Svenska dagen, Tampere ja kuninkaan kuolema

Svenska dagen kalenterissa tänään. Ei me täällä irrallaan ajelehdita sen paremmin kuin jostain mystisestä suomalaisuuden juuresta kasveta. Globaalia ja lainaa kaikki on vaan. Ideoiden ja tekojen jalostettavaa materiaa ja henkeä. Kertaan jutun vuosien takaa. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Blogi keskittyy kuninkaaseen, ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy 365 runon kokoelmastani Babel.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

……………………………………………………..

Ekstralinkissä toinen kuningas ja hänen henkilääkärinsä:

”Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.”

……………………………………………………..

Fingerpori, Occamin partaveitsi ja Babel

Pertti Jarlan Fingerpori on rosoinen, epäilyttävä ja ”laadultaan” vaihteleva sarjakuva. Ja siksi mainio, suosittu ja hyvä! Piti laittamani Hesarin strippi jo muutama päivä sitten, mutta oli lähdettävä kirjamessuille. Nykyään en hulinaan lähde, jollei ole haastiksia tai omaa ohjelmaa.

Kuvittelen, että Fingerporin kuva ei hevin aukea aivan kaikille. Vasemman yläkulman ”Occamin partaveitsi” on tuskin aivan jokapäiväistä terminologiaa.

Julkaisin runokokoelmani Babel vuonna 2013. Väitin, että kirjan 365 tekstiä kehivät sisäänsä koko kaikkeuden ja valaisevat kaikki maailman mahdolliset kysymykset. Näin on myös Occamin partaveitsen kohdalla.

Runo nro 100 Babelista:

Päivälehden syntymäpäivähaastattelussa kerrotaan

pankkiryöstäjästä, joka luki vankilassa ylioppilaaksi

ja kiinnostui matematiikasta:

”Törmäsin käsitteeseen Occamin partaveitsestä.

Se tarkoittaa ajattelua, jossa epäoleellinen karsitaan, kunnes jää vain todennäköisimmin oikea vaihtoehto.

Olen elänyt sen mukaisesti ja se on surullinen asia,

en voi sanoa olleeni koskaan onnellinen. Olisin halunnut

uskoa johonkin muuhunkin kuin Occamin partaveitseen.”

…………………………………………….

No niin…tuikkaan tähän vielä kirjasta seuraavan tekstin 101:

Kaikki linnut eivät lennä samoin,

ajattele toisin, jos voit. Tuulta vasten korppi

kykenee lentämään selällään – ja taaksepäin.

Tai niin kuin F. Nietzsche sanoo:

Es gehört sehr viel Kraft  dazu leben zu können

und zu vergessen, in wie fern leben und

ungerecht sein Einst is.

“Vaatii paljon voimia elää, ja unohtaa, miten

pitkälle elämä ja epäoikeidenmukaisuus ovat yhtä.”

Pankkiryöstäjä oli ”Volvo Markkanen”, joka sai lempinimensä pako-autojen mukaan. Sarjarikollinen, jonka motiivina oli jännityksen hakeminen, auktoriteettien vastustaminen – ja ilmeisesti tukahdutettu ja purkautumistaan vaatinut älykkyys.

…………………………………………..

Blogin ekstrakinkit:

Aivan ylittämätön kirjan aloitus

Duuneja Jumalan hirttosilmukassa

………………………………………….

Hyvä suomentaja on kuin antiikin puolijumala Prometheus!

Olen lukenut itävaltalaiselta Thomas Bernhardilta (1931–1989) romaanit: Hakkuu – Muuan mielenkuohu, Syy, Haaskio ja viimeksi hänen vajaa vuosi sitten suomennetun esikoisteoksensa Pakkanen. (Teos) Romaani ilmestyi 1963 ja teki Bernhardista kotimaassaan kiistellyn hahmon. Kaikki eivät modernistia ja ”pilkkakirvestä” ymmärtäneet. Jotkut osasivat arvostaa heti. Ingebor Bahmann kirjoitti: ”Vuosien ajan on pohdittu, miltä uusi voisi näyttää. Tässä se nyt on, uusi.”

Thomas Benhard. Kuva elpais.com

Bernhard on kaiken ulkopuolelle asettuva, totaalinen outsider ja nihilisti – kirjailijana yhteiskunnan sekä yksilön arvojen ja ajatusten kyseenalaistaja. Omaperäisellä otteellaan hän on varannut kirjallisuuden kentältä itselleen tontin, jolle kukaan muu ei voi plagioimatta astua. Etäistä sukulaisuutta voisi hakea José Saramagon (Nobel 1998) tajunnanvirrasta ja sivujen mittaisista virkkeistä.

