Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?

Ystävä poikkesi työhuoneella työasioissa. Hoidettiin hommat ja juotiin kahvit. Hän kertoi aikanaan päivittäneensä kirjailijayhdistyksen kotisivuja. Kuolleita listalta poistettaessa heräsi monta kysymystä, päällimmäisenä, kuka muistaa henkilön kirjailijana – tai osaa nimetä jonkin hänen teoksensa. Sama kohtalo on lopulta liki kaikilla. Kuolemattomia kiteytyy kovin harvasta. 

Ajatuksiini vaikuttaa juuri nyt myös yöpöytälukemiseni. Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Niin pohdittavaa tekstiä, että nostan teoksen blogiin aikanaan. Edellä mainituista syistä – plus muista – päätin summata tähän muutaman, mielestni olennaisen pointin kaunokirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

Mistä kannattaa kirjoittaa?

Kaikesta. Kirja herää eloon tekijän ja lukijan yhteistyönä. On hyvä, että makuja on monia. Sellaista teosta ei ole vielä kirjoitettu, josta kaikki pitäisivät. Oma mielipiteeni on, että taitelija – kuvan tai kirjainten kanssa työskentelevä – tekee aina omakuvaansa. Aihetta ja tyyliäkin vaihtaessaan varioi itseään loputtomiin.

Minulle kirjoittaminen merkitsee aina jonkin ”mahdottoman” yrittämistä, tavalliset asiat me jo osataan – tai opitaan muualta. Toivon, että teksti ja kielellinen ilmaisu olisi tarinaansa isompi. Ruotsin nykykirjallisuuden kärkinimiin kuulunut Torgny Lindgren (1938 – 2017) sanoi haastattelussaan: ”Halusin huutaa, en kirjoita ollenkaan siitä mistä kirjoitan!”

Tein tänne jutun 26.8.2014 otsikolla ”Tässä teille tuleva kirjallisuuden nobelisti”. Neljä vuotta myöhemmin ennustukseni toteutui ja puolalainen Olga Tokaczuk kuittasi Nobelinsa. Hänen teoksissaan on tarinallisuutta tuskin nimeksi. Kaiken kattaa loistelias ja suvereeni kielen hallinta. Rakenteen taustalla leijuu koko ajan jotain aavistettavaa, joka lävistää lukijan tajunnan tehokkaammin kuin suora kerronta.

Vielä esimerkki yhdysvaltalaiselta Raymond Carverilta (1938 – 1988). Hänet luetaan runojensa lisäksi nykynovellin tärkeimmäksi uudistajaksi. Ei juonellisia tarinoita, vaan ”Short cuts”, leikkeitä elämästä, jotka jäävät lukijan mieleen oudosti kiertämään. Pidin kauan tietokoneeni näytön kantissa muistilappua hänen ohjeestaan: ”Älä selitä.” Ja toinen lainaus Carverilta: ”On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leimansa, ei kenenkään muun. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää.”

René Magritte: The Family objects, 1928

Kenelle kannattaa kirjoittaa?

Erik Satie (1866 – 1925) myös kirjoitti säveltäjäntyönsä ohella. Silva Kauko on suomentanut hänen lyhyen, fragmentaarisen teoksensa Muistinsa menettäneen muistelmat. Satie viis veisasi kohderyhmäajattelusta ja nimesi yhden sävellyssarjansa: ”Todella veteliä preludeja koiralle”. Omalaatuinen nero ylsi kuolemattomien kirjoihin.

Kari Aronpuro on suomentanut runoilija Werner Aspenströmin (1918 – 1997) tekstejä. Arvostettu kirjailija istui aikanaan Ruotsin kuninkaallisen akatemian tuolilla n:o 12. Kun häneltä kysyttiin kenelle hän kirjoittaa, Aspenströmin vaivaanutunut vastaus oli: ”Minä kirjoitan kissalle. Sen saat painaa kursiivilla. Kenen tai minkä sijaisena hän toimii, sitä en tiedä.” Karilta sain sittemmin tietää, että kissan nimi oli Tempus.

Itse en ole koskaan halunnut ajatella kenelle kirjoitan. Minä en ole aihetta valinnut, vaan aihe minut. Legendan mukaan Hollywoodissa elokuvakäsistään kauppaavan on osattava tiivistää ”Isolle pomolle” koko juttu viiteen lauseeseen. Noinkin saatan ajatella, tosin en tarvitse viittä lausetta. Romaaniin Marilynin hiuspinni (Like 2009) riitti aikanaan yksi: Kuka minä olen – ja kuka sen voi määritellä? Aihe lähti lukemastani sosiaalipsykologian väitöskirjasta ja alkoi itse kehiä materiaalia ympärilleen.

Olen kirjoittanut ammatikseni yli kaksikymmentä vuotta, enkä ole koskaan ajatellut myyntituloja. Jonkin verran sivuduuneja on tullut tehtyä leipätöiksi. Samoin saan kiittää julkisen- ja yksityisen sektorin apurahajärjestelmiä. Edellä mainitsemani Torgny Lindgrenin sanoin: ”Kirjoittaminen ei ole ammatti, vaan tapa elää.” Virke ei sulje pois sitä, että jotkut kirjailijat kykenevät saamaan tällä työllä pääasiallisen elantonsa.

René Magritte: Decalcomania, 1966

Työkalupakki

Olen sanonut, että runoilijasta voi tulla kelpo prosaisti, hyvin harvoin toisin päin. Kielellinen ilmaisu on kaiken edellytys. Jos se ei toimi, mikään ei toimi. Ajattelen näin sekä lukijana että kirjoittajana. Kielellinen ”estetiikka” ei vaadi aina draamallista ja ”juonellista” otetta. Kirkas kieli kantaa, huono tappaa hyvänkin tarinan. Proosa saa olla fragmentaarista, ei ”kiinni naulattua”. Niin elämäkin on. Muistijälki jää vain sellaisesta tekstistä, joka askarruttaa ja aktivoi omaa ajattelua. Kirjoittaja ja lukija rakentavat kirjan yhdessä. 

Palaan vielä kuolemattomiksi kiteytyneisiin – tai ainakin sellaisiin, jotka vielä hetken lähtönsä jälkeen muistetaan. Ikuisuutta varten kirjoittamisen kaavaa ei ole. ”Pyhää kolminaisuutta” olen esittänyt lähtökohdaksi: kieli, rakenne ja tarina. Nimenomaan tuossa järjestyksessä. Yhdessä ne muodostavat kirjallisuudentutkija Alex Matsonin (1888 – 1972) teoksessaan Romaanitaide kaipaaman Muodon.

Ja kun kaikki kyseenalaistetaan, muistan edesmenneen kuvataiteilijaystäväni määritelmän: ”Yksi tekee nuppineulalla, toinen käyttää rautakankea, mutta hyvää jälkeä saattaa syntyä kummaltakin.”

Lukijana oman top kymppi -listani kärkipaikoilla on edelleen Cormac McCarthyn romaani Veren ääriin, monesti blogissa mainittu. Kokonaisuudesta muodostuu Kristusmyyttiin verrattava metatarina hyvän ja pahan taistelusta. Nobelin kanssa saattaa tulla kiire, kirjailijalla on ikää jo 87 vuotta. Loistavan suomennoksen on tehnyt Kaijamari Sivill.

