Valovuosi ja Odinin korpit

Blogin päivityksestä on kulunut ennätyksellisen pitkään. Syksyn romaani – Valovuosi, on nyt omasta puolestani OK. Painovalmiiksi taitettu versio oikoluettu ja takakannen tekstit tsekattu. Sivuja 254, ja lähdeluettelossa 64 merkintää. Enkä voi taaskaan käsittää kuka tämän teki? Kotisivuiltani löydät kaikki kirjani, lukunäytteitä, äänirunoja, ”Onnittelurunoja” vapaasti käytettäväksi ja linkkejä telkka- ja radiohaastatteluihin.

Kustannustoimittajani romaanin luvun ja loman aikana aloitin ”ympäristötaideproggiksen”. Liki sadan kohteen työ on nyt loppusuoralla. Siitä enemmän, kun saan vielä tuloksen dokumentoitua. Tätäkään en aavistanut, mutta olen sellainen hotale, että jotkut ideat vaan kiilaa toisten ohi, eikä niitä voi olla toteuttamatta. 

Vielä pari sanaa blogista. Aloitin toukokuussa 2009. Tämä on juttu nro 760. Melko aikaisin havahduin ajatukseen ”rihmastosta”, jossa aiheet kytkeytyvät toisiinsa. Lopun ”ekstralinkeistä” pääsee aihetta sivuaviin päivityksiin ja niistä edelleen seuraaviin. Parhaina vuosina täällä on ollut 40 000 kävijää, jotka tietty ovat voineet lukea useita juttuja. Ei paljon, mutta kulttuuria käsittelevälle alustalle ihan siedettävästi. Koetan taas tihentää julkaisutahtia. Mielenkiintoisia tekstejä on luettuna ja odottamassa käsittelyä.

Kuva sivustolta Pedagogiikkaa netissä: peda.net

Nappaan tähän otteen tulevasta kirjasta. Se ei kerro mitään kaiken kokonaisuudesta, mutta on ikuisen ajankohtainen. Romaani rakentuu syvempiin teemoihin. Valovuoden tapauksessa käsittelen yksilöiden moraalia, uskontoja, ennakkoluuloja, rasismia ja ihmismielen haurautta. ”Pintatarinan” tehtävänä on imeä lukija mukaan. Edellisestä aikuisten romaanistani ”Yllämme kaartuva taivas”, Hesarin kriitikko piti kovin ja kirjoitti otsikkoon: ”Vetävä, mutta syvä”.

Kalahommiin olen ehtinyt (tai en ole jaksanut) liian vähän. Kirjan julkistus tuo väistämättä ohjelmaa, mutta viikko syyskuussa menee kirjailijaliiton mökillä, Mansikkapaikassa lähellä Savonlinnaa. Pieni Heinäjärvi on tarjonnut aina kalaa – joskus enemmän, harvoin vähemmän. No, sen voin luvata, että teen siellä videon sinttiahventen fileoinnista.

………………………………………

Blogin ekstralinkit

Juhan kotisivut

Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?

Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan

Blogin päivitys on päässyt venähtämään monestakin syystä. Yksi niistä on syksyllä ilmestyvä romaanini Valovuosi. Nyt on viimeiset editoinnit menossa. Pilkkuja lisätään ja poistetaan. Tykkään editointivaiheesta, tekstiä läpikäydessä voi vielä koettaa tiristää käsiksestä sen viimeisenkin potentiaalin pisaran. Vaihdan verbin, löydän johonkin lauseeseen paremman rytmin ja ties mitä.

Entisen elämäni ammatissa tein yritysilmeitä eri sektoreille, asiakkaina oli kaupunkeja ja kuntia, kaksi yliopistoa, sairaala, seurakunta ja kirjasto, vientiyrityksiä Japania myöten, pohjoismaiden suurin kemiantehdas, rokotetutkimuskeskus… kun käydään kaupassa, visualisoimani pakkaukset on kestäneet hyvin aikaa. Suunnittelin aikanaan logon ja ilmeen Tampereen kaupungin ensimmäiseen Euroopan kulttuuripääkaupunkihakemukseen 2011. Myös kirjan kansia eri kustantajille, esimerkiksi Atenalle.

Siksipä tykkäsin tehdä tämän tulevankin kannen. Se syntyi yhteistyössä Irina Luodon kanssa. Olen kirjoittanut pääduuneiksi yli 20 vuotta, joten mun koneisiin ei enää vanhat graafiset ohjelmat käy. Ideoin kannen kuvineen ja Irina pisti hienosti jutun painokelpoiseen pakettiin.

Kustantajan katalogissa ja nettisivuilla romaania kuvaillaan tälleen: ”Valovuosi on romaani kolmen rakkauden mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta. sekä ihmismielen hauraudesta.