Jos ei ollut Bernhard ”profeetta omalla maallaan”, laajempi näkökanta pitää häntä yhtenä tärkeimmistä toisen maailmansodan jälkeisistä kirjailijoista. Netistä löytyy Bernhardin henkilötietoa hyvin. Kirjat kirkastuvat lukemalla, niille erittäin vahva suositukseni. Tämänkertainen päivitykseni kääntää fokuksen suomennoksiin.

Tarja Roinila, kääntäjien valtionpalkinto 2010. Kuva: Turun Sanomat, Markku Ojala

Bernhardin bibliografiasta löytyy noin 60 julkaisua: proosaa, lyriikkaa, näytelmiä. Kuusitoista teosta on suomennettu, tekijöinä Olli Sarrivaara ja Tarja Roinila. Ja mikä mielenkiintoisinta, viimeksi lukemani esikoisteoksen lopussa on Roinilan jälkisanat: Kova pakkanen Otteita suomentajan työpäiväkirjasta. Kaksikymmentäkahdeksan sivua, joiden lukemista suosittelen kaikille, jotka eivät osaa arvostaa kääntäjän työtä alkuperäistekstin veroiseksi. 

Työpäiväkirjassa on merkintöjä puolentoista vuoden ajalta. Alussa Roinila kertoo elämänsä vaikeimmasta käännöstyöstä: Bernhardin Amras, kolmen pienoisromaanin kokonaisuus, josta hän oli tehnyt yksitoista versiota! Pakkasessa on nelinkertainen määrä tekstiä ja ensimmäinen päiväkirjamerkintä päättyy toteamukseen: ”Pelottaa.”

Seuraavissa merkinnöissä ollaan jo Straelenin kansainvälisessä käännöstyöpajassa keskustelemassa tekstin ongelmakohdista. Roinila tarjoaa myös esimerkkejä, miten hänen ensimmäiset käännösvirkkeensä ovat hioutuneet yhä terävämmiksi.

”En halvaannu, koska kieliero ei ole kääntämisen ydintä, ei ’käännösongelmien’ lähde”, Roinila kirjoittaa. ”Inhoan sanaa ’käännösongelma’ juuri siksi, että sitä usein käytetään juuri kielten rakenne-erojen problematisointiin: voi kauhea, mitä nyt tehdä, kun suomessa ei ole konjunktiivia? No, pitää kirjoittaa Pakkanen suomeksi. Kyllä suomi keinot keksii.”

Roinila kaivaa esiin myös alkuperäistekstin sanoja, jotka jäävät vaivaamaan ja vaativat huomiota yhä uudelleen: ”Teksti sanoo: katso tätä sanaa! Ja tätä! Katso miten kielen osat törröttävät. Katso mitä kielelle on tapahtunut; se on pommitettu hajalle. Ja on kuin jokainen sana pitäisi nyt keksiä uudelleen (niinhän minun pitääkin).”

Pakkanen on sirpaloitunut kirja, jossa ”juonta” riittää vain nimeksi. Olen käännellyt 360-sivuisen romaanin koirankorville ja tehnyt merkintöjä marginaaleihin – teksti on täynnä kirkkaita, liki aforistisia havaintoja ja kokonaisuus kulkee niiden varassa. Kääntäjän on luettava itsensä sisään tekstin ja kirjailijan ajatusmaailmaan. Lopputuloksena on itsenäinen taideteos.

Mitä olisi maailmankirjallisuus, tai vähäisempikin teksti, ilman tarkasti aistittua, sisäistettyä ja luovaa käännöstä. Loistavasti suomennetun tekstin aistii muutamasta sivusta, vaikka ei alkuperäistä kieltä osaisikaan. Mitä enemmän luen, sitä suuremmaksi kasvaa kunnioitukseni kääntäjien ammattitaitoa kohtaan. Suomentaja on kuin antiikin puolijumala Prometheus, joka varasti jumalilta tulen ja luovutti sen ihmisten käyttöön. 

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Kaijamari Sivillin upea käännösnäyte. 

2. Yhdeksän vuoden takainen juttu: Miten suomentaa Barbara ja Brestin verisade?

…………………………………

Vuoden Kääntäjäkarhu – sekä suosituksia Kari Aronpuron edellisistä töistä!