Annetaan McCarthyn ranskalaisen kääntäjän Francois Hirschin summata lopuksi mistä kielessä ja kirjoittamisessa on kysymys: ”McCarthyn kääntäminen olisi mahdotonta jos et rakasta kieltä, sanoja, niiden sävyjä, niiden tummaa lumoavaa voimaa. Miksi? Koska McCarthy on runoutta. Eeppistä, lyyristä, mikä nimi sille nyt annetaankin. Runoutta.”

………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Aspenström ja Harmaavarpusen projekti

2. Tärkeät kirjani – keikka kirjastossa Siirin ja Terhin kanssa 24.8.2018

…………………………………….

Ahdistusta Kevyt Olo -Areenalla

Tampereella on kaksi Areenaa. Uros Live -elämysareena avataan joulukuussa 2021. Pispalan Verkkopallohallissa (nykyinen Näsihalli) alettiin pelata tennistä ja keilata vuonna 1938. Nyt hallin itäpäädyssä on Olvin mainos, jossa luvataan Areenalle Kevyttä Oloa.

Lämpömittarin alta löytyy työtilani. Olen entisestä talonmiehen asunnosta otettu ja onnellinen! Mutta kuten hyvin tiedetään, elämä on aaltoliikettä – ja nyt on ahdistuksen vuoro. Tein duuneja Pyynikin trikoon punatiilitehtaalla yli kaksikymmentä vuotta. En osannut kuvitella miten koville vuodenvaihteen muutto otti, ja mitä muuta siihen voisi liittyä.

Entiseen paikkaan oli kertynyt tavaraa. Kaiken setviminen, muutto ja uuden tilan kunnostus vei pari kuukautta ja sekoitti aikatauluni. Mutta pirunko väliä ajalla on, ja kuka sitä hallitsee? Tykkään tehdä ”sisustushommia”, ja kaiken keskellä tajusin, miten etuoikeutettu olen saatuani uuden työtilan. Miten tyytyväinen pitäisi olla työkykyyn, puolisoon, tenaviin ja lastenlapsiin.

Olen neurootikko, joka ei osaa rentoutua – eikä sitä punkkuakaan voi ihan joka päivä litkiä. Yksinäisyydensietokykyni on parissa vuosikymmenessä kehittynyt hiivatin hyväksi. Korona-aikana en ole oikeastaan muuta kaivannut kuin keikkoja kirjailijaliiton residensissä Ateenassa – ehkä muutakin tuulettumista, kun voi istua tavernan pöydässä ja seurata miten elämä virtaa ohitse. Nyt ahdistuksen ja yksinäisyyden tunne yrittää vyöryä ylitse.

Hesarin jutussa 6.2. neuvotaan näin: ”Murehtimiskäyttäytymiseen voivat auttaa esimerkiksi huolihetket: huolille varataan päivästä tietty aika. Huolihetki kannattaa päättää rentoutumis- tai hengitysharjoitukseen, jotta se saa selkeän lopetuksen. Huolihetket tulevat niiden ulkopuolellakin mieleen. Silloin ne on tarkoitus huomata: aha, nyt huomaan, että minulle on tällainen huoli. Laitan sen ylös. Silloin todetaan, että nyt ei ole murehtimisen aika, palaan siihen myöhemmin.” Tätä neuvoa en halua, enkä osaa kommentoida.

Joskus ajattelin, että kaivoon tiputtuaan sinne saattaa jäädä. Nyt funtsin, että nykyhetki ei ole pysyvä tila. ”Carpe diem” – hetkeen tarttumista – en tahdo allekirjoittaa. Ihminen on kaiken summa, menneenkin, johon myös tulevaisuus voi linkittyä. Joulun kantissa, 2018, aloitin Ateenassa tarinan, josta kuvittelin lasten- ja nuorten romaania. Kun sain käsikirjoituksen tehtyä, huomasin, että se sopii yhtä lailla aikuisille. Elokuun alussa Oiva ja aikasormus ( Avain kustannus) on kansien välissä ja kaikkien ulottuvilla.

Kaikesta huolimatta – ja juuri sen tähden, mietin ajatusteni ja ahdistuksen summaa. Nappaan hyllystä runokokoelmani, jolla on provosoiva nimi: ”Elämän tarkoitus” (Like 2002). Mitä olen ajatellut yksinäisyydestä liki kaksikymmentä vuotta sitten?

S O V I TU S

Tapasin aina hallitsijoita, ihmisiä

joille on palatsi tarjolla

ennen kuin ymmärtävät edes pyytää.

Sovitin kuolinpaitaa, nyt tiedän

miten ihminen arkkuun puetaan.

Ei minusta voi Buddhan patsasta tehdä,

en jaksa elää omasta loistosta.

Joku Jumalista rakastaa minua vain enemmän

kuin ketään muuta,

tekee lopulta niin yksinäisen,

että saan kokea muuttumisen salaisuuden.

Jättää minut itsekseni.

………………………………………

Blogin ekstralinkki

1. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

2. Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

……………………………………….

Kirja, joka odotti minua liki kaksituhatta vuotta

Kirjojen ystävällä on ongelma. Niin paljon jää lukematta. Toisaalta, sellaisenkin mielipiteen olen kuullut, että viisisataa tarkoin valittua kirjaa riittää yhdelle elämälle. Ja rohkeimmat väittävät, että 1880 julkaistu Dostojevskin viimeiseksi jäänyt romaani Karamazovin veljekset kertoo kaiken mitä elämästä ja ihmissuhteista tulee tietää. Muiden muassa Sigmund Freud ja Jean-Paul Sartre ovat kertoneet romaanin vaikutuksista ajatteluunsa.

Minulle kirjan julkaisuajankohta ei ole millään tavoin tärkeä. Ei ole kiirettä muodostaa mielipidettä tuoreesta tai palkitusta kirjasta – vaikka voi niinkin käydä. Lohduttava ajatus on, että oikeat kirjat osuvat aikanaan kohdalle. Ja vaikkei niistä kaunista kaarta syntyisikään, jokainen avaa uusia maailmoja. Ajatelkaas, miten ihmeellistä on, että voit lukea mihin tulokseen elämästä ja jumaluudesta kiinalainen filosofi Lao-tse tuli seitsemännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Vahva suositus myös hänen kirjalleen Tao-te-king.

Postaukseni pointti on kuitenkin Marcus Aureliuksen mietekirja ITSELLENI (Basam Books 2019, 7.painos). Aurelius oli filosofi ja Rooman keisari, joka hallitsi imperiumia vuodet 161 – 180. Hän kuoli ruttoon ennen kuin ehti täyttää 59 vuotta. Aureliuksen hallitessa Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Hän ei antanut vallan turmella itseään, vaan pyrki karttamaan itsevaltaisuutta ja vaalimaan poliittista vapautta.

Aureliuksen kirja on odotellut kärsivällisesti kohta kaksituhatta vuotta, ja itse olen ollut tietoinen, että se on jossain vaiheessa luettava. Nyt se on tehty. Reilut kolmesataa sivua, mutta ei ihan nopsaa luettavaa. Piti muodostaa omia mielipiteitä ja väitelläkin keisarin kanssa. Lopputulos on positiivinen ja yhä ajankohtaisemmaksi käy, kun seuraa tämän päivän poliitikkoja, jotka hirttäytyvät omaan vallanhaluunsa.