Menestynyt arkkitehti joutuu hakemaan elämälleen uutta merkitystä, kun mielen luomat kuvat alkavat sekoittua ympäröivään todellisuuteen. Menneet muistot nousevat pintaan: saavutukset ja menestykset, kokemukset maailmalta ja hetket Toscanassa. Suomessa mies tapaa somalitaustaisen naisen ja heidän välilleen syntyy syvältä koskettava suhde.

Universumin kokoisiin kysymyksiin kiertyy yksilöiden moraali, uskonnot, rasismi ja ennakkoluulot. Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan.”

Kirja on mun neljästoista, en halua julkaista kovin tiheään tahtiin. Mutta tämä on niin yksilöllistä. Vanhana (sic) latinistina voisin sanoa ”Quod licet Iovi, non licet bovi.” Mikä sopii Juppiterille, ei sovi härälle.

Kirjan fyysinen valmistuminen on mulle aina pelottava hetki. Vartin ilon jälkeen pitää sulatella masennusta. Siihen auttaa, että olen jo aloittanut kaksi uutta käsistä. Eilen kirjoitin toiseen Jänisräpin: ”Mä on mää ja sä oot sää, / räppi meitä yhdistää. / Tassulla lyön tahtia / tanssissa on mahtia / yhdessä kun räpätään. / Hei hei moikka, ota kunnon loikka / yhdessä kun räpätään.” Ja niin edelleen… ehkä universumin kokoisten asioiden funtsimisen jälkeen on hyvä lyödä leikiksi.

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Kotisivuiltani löytyvät kaikki kirjat, myös vapaasti käytettäviä runoja eri tilanteisiin ja linkki kuunneltaviin äänirunoihin.

2. Kustantajan syksyn 2022 katalogi, jossa Valovuosi on ”paalupaikalla.”

……………………………….

Myriamin miehen irtileikattu pää ja Herran enkeli

Työväenkirjaston ystävät ry järjesti viime vuonna ”Kapinarunokilpailun”. Nyt arvosteluraadin parhaiksi katsomat tekstit on koottu kansien väliin. Maksimissaan viittä runoa haettiin. Siispä tein yhtenäisen viiden runon teemallisen sarjan.

Kannen piirros: Jyrki Nykänen, kansi ja ulkoasu: Maija Toropainen

Näin Työväenkirjaston puheenjohtaja Pentti Arajärvi: ”Runo ja runous käyttävät kieltä paitsi poikkeuksellisesti myös laajasti. Ne tarkastelevat maailmaa parhaimmillaan yllättävästi avaten uusia ajattelun uria. Arvaamattomuus tekee runosta vaikeampaa ja vaikuttavampaa. Runon merkitys on sen kyvyssä vakuuttaa kuulijansa tai lukijansa ja näin tehdä kapinasta menestyvä rauhanomaisen muutoksen väline ja tulkki. Muutetaan maailmaa runo kerrallaan.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

I

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten yli kaksituhatta Isisin otteesta vapautettua jesidilasta

kärsii yhä psykologisista ja fyysisitä traumoista

miten kidutusta, raiskausta ja hyväksikäyttöä kokeneet lapset

eivät saa tarvitsemaansa hoitoa

miten kymmenet tuhannet jesidit asuvat yhä pakolaisleireillä

joissa kouluun pääseminen on liki mahdotonta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten raskaana oleva Myriam löysi aamulla miehensä

irtileikatun pään kylän kaivosta ja pakeni

Dadaabin pakolaisleirille, söi matkalla kovakuoriaisia, heinäsirkkoja,

nuoli aamukastetta ja kulki ohi

hyeenan raateleman lapsen raadon ja

päästyään perille synnytti uuden elämän akaasiapuun alle.

Tänään on vaikea olla kirjoittamatta psalmin sanoja

joissa Herran enkeli on asettunut vartioon

ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa

ja pelastaa heidät.

II

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

siitä miten nettivideo yllyttää pataanipoikia itsemurhaiskuihin

miten lapset näyttelevät videolla pommi-iskun tekoa

miten taustalla soi Taleban-hitti

jossa rakastettu lähtee taisteluun

”Hänen tukkansa on pitkä, ja hän kantaa olallaan konekivääriä

joka pukee häntä ja hän menee taisteluun

miten me ihailemmekaan ja rakastamme häntä.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta Zabiullah Mujahidista

joka sanoo, miten videon hyvä puoli on innostaa lapsia

jidahismin aatteeseen –

kielteistä on, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä

vaikka heidän tulisi lopulta olla valmiita uhrautumaan.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta, miten

väärään Jumalaan uskovia tryffelinetsijöitä ammutaan aavikolla.

