![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Miki.jpg\")
<\/p>\nLuin 19.2. Hesarista Miki Liukkosen \u201dhaastattelun\u201d. Tietysti siihen otettiin kantaa sos-mediassa. Eih\u00e4n jutulla muuta pointtia ollut. Sivuutan yleens\u00e4 t\u00e4llaiset. Narsismi on houkuttava, mutta lyhytn\u00e4k\u00f6inen l\u00e4ht\u00f6kohta mielipiteille. Kari E. Turunen kirjoittaa teoksessaan Ik\u00e4vaiheiden kriisit:<\/i> \u201dOn suuri onni, ett\u00e4 yksil\u00f6 ei ole mink\u00e4\u00e4n arvoinen; tiedottomat siteet kirpoavat. Ihmisolemus ei pyhity itsest\u00e4, vaan itsen ulkopuolelta, itsen vaiettua.\u201d<\/p>\n
<\/p>\n
Juttu otti kuitenkin kipin\u00e4\u00e4, kun aloin t\u00f6rm\u00e4ill\u00e4 hauskoihin assosiaatioihin. Satuin samaan aikaan lopettelemaan Ville-Juhani Sutisen Tieto-Finlandialla palkittua teosta Vaivan arvoista.<\/i> (Avain 2022)<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Ville-1.jpg\")
<\/p>\n
K\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n Uwe Johnsonin 1720-sivuista teosta Anniversaries<\/i>, sivulta 295 l\u00f6ytyy osuva luonnehdinta. Aivan kuin se olisi Miki Liukkoselle kirjoitettu \u2013 ehk\u00e4 onkin, vastineeksi nuoren neron aiemmille puheille. Palaan Sutisen kirjaan tarkemmin, kun muut hommat antavat my\u00f6ten. Ei kirjan peruskysymys \u201dMit\u00e4 on hyv\u00e4 kirjallisuus\u201d katoa minnek\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Suti.jpg\")
<\/p>\n
Sitten otsikon asiaan. Olen usein siteerannut edesmennytt\u00e4 yst\u00e4v\u00e4\u00e4ni, joka kaipasi yht\u00e4 runoa ja sille yht\u00e4 lukijaa. H\u00e4nen vakiv\u00e4itt\u00e4miins\u00e4 kuului my\u00f6s: \u201dKyll\u00e4 huonoa kirjallisuutta tarvitaan.\u201d Minna Castr\u00e9n kirjoittaa Hesarissa 28.2. \u201dKirjallisuus, lukutaito ja lukemisharrastus ovat perustaa, jolle suomalainen kulttuuri ja identiteettimme on rakentunut. Kirjallisuus on \u00e4idinkielemme kotipes\u00e4, historiallisen muistimme el\u00e4v\u00e4 keskus\u2026\u201d<\/p>\n
On vaikea l\u00f6yt\u00e4\u00e4 kapeampaa ja omahyv\u00e4isemp\u00e4\u00e4 kirjallisuusk\u00e4sityst\u00e4 kuin Liukkosella. \u201dJokaiselta kykyjens\u00e4 mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan\u201d on\u00a0sosialisti August Beckerin fraasi, jota my\u00f6s Marx k\u00e4ytti. Jos joku kaipaa \u201dviihdekirjallisuutta\u201d, se h\u00e4nelle suotakoon. Jos toinen hakee Liukkosen neroutta henkisiksi kainalokepeikseen \u2013 kyll\u00e4 sekin k\u00e4y. Ja kirjaroviot (turhan tiukka k\u00e4rjistys t\u00e4h\u00e4n) me jo tiedet\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Itselleni t\u00e4rkein kysymys on aina ollut: Mist\u00e4 kannattaa kirjoittaa? Jos k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 pari vuotta el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n romaanin l\u00e4hdet\u00f6ihin ja kirjoittamiseen, voi mietti\u00e4, mik\u00e4 on vaivan arvoista. Apurahakausina olen miettinyt ty\u00f6ni oikeutusta ja p\u00e4\u00e4tynyt siihen, ett\u00e4 olen yhteiskunnalla t\u00f6iss\u00e4 ja kirjaan aikaani yhdest\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmasta. Se ei suinkaan sulje pois, ett\u00e4 esimerkiksi romaanini Yll\u00e4mme kaartuva taivas<\/i>, avaa 103 vuoden aikaikkunan.<\/p>\n
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Laama.jpg\")
<\/p>\n
Summa summarum, joka p\u00e4tee joka asiaan: hoitele oma tonttisi ja huomioi muut niin hyvin kuin kykenet. Viimeinen kuva: 50 el\u00e4int\u00e4 jotka muuttivat maailmaa.<\/em> (Moreeni, 2014, suom. Veli\u2013Pekka Ketola)<\/p>\n \u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026<\/p>\n Blogin ekstralinkit<\/p>\n 1. Onko h\u00e4n lukeneempi jalkapalloilija kuin useimmat kirjailijat?<\/a><\/p>\n