaa tukemaan kulttuuria, lupaan juoda viinilasin sijaan ison oluen ja uhmata kihtiä, jolle juoma on pahinta mahdollista myrkkyä.

Jouko Tyyri (1929 – 2001) oli lehtimies, kirjailija, kulttuurivaikuttaja ja poliitikko, joka toimi kulttuuriministerinäkin 1971 – 1972. Kekkosen miehiä, kunnes kääntyi tätä vastaan. Hän piti Kekkosen valintaa presidentiksi poikkeuslailla mielettömänä: ”Suomi ei ole enää tasavalta.”

Tyyri oli ”sanomalehtikirjailija”, kansien välissä julkaistu tuotanto jäi yhden käden sormilla laskettavaksi. Jatkan pari viikkoa sitten aloittamaani aforistikkojen sarjaa ja poimin esimerkit 1975 julkaistusta kokoelmasta Nuoruuden kritiikki – kootut aforismisarjat.

Valtaosa Tyyrin aforismeista on poikkeuksellisesta kulmasta katsottuja loogisia ajatusketjuja. Harvemmin hän sivaltaa. Lauseet eivät ole ”ruumisarkun nauloja”. Tyyri pohtii ongelmia ja ajattelee ne kirkkaaksi lause lauseelta.

wsoy 1975

”Yksikään lause ei merkitse mitään. Mitä useammasta muusta lauseesta ne vapauttavat, sitä merkitsevämpi se on.

Aluksi olin hieman hämmentynyt huomatessani, että muutkin ovat kompuroineet samoja totuuden portaita kuin minä. Nyt tiedän, että se on ainoa oikea side kirjoittajan ja lukijan välillä. Olen tyytyväisin tehdessäni toisen tietoiseksi hänen omista selviöistään.

Kuolemalla on merkitystä ainoastaan elämälle, joka edelleen jatkuu ja johon elämän lakkaaminen vaikuttaa. Kuolema ei sinänsä ole ongelma, on vain elämän ongelmia.

Kirjojen tulvasta pahastuu vain ihminen, joka ei pysty valitsemaan. Kirjallisuutta rakastava lukija ratkaisee ongelman yksinkertaisesti: jättää lukematta kaiken, minkä voi jättää lukematta.

Ennen evankeliumia on laki. En usko, että Mooses murskasi laintaulut vihanpuuskassa, vaan havaittuaan että evankeliumi oli kansalle liian vaativa laki.

Kiusallisimpia sekä itselleen että muille ovat ne ihmiset, joiden mielestä alituinen tyytymättömyys on älykkyyden merkki ja virheiden löytäminen varmin henkevyyden osoitus. Ansion oivaltaminen, olennaisen ja arvokkaan selkeä havaitseminen, se on kuitenkin asian ydin ja paljon vaativampi tehtävä.”

…………………………………………………………………

E X T R A

Juhani Aho oli modernin lehtikielen ja kirjallisuuden kehittäjänä Tyyrin esikuva: ”Aho loi sen välineen, jolla minä maailmaa rakastan.”

Tähän sopii lukaista neljän vuoden takainen juttuni kalastuksesta. (linkki) Tekstinäyte tulee Juhani Aholta. Jos joku löytää maailmankirjallisuudesta omistautuneemman ja vetoavamman kalastusvälinekuvauksen, pyydän ilmoittautumaan. Löytöpalkkio odottaa.

Poetiikkaa + pari ahventa

Pikapäivitys kirjailijaliiton kesäpaikasta: säät ovat tähän saakka suosineet lomaviikkoa, kalaonni on kateissa. Vieheillä on noussut Kyrösjärvestä vain pari ahventa.

Ikaalinen 6.8.2013

Vuonna 2007 Savukeidas julkaisi Poetiikkaa – seitsemän esseetä runouskäsityksistä, kaksi vuotta myöhemmin seurasi Poetiikkaa II. Sarjan kolmas kirja on tekeillä. Kirjoitan siihen esseen, joten oli aika kerrata ykkönen ja tutustua kakkoseen.