III

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Yhdysvaltojen salaisista rukousaamiaisista

joissa rahan, politiikan ja kristillisen äärioikeiston vaikuttajien

veljeskunta pitää yhteyttä valtaapitäviin

ja keskittyy Jeesuksen oppien levittämiseen, miten

tarkoituksena on torjua amerikkalaisia ahdistava uhka:

järjestäytynyt työväenliike.

Tänään vaikeinta olla kirjoittamatta

miten heidän tehtävänsä on saatu Herralta, miten

The Fellowship Foundation on työssään onnistunut

ja omaa agendansa hyödyntävä saattaa aina ja kaikkialla

oikeuttaa asiansa Jumalan antamana tehtävänä.

IV

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

hääjuhlaan kohdistetusta hyökkäyksestä

jossa itsemurhapommittaja tappoi kuusikymmentäkolme ihmistä

ja haavoitti liki kahtasataa – koska

vääräuskoisille on varattu kuolema

ja koska maan hallitus ei vieläkään hyväksy

miehittäjien vetäytymistä maasta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Jumalan hyvästä uutisesta

jota ovikelloamme kilauttavat lähimmäiset meille jakavat:

Mikään hallitus ei ole onnistunut poistamaan väkivaltaa

sairauksia eikä kuolemaa

mutta hyvä uutinen on, että Jumala

tulee pian korvaamaan kaiken omalla hallituksellaan ja

sen alamaiset saavat nauttia

rauhasta ja hyvästä terveydestä.

V

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Intian joukkoraiskauksista, joissa uhri menehtyy

ja kotimaan rukouskonferensseista, joissa kutsutaan

ylistysmatkoille Pyhään maahan

sekä saudinaisista, jotka tarvitsevat

miespuolisen huoltajan matkustamiseen, avioliittoon

ja omaan pankkitiliin, miten uskosta luopumisesta

saattaa seurata kuolemantuomio.

Tänään on vaikeinta ja helpointa kirjoittaa

MC Kashista, joka räppää Kashmiria itsenäiseksi

ja kertoo, miten yksinkertaista on todellisuus:

”Olemme olleet kuusisataa vuotta orjina, on aika herätä.”

Tähti on tajunnut, miten salastudiossa

nauhoitetut äänitteet voivat vaikuttaa väkivaltaa enemmän.

Viimeisillä yhteisillä hetkillä hän oli luvannut sen

poliisin luoteihin kuolleelle ystävälleen

……………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. ”Annan määräyksen että teidän annetaan elää yksi vuosi lisää”

2. Vapauttava viesti ihmiskunnalle

…………………………………………..

Koronakevään Perjantairuno

Olen päivittänyt tänne ”Perjantairunoja”. Edellisestä on aikaa, joten nappaan nyt kevääseen kiinni. Etsin mapeistani aivan muuta, kun löysin vanhan kuvan taulusta, josta minulle on jäänyt vain tuloste. Alkuperäisen työn osti yrityksensä asiakastilaan tukkuliike, jonka rekat roudaavat tänne kukkia ja alan tuotteita toimipisteestään Hollanin Aalsmeeristä. 

Tulppaani on lempikukkani. Taulu on kookas, korkeutta metri kaksikymmentä senttiä, leveyttä liki metri. Pohja italialaista, käsintehtyä lumppukartonkia. Toteutus: öljyväri, hiili ja mehiläisvaha. Luovuin näyttelytyöstä aikanaan kirpein mielin – toisaalta tyytyväisenä. Rahalle oli käyttöä, ja taulu jäi monen muun nähtäväksi.

Muisto nosti mieleen René Magritten ajatuksen: ”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.” Tulppaanikuvan myötä muistin myös vuosien takaisen runon, joka sopii koronakevääseen. Säkeissä on melodraamaa ja teksti kulkee silkalla tunteella. Viimeiset rivit kiertyvät häpeämättömän pateettisiksi. Aivan harkiten, tyyli on lyriikan lajeista vaikein – rima putoaa niin pienestä hipaisusta.

R O U N D  T H E  W O R L D

Ei maailmanympärimatkoja ennen kuolemaa,

ei vaikka minulle luvattaisiin

kolmenkymmenen vuoden sijaan kolme kuukautta:

ei Eiffelin tornia, ei Napolia, Nepalia, Manhattania, ei

pyramideja, pagodeja, temppeleitä, Pompeijin basilikaa,

ei Saharan skorpioneja, paratiisisaaren palmuja, ei

kanaalien gondoleja, Lidon laguunia.

Ei kaviaaria, kateenkorvaa, Firenzen fasaania, ei

punaviiniä Pariisin bistroissa, Tokion tonnikalaa.

Dom Perignonin jätän juomatta.

Olen tulppaani, kevään kukka, voimani on sipulissa.

