Helsinki Pride, ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma 7.-13.9.2020 pakottaa minut päivittämään aiheesta. Keskiviikon Hesari kertoi Säveltäjä ja teologi Leena Julinista, joka tarttui seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan uskonnolliseen vihapuheeseen: ”Toivon, että kaltaisesi epäsikiö häipyy pian kirkosta, että tuonelan kohtusi hakataan pois. – Tuollainen elämä on perseestä, tuo irstas pahuus, saatanallinen elämä.” Julin on säveltänyt solvaavista kommenteista kuuden kappaleen kirkkomusiikkisarjan. (Ekstralinkki jutun lopussa)
Mieleen nousevat keskustelut ja puhelut Mirkka Rekolan (1931 – 2014) kanssa. Hän oli yksi maamme merkittävimmistä runoilijoista ja kirjallisuuden vaikuttajista. Rekola ei koskaan tuntunut päässeen lopullisesti yli siitä, että nuoruudessaan hänet oli seksuaalisen taipumuksensa vuoksi luokiteltu rikolliseksi.
Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Antiikin aikana, ennen ja jälkeen ajanlaskun alun, käsitys ihmisen seksuaalisuudesta ei ollut niin tuomitseva kuin meidän päivinämme pahimmillaan. Ja tänään täytyy siirtyä 165 vuotta taaksepäin, jotta löytäisi Walt Whitmanin kaltaisen humanistin ja ihmisyyden puolustajan.
Whitmanista tekee erityisen se, että hän kykeni kirjoittamaan julistuksensa aikaa kestäväksi klassikoksi, joka on yhä tuore tässä ja tänään. Leaves of Grass julkaistiin New Yorkin Brooklynissä 1855. Runoilija kirjoitti teosta koko elämänsä, samaa teosta yhä uudelleen täydentäen ja varioiden. Siitä tuli monen jälkipolven kirjailijan esikuva ja innoittaja. Markus Jääskeläisen suomentama Whitmanin valitut on teos, johon palaan aina uudelleen.
”Muistakaa, että teitä on nyt varoitettu. Helvetti odottaa.” Ja ”Pirun lähettiläs, iljetys!” Kun ihmisen poikaa tai tytärtä solvataan Raamatun nimessä, voi tarttua Walt Whitmanin teokseen ja nauttia vastalääkettä.
”Walt Whitman, maailmankaikkeus, Manhattanin poika, / rauhaton, lihallinen, himokas, kova syömään, juomaan ja naimaan, / ei mikään haaveilija, ei miesten eikä naisten yläpuolelle, heistä syrjään asettuva, / ei vaatimaton eikä röyhkeäkään.
Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan! / Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, / ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun. Lävitseni kuohahtelee inspiraation virta / sen vuokset ja luoteet. Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin. / Minun kauttani monet mykät viipyilevät äänet, / loputtomien sukupolvien vankien ja orjien äänet, / sairaiden, epätoivoisten, varkaiden ja kitukasvuisten äänet / valmistautumisen ja kasvuaikojen äänet, / tähtiä yhdistävien lankojen, kohdun ja sperman, / päähän potkittujen ihmisten oikeuksien, / epämuodostuneiden, mitättömien, tylsien, typerien, halveksittujen, / ilman usvan, lantapalloja pyörittävien kovakuoriaisten.
Minun kauttani kielletyt äänet, / seksin ja himon äänet: / peiteltyjen äänien päältä riisutun peitteen, / saastaiset äänet muutan puhtaiksi. En paina sormia huulilleni, / pidän sisälmyksiä yhtä salonkikelpoisina kuin aivoja ja sydäntä, / parittelu ei ole minusta sen rivompaa kuin kuolema. Minä uskon lihaan ja himoon. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen ovat ihmeitä, / ja jok´ikinen ruumiini osa, sen pieninkin nipukka on ihme. Olen jumalallinen sisältä ja ulkoa, pyhitän kaiken mihin kosken ja mikä minua koskettaa, / näiden kainalokuoppien aromi hienompi kuin rukous, / tämä pää enemmän kuin kirkot, raamatut ja kaikki uskot.
Jos jotakin palvon enemmän kuin mitään niin omaa ruumistani koko laajuudessaan, jokaista sen osaa, / tätä läpinäkyvää muottia, joka olen minä! / Teitä varjoisat kielekkeet ja ulkonemat! / Sinua, lujan miehekäs auranterä! / Sitä mikä minussa tulee muokatuksi!
Sinua paksu mahlani maitovirta joksi elämäni riisuutuu! / Sinua, rinta joka painut toista rintaa vasten! / Teitä aivojen salatut poimut! / Sinua vesien huuhtoma kalmojuuri! säikky lehtokurppa, kahden munan tarkasti vartioitu pesä! / Teitä, pään hapsottavat heinät, parta, lihakset! / Sinua vaahteran noruva mahla, miehekkään vehnän säikeet! / Sinua, aurinko, olet niin avokätinen! / Sinua, usva joka vuoroin valaiset ja varjostat kasvoni! / Teitä hikinorot ja ihon kaste! / Sinua tuuli, jonka kevyesti kutittavat sukuelimet sivelevät ihoani! / Teitä aavat lihaksikkaat pellot, elävän tammen oksat: sinä mutkaisten polkujen hellä laiskimus! / Kädet joihin olen tarttunut, kasvot joita olen suudellut, sinua kuolevainen jota olen joskus koskettanut!
Olen lääpälläni itseeni, minussa on niin paljon, kaikki niin mehevää, / olen innoissani jokaisesta hetkestä ja kaikesta mitä tapahtuu, / en tiedä mihin jalkani vievät, en tiedä mistä keksin haluta jotakin, / en sitä miksi tunnen ystävyyttä ja saan sitä osakseni.
Minä seison kuistin portailla aamulla, kummastelen / onko todellakin näin, että saan enemmän iloa ikkunaan paistavasta päivänsinestä kuin kirjojen metafysiikasta. / Katsella auringonnousua! / Hauras valonsäde karkottaa suunnattomat uniset varjot / ilma maistuu hyvältä kitalaellani. Koko lyttyyn painunut radallaan kulkeva maailma kimmahtaa hiljaa, / viattomasti pystyyn, erittää raikasta huurua, kääntyy kohti horisonttia. Jokin mitä en näe tökkää himokkaan piikkinsä yläilmoihin, / kirkkaiden mehujen meret kostuttavat taivaan. / Maa ja taivas lepäävät raukeina jokapäiväisen yhdyntänsä jälkeen – / ja juuri silloin minulle heitetään haaste idästä pääni yläpuolelta, / ivallinen pilkkahuuto: yritäpä nyt olla oman elämäsi herra!”
……………………………………
Blogin ekstralinkit:
2. Leena Julinin sävelteokset YouTubessa.
……………………………………