Perjantairuno: Pääsiäisen tarkoitus

Pitkäperjantaina runon idea lähtee kahdesta sanasta: KYLLÄ ja EI. Ne ovat kahlitsevia ilmaisuja. Aivan kuin taannoisessa tietokilpailussa: ”Haluatko lukita lopullisen vastauksen?”

Pääsiäisen viesti on kuolemassa ja elämässä. Jeesus kumosi kaksi edellä mainittua sanaa. Käsityksemme mukaan voi olla vain elossa tai kuollut. Jälkimmäisestä lääkäri kirjoittaa todistuksen. Jeesukselle oli annettu kolmas vaihtoehto ja hän nousi kuolleista.

Garavaggio, The Incredulity of Saint Thomas.

Tarinan todenperäisyyteen en ota kantaa. Kompetenssi ei riitä. Mielipiteeni on, että kaikki uskonnot ovat yksi ja sama asia. Vähän kuin lottovoiton odotus. Keskitetään toiveet johonkin, joka ratkaisisi kaiken. Tärkeitä on toivo. Ne, jotka satsaavat taivasosuuteen kutsuvat samaa asiaa sanalla armo.

Kuvien symboliikka liittyy päivän runoon. Ensimmäisen on maalannut Michelangelo Merisi alias Caravaggio. Kuka voisikaan kuvata kuolleen ilmestyksen paremmin kuin barokin ristiriitainen nero. Loistava miekkailija, joka pikaistuksissaan tappoi ja haavoitti muita ja oli jatkuvasti etsintäkuulutettuna.

Garavaggion maalauksia kannattaa tutkia enemmänkin. Niistä on riisuttu turha rekvisiitta. Jäljelle jää vain draaman tihentymä ja asian ydin.

Wolfgang Laib: Maitokivi.

Maitokivi -teoksen olen nähnyt livenä Kiasmassa. Tekijä Wolfgang Laib. Siinäkin on kysymys epäilystä. Pinta on maitoa, eikä sitä voi erottaa marmorista. Tekisi mieli koskettaa.

Pääsiäisrunon ydin on uskossa ja odotuksessa. Jyrkkien vastakohtien hylkäämisessä ja varmuudessa, että toivoa on. Runon nimi on latinaa ja merkitsee rakkautta. (julkaistu kokoelmassa Musta runokirja, Like 2000)

CARITAS

Kaipaat kiihkeästi jotain mikä ratkaisisi kaiken,

kuin taikurin sauvan liike silinterihatun yllä.

Yön tunnit hakkaat tyynyllä unen naulaa,

tuska lisää terävyyttä ja alat nähdä syvemmälle.

Et usko ettei maito ole marmoria,

ennen kuin työnnät sormesi siihen.

Niin kuin Tuomas, joka halusi tunnustella

haavaa ja naulan jälkiä Mestarinsa käsissä.

Asetta älä käytä, edes sanoja.

Ne ovat sotkuinen verkko syvyyksien yllä. Vesi

ei saa miekasta avointa haavaa

ja jos odotat, armon ja tuomion välistä

kasvaa kolmas tie.

Tulitikut ja palohaavavoide – runo viikonvaihteeksi

Saan silloin tällöin viestejä, joissa kysytään käyttölupaa muutamalle säkeelle tai kokonaisille runoilleni. Vastaus on aina sama: siitä vaan, vapaasti ja niin paljon kuin sielu sietää. Tämä on henkilökohtainen ratkaisuni, ei kannanotto tekijänoikeuskysymyksiin.

P.P. Rubens: Venus Frigida 1614.

Tampereen kaupunginkirjasto julkaisi Facebook-päivityksessään tänään runon ”Odotus”, joka löytyy vanhasta kokoelmastani. Joskus idea on niin lähellä, että toisen pitää näyttää se kädestä pitäen. Tästä lähtien alan julkaista blogissa perjantaisin runon viikonvaihteeksi.