Kyynel vain, koska kipu on hävinnyt

enkä ole vielä tottunut sen poissaoloon.

………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Turkin kansallisrunoilija Nazim Hikmetin Perjantairuno: Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä.

2. Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu. Runoni Jenni Haukion toimittamasta antologiasta Katso pohjoista taivasta.

……………………………………….

KAPINARUNOKILPAILU

Työväen kirjaston ystävät ry järjesti valtakunnallisen Kapinarunokilpailun, jossa haettiin uutta runoutta ja runokulttuuria. Mikä on pielessä ja epäoikeudenmukaista, miten kapinoida väärää vallankäyttöä vastaan ja pitää ihmisten oikeuksista parempaa huolta?

Kilpailuun osallistui yli 200 tekijää. Tuomaristossa kirjoittamisen opettaja, runoilija Miia Toivio, runoilija, toimittaja ja kriitikko Sanni Purhonen sekä tutkija ja opettaja Riikka Ylitalo. Parhaista teksteistä kootaan julkaisu. Osa tekijöistä kutsuttiin Stadin työväenkirjallisuuspäiville esittämään tekstinsä 20.11. Jätin tilaisuuden muuttokiireiden keskellä väliin, mutta se luettiin tilaisuuden avaavana runona. Olkaa hyvä, tässä teille tekstinä.

Kuva: theatlantic.com / Rodi Said / Reuters

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

I

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten yli kaksituhatta Isisin otteesta vapautettua jesidilasta

kärsii yhä psykologisista ja fyysisitä traumoista

miten kidutusta, raiskausta ja hyväksikäyttöä kokeneet lapset

eivät saa tarvitsemaansa hoitoa

miten kymmenet tuhannet jesidit asuvat yhä pakolaisleireillä

joissa kouluun pääseminen on liki mahdotonta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten raskaana oleva Myriam löysi aamulla miehensä

irtileikatun pään kylän kaivosta ja pakeni

Dadaabin pakolaisleirille, söi matkalla kovakuoriaisia, heinäsirkkoja

nuoli aamukastetta ja kulki ohi 

hyeenan raateleman lapsen raadon ja 

päästyään perille synnytti uuden elämän akaasiapuun alle.

Tänään on vaikea olla kirjoittamatta psalmin sanoja

joissa Herran enkeli on asettunut vartioon

ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa

ja pelastaa heidät.

II

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta 

siitä miten nettivideo yllyttää pataanipoikia itsemurhaiskuihin

miten lapset näyttelevät videolla pommi-iskun tekoa

miten taustalla soi Taleban-hitti

jossa rakastettu lähtee taisteluun

”Hänen tukkansa on pitkä, ja hän kantaa olallaan konekivääriä

joka pukee häntä ja hän menee taisteluun

miten me ihailemmekaan ja rakastamme häntä.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta Zabiullah Mujahidista 

joka sanoo, miten videon hyvä puoli on innostaa lapsia

jidahismin aatteeseen –

kielteistä on, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä

vaikka heidän tulisi lopulta olla valmiita uhrautumaan.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta, miten 

väärään Jumalaan uskovia tryffelinetsijöitä ammutaan aavikolla.

III

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Yhdysvaltojen salaisista rukousaamiaisista

joissa rahan, politiikan ja kristillisen äärioikeiston vaikuttajien

veljeskunta pitää yhteyttä valtaapitäviin

ja keskittyy Jeesuksen oppien levittämiseen, miten

tarkoituksena on torjua amerikkalaisia ahdistava uhka:

järjestäytynyt työväenliike.

Tänään vaikeinta olla kirjoittamatta 

miten heidän tehtävänsä on saatu Herralta, miten

The Fellowship Foundation on työssään onnistunut 

ja omaa agendansa hyödyntävä saattaa aina ja kaikkialla

oikeuttaa asiansa Jumalan antamana tehtävänä.

Kuva: nbcnews.com / AFP-Getty Images

IV

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

hääjuhlaan kohdistetusta hyökkäyksestä

jossa itsemurhapommittaja tappoi kuusikymmentäkolme ihmistä

ja haavoitti liki kahtasataa – koska

vääräuskoisille on varattu kuolema

ja koska maan hallitus ei vieläkään hyväksy

miehittäjien vetäytymistä maasta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Jumalan hyvästä uutisesta

jota ovikelloamme kilauttavat lähimmäiset meille jakavat:

Mikään hallitus ei ole onnistunut poistamaan väkivaltaa

sairauksia eikä kuolemaa

mutta hyvä uutinen on, että Jumala

tulee pian korvaamaan kaiken omalla hallituksellaan ja

sen alamaiset saavat nauttia

rauhasta ja hyvästä terveydestä.

