Ihmetykseni aihe on seuraava: luen hengästyttävän hienon kirjan. Se muuttaa jotain osaa ajattelussani perusteellisesti ja pulpahtelee mieleen vuosien vieriessä. Miksi en silti tutustu kirjailijan tuotantoon enempää?
On kirjoja, joita en halua lukea uudelleen. Vuosien keräämän kultapölyn silaama illuusio saattaisi särkyä. Jean Genetin Varkaan päiväkirjaan olen tarttunut toisenkin kerran, mutta kaikki muu on lukematta.
Genet (1910 – 1986) adoptoitiin alle vuoden ikäisenä prostituoidulta äidiltään. Maalaisperheessä varttuneen pojan ensimmäinen vankeustuomio tuli 15-vuotiaana. Ura muukalaislegioonassa katkesi syytöksiin homoseksuaalisuudesta. Elämä jatkui varkaana, joka hankki lisäansioita itseään myyden.
Kirjailijan ura alkoi vankilassa runolla ”Le condamné a mort”. Peräkkäisistä tuomioista kasvoi niin suuri kakku, ettei sitä käynyt haukkaaminen pala kerrallaan – Genetiä uhkasi elinkautinen.
Genetin ”vaikutusvaltaiset” ystävät olivat vakuuttuneet hänen lahjakkuudestaan kirjailijana ja anoivat hänelle armahdusta. Jean Cocteaun, Jean-Paul Sartren ja Pablo Picasson vetoomus tuotti tulosta ja päätti vankilakierteen.
Genet lunasti luottamuksen ja kirjoitti maailmankirjallisuuteen päätyneen tuotannon: romaaneita, draamaa, elokuvakäsikirjoituksia ja runoutta. Suomennettuja teoksia on kertynyt kahdeksan.
Suosittelen Varkaan päiväkirjaa kaikille, jotka haluavat katsoa elämää poikkeuksellisesta kulmasta. Jos tuntuu siltä, että julkkisten ”traagiset” tilitykset ovat ohuita ja päälle liimattuja, jos tuntuu siltä, että romaanihenkilöt ovat muovisia marionetteja, joiden sisin jää tavoittamatta, silloin kannattaa tarttua Genetin kirjaan.
Varkaan päiväkirja on silkkaa autobiografiaa. Genet käsittelee petosta, koska se on moraalisesti vaikeinta ja julminta. Kaunistelematon ja raaka todellisuus hakee ympärilleen pyhyyttä ja nöyryyttä vertaansa vailla olevalla kirjallisella briljanssilla.
Kirjalliset rinnastukseni kiteytyvät jutun otsikkoon. Genetissä ja nobelisti Camusissa on paljon samaa. Useimmat lukijat muistavat Sivullisen aloituslauseen. Valitaan tähän Camusin romaanin viimeinen virke:
”Jotta kaikki täyttyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että teloituspäivänäni olisi paljon katsojia ja että he ottaisivat minut vastaan vihan huudoin.” Vertauskohdaksi kappale Genetiltä. Pohdinnat moraalista ja kuolemasta käyvät yksiin:
”Tahtoisin hetkeksi kohdistaa huomion epätoivossa piilevään ylittämättömään onneen: kun ollaan yksin, äkkiarvaamatta vastatusten oman perikadon kanssa, hetkeen jolloin ollaan todistamassa itsensä ja elämäntyönsä peruuttamatonta tuhoa. Antaisin kaiken maallisen omaisuuteni – ja totisesti se pitääkin antaa – saadakseni kokea tuon salaisen epätoivon tilan, jota kukaan tuntemani ihminen ei ole kokenut. Hitler, yksin palatsinsa kellareissa, sai Saksan tappion viime hetkillä varmastikin kokea tuon puhtaan valon, hauraan mutta horjumattoman mielen kirkkauden – tietoisuuden tuhostaan.
………………………………….
On selvää, että Genetin kirja löytyy myös 22.1.2011 tähän blogiin laatimaltani Sadan kirjan listalta: http://juhasiro.fi/blogi/?p=1278