Näin kirjoittaa keisari Aurelius: ”Ensinnäkin: älä toimi päämäärättömästi äläkä ilman kiintopistettä. Toiseksi: älä pidä kiintopisteenä mitään muuta kuin yhteisöllistä päämäärää. Kaikki mikä hyödyttää kokonaisuutta, on aina kaunista ja oikea-aikaista. Ellei asiasi ole totta, älä sano sitä.”

Kuva sivulta mexiconewsdaily.com

Aureliuksen filosofia kumpusi stoalaisuudesta, joka korostaa ihmisen tekoja puheiden sijaan. Ihmisen hyveet ovat onnellisuuden avain. Mielen tyyneys, viisaus ja moraali vievät todelliseen vapauteen. Stoalaista eivät johdata herkästi vaihtuvat tunteet vaan tiedon hankintaan perustuva mielenrauha. Stoalaiset uskoivat silti kohtaloon ja Jumalan (jumalien) läsnäoloon käsillä olevassa maailmassa. 

Stoalaisuuden mukaan kaikki ihmiset ovat ”hulluja”. Eivät lääketietellisessä, maniaksi määritellyssä mielessä, vaan koska he ovat tietämättömiä todellisesta hyvästä ja pahasta ja toimivat hallitsemattomien tunneimpulssien mukaan. Ainoastaan stoalaisen viisauden saavuttanut ei ole hullu.

Aureliuksen teos (suom. Marke Ahonen) koostuu kahdestatoista ”kirjasta” ja selitysosuudesta, jossa on viittauksia muiden filosofien ajatteluun ja antiikin ajan maailmankäsityksiin. Keisari ei tarkoittanut teostaan julkaistavaksi, vaan itselleen, henkilökohtaisiksi muistiinpanoiksi ja ohjeikseen. Klassikko näyttää miten stoalaisen etiikan teoria muuttuu hänen elämässään käytännöksi.

Filosofi on numeroinut muistiinpanonsa. Lyhimmillään ne ovat tiukkoja aforismeja, pisimmilläänkin vain parin sivun mittaisia. Kaikkea sävyttää yhteisöllisyys, moraali, elämän ymmärryksen tavoittelu ja sen ohikiitävyyden hyväksyminen.

Kirjalle vahva suositus ”yöpöytälukemiseksi”. Muutama sivu kerrallaan muun ohessa. Tekstilainausten hakeminen runsaudenpulassaan on vaikeaa. Olen käännellyt sivut koirankorville, joten napataan vain neljännestä kirjasta kaksi perättäistä muistiinpanoa.

25. ”Koeta, miten sinulta käy hyvän ihmisen elämä, sellaisen, joka on mielissään siitä, mitä on kaikkeudesta osakseen saanut, ja tyytyy omaan oikeudenmukaiseen toimintaansa ja hyväntahtoiseen mielenlaatuunsa.”

26. ” Älä häiritse itseäsi. Ole yksinkertainen. Tekeekö joku väärin? Hän tekee väärin omaksi vahingokseen. Kävikö sinulle jotenkin? Kävi hyvin. Kaikki tapahtuva on alusta alkaen määrätty kaikkeudesta sinun kohtaloksesi ja kehrätty sinun osaksesi. Ylipäätään: elämä on lyhyt. Käsillä oleva tulee käyttää hyödyksi järjellä ja oikeudella. Ole selväpäinen levähtäessäsi.”

………………………………………

Blogin ekstralinkki

1. Runossa maailman kuuluisin kirjailija kuolee 

2. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa?

……………………………………..

Kuin veljet keskenään – Adolf Hitler ja Donald Trump

Uudella työhuoneella (talonmiehen asunto vuodelta 1938) alkavat olla viimeisetkin tavarat paikoillaan, joten ehdin tehdä muutaman pointin vertailun historiaan ja nykypäivään. ”Historia toistaa itseään” on klisee, mutta totta. Vanhana (sic) latinistina voisin sanoa Vestigia terrent – Jäljet  pelottavat.

Kuva: thenational.scot

Päivän juttuni on paremminkin rinnastus, jonka en toivoisi jatkuvan tai toteutuvan millään tasolla. Hitlerin ihanteista ja Trumpin henkilöstä sekä politiikasta löytyvät kuitenkin samat ennusmerkit. ”Tämä on vasta alkua taistelullemme Amerikan tekemisessä jälleen suureksi”, Trump ilmoitti muutama päivä sitten avustajansa Twitter-tilin kautta. So it goes, kuten Kurt Vonnegut niin usein kirjoitti.

1. Vuonna 1939 natsien juutalaisvainot olivat jo alkaneet. Ruotsalainen kansanedustaja E.G.C. Brandt nosti Adolf Hitlerin Nobelin rauhanpalkintoehdokkaaksi. Lokakuussa 2020 europarlamentaarikko Laura Huhtasaari kirjoitti Norjan Nobelkomitealle kirjeen, ja ehdotti palkinnolle Donald Trumpia, koska tämä ”on onnistunut muun muassa edistämään Yhdysvaltojen sisäistä vakautta.” Brandt tuli lopulta järkiinsä ja veti Hitlerin ehdokkuuden pois. Huhtasaari ennustaa yhä Yhdysvalloille synkkää ja sosialistista tulevaisuutta.

Kuva: Süddeutsche Zeitung

2. Oppimaton Hitler ei luottanut asiantuntijoihin, vaan halusi aina painaa sormenjälkensä kaikkiin suunnitelmiin ja tehdä lopulliset päätökset itse. Hän epäili myös akateemisesti koulutettuja lääkäreitä ja kääntyi puoskareiden puoleen. Esimerkkinä Theodor Morell, alkujaan kirurgina, sittemmin elektroterapian ja urologian erikoislääkärinä ilman aloihin pätevöitymistä toiminut Morell määräsi Hitlerille rajattomasti keskushermoston piristeitä ja käytti itseasiassa Führeriä ”ihmelääkkeidensä koekaniinina”.

Amerikkalainen tiedejulkaisu Scientific American ei ole 175-vuotisen historiansa aikana ottanut kantaa presidentinvaaleihin. Näissä vaaleissa lehti noteerasi Trumpin tietoa väheksyvän kannan ja kehotti äänestämään Joe Bideniä: ”Todisteet ja tiede osoittavat, että Donald Trump on vahingoittanut pahoin Yhdysvaltoja ja sen kansalaisia – sillä hän kieltää todisteet ja tieteen.”

3. Esikuvien voimaa! Hitlerin innoittajana toimi Benito Mussolini, hypnoottinen esiintyjä, joka nautti väkijoukkojen edessä esiintymisestä ja kansan palvonnasta. Hän kaappasi vallan Italiassa 1922. Hitlerin johtamat kansallissosialistit yrittivät samaa marraskuun 1923 ”Oluttupavallankaappaukseksi” kutsutussa väkivaltaisessa mellakassa. Sen tarkoituksena oli pakottaa kokouksen päättäjät toimimaan natsivallankaappauksen tukijoina. Tuloksena neljä kuollutta Baijerin poliisia ja lukuisia sivullisia. 