Kuva: Suomen kuvalehti.fi / Jussi Nukari / Lehtikuva

V

Tänään on vaikeinta olla kirjottamatta

Intian joukkoraiskauksista, joissa uhri menehtyy

ja kotimaan rukouskonferensseista, joissa kutsutaan 

ylistysmatkoille Pyhään maahan

sekä saudinaisista, jotka tarvitsevat

miespuolisen huoltajan matkustamiseen, avioliittoon

ja omaan pankkitiliin, miten uskosta luopumisesta

saattaa seurata kuolemantuomio.

Tänään on vaikeinta ja helpointa kirjoittaa

MC Kashista, joka räppää Kashmiria itsenäiseksi

ja kertoo, miten yksinkertaista on todellisuus:

”Olemme olleet kuusisataa vuotta orjina, on aika herätä.”

Tähti on tajunnut, miten salastudiossa

nauhoitetut äänitteet voivat vaikuttaa väkivaltaa enemmän.

Viimeisillä yhteisillä hetkillä hän oli luvannut sen

poliisin luoteihin kuolleelle ystävälleen.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

Vapauttava viesti ihmiskunnalle

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

…………………………………….

Kuittaus ja oivallus!

Olen päivittänyt tänne sekä sos-mediaan omia ajatuksiani sekä palautetta alkuvuodesta julkaistusta romaanistani. Lopuksi lyhyt kuittaus aiheesta – vaikka tamperelaisuuteen kuluu olennaisesti: ”Ei tehrä tästä ny numeroo.” 

Epäröin nostaa kissan häntää, mutta toisaalta, tämä on ammattini. Kuka siihen luottaa, jos en minä itse. Yllämme kaartuva taivas alkoi kehkeytyä ideatasolla jo kymmenisen vuotta sitten. Luin lähdekirjallisuutta ja tein muistiinpanoja muiden töiden ja julkaisujen ohella.

Kirjoitustyö editointikierroksineen vei kolme vuotta. En ole koskaan ottanut kustantajalta ennakkoa kirjoistani, joten ensimmäiset tulot romaanista tilitetään ensi vuoden helmikuussa. Ei kovin lyhytjänteistä puuhaa, ja palkkapäiväkin on pitkässä puussa.

Kopioin tähän muutamia kustantajan sivuille kerättyjä kritiikkiotteita. Kaiken kaikkiaan niitä on kertynyt harvinaisen paljon – mikä on näinä aikoina ilahduttavaa. Joukossa vain yksi totaalisen ”paska” arvio. Mutta näin sen varmaan pitää olla. Vain Allah on täydellinen. Siksi maailman kauneimpaan käsikudottuun mattoonkin pitää solmia mukaan yksi häiritsevä lanka.

Ja vielä tämän duunin kierto ja kohtalo. Kun julkaisusta alkaa olla kolmisen vuotta, painoksen loput syötetään silppurille. Ei kaikki kirjat maailmaan mahdu, ei ainakaan Kirjavälityksen varastoihin. Pelastin edellisen romaanin painoksen hännän ja lunastin postikortin hinnalla per kirja. Jos joku sattuisi haluamaan Idolin pelkän postimaksun hinnalla voi pistää osoitteensa sähköpostiini: juhasiro@saunalahti.fi Laitan tilinumeron lähetykseen mukaan.

Lopuksi lyhyt ote Idolista: ”Joku olisi saattanut sanoa, että puursin tekstieni kimpussa vain terapian tähden. Vasta myöhemmin oivalsin, että jokainen – alkeita haparoiva tai nobelisti – kirjoittaa samasta syystä. Kaivaakseen esiin jotain mitä ei muuten kykene löytämään.”

………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Masennuksen takapotku

2. Yle Areena: Aamun kirja

3. Radio YLE 1: Luomiskertomus

………………………………..

Blogin 694 päivitystä. Lue tasan kymmenen vuoden takainen juttu: Kauniita naisia

Huomasin juuri, että olen pitänyt blogia tasan kymmenen vuotta. Kirjoitin ensimmäisen päivityksen 31.5.2009. Tänään juttuja on kertynyt 694. Merkkimäärällä laskettuna noin 5,4 keskimittaista romaania. Olen tavoitellut eräänlaista rihmastoa, jossa aiheiden välille kehkeytyy yhdistäviä polkuja.

Carl Spitzweg: The Poor Poet (1837)

Tein aikanaan kritiikkejä Aamulehteen, jossa vaatimuksena oli ennalta määritelty merkkimäärä. Sama meno jatkuu. Jos asia on pitkä, teen siitä useamman päivityksen. Juttu pitää pystyä nielaisemaan kertahaukkauksella.

