Ateenan lauantai on auton katolla aamun auringossa kehräävä kissa. Se on jalkakäytävän keskelle nukahtanut koira, jonka ihmiset kiertävät. Rakki näkee unta, jota valvoo pistoolilla ja pampulla aseistettu poliisi. Ateenan lauantai on Vassilissis Sofias -kadun ruuhkasta poimittu Free Synday -lehti, jonka aukeamalle ovat eksyneet valkopartainen arkkipiispa ja Olli Rehn. Ateenan lauantai on turisteihin turhautunut pelle ja graffitimaalari, joka tekee DJ HERON mainoskylttiä illan keikalle.
Ateenan lauantai on krääsäkauppiaiden mafia ja Ermou-kadun mustat jätkät, joiden duunina on hoitaa piraattilaukkujen ja kellojen kauppa. Se on ravintoloita pyörittävien ja puoteja pitävien paikallisten harjoiteltu hymy, se on kiertäjien ja mustalaisten alin kasti, joille jää sateenvarjokauppa ja saippuapalloja ampuvat leikkipistoolit. Se on kerjäläisen rukous, jota kukaan ei kuule.
Ateenan lauantai on vanha Plaka, jonka yllä roikkuvat maailman kaikki t-paidat. Sen ahtaiden kujien kylkiä koristavat kaulanauhat, korvakorut, sormukset ja rihkamarannerenkaat. Ateenan lauantai on ravintolan vapaa pöytä, johon sinua kutsutaan, se on rakastavaisten kosketus ja tyhjä pullo Miniouzoa, baarin Metaxa ja Mythos. Se on syrjäkadun minimarketin hyllyjen papu- ja moussakapurkkien tiukka tyyneys ja pakastimessa kolisevat kalpeat mustekalat.
Ateenan lauantai on vuorijonon kainaloon kierähtävä aurinko ja muutamassa minuutissa putoava pimeä. Se on joulua vilkkuvien valojen, säihkekuusien ja näyteikkunoille vangittujen pukkien paratiisi. Se on pimeä kuja, jonka ainoa valo loistaa kapakan ikkunasta. Ateenan lauantai on pöytäänsä nukahtanut vanhus, jolla on matkaa vielä muutaman askeleen mitta.
Hello!
Olipas taas hienoja oivalluksia ja erilainen näkökulma Ateenasta. Tai toisaalta se kuvasi juuri sitä oikeaa ja todellista, keskellä elämänvirtaa pulppuavaa elämää. Turistioppaista ei tällaista näkökulmaa löydy. Mukavaa, kun saa itsekin kokea välähdyksen Ateenan elämästä. Mahtavaa tämä nettimatkailu!
Luin äidillekin lauantain tekstisi puhelimitse. Näytän sitten kuvat, kun tulee täällä käymään. Äitimuori totesi, että hänellä olisi paljon valmiita kirjan nimiä, mutta kirjaa vain ei ole. Haave olisi kirjoittaa elämänkerta. Sitten hän kertoi, kuinka terveydenhoito on tärkeää ja voisi kirjoittaa ajatuksia aiheesta: Kansan terveydenhoito. Se alkaisi vanhalla suomalaisella sananlaskulla: ”Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.”
Että semmoisia ajatuksia. Mukavaa alkuviikkoa teille siellä Ateenan lämmössä elämänvirran keskellä!
Tämä arkisen Ateenan kuvaus oli runo. Aamun auringossa kissa heräilee ja viimeisen valon äärellä vanhus nukahtaa. Kuvat kertoo samaa tarinaa. Todentuntuista. Mukava sanapari tuo ”tiukka tyyneys”. Se jäi päähän nyt pyörimään.
Niin samanlainen Ateena kuin Kullervolla ja minulla sinä vuonna, kun täytin neljäkymmentä. Niin erilainen Ateena. Koettakaa löytää Elli tai joku muu (Suomen instituutista) joka vie teidät laitakaupungin pieneen kappakkaan, jossa paikalliset tanssivat. Älkääkä turhaan hienostelko, jättäkö Akropolista väliin, museossa on kaikkeuden upein hevospatsasfragmentti. Komenteluni loppuu tähän. Syökää. Rakastakaa. Olette ytimessä.
Viikon jälkeen on huomattu, että vaikka Akropolilla on käyty, ei sitä väliin voi jättää nytkään. Olisi kliseistä puhua länsimaisen sivistyksen kehdosta, mutta on tässä kaupungissa semmoinen magia, joka puhuttelee. Monin tavoin. Ympärillä kihisevä elämä, toisaalta rento ja kotoinenkin, kun katsoo parvekkeelta miten sunnuntai-iltana perheen isä kipaisee pyjamanhousuissaan kulman leivoskaupasta jotain hyvää iltakahvin kanssa.
Ja sitten nämä antiikin asiat, kämpän kirjahyllystä löytyy niihin valaistusta. Ensimmäinen tunne on taas musertava, huomaa miten on itse mitätön ja rajoittunut. Ennenkin olen sanonut, että tiedän monesta pikkuisen, mistään en kunnolla mitään. Onneksi on näitä, jotka jaksavat olla välikappaleina, opiskella ja jakaa tietonsa.
Terveiset maanantai-aamun Ateenasta, aurinko kääntyy juuri kulman takaa ja venähtää koko kadun mittaiseksi. Parvekkeelle katetaan kahvit.
On helppo nähdä Ateena kun se sanoin maalataan silmien eteen, kiitos. Itse kävin siellä viime keväänä ja havaintoni olivat samantapaisia kuin Sinulla.
ps. vilkaise blogini merkintä Deja vu, unohdetut ja löydetyt, jossa muutama kuva Pyynikin marraskuisesta sumusta.
Marraskuun viimeinen viikko on amerikkalainen sääennuste, jonka mukaan Suomen talvesta on tuleva tavanomaista kylmempi. Se on Radio Nova, joka ei tyydy kumoamaan kaikkea edellä kerrottua vaan kertoo asian olevan pikemminkin päinvastoin. Marraskuun viimeinen viikko on kuuden asteen lämmössä vellova sade ja sumu, jolle ei loppua näy.
Marraskuun viimeinen viikko on itkuinen ääni, joka hädässään pyytää apua. Se on sireenien korviavihlova sini, joka murtaa mielen ja jonka tuoksua ei tunne. Se on pimeiden taksien jono, joka kyyditsee apua tarvitsevat kaltaistensa luo.
Marraskuun viimeinen viikko on sateen liukastama rinne, jonka varressa pysäköinti on halvempaa kuin Akropoliilla. Se on sairaalan kodikas hiljaisuus, jossa henkilökunta on nähnyt kaiken tämän ennenkin mutta jaksaa silti ymmärtää. Se on surun ja toivon välisatama, jossa laivat lepäävät kolera-altaan tyyneen ankkuroituneina laiturilla kävelijöiden odottaessa kärsimättöminä tuulen nousua.
Marraskuun viimeinen viikko on rakkaalle ostettu Marilynin hiuspinni, jota ei voi lukea, vaikka mieli tekisi.
Ja täällä on taas lisää runoutta. Wau.
Kiitos monin tavoin koskettavista kommenteista. Tuntuu hienolta, että joku jossain lukee – ja vaivautuu kirjoittamaankin tänne.