YLE on jakanut vuosittain, 1994 alkaen, Tanssiva karhu -runopalkinnon kotimaiselle teokselle, sekä Kääntäjäkarhun ansiokkaasta suomennoksesta. Ensin mainitun sai tänä vuonna Stina Saari kokoelmastaan Änimling. Kari Aronpuro palkittiin Ezra Pound käännöksestään Pisan Cantot.

Kari Aronpuro

Cantot huomautuksineen, katsauksineen ja epilogeineen on järkälemäinen, liki 400-sivuinen teos. Kirja lepäilee yöpöydälläni koirankorville käänneltynä. Piti nostaa teos tänne, mutta tyydyn kustantajan sivuilta löytyvään erinomaiseen esittelyyn (Linkki).

Nostan sen sijaan päivitykseen blogin aiempia tekstejä Aronpuron tuotannosta. Ensin tasan kuuden vuoden takainen Hans Magnus Enzensberger -käännös. Ja ekstralinkeissä lisää. Kari on ollut minulle esikuva ja ”mentori” monin tavoin. Hän on vaikuttanut suuresti siihen, että minusta on kehittynyt kirjailija.

…………………………………………………………..

Kari Aronpuro (s.1940) on yksi Suomen palkituimmista kirjailijoista. Bibliografiasta löytyy yli kolmekymmentä teosta. Esikoisteos, Peltiset enkelit ilmestyi 1964.

Aronpuro on tehnyt usean runokokoelmansa loppuun käännöksiä arvostamiltaan runoilijoilta. Tuoreina töinään hän on suomentanut kaksi merkittävää kokoelmaa, ruotsalaisen Werner Aspenströmin Vuosikertomus, runoja kuudelta vuosikymmeneltä ilmestyi 2011. Hans Magnus Enzensbergerin MAUSOLEUMI puolestaan tänä keväänä, kummatkin ntamon kustantamina.

Enzensberger (s.1929) on monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, Saksan sodanjälkeisen runouden kenties merkittävin tekijä. Hän on mukana myös yhteistyöhankkeessa Die Andre Bibliothek, jonka julkaisuista on Die Zeit -lehden mukaan kasvanut ”maailman kaunein kirjasarja”.

Yli kymmenen vuoden takaisessa haastattelussaan Enzensberger kertoo, ettei ole runoilijana pitänyt avantgardisista kokeiluista: ”En ole koskaan ollut kiinnostunut sanaleikeistä tai dekonstruktiosta.” Hän pitää yhtenä esikuvistaan William Carlos Williamsia, jonka runoudessa yhdistyvät tunteet ja älyllisyys.

Hans Magnus Enzensberger

Enzensberger korostaa haastattelussaan, miten runoudesta puhuttaessa tehdään edelleen turha kahtiajako tunteiden ja älyn välillä. ”Älyn merkitystä tunteille ei vieläkään osata oikein tunnustaa ja tajuta, oivaltaa.”

Enzensbergeriltä on aiemmin käännetty kaksi nuortenkirjaa, esseekokoelma ja Markku Inton suomentama ja Sammakon kustantama Runoja 1950 – 2000. Mausoleumi julkaistiin 1976, nyt käsillä oleva käännös on eurooppalaisen runouden merkkitapaus, teos johon on latautunut ”ikuisuusarvoa”.

Kyse ei ole runokokoelmasta, vaan teoksesta. Mausoleumi näyttää, millaiset ovat runon kielelliset ja kirjalliset mahdollisuudet. Saatesanoissaan Aronpuro kuvaa tekstejä balladeiksi edistyksen historiasta. Enzensberger ”sanoutuu irti perinteisistä eeppisen runouden konventioista. Hän ei noudata totuttuja kieli- ja ajatteluvaateita.”

Mausoleumissa kirjailija läpivalaisee kolmenkymmenenseitsemän läntisen perinteen ”suurmiehen” myytit: kirjailijoita, kirjanpainajia, lääkäreitä, matemaatikkoja, keksijöitä, tilastotieteilijä, taikuri, tutkimusmatkailija, taloustieteilijä, diktaattori…

Tekstien satiiri on viiltävää ja tuo totuttuihin näkemyksiin uusia kulmia. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä aitoa, mikä väärennettyä? Miten moraali joustaa ja muuttuu historian peilaamana? Enzensbergerin omin sanoin: ”Suuruudenhulluus on tauti, josta ei parane nopeasti.”