Kuva: nypost.com

Trumpin viime päiviin huipentunut toiminta on kuin kopio Hitlerin yrityksestä. Hitler tuomittiin Lansbergin vankilaan viideksi vuodeksi. Hän hoiti ihailijapostiaan ja söi heidän lähettämiään herkkuja. Saneltuaan teoksensa ”Taisteluni”, hän vapautui kahdeksan vankeuskuukauden jälkeen. Uusi poliittinen idea oli tarjota tuleville äänestäjille ajatus horjumattomasta saksalaisesta ykseydestä.

4. Tehokas propaganda oli Hitlerin valtaannousun avain. Kehitettiin halpa Volksempfänger radiovastaanotin, jolla arjalaisuuden sanoma saatiin perille joka kotiin. Lähetykset aloitettiin viihteellä ja jatkettiin propagandalla. 

Trump kopioi natsien ydinviestin, joka kiteytyy kolmannen valtakunnan propagandaministeri Goebbelsin menetelmään: ”Suurten joukkojen vastaanottokyky on varsin vähäinen, sen sijaan unohtamiskyky suuri. Näistä tosiasioista lähtien täytyy tehokkaan propagandan rajoittua muutamiin harvoihin kohtiin ja käyttää näitä iskusanoja niin kauan, kunnes varmasti jokainen ne kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään.”

5. Natsipuolueen kannatus oli toukokuussa 1928 vähäiset 2,6 prosenttia. Maaliskuussa 1932 se oli kohonnut jo 43,9 prosenttiin. Hitler julisti: ”Jokainen saksalainen on kansallissosialisti – ne harvat, jotka ovat ulkopuolella, ovat joko mielisairaita tai idiootteja. Me emme saa luottaa älyyn emmekä omaantuntoon, vaan meidän on uskottava vaistoihimme.”

Trump lausui tammikuussa 2018: ”Läpi elämäni kaksi suurinta valttiani ovat olleet henkinen vakaus ja se, että olen todella fiksu. Tältä pohjalta ei enää voida puhua vain fiksusta vaan nerosta, ja vieläpä erittäin vakaasta nerosta.”

Kuva: Assoclated Press

6. On ihmeellistä, miten Hitler pystyi pitämään asemansa loppuun saakka, vaikka niin monen oli täytynyt huomata jo alkuvaiheessa Führerin psyyken ja käytöksen sairaat piirteet. Tähän sopii lainaus Florian Huberin kirjasta Lupaathan tappaa itsesi (Atena 2016) ”Isä ei ollut koskaan ennen puhunut Jumalasta. Hän sanoi, että Jumala oli hyvyydessään lähettänyt meille miehen nimeltä Adolf Hitler. Jumala oli lähettänyt Hitlerin pelastamaan Saksan. Saksa, se olemme me kaikki.”

Trump on hyödyntänyt härskisti konservatiivikristittyjen tukea. Meilläkin ”uskovien” piirissä tunnettu Eric Metaxas vetää jenkeissä kristillistä ohjelmaansa. Ennen vaaleja hän sanoi olevansa hyvin huolissaan siitä, että monille kristityille ei tunnu olevan tärkeää äänestää raamatullisten arvojen mukaisesti: “Vaaleissa ei ole kyse ihmisestä, vaan hallinnosta, tulevaisuudesta ja politiikasta. Trumpin hallinto ja politiikka edustavat tulevaisuutta, jonka rinnalla toisenlainen vaihtoehto näyttää pelottavalta”.

Näin se on, ystävät hyvät. Maailma muuttuu vain yhden ihmisen ja taistelun myötä. Yhden kerrallaan – sinun ja minun. Publius Syruksen sanoin ”Cum vitia prosunt, peccat qui recte facit. – Jos virheen tekeminen on hyödyksi, on väärin tehdä oikein.” Syruksen sarkasmi kumpuaa kahdentuhannen sadan vuoden takaa.

……………………………………

Blogin rihmastosta löytyy runsaasti aiheesta vaikkapa hakusanoilla Hitler tai Kansallissosialismi. Sivuavia aiheita sanalla Totalitarismi. Jutussa mainittu ekstralinkki Florian Huberin kirjaan Lupaathan tappaa itsesi.

…………………………………….

Walt Whitmanin jouluevankeliumi: ”Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin.”

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt ennätyspitkään. Syynä työhuoneen muutto uuteen osoitteeseen. Ja sen myötä viikkojen urakka. Nyt joulupäivitys tulee kertauksena. Walt Whitmanin (1819 – 1892) ihmisyyden julistus on tänäänkin mitä ajankohtaisin ja näyttää yhä tärkeämmäksi käyvän. Ekstralinkistä löydät joulupukin tarinan. Miten tuntemamme punanuttu on suomalaisen taitelijan Coca-Colan markkinointikampanjaa varten luotu hahmo.

Kuva: Wikimedia

Walt Whitman (1819-1892) on runoilija, joka nosti tavallisen yksilön taiteensa lähteeksi. Oma minä riittää maailmankirjallisuudeksi. Whitman sekoitti ylevän ja yksinkertaisen. Raamatullisuuden ja roskan. Miten olla äärettömän ylpeä ja käsittämättömän nöyrä? Miten kirjoittaa yksinkertaisesti ja suoraan niin, että tekstiin latautuu elämän inhimillisyys kaikkineen? 

Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Vanhana latinistina tekisi mieli kääntää: Taide kantaa kuoleman ylitse. Evankeliumi, kuten tiedetään, merkitsee ilosanomaa. Ja ihmiskunnan ilosanoma, voima, lohtu, virkistys ja ikuinen elämä – sehän syntyy taiteista. Juuri nyt minulle riittää jouluevankeliumin haasteeksi Whitmanin teksti hänen Valittujen runojensa kokoelmasta. Suomennos Markus Jääskeläisen.

”Walt Whitman, maailmankaikkeus, Manhattanin poika, / rauhaton, lihallinen, himokas, kova syömään, juomaan ja naimaan, / ei mikään haaveilija, ei miesten eikä naisten yläpuolelle, heistä syrjään asettuva, / ei vaatimaton eikä röyhkeäkään.

Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan! / Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, / ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun.

Lävitseni kuohahtelee inspiraation virta / sen vuokset ja luoteet.

Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin. / Minun kauttani monet mykät viipyilevät äänet, / loputtomien sukupolvien vankien ja orjien äänet, / sairaiden, epätoivoisten, varkaiden ja kitukasvuisten äänet / valmistautumisen ja kasvuaikojen äänet, / tähtiä yhdistävien lankojen, kohdun ja sperman, / päähän potkittujen ihmisten oikeuksien, / epämuodostuneiden, mitättömien, tylsien, typerien, halveksittujen, / ilman usvan, lantapalloja pyörittävien kovakuoriaisten.

Minun kauttani kielletyt äänet, / seksin ja himon äänet: / peiteltyjen äänien päältä riisutun peitteen, / saastaiset äänet muutan puhtaiksi.

En paina sormia huulilleni, / pidän sisälmyksiä yhtä salonkikelpoisina kuin aivoja ja sydäntä, / parittelu ei ole minusta sen rivompaa kuin kuolema.

Minä uskon lihaan ja himoon. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen ovat ihmeitä, / ja jok´ikinen ruumiini osa, sen pieninkin nipukka on ihme.

Olen jumalallinen sisältä ja ulkoa, pyhitän kaiken mihin kosken ja mikä minua koskettaa, / näiden kainalokuoppien aromi hienompi kuin rukous, / tämä pää enemmän kuin kirkot, raamatut ja kaikki uskot.