Poetiikkapohdinnat ovat sukua Miten kirjani ovat syntyneet –sarjalle, vaikka näkövinkkeli on toinen. Poetiikka on runouden teoriaa, runousoppia, mutta joidenkin tekijöiden tulokulma aiheeseen saattaa karttaa tarkempaa analyysiä ja kääntyä hyvinkin narratiiviseksi. Mielenkiinoarvoa se ei vähennä.

Neljässätoista esseessä riittää sulateltavaa. Silti koirankorva kääntyi vain muutamalle sivulle. Runoutta runouden keinoin käsitteli vain Jouni Tossavainen. Ilahduttava poikkeus, joka saa kertaamaan tekstiä.

Timo Hännikäisen otteesta en yllättynyt. Esseisti käsittelee runouttakin analyyttisesti, selkeästi jaotellen ja suhteuttaen näkemyksensä laajempaan kontekstiin. Konkretia, yksinkertainen ja ilmaisuvoimainen kieli vertauksineen vie ajatusta kirkkaasti eteenpäin. Otetaan siis lainaus (ja lainauksen lainaus) Hännikäiseltä. Essee on ykköskirjasta, otsikkona ”Ajattelun jatke ja väline”.

”Entä miksi runoilijoiden on nykyään jankutettava kielen riittämättömyydestä ja vaillinaisuudesta? Hedelmällisempää olisi havaita, että kielen likimääräisyyteen perustuu sen varsinainen voima ilmaisuvälineenä. Paavo Haavikko totesi terävästi, että runous on ainoa tiede, jonka eksaktius on sen likimääräisyydessä.”

Kyrosjärvi 6.8.2013

Nyt järvelle. Pinta on tyyni ja kutsuva. Saa nähdä mikä on kalojen vastaus vaappuun, lusikkaan, lippaan ja jigiin.

Liian suuri saalis

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

 

Facebookia ja Pyhimyksiä

Nettiverkot muuttivat maailman. Ja tämä on vasta vaatimatonta alkua. Kun aikanaan erkanen tästä todellisuudesta, eniten jää harmittamaan uteliaisuuteni. Etten näe kaikkea mitä en vielä osaa edes kuvitella.

Los Boliches-helmikuu 2012.

Jos varaat Suomessa autolle huoltoa tai haluat ajan fysioterapeutille, saattaa olla, että palvelukeskus vastaa sinulle Espanjasta. Palkkakulut ovat pienemmät ja kutistuessaan maailma aukeaa koneen näytölle.

Los Boliches-2012.

Espanjan kaakkoisrannikon kylät elivät ennen kalastuksesta. Nyt on toisin. Sunnuntaikalastaja nappaa merestä Pulpon, pienen mustekalan. Rannan minikappeli on kuin toiveiden tynnyri: täynnä ihmisten kuvia, joiden puolesta rukoillaan. Ja uskottava on, että Virgen del Carmen pitää meistä huolen. Juuri niin kuin lopulta hyväksi on.

Paradoksaalista kyllä, pirstaloituessaan maailma pienenee ja käy kokonaisemmaksi. Yksi asia säilyy muuttumattomana: ihmisten toiveet. Usko siihen, että jokin ulkopuolinen voisi ne toteuttaa. Lottovoitto tai pyyntö pyhimykselle.

Virgin del Carmen, 2012.

Facebookissa on jotain samaa. Kuvat, ajatukset, päivitykset ja toiveet siitä millaisena meidät nähtäisiin. Ehkä siinä on jotain rukousta muistuttavaa. Lyyristä jos mikä.

Keräilin jo aiemmin lauseita kavereiden päivityksistä. Niistä syntyi proosarunon kuva pirstaloituneesta maailmasta. Fragmentaarisuudessaan täsmällinen. Runon kieli koettaa ottaa maailman haltuun mahdollisimman vähin elementein. Ystävät ja arvoisat lukijat, olkaa hyvä.

