Päässäni puhuu Pikku apulainen

Blogin päivitysjonoon on kertynyt ruuhkaa, mutta sen purkaminen vaatisi kirjoihin perehtymistä ja muistiinpanoja. Nyt ei vaan jaksa. Huomiseksi on luvattu kaunista keliä, joten taitaa tulla vapaapäivä. Ehkä pilkkiavannon äärellä.

Hyvät uutiset uupumuksen hetkillä: tuoreen romaanini Yllämme kaartuva taivas hieno arvio viime sunnuntain Hesarissa ja Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä ylimääräinen taiteilijaeläke. Tunnustus merkitsee minulle työtä ja keskittymistä kirjoittamiseen.

Kuvassa on Tommi Musturin sarjakuvahahmo Samuel. Hankin signeeratun serigrafian häneltä muutama päivä sitten. Tommin työhuone on Pyynikin punatiilitehtaan samalla käytävällä kuin omani. Palaan myöhemmin kansainvälisen tason taiteilijan töihin.

Kuvassa viehättää erityisesti Samuelin olkapäällä istuva hahmo. Siinä on syvyyttä monin tavoin. Mieleen nousevat lapsuuden Aku Ankat, Pelle Peloton ja hänen Pikku apulaisensa. 

Lisäksi minulla on ollut aina ”outo” mielikuva: jossain kalloni takakomerossa istuu pieni poika. Tiukan paikan tullen hän tekee hommat puolestani – herättää vaikka keskellä yötä ja antaa ratkaisun eväät. Joku saattaisi sanoa tätä alitajunnaksi. Minua helpottaa, että voin joskus kertoa muillekin, ettei ”poika” ole koskaan laistanut hommistaan.

Reilut kaksikymmentä vuotta on vierähtänyt kirjailijan duuneissa ja niihin liittyvissä oheistöissä. Tuikataan lopuksi proosaruno esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus (Like 1998). Löysin tämän vuodenajan tekstin, joka kurottaa kauemmas – lapsuuden lähteille saakka.

”Poika laski puukon portaille ja kaivoi taskustaan ahvenen. Se oli santainen ja jäykkä kuin voikukan juuri ja silmiä peitti nahkea kalvo. Kala oli ongittu rannan sulasta, sillä jäälle ei enää ollut menemistä kuin mustalla sekarotuisella, joka oli napannut kiveltä hänen hiestyneen karvalakkinsa. Takaisin se ei sitä tuonut edes itkemällä. Mustan pellon selässä hehkuivat viimeiset lumivanat, kun se hengitti routaisen maan sisään ja sulatti elämää itselleen. Poika lähti juoksemaan ohi puiden, joiden juurissa silmujen sytytyslanka paloi jo. Hengästyneenä, yhä eteenpäin hän jatkoi kuraista tietä, joka toisesta päästään suli messinkiseen taivaanrantaan.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Entä jos romaanin valmistuminen kestää kymmenen vuotta?

2. Mikä on romaanissa tarinaa tärkeämpää?

…………………………….

Vapauttava viesti ihmiskunnalle!

Otsikko Hesarissa torstaina 21.3.2019: ”Isis tappaa tryffelinetsijöitä Irakin aavikolla” Neljännessivun juttu kertoo Isisin taistelijoiden rippeistä, jotka kiertelevät Irakin aavikoilla ja sieppaavat ihmisiä: ”Yleensä sunnimuslimeilta vaaditaan lunnaita, ja sitten heidät vapautetaan. Shiiat tapetaan. Isis pitää shiiamuslimeita vääräuskoisena.”

Kuva sivuilta: Tekniikka & Talous.

Päivityksessäni ei ole uskontojen vastakkainasettelua. Uutinen toisaalla arvioi, että joka viideskymmenes katolisen kirkon pappi on pedofiili. Kristinuskon historia on verinen, nykyään Raamatun ”oppien” nimissä harjoitetaan myös henkistä väkivaltaa ja eriarvoistamista. Kyllä ihminen tietää mikä on Jumalan tahto ja tarkoitus. 