Itselleni blogin pitäminen on antanut vireyttä asioihin perehtymiseen ja lukemiseen. (Juttu Thomas Bernhardista ja Tarja Roinilan suomennoksista on tulossa.) Päivän kunniaksi juttu 13.6.2009. Ekstralinkeissä lisää ensimmäisiä päivityksiä.

Kuvassa Kirjailija -lehden ja Parnasson uusimpien numeroiden kannet. Kauniita kirjailijoita. Ikäerosta huolimatta. Ja juuri sen tähden. Anni Lahtinen täytti alkuvuodesta 95 vuotta. Riina Katajavuori on häntä 54 vuotta nuorempi.

Väittävät, että sisäinen kauneus ratkaisee. Totta. Poikkeavien näkökulmien hakeminen, uutta luova ajattelu ja analyyttisen intohimoinen suhde omaan ammattiin luovat hehkua koko olemukseen. Asenne säteilee kummankin naisen kasvoilta.

”Nyt en tiedä mitä minulle kuuluu, jos en kirjoita”, Katajavuori sanoo haastattelussaan. Niin se on: valmiiksi ajateltua on maailma täynnä, joku muu on miettinyt jo kaiken puolestamme, vaikka muuta kuvittelisimme. Kannattaa punnita mikä on omaa, mikä muilta kyseenalaistamatta omaksuttua.

Katajavuorelle lisäpisteet myös siitä, että hän nimeää John Ashberyn toiseksi häntä itseään innostavista runoilijoista. Mies mahtuu minunkin top-kymppiini. Innostavaa tekstiä lukiessa, olo tuntuu luovalta vaikka ei itse saisi aikaan riviäkään.

Tuoreeseen Parnassoon mahtui myös kirjoittamani juttu tekijänoikeuksista. Ei niinkään vakava, ehkä paremmin osoitus siitä, että päivänkohtaisia kysymyksiä kannattaa usein katsoa laajemmalta kantilta.

Anni Lahtisen kanssa kävi näin: hänen syntymäpäivänsä aikoihin mietin, miten koleasti unohduksen tuuli pyyhkäisee niiden yli, joita median makea mesi ei ruoki. Ajattelin, että Annista pitäisi tehdä juttu Kirjailija -lehteen. En uskaltanut. On ideoita, jotka on syytä luovuttaa parempiin käsiin. Pyysin Annin ystävää, kirjailija Anneli Toijalaa kirjoittamaan tekstin. Hyväksi onneksi hän suostui.

Otin Annista kuvat kantta varten. Sen jälkeen istuimme yhdessä kahville: minä, Anni ja Anneli. Ja vieläkin, viittä vaille sadan vuoden iässä Annin silmiin syttyi aivan erityinen palo, kun hän kertoi riemusta minkä esikoiskirjan julkaisupäätös aikanaan sai syttymään.

Kirjailija ei pääse koskaan ajatuksistaan eroon. Hänen ammattinsa, jos mikä, on Kutsumustyötä.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Blogin ensimmäinen juttu: professoreiden naismaku ja Marilyn Monroe

2. Rahatonta runoilijaa varottava!

3. Michael Jacksonin kuolema – Peter Pan elää!

4. Kesän paras kulttuuritapahtuma

……………………………..

Palautetta kirjastani: ”Kerron vaan sinulle, mikä tökkii kristillisen maan tavallista lukijaa”

Päivitysväli pääsi venähtämään. Vielä pari kirjakeikkaa niin päästään ”normaalimpaan” rytmiin. Yllämme kaartuvan taivaan lehtikritiikit ovat lämmittäneet. Netti- ja sos-median palautteet olleet pääosin positiivisia, postikortit poikkeuksetta. Henk.koht. viestit ovat olleet kannustavia, mutta sähköpostiin tulee tiukkaakin palautetta ja opastusta kirjailijalle:

”Mikä minua on ihmetyttänyt monissa kirjoissasi, on uskonnon sanaston käyttö. En ole löytänyt sille pointtia. Oikeastaan olen todennut usein, että se on turhaa ja oudosti tulkittua, kun suomalaisilla luterilaisuus on osa kulttuuria ja myös yleinen tietämys kristillisestä opista on yhteistä.

Kirjoitan tämän siksi, että jos / kun käytät uskonnon käsitteitä, käyttäisit niitä vain silloin kun niillä on merkitystä sisällön kannalta. Suomalainen lukija on sisäistänyt luterilaisuuden äidinmaidossa ja turhaan horjutat uskottavuutta käyttämällä ”väärin tulkittuna” niin latautuneita käsitteitä.”

Pitkän viestin lopuksi päästään aivan ydinkysymyksen äärelle: ”Kerron vaan sinulle, mikä tökkii kristillisen maan tavallista lukijaa (ja tutkijasielua). Ja toisaalta kun olet taitava kirjoittaja, miksi otat itseäsi rasittaen niin vaikeita teemoja.” 