Jos jotakin palvon enemmän kuin mitään niin omaa ruumistani koko laajuudessaan, jokaista sen osaa, / tätä läpinäkyvää muottia, joka olen minä! / Teitä varjoisat kielekkeet ja ulkonemat! / Sinua, lujan miehekäs auranterä! / Sitä mikä minussa tulee muokatuksi!

Sinua paksu mahlani maitovirta joksi elämäni riisuutuu! / Sinua, rinta joka painut toista rintaa vasten! / Teitä aivojen salatut poimut! / Sinua vesien huuhtoma kalmojuuri! säikky lehtokurppa, kahden munan tarkasti vartioitu pesä! / Teitä, pään hapsottavat heinät, parta, lihakset! / Sinua vaahteran noruva mahla, miehekkään vehnän säikeet! / Sinua, aurinko, olet niin avokätinen! / Sinua, usva joka vuoroin valaiset ja varjostat kasvoni! / Teitä hikinorot ja ihon kaste! / Sinua tuuli, jonka kevyesti kutittavat sukuelimet sivelevät ihoani! / Teitä aavat lihaksikkaat pellot, elävän tammen oksat: sinä mutkaisten polkujen hellä laiskimus! / Kädet joihin olen tarttunut, kasvot joita olen suudellut, sinua kuolevainen jota olen joskus koskettanut!

Olen lääpälläni itseeni, minussa on niin paljon, kaikki niin mehevää, / olen innoissani jokaisesta hetkestä ja kaikesta mitä tapahtuu, / en tiedä mihin jalkani vievät, en tiedä mistä keksin haluta jotakin, / en sitä miksi tunnen ystävyyttä ja saan sitä osakseni.

Minä seison kuistin portailla aamulla, kummastelen / onko todellakin näin, että saan enemmän iloa ikkunaan paistavasta päivänsinestä kuin kirjojen metafysiikasta. / Katsella auringonnousua! / Hauras valonsäde karkottaa suunnattomat uniset varjot / ilma maistuu hyvältä kitalaellani.

Koko lyttyyn painunut radallaan kulkeva maailma kimmahtaa hiljaa, / viattomasti pystyyn, erittää raikasta huurua, kääntyy kohti horisonttia.

Jokin mitä en näe tökkää himokkaan piikkinsä yläilmoihin, / kirkkaiden mehujen meret kostuttavat taivaan. / Maa ja taivas lepäävät raukeina jokapäiväisen yhdyntänsä jälkeen – / ja juuri silloin minulle heitetään haaste idästä pääni yläpuolelta, / ivallinen pilkkahuuto: yritäpä nyt olla oman elämäsi herra!”

………………………………………

Blogin ekstralinkki

Perinteinen jolupukkipostaus: ”Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit.”

Valepukki – Suomessa laittomasti ja ilman papereita

KAPINARUNOKILPAILU

Työväen kirjaston ystävät ry järjesti valtakunnallisen Kapinarunokilpailun, jossa haettiin uutta runoutta ja runokulttuuria. Mikä on pielessä ja epäoikeudenmukaista, miten kapinoida väärää vallankäyttöä vastaan ja pitää ihmisten oikeuksista parempaa huolta?

Kilpailuun osallistui yli 200 tekijää. Tuomaristossa kirjoittamisen opettaja, runoilija Miia Toivio, runoilija, toimittaja ja kriitikko Sanni Purhonen sekä tutkija ja opettaja Riikka Ylitalo. Parhaista teksteistä kootaan julkaisu. Osa tekijöistä kutsuttiin Stadin työväenkirjallisuuspäiville esittämään tekstinsä 20.11. Jätin tilaisuuden muuttokiireiden keskellä väliin, mutta se luettiin tilaisuuden avaavana runona. Olkaa hyvä, tässä teille tekstinä.

Kuva: theatlantic.com / Rodi Said / Reuters

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

I

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten yli kaksituhatta Isisin otteesta vapautettua jesidilasta

kärsii yhä psykologisista ja fyysisitä traumoista

miten kidutusta, raiskausta ja hyväksikäyttöä kokeneet lapset

eivät saa tarvitsemaansa hoitoa

miten kymmenet tuhannet jesidit asuvat yhä pakolaisleireillä

joissa kouluun pääseminen on liki mahdotonta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten raskaana oleva Myriam löysi aamulla miehensä

irtileikatun pään kylän kaivosta ja pakeni

Dadaabin pakolaisleirille, söi matkalla kovakuoriaisia, heinäsirkkoja

nuoli aamukastetta ja kulki ohi 

hyeenan raateleman lapsen raadon ja 

päästyään perille synnytti uuden elämän akaasiapuun alle.

Tänään on vaikea olla kirjoittamatta psalmin sanoja

joissa Herran enkeli on asettunut vartioon

ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa

ja pelastaa heidät.

II

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta 

siitä miten nettivideo yllyttää pataanipoikia itsemurhaiskuihin

miten lapset näyttelevät videolla pommi-iskun tekoa

miten taustalla soi Taleban-hitti

jossa rakastettu lähtee taisteluun

”Hänen tukkansa on pitkä, ja hän kantaa olallaan konekivääriä

joka pukee häntä ja hän menee taisteluun

miten me ihailemmekaan ja rakastamme häntä.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta Zabiullah Mujahidista 

joka sanoo, miten videon hyvä puoli on innostaa lapsia

jidahismin aatteeseen –

kielteistä on, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä

vaikka heidän tulisi lopulta olla valmiita uhrautumaan.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta, miten 

väärään Jumalaan uskovia tryffelinetsijöitä ammutaan aavikolla.

III

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Yhdysvaltojen salaisista rukousaamiaisista

joissa rahan, politiikan ja kristillisen äärioikeiston vaikuttajien

veljeskunta pitää yhteyttä valtaapitäviin

ja keskittyy Jeesuksen oppien levittämiseen, miten

tarkoituksena on torjua amerikkalaisia ahdistava uhka:

järjestäytynyt työväenliike.

Tänään vaikeinta olla kirjoittamatta 

miten heidän tehtävänsä on saatu Herralta, miten

The Fellowship Foundation on työssään onnistunut 

ja omaa agendansa hyödyntävä saattaa aina ja kaikkialla

oikeuttaa asiansa Jumalan antamana tehtävänä.

Kuva: nbcnews.com / AFP-Getty Images

IV

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

hääjuhlaan kohdistetusta hyökkäyksestä

jossa itsemurhapommittaja tappoi kuusikymmentäkolme ihmistä

ja haavoitti liki kahtasataa – koska

vääräuskoisille on varattu kuolema

ja koska maan hallitus ei vieläkään hyväksy

miehittäjien vetäytymistä maasta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Jumalan hyvästä uutisesta

jota ovikelloamme kilauttavat lähimmäiset meille jakavat:

Mikään hallitus ei ole onnistunut poistamaan väkivaltaa

sairauksia eikä kuolemaa

mutta hyvä uutinen on, että Jumala

tulee pian korvaamaan kaiken omalla hallituksellaan ja

sen alamaiset saavat nauttia

rauhasta ja hyvästä terveydestä.

