Perjantairuno on Syntymättömälle kirjoitettu

Koetan karttaa täällä kovin henkilökohtaista näkökulmaa. Taide ja kulttuuri on kaikkien yhteinen asia. Aiheiden valinta toki kertoo mieltymyksistäni. Joskus haen näkökulmaa myös asioihin, joista en suuremmin pidä. Ne saattavat silti olla merkityksellisiä jollekin toiselle.

Sama latinaksi: ”Quid quisque vitet numquam homini satis cautum est in horas.” Ihminen ei voi koskaan olla kyllin varma, mitä asioita olisi parempi jättää tekemättä.

Stanley Kubrick: Avaruusseikkailu 2001. (1968)

Perjantairunoon siis hyvin henkilökohtainen poikkeus. Poikani ja hänen vaimonsa lapsen laskettu aika on kesäkuun alussa. Teksti on isovanhemman näkökulmasta kirjoitettu – ehkä myös ”tervetulotoivotus” valmiille elämälle, joka odottaa siirtymistään meidän todellisuuteemme. Syntymässä meillä on kaikki. Elämä sitten karsii minkä kykenee.

………………………………………………………………………….

SALVE!

Uskon häviämättömyyden lakiin

ja lapseen ennen kuin se on syntynyt.

Neljäntoista viikon ikäiseen sikiöön,

yhdeksäntoista sentin mittaiseen.

Sillä on samanlaiset kädet kuin minulla,

sormenjälkineen ja kynsineen. Se leijuu

lapsivedessä kuin avaruuslentäjä,

jonka napanuora kiinnittää elämästä elämään.

Sydän sykkii, kierrättää verta ja happea,

hämärässä hohtavat sukupolvien antamat aivot

pergamenttia ohuemman ihon lävitse.

Uskon faraon sarkofagista löytyneeseen siemeneen,

joka versoo, kun sille annetaan vettä ja valoa.

Ajattelen labyrintin sydämestä palaavaa poikaa tai tyttöä,

taivaanvahvuuden läpäisevää timanttia –

uskon kiertoon ja elämän kutsuun,

jonka lapsi kuulee kohdun kaikukammioon.

Uskon valon kielekkeellä soivaan vastasyntyneeseen

ja maailmaan, joka yhdessä hetkessä

on ihmettä täynnä ääriään myöten.

…………………………………………………………………….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!