Nämä ovat ilahduttavia kommentteja. Täydellisestä yhteisymmärryksestä ei synny kyseenalaistamista tai keskustelua. Lukija ilmoittaa ettei pystynyt lukemaan koko kirjaa, mutta hänen pitkä palautteensa herättää itselleni ajatuksia ja aihioita tulevan käsiksen kannalta. 

Olen jo keskustellut Jehovantodistajien kanssa, istunut helluntaiseurakunnan ja vapaakirkon kokouksissa, tilannut materiaalia yhdistykseltä Aabrahamin pyhät lapset, kutsunut kotiini Sisaret Hollingsworthin ja Wattsin – he jättivät lähtiessään Mormonin kirjan. Luvun alla on myös Islamilaisen valtion historia, strategia ja tuomiopäivän visio. Tao – taivaallinen tie on luettu, Mytologia: jumalia, sankareita ja myyttejä, odottaa vuoroaan. Kirjoittamisen edessä lukulista lisääntyy samaa tahtia.

”Miksi otat itseäsi rasittaen niin vaikeita teemoja.” Juuri tämän kysymyksen vuoksi aikanaan halusin kirjailijaksi. Uteliaisuus, oppiminen ja uuden hakeminen on elämän suola ja sokeri. Mahdottomuuden vaatimus on ainoa minkä vuoksi kannattaa kirjoittaa. Tätä duunia voi tehdä kuoleman kynnykselle saakka – ehkä siitä ylikin.

Linkit Areenan Aamu-tv:n haastatteluun, Radio Yle 1 Luomiskertomukseen ja Hesarin kritiikkiin:

1. Aamun kirja, Kaisa Pulakka haastattelee: YLE TV 1

2. Luomiskertomus: Haastattelu, Radio Yle 1

3. HS: ”Kirjailijantyön tiivistymä, vetävä mutta syvä”

……………………………………………………..

Masennuksen takapotku –  ja liian silkoinen päivitys

Aina se iskee vaikka miten koettasi välttää. Kirjan julkaisun (Yllämme kaartuva taivas, Like, tammikuu 2019) jälkeinen lyhyt ilo ja sen jälkeinen masennuksen takapotku. Varotoimenpiteet on suoritettu. Seuraava, aivan eri genren käsis on viimeistelyä vailla. Myös uusi, täysimittainen romaani on aloitettu lähdetöillä ja muistiinpanoilla. Jopa prologi on kirjoitettu, vaikka eihän koskaan ole takeita jääkö se lopulliseen julkaisuun.

Hieronymus Bosch: Detalji, ”The Garden of Earthly Delights”, 1480 – 1505.

Olen ehtimiseen toistanut, että minulta syntyy tekstiä hitaasti, tuhannen toiston tuloksena. Se pitää korvata lanseerallamani ”perse penkkiin” -menetelmällä. Nyt ei tunnu sekään toimivan, kun keskittymiskyky on nollilla. Ihmettelen vain mitä merkitystä kaikella on. Miten helvetissä täällä voisi ja tulisi elää? Kuka minä lopulta olen? 

Mikä on ”oikea” kuva ihmisestä. Jokainen katsoo toista eri kulmasta. Ihminen on erilaisten heijastusten summa ja tuskin totta edes itselleen. Narratiivinen sosiaalipsykologia tutkii yksilön elämänkaarestaan luomaa tarinaa, jossa palaset pistetään paikalleen niin kuin ne omaan mielikuvaan parhaiten sopivat. Totuudesta – jos sellaista on – ei tarvitse, eikä voi välittää.

On aivan selvää, että kaksikymmentä vuotta ja kaksitoista kirjaa sitten avasin oven, josta ei voi kulkea enää takaisin. Ennen sitä olin päättänyt kouluttautua ammattiin, jota harjoitetaan kuoleman kynnykselle saakka. Työhuone ja duuni on minulle parasta, vapaa-aika turmioksi.

Oman ahdistukseni syy löytyy varmasti työn yksinäisyydestä ja pitkästä perspektiivistä. On turvallista mennä joka aamu hommiin, jossa on työkavereita. Kokemusta on. Entisessä elämässäni olin yrittäjä. Tiedän miten työt, ongelmat, ihmissuhteet ja vaikeudet ovat hyvästä. Niiden ratkaisemisesta saa tyydytystä ja säännöllistä, huomioitavaa palautetta tekemisistään.

Kun romaanikäsikirjoituksen ja lähdetöiden kanssa ahertaa pari vuotta ja jättää tuloksen kustannustoimittajalle, palaute hermostuttaa. Syntyykö tästä kustannussopimus? Siitä selvittyä helpottaa hetkeksi. Luottohenkilö antaa palautetta, syntyy kysymyksiä, vuorovaikutusta ja työn editointia.