Valaan vatsassa kello 23.18:

Meille on kaupiteltu onkivapoja, pöytäliinoja, rannekelloja, kukkia, käsilaukkuja, mekaanisia apinoita ynnä puuveistoksia – ja kaikki vain tässä kahvilan pöydässä istuessa. Luin runojani viime viikolla Pietarissa ja eräs mummu totesi miten ”Suomessa runoilijat ovat parempia.” Nicaraguassa äänestetään sunnuntaina tuleva presidentti. Lue mitä mieltä Solidaarisuutta tukevat ihmiset ovat vaaleista ja ketä he aikovat äänestää. Mä vaan kirjoittelen ja etsin apua pupun kirjahyllyistä, ja kirjahyllyjen omistaja keittää mulle kahvia ja tekee kohta tulista linssikeittoa. Saa äänestää mun säkenöivää vävyä, jonka numero on 75. Ach wie gut!. Päiväkotien tiedostamattomat kasvatusmallit tutkijoiden syynissä. Onneksi vi har vår lilla värld. Venäjän demografinen kriisi uhkaa maan tulevaisuutta. El acento urucuacho viste! Saludos poetisa! Pihassa kukkii ruusut täällä Palotiellä! Leikkaan lakanoista haamujen irvistäviä suita. Tack, vi träffas på fredag. Ohikulkija oli huomannut erikoisen koristeen patsaan ihmishahmon päässä. Warning! Galleria Lumottu tila. Hei kiva, maalasin makuuhuoneen myrkynvihreäksi. Aineen alku yhdeksänvuotiaani vihkosta: ”Taivaalla oli iso synkkä pilvi. Pilvi kävi hyvin raskaaksi ja niin alkoi sataa.”  Taas kerran Kubrikin Avaruusseikkailu 2001. Maailman parhaan leffan lumo kestää. White rabbits! Odottelen nukkumattia. Isoääninen sopraano etsii laulunopettajaksi isoäänistä sopraanoa. Taivas on korkialla! Te, joilla on kumppanit, ette tule ajatelleeksi, miten tyhmää on television katselu omin päin. Leffat jotenkuten menevät. Pitäisi varmaan syödä jotain muutakin kuin energiageeliä ja urheilujuomaa. Kiersi lyhtyjen valaiseman lammen ja lukee Taikasormen. Muy buena traduccíon. Laihian poika palaa hetkeksi kotiin. Työtä, palavereja kokouksia. Näin suuri huomaavaisuus ja herkkyys aivan ihmetyttää. Lue lisää. Kaikki naiset paitsi kaksi on kuvasta piilotettu. Don´t look back, you´re not going that way.


Kevyttä ja painavaa

Päivitykseni tulee suoraan Björkholmin lomasaarelta. Paraisilta parikymmentä kilometriä Granvikin rantaan ja siitä vartti Vikenin lautalla. Kuva on otettu eilen: pojan poika Oiva 16,2 kg ja Hauki 2,6 kg. Tänään merivesi +23 asteista, ilma tasan kolmekymmentä. Samanlainen keli siis kuin lapsuuden kesinä joka päivä.

Oiva ja hauki, Björkholm 7.7.2011

Maailma ei muutu, mutta me kasvamme ja hauki jota tuskin jaksoimme kannatella käy vuosien mittaan kevyemmäksi. Ja toisin päin, iän myötä omat huolet alkavat painaa ympäristöä enemmän ja muiden ihmisten murheet käyvät julkisuudessa hyvästä viihteestä.

Entinen mäkihyppääjä on muuttunut lööppien sankariksi ja epätodelliseksi koko kansan narriksi. Hymähtelin taannoin siiderikassiensa kanssa kaatuilevalle karpaasille. Nyt Mika Myllylän kuolinuutinen havahdutti. Julkisuus ei koskaan tavoita edes häivähdystä kohteensa totuudesta. Viihteen ja uutisten takana on aina kaltaiseni ihminen, usein vain fiksumpi ja lahjakkaampi.

Palataan lomalle ja lukemiseen. Mökkireissuun on syytä varata pokkareiden lisäksi vanhoja lehtiä. En väitä, että lukisin naistenlehtiä parturissa tai hammaslääkärin vastaanotolla. Tein niiden kansien autenttisista otsikoista kuitenkin runon. Sen voi lukea kliseiden kokoelmana – tai tarinana, joka sisältää koskettavan määrän onnea ja tragediaa.

………………………………………………………………………………..

Nainen kuvaa kansien henkilöt aina suoraan edestä,

kasvot kohti kameran linssiä.

”Se saa mallin näyttämään itsenäiseltä ja voimakkaalta.”

