Lauri Viita kuoli joulukuussa1965 liikenneonnettomuuden uhrina. Viimeisiksi sanoiksi kolarin jälkeen on mainittu: ”Pahin on ohi.” Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Viidan syntymästä. Hesari teki aiheesta 14.1. kokosivun jutun: ”Kokoelma suurelta yleisöltä piiloon jääneitä runoja käynnistää Lauri Viidan juhlavuoden.” (linkki)
Tutkija Sakari Katajamäki on toimittanut teoksen Ne runot, jotka jäivät. Kirja sisältää puolensataa Viidan lehtiin, kirjeisiin tai käsikirjoituksiin tekemää vähemmän tunnettua runoa tai sikermää.
Lehtijuttuun oli nostettu runo, jonka kolme ensimmäistä säettä toivat välittömästi mieleeni Viidan nuoremman amerikkalaisen kollegan Raymond Carverin (1938-1988). Carver oli runoija ja novellisti, joka ”uskalsi kirjoittaa yksinkertaisesti tavallisista ihmisistä.”
Kun Carver löysi elämänsä rakkauden, runoilija Tess Gallagherin, hän kykeni nousemaan alkoholismista kuiville. He ehtivät elää yhdessä yhdeksän vuotta. Kaksi kuukautta suhteen virallistamisen jälkeen Carver kuoli 50-vuotiaana keuhkosyöpään.
Lauri Viidan lähtö oli nopea. Carver ehti sulatella lääkäriltä saamaansa tuomiota. Kummatkin kirjailijat päätyivät elämän puntaroinnissaan samaan lopputulokseen. Melodraaman ja patetian rima värähtää – vaan ei putoa. Se, jos mikä on mestarin merkki.
Lauri Viita: Onni
Sain sen mitä halusin, rakkauden,
ja sentään: olenko onnellinen?
Mitä odottelen?
……………………………..
Raymond Carver: Myöhäinen katkelma
Ja saitko tältä elämältä
mitä halusit, kaiken jälkeen?
Sain.
Ja mitä halusitkaan?
Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni
rakastetuksi tässä maailmassa.
……………………………..
Ekstralinkin olen jakanut aiemminkin, mutta onhan siellä runo, jonka stooriin joku toinen kirjailija tarvitsisi romaanin mitan: ”Carver ja sanomatta jättämisen kauneus”
(Carver suomennokset Lauri Otonkoski-Esko Virtanen)
……………………………..
Ne runot jotka jäivät…Viidalta ei voi kysyä lupaa tekstien julkaisemiseen. Uskon kuitenkin, että tutkija on noudattanut Viitaa kohtaan korkeaa pieteettiä. Ei Linnakaan halunnut kaikelle kirjoittamalleen julkisuutta.
Hei!
Tuossa kokoelmassa on kyse Viidan julkaistusta tekstistä, mm. lehdissä, jossa ne ovat jääneet irrallisiksi ja vähemälle huomiolle kuin kansien välissä. Myös viimeisen sikermän kaikki runot eivät mahtuneet Parnassoon, vaikka Viita oli kokonaisuuden julkaistavaksi tarkoittanut. Sakari Katajamäki on toimittajana tehnyt myös omaehtoista karsintaa teksteihin. Tietty, tällainen ”uusi kokonaisuus” on aina myös omanlaisensa teos.