![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Tommi.jpg\")
<\/p>\nBlogin p\u00e4ivitysjonoon on kertynyt ruuhkaa, mutta sen purkaminen vaatisi kirjoihin perehtymist\u00e4 ja muistiinpanoja. Nyt ei vaan jaksa. Huomiseksi on luvattu kaunista keli\u00e4, joten taitaa tulla vapaap\u00e4iv\u00e4. Ehk\u00e4 pilkkiavannon \u00e4\u00e4rell\u00e4.<\/p>\n
Hyv\u00e4t uutiset uupumuksen hetkill\u00e4: tuoreen romaanini Yll\u00e4mme kaartuva taivas<\/i> hieno arvio viime sunnuntain Hesarissa ja Taiteen edist\u00e4miskeskuksen my\u00f6nt\u00e4m\u00e4 ylim\u00e4\u00e4r\u00e4inen taiteilijael\u00e4ke. Tunnustus merkitsee minulle ty\u00f6t\u00e4 ja keskittymist\u00e4 kirjoittamiseen.<\/p>\n
<\/p>\n
Kuvassa on Tommi Musturin sarjakuvahahmo Samuel. Hankin signeeratun serigrafian h\u00e4nelt\u00e4 muutama p\u00e4iv\u00e4 sitten. Tommin ty\u00f6huone on Pyynikin punatiilitehtaan samalla k\u00e4yt\u00e4v\u00e4ll\u00e4 kuin omani. Palaan my\u00f6hemmin kansainv\u00e4lisen tason taiteilijan t\u00f6ihin.<\/p>\n
Kuvassa vieh\u00e4tt\u00e4\u00e4 erityisesti Samuelin olkap\u00e4\u00e4ll\u00e4 istuva hahmo. Siin\u00e4 on syvyytt\u00e4 monin tavoin. Mieleen nousevat lapsuuden Aku Ankat, Pelle Peloton ja h\u00e4nen Pikku apulaisensa.\u00a0<\/span><\/p>\n Lis\u00e4ksi minulla on ollut aina \u201douto\u201d mielikuva: jossain kalloni takakomerossa istuu pieni poika. Tiukan paikan tullen h\u00e4n tekee hommat puolestani \u2013 her\u00e4tt\u00e4\u00e4 vaikka keskell\u00e4 y\u00f6t\u00e4 ja antaa ratkaisun ev\u00e4\u00e4t. Joku saattaisi sanoa t\u00e4t\u00e4 alitajunnaksi. Minua helpottaa, ett\u00e4 voin joskus kertoa muillekin, ettei \u201dpoika\u201d ole koskaan laistanut hommistaan.<\/p>\n Reilut kaksikymment\u00e4 vuotta on vier\u00e4ht\u00e4nyt kirjailijan duuneissa ja niihin liittyviss\u00e4 oheist\u00f6iss\u00e4. Tuikataan lopuksi proosaruno esikoiskokoelmastani Vapaa pudotus (Like 1998). L\u00f6ysin t\u00e4m\u00e4n vuodenajan tekstin, joka kurottaa kauemmas \u2013 lapsuuden l\u00e4hteille saakka.<\/p>\n \u201dPoika laski puukon portaille ja kaivoi taskustaan ahvenen. Se oli santainen ja j\u00e4ykk\u00e4 kuin voikukan juuri ja silmi\u00e4 peitti nahkea kalvo. Kala oli ongittu rannan sulasta, sill\u00e4 j\u00e4\u00e4lle ei en\u00e4\u00e4 ollut menemist\u00e4 kuin mustalla sekarotuisella, joka oli napannut kivelt\u00e4 h\u00e4nen hiestyneen karvalakkinsa. Takaisin se ei sit\u00e4 tuonut edes itkem\u00e4ll\u00e4. Mustan pellon sel\u00e4ss\u00e4 hehkuivat viimeiset lumivanat, kun se hengitti routaisen maan sis\u00e4\u00e4n ja sulatti el\u00e4m\u00e4\u00e4 itselleen. Poika l\u00e4hti juoksemaan ohi puiden, joiden juurissa silmujen sytytyslanka paloi jo. Heng\u00e4styneen\u00e4, yh\u00e4 eteenp\u00e4in h\u00e4n jatkoi kuraista tiet\u00e4, joka toisesta p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4n suli messinkiseen taivaanrantaan.\u201d<\/p>\n \u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026..<\/p>\n Ekstralinkit<\/p>\n 1. Ent\u00e4 jos romaanin valmistuminen kest\u00e4\u00e4 kymmenen vuotta?<\/a><\/p>\n![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Pikku-A.png\")
<\/p>\n