Keräilen taas sekalaisia lehtileikkeitä uuden romaanikäsiksen lähteiksi. On luettava myös faktaa, fiktiota ja… runoa. Myös koko sen ajan kun kirjoitan – kuinka kauan siihen sitten kuluukin. Perusidea säilyy, mutta itse tarina voi kehiä mukaansa ennalta arvaamattomia asioita.

Työhuoneen hyllyssä on Walt Whitmanin (1819 -1892) Valitut runot Markus Jääskeläisen suomentamana ja Sammakon vuonna 2007 julkaisemana. Whitmania on helppo pitää yhtenä historian suurimmista humanisteista. Hän kirjoitti ajatuksensa ja manifestinsa runoiksi. Esikoisteostaan Leaves of Grass, hän laajensi ja täydensi ja julkaisi siitä yhä uusia versioita kuolemaansa saakka: ”Kirjoitan tätä jotta tavoittaisin sinut / joka luet tätä sadan, monen sadan vuoden päästä, / sinut joka et ole vielä syntynyt.”

Kuva: Library of Congress

Whitmanin teos on ylistyslaulu yksilölle, vapaudelle ja tasa-arvolle. Kaikki nostetaan yhtä arvokkaiksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai uskonnosta, iästä tai ulkonäöstä. Riveiltä huokuu rajaton kiinnostus ja kiitollisuus itse elämään.

Olen kirjoittanut tänne ennenkin Whitmanista ja hänen vaikutuksestaan maailmankirjallisuuteen. Miksi nostan hänet blogiin uudelleen? Koska hänellä on vastaus Jumalan olemuksesta koko ihmiskunnalle. Näin simppeliä on yhteisen ymmärryksen ja rauhan saavuttaminen. Säkeet valittujen runojen tekstistä nro 48.

”Olen sanonut ettei sielu ole enemmän kuin ruumis / ja olen sanonut ettei ruumis ole enemmän kuin sielu / eikä mikään, ei edes Jumala ole suurempi kuin oma itse, / ja hän joka kävelee kilometrinkään ilman myötätuntoa kävelee / kohti hautaansa käärinliinat yllään /…/ ja sanon kaikille miehille ja naisille: seiskää rauha sielussanne / vakaasti miljoonien maailmankaikkeuksien edessä.

Ja ihmiskunnalle sanon: älä ole utelias Jumalan suhteen. / Sillä minä joka olen utelias kaikesta en ole utelias Jumalasta. / (Minkään pituinen lista määritelmiä ei voisi ilmaista millainen rauha / minulla on Jumalan ja kuoleman suhteen.)

Minä kuulen ja näen Jumalan jokaisessa esineessä mutta en ymmärrä / Häntä vähimmässäkään määrin, / enkä käsitä kuka voisi olla ihmeellisempi / kuin minä itse.

Miksi haluaisin nähdä Jumalan mieluummin kuin tämän päivän? / Näen jotain Jumalasta kaikkina vuorokauden tunteina ja joka hetki / näen Jumalan miesten ja naisten kasvoissa ja omissa kasvoissani / kun katson peiliin, / löydän kadulta Jumalan jättämiä kirjeitä ja kaikissa / on allekirjoituksena Jumalan nimi / mutta jätän ne paikoilleen koska tiedän / että minne tahansa menenkin / löydän niitä jatkuvasti.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa

2. Terrence Malickin vastaus Jumalalle

……………………………..

Tunnustusten ja depiksen cocktail – pieni breikki on tarpeen

Viikon päivitys viskaa runon. Nyt ei jaksa pidempään perehtyä. Pyynikin työhuoneella tänäänkin. Matkalta nappasin kolme harmaan päivän kuvaa ja raapaisin niihin muutaman rivin tekstin. 

Taiteenedistämiskeskuksen sivuilla on tänään julkistettuna valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saajat. Olen yksi viidestä kirjailijasta. ”Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana.” Olen otettu ja iloinen, mutta pystyn palaamaan tähän perusteellisemmin vasta tuonnempana.