Lainaan kulttuurifilosofi ja mediatutkija Marshall McLuhanin kuuluisinta lausetta: ”Väline on viesti.” Mausoleumin väline on runo. Viesti on se, että historian henkilöitä näin syvältä luotaavaa teosta ei olisi voinut muun kaltaisella kielellä kirjoittaa. Teksti on kuin aseen liipasin, josta painettaessa laukeaa jotain suurempaa.

Mausoleumi on innostava teos, kielellisen intensiteettinsä lisäksi se herättää kiinnostusta kuvaamiinsa henkilöihin ja pistää penkomaan tietoa: Giovanni Piranesin grafiikka, käykö se yksiin tekstin kuvausten kanssa? Oliko Charles Darwin rajoittunut ja laiska autisti? Mitä mietti V.M. Molotov eläkepäivinään? Entä Alain Turingin luonnekuva, matemaattisen neron, joka kutoi käsineensä itse.

Kääntäjän saatesanoissa kysytään Mitä on historia? Mitä on edistys, ja mitä seuraamuksia on länsimaisen kulttuurin edistyksellä? Aronpuro mainitsee myös poikkeuksellisen pitkästä suhteestaan Enzensbergerin runouteen. Olisi vaikea kuvitella Mausoleumille luontevampaa ja tarkemmin työhönsä suhtautuvaa suomentajaa, varsinaista sukulaissielua.

Mausoleumi palauttaa uskoani runoutta suurempaan runouteen. Pitkien ja proosamaisten tekstien massasta on vaikea valita esimerkkiä, mutta tarjoan tähän viimeiset säkeet runosta, joka ajoittuu ”quattrocentoon”, eli myöhäiseen keskiaikaan. Kuten arvaattekin, kyseessä on metallityömies ja keksijä Johann Gutenberg.

Gensfleish, vanha peilintekijä Mainzista, / saamamiesten velkoma, puolisokea, ei suitsutukselle tuoksuen, vaan / vernissalle ja noelle / haisten. Hän häipyi sulan metallin / höyryyn. Tämä tässä, musta / valkoisella paperilla, jäi jäljelle: / Keinotekoisen kirjoittamisen taito, / quattrocenton lyijyinen jälkimaku

…………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. ” Minä kirjoitan kissalle” Aronpuron Aspenström käännös

2. William Carlos Williams ja Nerouden lyhyt oppimäärä

3. Aronpuron tiukka trilogia. ”Kokemus on jotain, jossa itse muututaan.”

…………………………………….

Runo Herralle, omistus Päivi Räsäselle

Helsinki Pride 2019 on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Tilaisuuksia järjestetään viikon 24.–30.6. aikana yli sata.

Kuva Marttojen kotisivut. Svengi-essu -logo, designed by Juha Siro

Päivi Räsänen on mm. Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen ministeri sekä puolueensa puheenjohtaja, koulutukseltaan lääkäri, joka kotisivuillaan mainitsee kirjoittaneensa ”useita kirjoja elämän syvistä kysymyksistä.”

Räsänen kirjoitti avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle. En linkitä sitä tähän. Hänen kymmenen päivän takainen twiittinsä kiteyttää olennaisen: ”Kirkko, jonka jäsen olen, on ilmoittanut olevansa SETA:n Helsinki Pride 2019 virallinen kumppani. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?…”

Olen ihmetellyt tätä uskovien lähes luonnotonta kiinnostusta lähimmäisten seksuaaliseen suuntautumiseen. Omien ennakkoluulojen ”takuumiehiksi” haetaan Jumalaa ja Jeesusta. Raamatun ristiriitaisesta maailmankuvasta poimitaan pinseteillä syntejä, joista sopii tuomita lähimmäisiä. 

Väite siitä, että homous olisi oma valinta, johtaa outoon paradoksiin. Voisiko ihminen (Räsänen) olla lesbo, jos noin vain päättäisi valita niin? Planeetallamme elää liki 8 miljardia ihmistä eikä takuulla yhtään samanlaista. Seksuaalisuuden skaala on kirjava.

Kuva: Meri Aka-Kokko

Otan esimerkin Yhdysvalloista, jotta saadaan laajempaa perspektiiviä. William Instituten raportin mukaan vuonna 2011 aikuisväestöstä noin 9 miljoonaa ihmistä oli homoja, lesboja tai biseksuaaleja. Mitä se merkitsee maailman mitassa. Onko Jumala tehnyt noin paljon sekundaa ja syrjittäviä yksilöitä?

Julkaisin oheisen runon kokoelmassani Satakieli! (Like 2008). Nyt se tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Teksti on kuunneltavissa myös sävellettynä äänirunona kotisivuillani. (Listan kahdeksasta tekstistä viimeisenä. Linkki.)

