![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Kuolemattomat-kopio.jpg\")
<\/p>\n
Taidehistoria tuntee teoksen nimell\u00e4\u00a0La Charmeuse de serpents<\/i>. Tullimiehen\u00e4 ty\u00f6skennellyt Rosseau signeerasi teoksen Pariisissa vuonna 1907. Meille sen sis\u00e4ll\u00f6n tulkitsee tamperelainen kirjailija ja runoilija\u00a0Juha Siro <\/b>runoteoksessa Kuolemattomien kirja (Palladium, 2024).<\/p>\n
SANA VOI KORVATA KUVAN<\/p>\n
Siron kuudes julkaistu runokokoelma k\u00e4sittelee kuvan semantiikkaa eli merkitysoppia. L\u00e4ht\u00f6kohtana on Ren\u00e9 Magrittelta poimittu aforismi: \u2019Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja p\u00e4invastoin.\u2019\u00a0<\/i>Kahdesta ensimm\u00e4isest\u00e4 virkkeest\u00e4 olen yht\u00e4 mielt\u00e4. Viimeist\u00e4 lausetta vastaan mieleni kapinoi. Sana ei voi t\u00e4ysin korvata kuvaa, mutta kuva \u2013 niin, se todellakin yh\u00e4 kertoo (tai valehtelee) enemm\u00e4n kuin tuhat sanaa. Omassa mieless\u00e4ni \u2013 ja kai kieless\u00e4nikin \u2013 kuva on sanaa vahvempi. Se voi iske\u00e4 kuin tuhat volttia, syvemm\u00e4lle kuin mik\u00e4\u00e4n sana koskaan. Vaikka tietenkin sanoilla voi rakastaa ja satuttaa, luoda uutta el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja tuhota, alentaa ja ylent\u00e4\u00e4.<\/p>\n
DOR\u00c9N RAAMATTU PUHUI<\/p>\n
Sanojen rajallisuus olevaisen ja tuntemattoman kuvaajana ei ole Juha Sirolle ongelma. H\u00e4n tekee Kuolemattomien kirjass<\/i>a sen, johon vain taitavin sanank\u00e4ytt\u00e4j\u00e4 pystyy: avaa ovet uuteen todellisuuteen.<\/b> Siro tekee sen 33 kuvataiteilijan, heid\u00e4n uransa ja jopa yksitt\u00e4isten teosten kautta. Taiteilijoiden syntym\u00e4t ajoittuvat vuosiin 1284\u20131943. Innoitus t\u00e4m\u00e4n polun taivaltamiseen on per\u00e4isin\u00a0Gustave Dor\u00e9lta<\/i>. T\u00e4m\u00e4n piirroksilla varustettua\u00a0Raamattua<\/i>\u00a0Siro tutki jo nelivuotiaana isois\u00e4ns\u00e4 \u00e4idin\u00a0Amandan<\/i> kuolinvuoteen \u00e4\u00e4ress\u00e4. ’En min\u00e4 lukea osaa. Katselen kuvia loputtoman kiinnostuneena ja ihmettelen kirjainten mustia muurahaismerkkej\u00e4, mihin niit\u00e4 tarvitaan?’<\/em><\/p>\n Kuolemattomien kirjassa ovat itseoikeutetusti mukana tunnustetut suuruudet kuten\u00a0da Vinci,\u00a0D\u00fcrer,\u00a0Rembrandt,<\/i>\u00a0Caravaccio<\/i>\u00a0ja\u00a0Dal\u00ed<\/i>, mutta \u2013 ja mik\u00e4 parasta \u2013 my\u00f6s tuntemattomat naistaiteilijat\u00a0Louise Moillon,\u00a0Sofonisba Anguissola,\u00a0Artemisia Gentileschi\u00a0ja\u00a0\u00c9lisabeth Vig\u00e9e le Brun.<\/i> Suomalaisista esitt\u00e4ytyv\u00e4t\u00a0Ellen Thesleff\u00a0ja\u00a0Elin Danielson-Gambogi.<\/i><\/p>\n \u2019MIN\u00c4 MAALAAN KUIN JUMALA\u2019<\/p>\n Monen naiskuvataiteilijan kohtalona oli tulla miesten alistamaksi ja\/tai hyv\u00e4ksik\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ksi. Joidenkin teoksia pidettiin h\u00e4peilem\u00e4tt\u00e4 miesten maalaamina. Eih\u00e4n nainen voinut siihen pysty\u00e4. \u2019Axel Gallen hyv\u00e4ksyi Elinin taiteilijana, vaikka kehotti muita Pariisiin p\u00e4\u00e4tyneit\u00e4 naistaiteilijoita lopettamaan turhan tuhertelunsa, palaamaan kotiin ja synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4n is\u00e4nmaalle pulskia poikia.