Kuva on saksalaissyntyisen flaamitaiteilijan, Peter Paul Rubensin. Barokkiketjun ykkösmies pyöritti ateljeetaan aikanaan apulaisten voimin ja maalasi palelevan Venuksensa 1614. Aisti-ilot eivät Venus Frigidaa kiinnosta, kun pohjoistuuli puhaltaa. Teksti tulee kokoelmastani Musta runokirja (Like 2000).

NOSTALGIA

Tumma on yö, laulut tulevat liki ja lumi

yrittää oven alta eteiseen.

Kuka tietää lämmöstä jos kulkee

taskussa tulitikut ja palohaavavoide,

mukana pelko eläimellisen vaikeista ihmissuhteista.

Ruumissa niin vähän kuumetta

ja paljon vettä, ettei pakkasta siedä.

Kuka muistaa laulujen elämät,

kuinka vain Rooma on ikuinen

kuin patsaiden kiveen veistetty kangas,

joka korostaa lepäävän jumalattaren muotoja.

Kuka sanoi, että parhaat ajatukseni

ovat syntyneet pelosta ja kaipauksesta.

…………………………………………………

Ensi viikolla myös muutama sana menestyksen kaavasta ja Hanif Kureishin romaanista Esikaupunkien Buddha.

Elämän tarkoitus – 850 grammaa

Joku on kuvan tarinan jo kuullut. Sopii se silti toistaa näin joulun aikaan. Syntymisen ihmeestä kun on kysymys. Tasan kahdeksan vuotta sitten avasin Hesarin, ja siinä se oli, nimiösivulla aivan luonnollisen kokoisena. Vastasyntynyt tyttö, 28-viikkoinen ja 850 gramman painoinen.

Kuva: Liisa Takala/Helsingin Sanomat

Kuva säväytti. Olin juuri lähettänyt kustantajalle uuden runokirjan käsiksen. Kokoelmalla oli kliseisen haastava nimi: Elämän tarkoitus. Runon tekemisen työssä kannattaa yrittää vain mahdotonta. Arkinen ajattelu on meille kaikille jo tuttua.

Soitin kuvan ottaneelle Liisa Takalalle ja kysyin josko saisin käyttää otosta. Kun pieni keskonen kotiutui ja vanhemmatkin suostuivat, terhakka taistelija päätyi kansikuvaksi. Elämän ihme kytee joskus pienellä liekillä ja on normaaliakin riippuvaisempi toisten ihmisten huolehtivista käsistä.

Runon valitsen tänään Mustasta runokirjasta. Se sopii kuvaan ja jouluun. Pyhinä sopii miettiä myös perimmäisiä kysymyksiä. Olen vierastanut tunnustuksellista uskoa, koska sellaiseen liittyy usein oikeassa olemisen tarve, ihmisen itsensä muovaama ja tulkitsema käsitys Jumalan tarkoituksesta ja tahdosta. Silti runon nimi on Credo, joka merkitsee minä uskon. Ehkäpä itse elämän ihmeeseen uskominen on kylliksi.

C R E D O

Tunnustus on vastahakoisesti aukeava / haava, jota sidon yhä uudelleen. / Kynttilän liekki huoneen nurkassa, tuli joka kytee / seitsemän sadepäivän jälkeen.

En tule valmiiksi. Olen kateellinen / sinulle, joka et elä täällä uskon varassa / vaan oman varmuutesi. / Minä uskon jumaliin, yhdessä ja erikseen, / Jeesukseen ja muihin vapahtajiin. Juudakseen, / jolle annettiin raskain taakka.

Uskon lapseen ennen kuin se on syntynyt. / Neljäntoista viikon ikäiseen sikiöön, / yhdeksän sentin mittaiseen. / Sillä on samanlaiset kädet kuin minulla, / sormenjälkineen ja kynsineen. Se leijuu / lapsivedessä kuin avaruuslentäjä, / jonka napanuora kiinnittää elämästä elämään. / Sydän sykkii, kierrättää verta ja happea. / Hämärässä hohtavat aivot / pergamenttia ohuemman ihon lävitse.