Anneli Kanto ja Rottien pyhimys

Pyhä Kakukylla on rotilta ja hiiriltä varjeleva pyhimys. Suomen ainoa hänestä maalattu kuva löytyy Hattulan Pyhän Ristin kirkon sakastin ikkunanpielestä. Rotat levittivät tauteja ja likasivat ihmisten ruokatarpeita, mutta tekivät tuhojaan myös kirkoissa, nakersivat pergamentit ja nahkakansiin sidotut kirjat, talikynttilät ja kirkkotekstiilit.

Rottien pyhimys on Anneli Kannon tuore romaani, joka kertoo Hattulan kirkon maalausurakasta 1500-luvun alkupuolella. Kirkko on kauttaaltaan koristettu maalauksilla, joissa kuvataan noin 180 Raamatun kertomusta luomisesta viimeiseen tuomioon – mukana pirut, pyhimykset ja maallisemmat vertauskuvat. Kirjan tarinakehykseen mahtuu mielenkiintoisella tavalla koko kyläyhteisö ja keskiaikainen maailmankuva.

Anneli Kanto on alansa ”rautainen ammattilainen”. Ansioluettelo on tähän yhteyteen turhan laaja – Wikipediasta löytyy hengästyttävän monipuolinen ja pitkä bibliografia. Rottien pyhimys on ehditty ottaa monella taholla kiittävästi vastaan ja huomioitu myös televisiossa, mikä näinä päivinä on puhtaasti kirjan tiimoilta harvinaista. Jani Saxell teki valaisevan koko sivun kritiikin Hesariin 22.4.

Lopulta kirjat antautuvat vain lukemalla, joten blogi koettaa tässäkin tapauksessa hakea poikkeavaa lähestymiskulmaa. Tällä kertaa se on itse lukuelämyksestä lähtevää ja hyvin subjektiivista analyysiä. Olen niin monesti puhunut proosan kolmijaosta, että mennään nytkin sen mukaan.

Anneli Kanto, kuva YLE:n sivustolta.

1. Kieli

Romaanin kieli on sujuvaa ja kuljettaa joka virkkeellään tarinaa eteenpäin. Se ei riitä kirjoittajalle, vaan koko kirja etenee kolmen erityyppisen kielen varassa. ”Kaikkitietävä kertojalla” on oma sävynsä, jonka replikointi katkoo. Puhujien kieli kertoo myös heidän asemastaan sosiaalisessa yhteisössä. Tarinan keskushenkilöksi kasvava Pelliina on itsenäinen kertoja, jonka monologit ja mietteet Kanto kirjoittaa aivan omaehtoisella kielellä.

Yhteisön syrjimän Pelliinan virkkeet ovat huomattavasti muuta tekstiä pitempiä ja välimerkittömiä. Näin Pelliinan omiin lukuihin syntyy tajunnanvirtamainen ote ja sävy, joka rytmittää koko kirjan rakennetta. Pellinan itseluottamuksen kasvaessa myös hänen ajatustensa ilmaisemisessa tapahtuu hienovaraista kasvua ja varmuutta.

Yöpöydälläni on aina useampi kirja kesken. Rottien pyhimyksen pariksi nousi Hilary Mantelin maailmanmenestys, Susipalatsin jatko-osa Syytettyjen sali. Englannin kuninkaan Henrik VIII:n ja hänen toisen vaimonsa Anne Boleynin traaginen kohtalo osuu modernin maailman syntyvuosille, aivan samaan aikakehykseen kuin Rottien pyhimys. Mantel kirjoittaa viisisataa sivua samalla vaihteella, sujuvalla, mutta kompaktilla kielellä, joka puudutti minut loikkimaan ja heittämään lopulta stoorin kesken.

2. Rakenne

Kanto käyttää kronologiaa. Se on luontainen valinta yhden kesän mittaan, jona kirkkomaalarien urakka valmistuu – työtä tehdään niin kauan kuin valoa riittää. Kirja on jaettu otsikoituihin, lyhyisiin lukuihin, joita neljänsadan sivun mittaan mahtuu 74. Vuorovedolla mennään, näkökulmat kääntyvät ja pitävät jännitettä yllä.

Romaani kuvaa keskiaikaisen kyläyhteisön eloa ja arvojärjestystä. Välillä zoomataan pieniin yksityiskohtiin ja mielensisäisiin liikkeisiin. Aiheen mukana tulee eeppinen, ”elämää suurempi” näkökulma, mutta se väreilee taustalla ja pulpahtaa välillä pintaan liki aforistisina kiteytyksinä: ”Mestari Rutger sanoi että oikein viisas ihminen pysyy sisältään lapsena se on arvokas ominaisuus ja kaikki keksiminen lähtee siitä että kehtaa olla lapsellinen.”

3. Tarina

Rottien pyhimyksen tarina on pintatasoltaan kertomus keskiaikaisesta Hurttalan kyläyhteisöstä, jonne kirkkomaalareiden kolmikko saapuu koristelemaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon. Alun käänteiden kautta tarinan avainhenkilöksi nousee savenvalajan kasvattitytär Pelliina, joka on pakko hyväksyä urakkaryhmään, jotta työ saadaan valmiiksi.

Muita keskeisiä henkilöitä on sormin laskettava määrä, taustalla kylän kuhiseva elämä, rälssi ja rahvas. Tarinasta kehkeytyy rikas ja humaani kudelma: draamaa ja rakkautta, mutta ennen kaikkea Raamatullisen maalaustyön ja maailmankatsomuksen kuvaus. ”Ars longa, vita brevis.”

Koko tarinasta kiteytyy allegoria, kaksoismerkitys, johon sisältyy pinnan alainen ideataso. Jokapäiväinen elämä voidaan nähdä tulkintana jostain syvemmälle käyvästä filosofiasta.

Pyhä Kristoforos mestataan, kuva Antti Kanto.

Muoto

Kun kolme pointtia summataan, syntyy romaanin muoto. Esimerkki valaiskoon tätä. Olga Tokarczuk (Nobel 2018) kirjoittaa historian kokemuksesta fiktiivisten naispäähenkilöidensä kautta. Hän pohjaa kaiken kielelliseen, jopa kätkettyyn ilmaisuun ja jättää lukukokemuksen hyvin avoimeksi. Anneli Kanto kirjoittaa tarinallisemmin. Tuloksena on lukuromaani sen kaikissa mahdollisissa, positiivisissa muodoissa.

”Kun luot, luo maailma.” Sanontaa on soviteltu monenkin kirjailijan suuhun, mutta yhtä kaikki, Rottien pyhimykseen sanonta sopii. Kuvan ja sanan yhtäläisyys on kiinnostanut minua aina. Tuntuu huikealta ajatella miten Hattulan kirkkoa maalatessa, Michelangelo teki samaa työtä Sikstuksen kappelin kattoholvissa. Tuntemattomaksi jäänyt maalariryhmä ja taitelijanero, jonka omana aikanaan kykeni haastamaan vain Leonardo da Vinci. Näin liihottaa lukijan ajatus maailman laajuiseksi.

Sikstuksen kappelin kuvat olen nähnyt, Hattulan kirkon kuvia en vielä muualta kuin koneeni näytöltä. Kummatkin työt sopivat oman kulttuurinsa kehykseen ja täyttävät tarkoituksensa. Ne ovat varmasti olleet katsojilleen suuri ihmetyksen aihe aikanaan. Ja ovat yhä – taide kuljettaa meitä hetkessä viisisataa vuotta.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Raha, Kristus ja ikuisuus

2. Mitä on taide, entä estetiikka?

…………………………………………..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!