Olen koko ikäni hakenut miehiltä hyväksyntää

Nuori onni löytyi Afrikasta

Antakaa meille aikaa rakastua

Rakkaus teki minusta vahvan

Nuori aviomies antaa uutta energiaa

Mieheni hemmottelee minua kokkaamalla

Odotusaikana olen elänyt onnea ja surua

Hyvä suhde ja toivottu vauva

Osaatko vastaanottaa ja antaa rakkautta?

Äkkipikaisuuteni johtaa välillä vaikeuksiin

Rakkaus auttaa unohtamaan

Lähelläni on tosi vähän ihmisiä

Olen kääntänyt yksinäisyyteni voimaksi

Olen sinut menneisyyteni kanssa

Railakas elämä oli pakokeino

Minulla oli sama taipumus juomiseen kuin isälläni

Nyt elän hetken kerrallaan

Henkisen romahduksen jälkeen löysin kyvyn rakastaa

Olen tehnyt töitä kasvaakseni ihmisenä

Rakkaus nosti voittoon kuoleman porteilta

Hauet, herkkutatit ja Helvi Hämäläinen

Varkauden ja Savonlinnan välillä, liki Viljolahtea sijaitsee kinttupolun päässä pieni järvi. Siitä on yhteys Heinäveteen, mutta maantiekartta ei tunne järvelle nimeä. Sen rannalla on kirjailija Helvi Hämäläisen mökki, jonka hän aikanaan testamenttasi Kirjailijaliitolle. Helvi nimesi kesäparatiisinsa ”Mansikkapaikaksi”.

Helvi Hämäläisen Mansikkapaikka (2010)

Muutama kesä sitten liitto rakennutti tontille toisen mökin, sillä Helvin keittiö ja kamari ovat lähes nukkekodin kokoa. Nyt saattaa saunoa, yöpymään mahtuu useampikin vierailija. Vietin Mansikkapaikassa pidennetyn viikonlopun. Uuden käsikirjoituksen kimpussa on vierähtänyt koko kevät ja helteinen kesä, joten muutaman päivän tauko oli paikallaan.

Järvi on antanut aiemmin kalaa, nyt saalis oli tiukassa. Samoin puolukat olivat kadonneet marjaakaan jättämättä. Sen sijaan herkkutatteja en ole koskaan löytänyt yhtä paljon. Kotiinkin kulki siistittyjä sieniä kolme ämpärillistä. Aamut olivat sumuisia, päivät aurinkoisia ja tyyniä, koivut varistelivat keltaisia lehtiä hiljakseen.

Hauki 1,1 kg, herkkutatit 3 kpl-

Helvi Hämäläisellä (1907–1998) oli tapana käyttää kirjoissaan henkilöitä, joilla oli tunnistettava esikuva. Vuonna 1941 julkaistu Säädyllinen murhenäytelmä aiheutti ”kirjallisen skandaalin”. Kuusikymmenluvun lopulla kirjailija koki itsensä kaltoin kohdelluksi ja vaikeni parikymmentä vuotta. Runokokoelma Sukupolveni unta sai Finlandian 1987 ja nosti Hämäläisen uudelleen esille. Kirjailija itse koki menestyksen tulleen ”liian myöhään”.

Mökin hyllystä löytyivät Helvi Hämäläisen Päiväkirjat vuosilta 1955–1988 (toim. Ritva Haavikko, wsoy). Olen selannut kirjaa aiemminkin, mutta pintapuolisesti. Hämäläinen ehti julkaista uransa aikana mm. parikymmentä romaania ja 12 runokokoelmaa. Nyt bongailin päiväkirjoihin merkittyjä runoja ja valitsin valokuvaan tekstin, joka lukiessani oli tasan 47 vuotta aiemmin kirjattu Pekingissä.

Runo Helvi Hämäläisen Päiväkirjoista 1955-1988.

Minulla on mukavia muistoja pyöräilystä Pekingin kaduilla ja Taivaallisen rauhan aukiolla, mutta se ei ollut tekstivalintani syy. Päiväkirjan runossa on yhtäaikaisen tapahtumisen tunne, joka on aina viehättänyt itseänikin. Miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt, miten vähän voin siitä aavistaa – miten aineen häviämättömyyden laki koskee myös henkeä.