Kuva: Suomen kuvalehti.fi / Jussi Nukari / Lehtikuva

V

Tänään on vaikeinta olla kirjottamatta

Intian joukkoraiskauksista, joissa uhri menehtyy

ja kotimaan rukouskonferensseista, joissa kutsutaan 

ylistysmatkoille Pyhään maahan

sekä saudinaisista, jotka tarvitsevat

miespuolisen huoltajan matkustamiseen, avioliittoon

ja omaan pankkitiliin, miten uskosta luopumisesta

saattaa seurata kuolemantuomio.

Tänään on vaikeinta ja helpointa kirjoittaa

MC Kashista, joka räppää Kashmiria itsenäiseksi

ja kertoo, miten yksinkertaista on todellisuus:

”Olemme olleet kuusisataa vuotta orjina, on aika herätä.”

Tähti on tajunnut, miten salastudiossa

nauhoitetut äänitteet voivat vaikuttaa väkivaltaa enemmän.

Viimeisillä yhteisillä hetkillä hän oli luvannut sen

poliisin luoteihin kuolleelle ystävälleen.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

Vapauttava viesti ihmiskunnalle

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

…………………………………….

Joseph Goebbels – Donald Trumpin oppi-isä

Työhuoneella jatkuu muuttokamojen pakkaus, joten blogi nappaa kiinni ajankohtaiseen kertaukseen. Tein jutun neljä vuotta sitten. Nyt on nähty miten Trumpin pressakausi noudatti Goebbelsin oppeja tinkimättä ja viimeiseen saakka: ”Kaiken tehokkaan propagandan tulee rajoittua muutamiin harvoihin kohtiin ja käyttää näitä iskusanoja niin kauan, kunnes varmasti jokainen ne kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään.”

Kuva: YLE, Saul Loeb / AFP

Vuonna 2000 Simpsonit-piirrossarjassa esitettiin jakso, jossa ennustettiin tulevaisuutta. Lisa Simpson oli noussut Yhdysvaltain johtoon. Työmaata riitti, sillä hänen edeltäjänsä, presidentti Donald Trump oli saanut maan surkeaan jamaan.

Trump nimitettiin Clevelandin puoluekokouksessa republikaanien presidenttiehdokkaaksi, vaikka osa omasta väestä oli koettanut estää valinnan viimeiseen asti. Toisaalta, Trump sai esivaaleissa enemmän ääniä kuin yksikään republikaani koskaan aiemmin.

Aamulehti kirjoitti 18.7.2016 miten Trump hehkutti tekevänsä valintakokouksesta poikkeuksellisen hyvän shown. Kävi kuitenkin niin, että suosiota nauttivien idolien sijaan nähtiin B-luokan saippuaoopperatähtiä ja alusvaatemalleja. Näitä väheksymättä, mutta listalta puuttui jo silloin myös puolueen merkittäviä avainhenkilöitä.

Takavuosina oli tapana nimittää äänestäjiä ”vaalikarjaksi”. Ei kovin kaukaa haettu nimitys. Äänestäjien ohjailu retoriikalla on aina ollut tehokas ase. Suuressa mittakaavassa propagandan kaikki ulottuvuudet ja mahdollisuudet oivalsi ensimmäisenä Adolf Hitlerin hallituksessa kansanvalistus- ja propagandaministerinä toiminut Joseph Goebbels (1897-1945).

Kuva: thequardian.com

Goebbels halusi alkuaan papiksi, mutta lopulta älykäs ja idearikas mies väitteli filosofian tohtoriksi kirjallisuustieteestä (sic) Heidelbergin yliopistossa juutalaisen (!) professori von Waldbergin johdolla.

Juuri Goebbels laati kampanjat, joilla saksalaiset usutettiin mellakoihin tekaistuin perustein. Hänen käsialaansa oli kuva Puolasta vihamielisenä maana, jonka sotilaat hyökkäsivät saksalaisia rajajoukkoja vastaan. Hän kansallisti elokuvateollisuuden tuottamaan haluttuja filmejä. Gobbelsin määräyksestä kehitettiin halpa Volksemperfänger-radio, jotta natsijohto saattoi levittää propagandaansa päivittäin. Ja niin edelleen…

Goebbelsin organisatooriset kyvyt olivat Hitlerin valtaannousun avain. Hän toteutti johtajansa ajatusta tinkimättä: ”Suurten joukkojen vastaanottokyky on varsin suppea, ymmärrys vähäinen, sen sijaan unohtamiskyky suuri. Näistä tosiasioista lähtien täytyy kaiken tehokkaan propagandan rajoittua muutamiin harvoihin kohtiin ja käyttää näitä iskusanoja niin kauan, kunnes varmasti jokainen ne kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään.”

Natsien propagandaohjeet ovat tänään laajemmassa käytössä kuin koskaan – yksittäisistä henkilöistä valtiolliseen politiikkaan saakka. Rooman keisarit pitivät kansan suopeana tarjoamalla heille leipää ja sirkushuveja. Gobbels sovelsi tästä oman Kultaisen sääntönsä: ”Viihde aina ennen propagandaa.”

……………………………………

Blogin ekstralinkki

Paholaisen kätyri kouluttaa kansanjohtajia

…………………………………….

Paholaisen kätyri kouluttaa kansanjohtajia

Yksinäisyys, ahdistus ja Salaisuuksien tie

Päivitys on venähtänyt poikkeuksellisen pitkään. Tärkein syy taitaa olla editointikierrokselle rankasti myöhässä lähtenyt romaanikäsis. Kevään syistäni ei sen enempää – kesän kääntyessä syksyyn, minua on ahdistanut muiden muassa uuden työhuoneen haku. Pyynikin trikoon taide- ja kulttuuriyhteisössä vierähti yli 20 vuotta, ja ennen vuodenvaihdetta ”viimeisenkin mohikaanin” on lähdettävä.

Suuri osa ystävistä löysi tilat Nokialta, Nanson entisestä tehdaskiinteistöstä. En lähtenyt mukaan, koska työrytmini on sellainen, että aamut menee lukiessa – aloitan työhuoneella vasta puolilta päivin ja teen usein yli iltakahdeksan. Silloin olisi kurjaa lähteä kaukaa kotiin, varsinkin julkisilla.

Työhuone on myös kustannuskysymys. ”Toimistohotellit” tippuvat listalta heti. Löysin uuden paikan vanhan keilahallin yläkerrasta. Surkeassa, tuskin edes asumiskunnossa oleva hylätty kaksio. Kun tempaan uudet matot muovilattioiden päälle, ripustan taulut ja peilit, revin verhot alas, pesen ikkunat ja suunnittelen valaistuksen, uskon viihtyväni. Ja mikä parasta, puiden välistä vilkkuu Näsijärvi.

Seuraava romaanini käsittelee oikeassa olemisen tarvetta ideologioiden ja uskonkäsitysten kautta. Matskua on Aabrahamin pyhiltä lapsilta, luterilaisilta, katolisilta, helluntailaisilta, islamisteilta ja Isisin visiosta – keskusteluissa kotonani ovat istuneet vapaakirkkolaiset, Jehovan todistajat mormonit ja lestadiolaiset… nationalismi ja rasismi kiertyy mukaan arkeen, josta lopulta kasvaa trillerimäinen rakkaustarina mustan naisen ja valkoisen miehen välille.