\u2019<\/em> Ellen Thesleffin itsetietoisuus oli onneksi paremmalla tasolla: \u2019Kriitikot kirjoittavat Ellenin maalaavan kuin mies, \/ toiset arvioivat taitelijan otteen olevan \/ Naisellisen hento, \/ Niin ovat ajatukset jakautuneet maailman sivu. \/ Ellen sanoo itse: \/ Min\u00e4 maalaan kuin Jumala!\u2019<\/em><\/p>\n NAURUA JA J\u00c4RKYTYST\u00c4<\/p>\n Juha Siron kirjaa voi lukea proosarunoutena, mutta yht\u00e4 hyvin taiteilijoiden pienoisel\u00e4m\u00e4nkertoina ja -kuvauksina. Tekstit ovat kuin runoudeksi taipuneita tietoiskuja, jotka houkuttavat etsim\u00e4\u00e4n lis\u00e4\u00e4. Tekstin \u00e4\u00e4ress\u00e4 voi my\u00f6s havahtua ja nauraa \u00e4\u00e4neen.\u00a0Kasimir Malevit\u0161in<\/i>\u00a0teos\u00a0Musta neli\u00f6<\/i>\u00a0on tekstiasuun puettuna \u2013 niin, musta neli\u00f6. Hyvin pys\u00e4ytt\u00e4v\u00e4 on kirjailijan muisto kouluajalta Tampereen klassillisen lyseon saksantunnilta:<\/p>\n \u2019Saksan kielen lehtori \/ heitt\u00e4ytyy luokassa pulpettien v\u00e4liin \/ ja peitt\u00e4\u00e4 korvat k\u00e4mmenill\u00e4\u00e4n: \/ Munat tulevat, munat tulevat\u201d, h\u00e4n huutaa, \/ tuijottaa olemattomalle taivaalle tyhjin silmin \/ ja hakee turvaa omalta mielelt\u00e4\u00e4n.\u2019<\/em> Siron teksti on kaunista, oivaltavaa, kuvallista. Sit\u00e4 tekisi t\u00e4ss\u00e4 mieli siteerata enemm\u00e4nkin kuin tila sallii.<\/p>\n MATKALLE SIRON KANSSA<\/p>\n Minulle Juha Siron suurin ansio on sen valtavan l\u00e4nsimaisen kuvallisen perinn\u00f6n aukaisemisessa ja tulkitsemisessa, josta 2000-luvun katsoja on suurelta osin t\u00e4ysin vieraantunut.\u00a0Menneisyys puhuu meille miljoonin piirroksin, etsauksin, maalauksin, patsain, pystein ja muun kuvamateriaalin kautta. Menneet sukupolvet tallensivat niihin maailman sellaisena, kuin se juuri sill\u00e4 hetkell\u00e4 oli ja miten he sen n\u00e4kiv\u00e4t ja kokivat.<\/p>\n Maailma on t\u00e4ynn\u00e4 kuvallista kerrontaa, jota emme osaa selitt\u00e4\u00e4. Yrit\u00e4mme tulkita Egyptin hieroglyfej\u00e4, Pompeijin piirtokirjoituksia ja Kreikan mytologisia aiheita k\u00e4sittelevi\u00e4 sein\u00e4maalauksia tai Amerikan intiaanikulttuurien kuvakaiverruksia ja ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, miten aikalaiset maailmansa kokivat. Se on suuri ty\u00f6 ja pitk\u00e4 matka. Sellaiselle matkalle tarvitaan Juha Siron kaltaisia oivaltavia oppaita ja tarkkoja tulkkeja.<\/p>\n Picassoon<\/i><\/b> me palaamme my\u00f6hemmin. \/ <\/i>Ikuisuuskysymyksiin palataan aina my\u00f6hemmin<\/i>.\u201d<\/p>\n Kari Pitk\u00e4nen \u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026\u2026.<\/p>\n Ekstralinkit:<\/p>\n![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Naiset.jpg\")
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/Danielson-1.jpg\")
![\"\"](\"http:\/\/juhasiro.fi\/blogi\/wp-content\/uploads\/8.Michelino.jpg\")
\nkari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi<\/i><\/p>\n