Kun valmis kirja on kädessä, alkaa funtsia muiden reaktioita. Vaikka – hitto soikoon – sekin on turhaa. Olen aina pitänyt selkeästä työnjaosta: jokainen, tässä tapauksessa kirjoittaja, kustannustoimittaja, kustantaja ja markkinoinnista vastaava tekee duuninsa tinkimättä ja niin hyvin kuin rahkeet riittävät. Enempää ei voi eikä tarvitse.

Kirjoitin liian silkoisen päivityksen. Monestakin syystä kaivosta ylös kipuaminen on vaikeata juuri nyt, kun pitäisi olla päinvastoin. Hyvä ystäväni sanoi kerran: ”Juha, sun pitäisi kirjoittaa blogiisi henkilökohtaisemmin.” No, nyt näin, kohta tänne nousee toisten kirjoittamien teosten arvioita. Loppuun enteelliset rivit esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus (Like 1998, HS-kirjallisuuspalkintoehdokas ja Kirjailijaliiton palkinto vuoden parhaasta esikoisesta.)

Kun poimin kiven kämmenelle

ja heitän kohtisuoraan ylös

se pysähtyy hetkeksi

ennen kuin putoaa.

Onni on yhtä nopea ja haluan aina väistää.

Sain mitä halusin, lasini on täynnä

juopuneita kärpäsiä.

Keitto jäätyy lautaselle ja päivät

kuin hioisi kiveä tomuksi pääskysen siivellä.

Niin vähän on tehtävissä, mutta haluan oppia

juopumaan päivistä niin yksinkertaisesti

kuin vesipisara putoaa.

Neulansilmät jätän kameleille,

sillä ikuisesti eläviä ei täällä tule

kuin oikealla hetkellä kuolleista.

Etsin vastausta vain yhteen kysymykseen,

mutta minua rakastetaan sillä tavoin

etten koskaan saa tietää kuka olen.

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Usko omaan hyvyyteen on pelottavaa

2. Liian vaikea kysymys vastattavaksi

………………………………

Jo maanantaina ollaan Ateenassa – mennessä jutellaan kuolleiden kanssa

Piti kirjoittamani blogiin tänään Krista Launosen moniulotteisesta kirjasta Ofelian suru. ( Avain 2018) Se on luettuna, mutta kiteyttävään analyysiin ei ole nyt aikaa. Jo maanantaina olen kirjaililijaliiton residenssissä Ateenassa. Aamupäivät kuluvat kirjoittaessa, iltapäivisin on aika lähteä liikkeelle. Työpöydän taakse Pyynikinharjun kupeeseen palaan joulun jälkeen. Päivityksen kuvat ovat edellisiltä matkoilta.

En tähän hätään muista monesko kerta tämä on Ateenassa, viides – tai kuudes. Kirjoittamisenkin kannalta residenssireissut ovat sujuneet hyvin. Nyt lähtee mukaan kaksi käsistä, mutta vain toiseen on tarkoitus keskittyä. Toinen saattaa vaatia vain muistiinpanojen kirjaamista.

Blogi päivittää siis lyhyesti Perjantairunolla. Ja tämmöisenkin huomasin: esikoisteokseni julkaisusta on kaksikymmentä vuotta. Jos mainostaisin, voisin toki muistuttaa romaanistani Yllämme kaartuva taivas, joka julkaistaan tammi-helmikuussa. (linkki) Ei kliseitä tähän ajan nopeasta kulumisesta, mutta runo kokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Vauhti tekee ilmasta niin vahvaa,

että sata tonnia rautaa ja ihmisen lihaa pysyy

pilvien päällä.

Leonardo ajatteli siipien liikkeitä,

mietti miten olla ilmaa kevyempi ja vettä raskaampi.

Linnuilla on ontot luut, minulla 

metallisiivet, mieleen valahtanut sulaa lyijyä.

Alla tuhat järveä jäätymässä, aurinkoon yön matka.

Olen varannut viereeni tyhjän tuolin kuolleille,

heillä on aikaa puhua kanssani.

Monitori näyttää miten kaikki jää taakse

kahdeksansadan kilometrin tuntivauhtia.

Käymälän automaatti imaisee virtsan

ja jokaisen tipan käsienpesuvettä.

Aineen ja ajatusten häviämättömyyden laki täyttyy:

yhdestäkään pisarasta on mahdoton

päästä lopullisesti eroon.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Leonardo – ja sivun novellini Finnairin Blue Wingsissä

2. Kreikan kriisit ja kalakauppias Vasilis

………………………………….