Perjantairuno: Omistus on sinulle

Pohdin aikanaan pitäisikö kirjan ensilehdille tehdä omistus. Esimerkit eivät innostaneet, niissä oli muovin maku. Kiiteltiin kaverit, kustannustoimittajat ja kirja-agentit. Lopuksi jotain erityisen äitelää ihmiselle ”jota ilman tämä kirja ei olisi koskaan valmistunut”.

Päätin jättää omistamatta!

Ei se niin käy. Asia jäi vaivaamaan, kun mietin osaisinko itse tehdä jotain aivan muuta. Omistus syntyi kokoelmaan, jolla on harkitun hölmö nimi: Elämän tarkoitus (Like 2002). Eikä teksti sen kummempi ole. Jos patetian rima ei putoa – niin värisee ainakin. Melodraama on lajeista vaikein.

Elokuvajuliste Tri Jekyll & Mr Hyde.

”Hatut ja myssyt” on politiikkaa ja sotaa, Oscar Wildestä ja Dorian Graysta kirjoitan enemmän juuri tekeillä olevassa käsiksessä. Kaikista omistuksen yksityiskohdista löytyy suurempi symboli, mutta ei niistä enempää. Tajutkoon jokainen tekstin tavallaan:

O M I S T U S

Kiitokset kaikelle elolliselle, jolla ei ole puhumisen lahjaa, mutta kyky kommunikoida toisella tasolla. Kiitoksen Frankensteinin hirviölle ja hänen sukulaisilleen. Dorian Grayn muotokuva ei koskaan kulu mieleni vinttikamarista, aina kun kipuan sitä katsomaan näen itseni. Kiitokset Tri Jekyllille ja Mr Hydelle, yhdessä ja erikseen. Kiitokset Kafkalle ja kaikille yksinäisille. Kiitokset Pessoalle, joka puolusti patetiaa, ja joka ainoalle runoilijalle, joiden sanat antoivat minulle valon, levottomuuden ja lohdutuksen. Kiitokset Ovidiukselle, jonka Muodonmuutokset ovat jääneet vähälle luvulle. Silti kaikkien aikojen sanat ovat käytössäni ja talletettuina maailmankaikkeuden geenipankkiin, jonka osakas olen. Yoshida K:lle olen enemmän velkaa kuin eläville opettajille. Kiitokset kaikille, jotka ovat uskaltaneet muuttua vain valitsemalla Hatun sijasta Myssyn. Tai toisinpäin. Kiitokset kaikille muusille, jotka ovat jaksaneet monin tavoin kannustaa ja auttaa. Kiitokset äidille ja edesmenneelle isälleni. Kymmenet kerrat teitä vihasin. Viimein voin sanoa, että rakastan. Valitsin kaikkien joukosta juuri teidät. Ellen niin olisi tehnyt, minä en olisi koskaan voinut olla Minä.

Perjantairuno: Virtsaan upotettu Vapahtaja

Aloitin tänne sarjan otsikolla Runo viikonvaihteeksi. Ensimmäisen julkaisun jälkeen sain palautteena paremman nimen: Perjantairuno. Päivän poikkitaiteellinen juttuni esittelee ensin muutamin sanoin tekstiin liittyvän taiteilijan.

Anders Serrano, Piss Christ.

Amerikkalainen Andres Serrano (1950) haluaa hätkähdyttää valokuvillaan: verta, spermaa ja virtsaa. Kuvia patologian laitokselta, seksuaalisuutta, uskontoa ja kuolemaa. Oheinen kuva, Piss Christ, on aiheuttanut suurimman kohun. Kun työ oli aikanaan esillä Ranskassa, 85.000 henkilöä esitti vetoomuksen sen poistamiseksi.

Serranon kuvassa on krusifiksi, jonka taiteilija on upottanut omaan virtsaansa. Avignonissa Collection Lambertin näyttelyyn tunkeutui kaksi ”aktivistia” ja tuhosi vedoksen vasaroimalla. Kun kymmenen vuotta sitten lähdin Helsinkiin kolutakseni muutaman näyttelyn, en tiennyt Serranon maineesta mitään.

Tennispalatsin näyttely teki vaikutuksen. Useita kuvia on vieläkin helppo palauttaa mieleen. En lähde tulkitsemaan ”Pissa-Kristuksen” syvintä tarkoitusta tai arvoa taideteoksena. Se on tässä epäoleellista.

Näyttelyn jälkeen tein junassa muutaman muistiinpanon, joista syntyi sittemmin runo kokoelmaani Elämän tarkoitus (Like 2002). Muistan miten seisoin näyttelysalissa: kun katsoin krusifiksia ja käänsin sille selkäni, näin vastapäisellä seinällä kuvan syntymättömästä lapsesta ja kuolleesta naisesta. Jokin aistittava jännite kulki tilan lävitse.

Saattaa tuntua, että runolla olisi tulkinnallinen tarkoitus. Näin ei ole. Paremminkin säkeet esittävät kysymyksen. Aivan kuin totuus odottaisi portin takana, mutta lukko ei yrityksistä huolimatta suostu avautumaan.

P O R T T I

Kesällä maa on kevyttä lapioida,

tänään taivas täyttyy lumesta Pyhäjärven yllä.

Sankaritenori laulaa levyltä yhä,

en pidä aariasta jossa meille luvataan

tottumus onnen sijaan.

Madeiran viini on vahvaa ja käy sydämeen,

teen rivejä orjantappuran ja

kristallikruunun välistä. Eilen katsoin kuvaa

virtsaan upotetusta krusifiksista ja ihmettelin

miten kauniilta valo saa kärsimyksen näyttämään.

Vastapäisellä seinällä näin syntymättömän lapsen

ja kuolleen naisen kasvot,

enkä havainnut mitään eroa.