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa,

kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini,

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meiltä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Piispa, emerita Irja Askola: ”He ovat väärässä”

2. Usko omaan hyvyyteen on pelottavaa?

3. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

………………………………..

Blogin 694 päivitystä. Lue tasan kymmenen vuoden takainen juttu: Kauniita naisia

Huomasin juuri, että olen pitänyt blogia tasan kymmenen vuotta. Kirjoitin ensimmäisen päivityksen 31.5.2009. Tänään juttuja on kertynyt 694. Merkkimäärällä laskettuna noin 5,4 keskimittaista romaania. Olen tavoitellut eräänlaista rihmastoa, jossa aiheiden välille kehkeytyy yhdistäviä polkuja.

Carl Spitzweg: The Poor Poet (1837)

Tein aikanaan kritiikkejä Aamulehteen, jossa vaatimuksena oli ennalta määritelty merkkimäärä. Sama meno jatkuu. Jos asia on pitkä, teen siitä useamman päivityksen. Juttu pitää pystyä nielaisemaan kertahaukkauksella.

Itselleni blogin pitäminen on antanut vireyttä asioihin perehtymiseen ja lukemiseen. (Juttu Thomas Bernhardista ja Tarja Roinilan suomennoksista on tulossa.) Päivän kunniaksi juttu 13.6.2009. Ekstralinkeissä lisää ensimmäisiä päivityksiä.

Kuvassa Kirjailija -lehden ja Parnasson uusimpien numeroiden kannet. Kauniita kirjailijoita. Ikäerosta huolimatta. Ja juuri sen tähden. Anni Lahtinen täytti alkuvuodesta 95 vuotta. Riina Katajavuori on häntä 54 vuotta nuorempi.

Väittävät, että sisäinen kauneus ratkaisee. Totta. Poikkeavien näkökulmien hakeminen, uutta luova ajattelu ja analyyttisen intohimoinen suhde omaan ammattiin luovat hehkua koko olemukseen. Asenne säteilee kummankin naisen kasvoilta.

”Nyt en tiedä mitä minulle kuuluu, jos en kirjoita”, Katajavuori sanoo haastattelussaan. Niin se on: valmiiksi ajateltua on maailma täynnä, joku muu on miettinyt jo kaiken puolestamme, vaikka muuta kuvittelisimme. Kannattaa punnita mikä on omaa, mikä muilta kyseenalaistamatta omaksuttua.

Katajavuorelle lisäpisteet myös siitä, että hän nimeää John Ashberyn toiseksi häntä itseään innostavista runoilijoista. Mies mahtuu minunkin top-kymppiini. Innostavaa tekstiä lukiessa, olo tuntuu luovalta vaikka ei itse saisi aikaan riviäkään.

Tuoreeseen Parnassoon mahtui myös kirjoittamani juttu tekijänoikeuksista. Ei niinkään vakava, ehkä paremmin osoitus siitä, että päivänkohtaisia kysymyksiä kannattaa usein katsoa laajemmalta kantilta.

Anni Lahtisen kanssa kävi näin: hänen syntymäpäivänsä aikoihin mietin, miten koleasti unohduksen tuuli pyyhkäisee niiden yli, joita median makea mesi ei ruoki. Ajattelin, että Annista pitäisi tehdä juttu Kirjailija -lehteen. En uskaltanut. On ideoita, jotka on syytä luovuttaa parempiin käsiin. Pyysin Annin ystävää, kirjailija Anneli Toijalaa kirjoittamaan tekstin. Hyväksi onneksi hän suostui.

Otin Annista kuvat kantta varten. Sen jälkeen istuimme yhdessä kahville: minä, Anni ja Anneli. Ja vieläkin, viittä vaille sadan vuoden iässä Annin silmiin syttyi aivan erityinen palo, kun hän kertoi riemusta minkä esikoiskirjan julkaisupäätös aikanaan sai syttymään.

Kirjailija ei pääse koskaan ajatuksistaan eroon. Hänen ammattinsa, jos mikä, on Kutsumustyötä.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Blogin ensimmäinen juttu: professoreiden naismaku ja Marilyn Monroe

2. Rahatonta runoilijaa varottava!

3. Michael Jacksonin kuolema – Peter Pan elää!

4. Kesän paras kulttuuritapahtuma

……………………………..

D-day: 400 000 kuollutta tai haavoittunutta

Tänään perinnepäivitys. Olen huomioinut jo useana vuotena Normandian D-dayn. