Neuroottinen ihminen väpättää

Viggo Wallensköld (s.1969) on tunnettu kuvataiteilijana ja kirjailijana. Ars Fennica ehdokkuus 2021, vuoden nuori taitelija 2005, teoksia useissa merkittävissä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla. Alkuvuodesta julkaistu kirja ”Neuroosit ja traumat Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia” (Siltala) on hänen viides kirjallinen teoksensa.

Kuvitteellinen sienitieteilijä Anatolij D. Mbdrinov on tehnyt tutkimuksiaan jo Wallensköldin aiemmissa kirjoissa. Kaikkien teosten tyylilaji hillitön hyberbola äärimmilleen paisutettuna – huumoria ja vielä mustempaa huumoria leikittelevän kepeästi kirjoitettuna. Wallensköld on ehdottoman omaperäinen kirjoittaja, jolle ei löydy kotimaisesta kirjallisuudesta vastinetta. Daniil Harms ja Jorge Luis Borges voisivat absurdiudessaan olla sukulaissieluja.

Olen kirjoittanut Raymond Carverin esseestä napatun määritelmän tänne aiemminkin, mutta kärsii sen nostaa tähän jälleen: ”Jokainen suuri tai edes hyvä kirjoittaja rakentaa oman, omintakeisen maailmansa. On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää. Mutta kirjailija, jolla on erityinen näkökulma ja kykenee tämän esittämään taiteellisessa muodossa; tällainen kirjailija saattaa päästä pitkällekin.”

Neuroosit ja traumat on henkilögalleria hulluista, mielenvikaisista ja vielä hullummista. Teksteissä liikutaan luostareiden, sairaaloiden, parantoloiden, punajuuripeltojen ja lanttukasvattomoiden maailmassa, kaupungit ja maaseudun tasangot ovat tarinoiden kehyksenä. Jossain saattaa nähdä ”savuavan junan kuin piippua polttavan käärmeen.”

Yksittäiset henkilökuvat pitävät rakennetta ja tarinalinjoja kasassa. Kaunokirjallisen tekstin kuvitus on äärimmäisen vaativaa, sen on tavoitettava tekstin henki ja annettava sille oma lisäarvonsa. Wallensködin kuvitus tuo hykerryttävän lisän kirjan teksteihin. Näin hän kuvaa traumaattista henkilöä.

”Traumaattinen on veikeä siitäkin syystä, että periaatteessa hänen ei pitäisi olla elossa lainkaan. Hän uhmaa kaikkia luonnonlakeja. Hän voi olla lihava ja hyväntuulinen, vaikkei ole syönyt miesmuistiin. Hän saattaa olla myös laiha kuin riuku, mutta syödä kymmenen hengen illallisen tuosta vaan – ja valittaa sen päälle nälkäänsä. Kaikki vika on traumaattisen päässä. Tosiasioilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.”

Neuroosien lähdettä kirjailija etsii kissoista, oppiarvoista ja Kardanian asuinalueista. Naisten neuroosit ovat kaikki yhden ja saman tahon aiheuttamia: ”tämä taho on Fevenov-Paradisovin suku. Tällä hetkellä neuroosimoottorina toimii 45-vuotias Igor Fefenov-Paradisov, joka ensin hurmaa naiset nuorimmasta vanhimpaan ja sen jälkeen sumuttaa nestemäistä neuroosia säihkysilmiin.” Luvussa Neuroosit – mitä ne ovat? selviävät ensimmäiset oireet.

”Neuroottinen ihminen väpättää. Hänen elämänsä on väpätystä. Sitä on sietämätön katsoa. Neuroottisella ihmisellä ei ole puolisoa, sillä puolisot eivät kestäisi seurata väpätystä päivästä toiseen. Neuroottinen ihminen ei ole oppinut kävelemään, sillä hän on liian neuroottinen kyetäkseen harjoittelemaan. Mitään muutakaan hän ei kykene tekemään. Ei hän osaa lukea, ei kirjoittaa, ei laskea, ei syödä sormin eikä haarukalla. Hän ei kykene mihinkään. Hän on täysin kyvytön joka suhteessa.”

Esipuheessaan Anatolij D. Mbdrinov sanoo muun muassa näin: ”Mielestäni vahingonilo on aliarvostettu henkinen nautinto. Toisten epäonnistuminen on aina antanut minulle sanoinkuvaamatonta iloa, enkä ymmärrä miksi sitä pitäisi hävetä. Parasta on pullollinen hyvää portviiniä kunnon häväistyksen jälkeen; kauniisti hämärtyvä kevätilta, läheisen katedraalin kellojen soitto ja mielessä iloa tuottava viattoman kärsimä vääryys.”

”Ei muuta kuin kirjan kanssa tutkimusmatkalle! Hei sinä homeparta siellä! Herää!”

……………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Borges ja todellisuuden mittakaava

2. Viggo Wallensköld ja salaperainen sienitieteilijä

…………………………………….

Viggo Wallensköld ja salaperäinen sienitieteilijä

Vuoden ensimmäinen aiheeni käsittelee sienitieteilijää, josta tuskin olet kuunaan kuullut. Päivitykseni nousee marginaalista, mutta vain näennäisesti. Kun siirrät fokusta hieman sivuun siitä mikä on eniten esillä, saattaa olla, että löydät mielenkiintoisemman ja omaperäisemmän maailman.

Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim
Viggo Wallensköld: Maila Vuorisalo Guggenheim

Päivityksen innoittaja on Kustannus Oy Taiteen 2016 julkaisema teos Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin. Kanteen ja nimiölehdelle kustantajaksi on merkitty Kustannusliike V. Wallensköld. Mutta tuskin spoilaan paljon paljastaessani koko teoksen hyberbolan ja metafiktion. Kyse on siis sepitteestä ja ”sadusta”.

Kuvittaja/kirjoittaja, Viggo Wallensköld (s.1969) on palkittu kuvataiteilija, joka tunnetaan eri tavoin fyysiseen marginaaliin jääneiden ja yksinäisyyttä korostavien ihmisten muotokuvista. Kaunokirjallisuuden kuvitus on ylikäymättömän vaikea laji. Nyt jokainen, vaihtuva kertoja saa tekstinsä oheen oman, tussilaveeratun muotokuvansa ja ideasta kasvaa oleellinen osa teosta.

Kustannus Oy Taide julkaisee Taide-lehteä ja kustantaa kirjoja. Useimmiten kirjat ovat kulttuuriselta merkitykseltään niin tärkeitä, että jäävät helposti vaille huomiota ja marginaaliin.

Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin on 219-sivuinen kirja kuvitteellisesta ja salaperäisestä henkilöstä, jota satakunta nimettyä aikalaista koettaa kuvata, kuka kohteeseensa tarkentaen, kuka omaehtoisemmin.

Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov
Viggo Wallensköld: Runoilija Savva Fedorov

Maailmankirjallisuuden perinteestä nousevat mieleen Daniil Harms ja Jorge Luis Borges. Aivan oma lukunsa on puolalainen Olga Tokarczuk, joka ujuttaa sienet aivan konkreettisesti joka ainoaan romaaniinsa. Kirjallisia sukulaisia ovat myös Italo Calvinon henkilöt Herra Palomar ja Terralban varakreivi Menardo.

Wallensköldin omalakista maailmaa voisi luonnehtia Calvinon tapaan metafiktiiviseksi. Tyylin perusteisiin kuuluu avoin tietoisuus kertomuksen fantasialuonteesta ja sen luomasta totuuden illuusiosta.

Käsillä oleva teos jatkaa vuonna 2005 julkaistua, kuvitettua, pienimuotoisempaa teosta Anatolij D. Mbdrinov Sienitieteilijä. Wallesköldin luomaa kirjallista maailmaa valaisee viisto huumori. Kun media nostaa jonkin kirjailijan esiin, sillä on tapana kaluta samaa luuta loputtomiin. Ehkä kannattaisi kurkistaa myös marginaaliin.

Suvi Ahola kirjoitti Hesarissa (27.11.2016) näkökulmatekniikasta, joka nykyproosassa jyrää. Tässä punnittavaa teemaan – sadan kertojan näkökulma. Esimerkkinä yksi viitetarina salaperäisen sienitieteilijän elämään.

Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck
Viggo Wallensköld: Svante Norrbäck

”Svante Norrbäck:

Baba Nekrasova on yksi kaikkein pitkäaikaisimpia asiakkaitani. Miksi minä pysyisin vaiti, kun jopa psykiatriliiton puheenjohtaja puhuu suunsa puhtaaksi asiakkaistaan! Tässä maassa maan tavalla, eikö vain? Baba Nekrasova on paitsi vainoharhainen, myös herkkäuskoinen. Minä voin esittää vakavalla naamalla olevani kauppiaan hevonen, ja hän luulee tosissaan, että olen hevonen, kunnes yhtäkkiä muutun kissaksi. Sitten loppuajan olen kissa. Näin tässä maassa tehdään. Baba Nekrasovin mies on kaivosinsinööri, ja hänellä on hyvä palkka. Siitä palkasta kuluu aimo annos minun palkkioihini. Ja äijä maksaa. Eikä siinä mitään, meillä on Baban kanssa hyvinkin lystiä. Mistään Mbdrinovista en tiedä. Se on taas niitä Baban päähänpistoja. Ja niitähän riittää.”

…………………………………………………………

Ekstralinkit

Wallensköld seitsemän vuoden takaisessa jutussa: Sanattomia tarinoita

Italo Calvinon Halkaistu varakreivi: Hyvän ja pahan taistelu

…………………………………………………………

Varaslähtöjä II

Viime lauantai: jatkan työhuoneella romaanikäsistä, joka on kulkenut Los Angelesin kujalle, Taiwan Seafood & Fish companyn rapistuneille kulmille. Kadun päässä väreilevät pilvenpiirtäjien haamut, joita nousevan auringon säteet alkavat terävöittää.

Teksti takkuaa ja kurkkaan naapurin pajaan. Sauli Iso-Lähteenmäki on aloittamassa Valkeakosken sairaalan tilaamaa työtä ja pohjustaa alumiinilevyjä. Vastapäisen ateljeen Petri Niemelä on saanut pakattua Müncheniin De Martino Galleriaan lähtevän näyttelynsä.

Tarmo Paunu: Sibelius, 2011

Seuraavassa työhuoneessa on tiukka tempo. Tarmo Paunu nitoo maalattuja kankaita kehyksiin, kuplamuovi kahisee ja pakattuja töiden välissä mahtuu tuskin kulkemaan. Tarmon liki 80 maalauksen kokoelma avaa Taidehallin uuden, Vuoden taiteilija -näyttelysarjan. Vielä maanantai ja tiistai tiukkaa ripustusta, avaus yleisölle keskiviikkona 20.4.

Tarmo Paunu: Keitä te olette, mistä mä tulin, 2012.

Tarmon työt pursuavat huumoria, ihmettelyä ja elämäniloa. Sumeilemattomalla otteellaan Paunu vie valitsemansa tyylilajin aivan äärirajoille. Hän tekee myös päivityksiä taidehistorian ikoneista. Toivottavasti ehdin katsomaan Rakkaudesta -näyttelykokonaisuuden Taidehallissa ja kirjoittamaan tänne muutaman rivin lisää.

Tarmo Paunu: Pagan Couple, 2011.

Palaan työpöydän taakse. Vastapäisen seinän takaa tuskin erottuva klassinen musiikki paljastaa, että myös Viggo Wallensköld työskentelee. Näin hänen töitään muutama viikko sitten Taidemuseo Emmassa. En tiedä mitä uutta juuri nyt on tulossa. Romaanikäsikseni ei etene puolta liuskaa enempää, mutta tunnen vilauksen verran hetkeen tarttumisen taikaa. Pyynikin punatiilitehtaalla taiteilijat muuttavat maailmaa, ja olen jollain tavoin siinä osallisena.

……………………………………………………………………..

Tarmo Paunun Rakkaudesta –näyttely Helsingin Taidehallissa 20.4.-26.5.2013. http://taidehalli.fi/

Kuvat: Sibelius, 2011. Keitä te olette, mistä mä tulin, 2012. Pagan Couple, 2011.

Sanattomia tarinoita

Kurvatessani fillarilla työhuoneen pihaan Tapahtumien yön ja kirjanjulkkareiden jälkeisenä aamuna, Viggo-Wentzel, Renato-Bogislaus, Cathmor-Adlerwalt Wallensköld heilautti kättään hyväntuuliseen tervehdykseen. Kyllä, nimellä on mittaa. Mutta on taitelijalla sille katettakin. Tosin, taiteilijanimensä hän on lyhentänyt Viggo Wallensköldiksi.

Työhuoneensa ovella Viggo sanoi: ”Sulta on romaani tulossa.”

”Julkkarit oli eilen”, vastasin.

Kohta kuului oveltani vaisu koputus. ”Ajattelin, että voisin antaa sulle tän kirjan.”

”Kiitos, no tehdään vaihtarit”, sanoin ja nappasin hyllystä hänelle omani.

”En minä sillä”, Viggo sanoi…

Viggo Wallensköld, Invisible

Viggo on toinen seinänaapureistani. Kanssakäymistä on sen verran, että moikkaillaan. Taiteilijat ovat ahkeraa sakkia. Ainakin tässä Pyynikin Trikoon vanhassa tehtaassa. Useinmiten ihmiset puurtavat yksin omissa huoneissaan. Myös viikonloppuisin. Seinän takaa saattaa erottaa klassisia säveliä, joskus voi vaivoin tunnistaa Cesaria Evoran äänen. Tuntuu hyvältä ajatella, miten täällä syntyy koko ajan uutta, jotain ennen näkemätöntä ja kokematonta.

Viggo valittiin vuoden 2005 nuoreksi taiteilijaksi. Ehkä joku muistaa myös pienoisen kohun, joka syntyi siitä, että Viggon ja Jari Järnströmin maalaukset poistettiin viime vuonna kirkon Yhteisvastuukeräyksen taidenäyttelystä, joka käsitteli toiseutta. Kirkko karsasti taideteosten seksuaalisuutta.

En ota kantaa näyttelykuraattorin nimenomaisiin valintoihin tai kirkon(miesten) omiin pelkoihin. Jutun tärkein fokus on muualla. Viggon maalausten intensiteetti on omaa luokkaansa. Ne kuvaavat yksinäisyyttä, ristiriitoja ja oman identiteetin arvoitusta, mielensisäistä ja suljettua maailmaa.

”Maalauksen voima on sen sanattomuudessa ja salaperäisyydessä. Siinä käsitellään asioita, joista ei voi puhua. Maalaus on sanaton kertomus”, taiteilija sanoo itse.

Yksi vertailukohta Viggon maalausten voimalle löytyy Edward Hopperin tyhjyyden ja sivullisuuden kuvauksista. Selaan Viggon kirjaa, joka on saanut nimekseen Invisible. Joukossa tuttujakin töitä. Alkaa tuntua, että mies on yksi tulevista suomalaisen kuvataiteen klassikoista. Samoin kävi aikanaan Hopperille (1882-1967) Amerikassa. Mies on yksi modernin kuvataiteen suosikeistani.