Yöpöydällä jo luettu Ian Mc Ewan. En nosta kirjaa tänne, olen käsitellyt brittikirjailijan tuotantoa jo aiemmin. (linkki lopussa) Thomas Bernhardia sen sijaan on analysoitava myöhemmin. Pari teosta on luettuna aiemmin, mutta nyt suomennetun esikoisteoksen omaksuminen on poikkeuksellisen hidasta – etten sanoisi haastavaa.

Koneella odottaa pari uutta käsikirjoitusta, mutta niiden kanssa eteneminen on toivottoman hidasta. Taidan olla loman, tai vähintään pienen breikin tarpeessa. Päivän terveiset edesmenneen urheilutoimittaja Voitto Liukkosen sanoin: ”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.”

LUONTOLYRIIKKAA

Sulavesien kavala kevät

putoaa pilvistä varisparven pilkka

löytyy loskan alta saasta silkka

maa paljastaa talven tulosteet

kun kirurgi aurinko viiltää esiin ulosteet

mädänneistä lehdistä nousee haju raudan

sekä ruumista syöneen haudan

eikä kukaan kaltaiseni pääse pakoon

kaikki kaatuu ennen pitkää lakoon ja

minkä kuolemassaan tiedät maata suudelleen

syntyy aina uudelleen

……………………………..

Ekstralinkit

1. Ian McEwan ja uskottavuuden illuusio

2. Päivitys yhdeksän vuoden takaa: ”suosikkirunoilijani” Sirkka Turkka

……………………………..

Päiväkirjastani: Tarkovski, Nalle Puh ja Nasu

Monet meistä pitävät päiväkirjaa. Jotkut hyvinkin ahkerasti. Muutama päivä sitten aihe kimmautti sos-mediassa pitkän keskusteluketjun. Kuvassa oli 39 päiväkirjaa säntillisesti järjestettynä ja numeroituna. Omani olen säännönmukaisesti hävittänyt niin tyystin, että jäljellä on vain vuoden 2001 kirja. Liki 400-sivuinen, kilon painoinen, kovakantinen jötkäle.

Kurkkasin mitä olen tasan kahdeksantoista vuotta sitten kirjoittanut. Nappaan päivän merkinnöistä tähän muutaman rivin. Ehkä vastakkaiset maailmat ottavat kipinää toisistaan.

”Kaikki vaatii tietoa, perehtymisen vaivaa. Intuitiota ja intoa. Ethän voi unelmoida asiasta, johon mielikuvituksesi ei riitä. Niin moni asia jää kokemisen ja järjen ulottumattomiin – mutta ne ovat. Andrei Tarkovsin Martyrologia Päiväkirjat 1970–1981 luettu loppuun eilen. Sivut tuli käänneltyä koirankorville ja ahkerasti alleviivailtua. Tarkovski sanoo: Tulevaisuudessa ihminen tulee tekemään suurimmat löytönsä ajan ulottuvuudesta.”

Samana päivänä olen pohtinut myös runon orgaanisen kasvun periaatetta puiden tapaan. Ja liimannut viereen muutaman tekstirivin rivin leikkeen Milnen Nalle Puhista.

”Tuuli oli vastassa ja Nasun korvat liehuivat päässä kuin liput kun hän ponnisteli eteenpäin, ja tuntui, että oli kulunut monta tuntia ennen kuin hän sai korvansa Puolen Hehtaarin Metsän suojaan ja ne nousivat taas pystyyn kuuntelemaan hieman hermostuneesti myrskyn ulvontaa puiden latvoissa.

– Ajatteles, jos joku puu kaatuisi kun olemme sen alla!

– Ajatteles jos ei kaadu, sanoi Puh pitkään harkittuaan.”

Päivän postaus on tänään lyhyt. Blogin aiemmista ekstralinkeistä löydät painavampaa asiaa päiväkirjoista.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Tarkovski – rivejä neron päiväkirjasta

2. Hitler ja Etty Hillesumin päiväkirja

……………………………..