Tämmöisetkin rivit päätyivät romaanikäsiskseen Lao-Tsen (s. 604 eKr.) kirjasta Tao-Te-Ching Salaisuuksien tie. Käytössäni oli Toivo Koskikallion käännös vuodelta 1951. Nyt on vielä hankittava suomeksi kirjoittavan natiivin, TaoLinin vuonna 2018 julkaistu tulkinta. Teos on Raamatun jälkeen maailman eniten painettu kirja. Tyhjyyden filosofia ja antautuminen kaiken edessä viehättää myös minua:

Kuva sivulta: thebamboosea.wordpress.com

”Ojennan käteni kohti yöpöydän kirjapinoa. Se leviää lattialle ja kurotan poimiakseni päällimmäisen: Lao-Tse. Salaisuuksien tie. Nimiölehdellä Ex Libris: Leonora Sirén. Pegasos siivilleen kohoamassa, ohjissa liehuvahiuksinen, alaston nainen. 

Avaan kirjan satunnaiselta sivulta: Älä halveksi kenenkään asuinpaikkaa äläkä pidä kenenkään syntyperää halpana. Kun et sinä halveksi toista, niin kukaan ei halveksi sinua. Pyhä ihminen on viisas, mutta ei sillä ylpeile, tuntee arvonsa, mutta ei sillä kerskaa. Rohkeus yhdessä uhkarohkean kanssa vie kuolemaan. Rohkeus yhdessä varovaisuuden kanssa vie elämään. Näihin kahteen sisältyy voitto tai tappio. Taivaan toimintatapa on tämä: se ei riitele ja on kuitenkin hyvä voittamaan, ei puhu ja on kuitenkin hyvä vastaamaan. Ei kutsu ketään, ja kuitenkin kaikki rientävät sen luokse. Taivas näyttää saamattomalta mutta on kuitenkin johdonmukainen. Taivaan verkko on avaran suuri, silmukat ovat harvassa, mutta kukaan ei pääse niiden lävitse. Suuren suuri on Tao, kaiken yläpuolelle kohonnut ääretön tyhjyys. Sillä on kirkkaus ja rauha eikä se kuitenkaan ole mitään.”

Kuva sivulta: japonski horoskop

Loppukevennys. Taulukko kiinalaisen horoskoopin symbolieläimistä. Sieltä löydät oman kumppanisi. Tuskin totta, mutta on hauska hakea oma kuvaus netistä. Itse olen jänis.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Kun mielesi muuttuu, elämäsi muuttuu

2. Perjantairuno kysyy mitä onni on?

…………………………………….

Luottakaa ihmisen järkeen: on paljon mitä he eivät opi ymmärtämään

Olen päivittänyt blogia toukokuusta 2009 lähtien. Juttuja on julkaistuna tätä ennen 725. Välillä muut hommat vaativat enemmän aikaa. Niin on nytkin. Muutama duuni alta pois, jotta ehtisi muutamaksi päiväksi kalaan. Perjantaina Pyhäjärvelle, siitä viikon kuluttua merelle.

Kuva: ibrainyquote.com

Kertausjuttu päivittyy seitsemän vuoden takaa. Mutta kyllä niin on, että puolalainen, parhaiten aforistikkona tunnettu Jerzy Lec (1909 – 1966) on edelleen ajankohtainen. Eikä ihminen näytä tuhansien vuosien kuluessakaan muuttuvan. Sinuhen ja Waltarin sanoin: ”Kaikki on jälleen samalla tavoin kuin ennen eikä ihminen ole muuttunut.”

Lecin tarinasta on kaksi versiota: kun saksalaiset joukot marssivat Puolaan, Gestapo kaivoi esiin juutalaisen vastarintaliikkeen aktiivin Stanislaw Jerzy Lecin ja toimitti hänet Tarnopolin kuolemanleiriin. Sodan loppuvaiheessa kuolemaantuomitut pantiin kaivamaa ojaa, johon heitä ammuttiin. Lec tovereineen onnistui pakenemaan pimeyteen, ja he onnistuvat vaihtamaan ylleen aiemmin varastetut SS-univormut.

Kuva: mardecortésbaja.com

Rankemman version mukaan Lec lapoi omaa hautaansa, kunnes karkasi vartijan päälle ja tappoi tämän. Vaihdettuaan univormun ylleen, hän pakeni vartiomiesten ohitse leirin portista.

Jerzy Lec opiskeli lakimieheksi, mutta toimi runoilijana ja lehtimiehenä sekä teki poliitista kabareeta. Sodan jälkeen Lec vietti kaksi vuotta myös maanpaossa Israelissa. Puolaan paluun jälkeen hänellä oli vaikeuksia sensuurin kanssa. Kirjoittamisensa ohella hän käänsi kirjallisuutta venäjästä, ukrainasta, ranskasta ja saksasta. Omaan bibliografiaan kertyi viitisentoista julkaisua.

”Kirjailijaksi ei synnytä. /…/ On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Erno Paasilinnan motoksi mielletty aforismi on epälooginen ja väärinymmärretty. Ja useimmiten väärissä paikoissa siteerattu. Lecin kohdalla ajatuksella saataisi olla katetta. Sota, keskitysleirikokemukset, sensuuri ja poliittiset ristiriidat muokkasivat ja kyynisivät kirjailijan asennetta.

Puolan tilannetta Lec kuvasi osuvasti: ”Meitä sanotaan lännessä idäksi, idässä länneksi.” Henkilökohtaisella tasolla hän käytti ”partaveistä ja dynamiittia, katkaisematta kenenkään kaulaa.”

Lecin aforismien tyyli on puhekielinen, lyhyt, kriittinen, lakoninen ja kaikkia ideologioita hylkivä. Riveillä saattaa vilahtaa patetiaa, huumori on mustaa ja asenne Vastakarvaan. Esimerkit löytyvät saman nimisestä kokoelmasta, joka julkaistiin Tuomas Anhavan ja Ville Revon kääntämänä 1968.

Kuva: 9quotes.com

Heikoin rengas on vahvin. Siitä ketju murtuu.

Kello lyö. Kaikki.

Kymmenen käskyn ”älä tapa” kuulostaa kehotukselta, mutta on oivallus.

Tilanteen avain on usein naapurin ovessa.

”Se on vain meteori”, sanoi kynttilä halveksivasti.

Aatteiden taistelussa kaatuu ihmisiä.

Me teimme lippuja punaisista tyynynpäällisistä sillä välin kun muut tekivät lipuista tyynynpäällisiä.

Kuolemattomuuden ensimmäinen ehto on kuolema.

Ulos pääsee useimmiten siitä mistä meni sisään.

Mitä ei voi kuvitella, sitä on usein kaupan.

Hyvä neuvo kirjailijoille: Tietyllä hetkellä lakatkaa kirjoittamasta. Jopa ennen kuin olette aloittaneet.

Luottakaa ihmisen järkeen: on paljon mitä he eivät opi ymmärtämään.

Posetiivi jauhaa nuuskaksi sävelmän kuin sävelmän.

Ajattelemattomuus on kuolemaksi. Toisille.

Viimeistä edellinen mohikaani tappaa viimeisen päästäkseen hänen paikalleen.

Missä nauraminen on kielletty, siellä ei itkeminenkään yleensä ole sallittua.

Minä tarjoilen teille makealla kuorrutettuja karvaita pillereitä. Pillerit ovat vaarattomia, myrkky on makeudessa.

Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista.

Minä olen kaunis, minä olen voimakas, minä olen viisas, minä olen hyvä! Ja kaiken tämän minä olen itse älynnyt!

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Jos minä olen sekapäinen ja hullu, silloin myös Einstein on hullu

2. Haluaisitko enkelin hommiin?

……………………………………

Manhattanin homo vuonna 1855 – yhäti aikaamme edellä!

Helsinki Pride, ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma 7.-13.9.2020 pakottaa minut päivittämään aiheesta. Keskiviikon Hesari kertoi Säveltäjä ja teologi Leena Julinista, joka tarttui seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan uskonnolliseen vihapuheeseen: ”Toivon, että kaltaisesi epäsikiö häipyy pian kirkosta, että tuonelan kohtusi hakataan pois. – Tuollainen elämä on perseestä, tuo irstas pahuus, saatanallinen elämä.” Julin on säveltänyt solvaavista kommenteista kuuden kappaleen kirkkomusiikkisarjan. (Ekstralinkki jutun lopussa)

Kuvakaapaus sivulta Sateenkaariyhdistys Malkus.

Mieleen nousevat keskustelut ja puhelut Mirkka Rekolan (1931 – 2014) kanssa. Hän oli yksi maamme merkittävimmistä runoilijoista ja kirjallisuuden vaikuttajista. Rekola ei koskaan tuntunut päässeen lopullisesti yli siitä, että nuoruudessaan hänet oli seksuaalisen taipumuksensa vuoksi luokiteltu rikolliseksi.

Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Antiikin aikana, ennen ja jälkeen ajanlaskun alun, käsitys ihmisen seksuaalisuudesta ei ollut niin tuomitseva kuin meidän päivinämme pahimmillaan. Ja tänään täytyy siirtyä 165 vuotta taaksepäin, jotta löytäisi Walt Whitmanin kaltaisen humanistin ja ihmisyyden puolustajan.

Whitmanista tekee erityisen se, että hän kykeni kirjoittamaan julistuksensa aikaa kestäväksi klassikoksi, joka on yhä tuore tässä ja tänään. Leaves of Grass julkaistiin New Yorkin Brooklynissä 1855. Runoilija kirjoitti teosta koko elämänsä, samaa teosta yhä uudelleen täydentäen ja varioiden. Siitä tuli monen jälkipolven kirjailijan esikuva ja innoittaja. Markus Jääskeläisen suomentama Whitmanin valitut on teos, johon palaan aina uudelleen.

”Muistakaa, että teitä on nyt varoitettu. Helvetti odottaa.” Ja ”Pirun lähettiläs, iljetys!” Kun ihmisen poikaa tai tytärtä solvataan Raamatun nimessä, voi tarttua Walt Whitmanin teokseen ja nauttia vastalääkettä.

Kuva: lithub.com

”Walt Whitman, maailmankaikkeus, Manhattanin poika, / rauhaton, lihallinen, himokas, kova syömään, juomaan ja naimaan, / ei mikään haaveilija, ei miesten eikä naisten yläpuolelle, heistä syrjään asettuva, / ei vaatimaton eikä röyhkeäkään.

Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan! / Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, / ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun. Lävitseni kuohahtelee inspiraation virta / sen vuokset ja luoteet. Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin. / Minun kauttani monet mykät viipyilevät äänet, / loputtomien sukupolvien vankien ja orjien äänet, / sairaiden, epätoivoisten, varkaiden ja kitukasvuisten äänet / valmistautumisen ja kasvuaikojen äänet, / tähtiä yhdistävien lankojen, kohdun ja sperman, / päähän potkittujen ihmisten oikeuksien, / epämuodostuneiden, mitättömien, tylsien, typerien, halveksittujen, / ilman usvan, lantapalloja pyörittävien kovakuoriaisten.

Minun kauttani kielletyt äänet, / seksin ja himon äänet: / peiteltyjen äänien päältä riisutun peitteen, / saastaiset äänet muutan puhtaiksi. En paina sormia huulilleni, / pidän sisälmyksiä yhtä salonkikelpoisina kuin aivoja ja sydäntä, / parittelu ei ole minusta sen rivompaa kuin kuolema. Minä uskon lihaan ja himoon. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen ovat ihmeitä, / ja jok´ikinen ruumiini osa, sen pieninkin nipukka on ihme. Olen jumalallinen sisältä ja ulkoa, pyhitän kaiken mihin kosken ja mikä minua koskettaa, / näiden kainalokuoppien aromi hienompi kuin rukous, / tämä pää enemmän kuin kirkot, raamatut ja kaikki uskot.

Kuva, Wesleyan University.

Jos jotakin palvon enemmän kuin mitään niin omaa ruumistani koko laajuudessaan, jokaista sen osaa, / tätä läpinäkyvää muottia, joka olen minä! / Teitä varjoisat kielekkeet ja ulkonemat! / Sinua, lujan miehekäs auranterä! / Sitä mikä minussa tulee muokatuksi!

Sinua paksu mahlani maitovirta joksi elämäni riisuutuu! / Sinua, rinta joka painut toista rintaa vasten! / Teitä aivojen salatut poimut! / Sinua vesien huuhtoma kalmojuuri! säikky lehtokurppa, kahden munan tarkasti vartioitu pesä! / Teitä, pään hapsottavat heinät, parta, lihakset! / Sinua vaahteran noruva mahla, miehekkään vehnän säikeet! / Sinua, aurinko, olet niin avokätinen! / Sinua, usva joka vuoroin valaiset ja varjostat kasvoni! / Teitä hikinorot ja ihon kaste! / Sinua tuuli, jonka kevyesti kutittavat sukuelimet sivelevät ihoani! / Teitä aavat lihaksikkaat pellot, elävän tammen oksat: sinä mutkaisten polkujen hellä laiskimus! / Kädet joihin olen tarttunut, kasvot joita olen suudellut, sinua kuolevainen jota olen joskus koskettanut!

Olen lääpälläni itseeni, minussa on niin paljon, kaikki niin mehevää, / olen innoissani jokaisesta hetkestä ja kaikesta mitä tapahtuu, / en tiedä mihin jalkani vievät, en tiedä mistä keksin haluta jotakin, / en sitä miksi tunnen ystävyyttä ja saan sitä osakseni.

Minä seison kuistin portailla aamulla, kummastelen / onko todellakin näin, että saan enemmän iloa ikkunaan paistavasta päivänsinestä kuin kirjojen metafysiikasta. / Katsella auringonnousua! / Hauras valonsäde karkottaa suunnattomat uniset varjot / ilma maistuu hyvältä kitalaellani. Koko lyttyyn painunut radallaan kulkeva maailma kimmahtaa hiljaa, / viattomasti pystyyn, erittää raikasta huurua, kääntyy kohti horisonttia. Jokin mitä en näe tökkää himokkaan piikkinsä yläilmoihin, / kirkkaiden mehujen meret kostuttavat taivaan. / Maa ja taivas lepäävät raukeina jokapäiväisen yhdyntänsä jälkeen – / ja juuri silloin minulle heitetään haaste idästä pääni yläpuolelta, / ivallinen pilkkahuuto: yritäpä nyt olla oman elämäsi herra!”

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Alan Turing, homo joka pelasti miljoonien ihmisten hengen ja uhattiin pistää vankilaan. Jutussa myös linkki Mirkka Rekolan runouteen.

2. Leena Julinin sävelteokset YouTubessa.

……………………………………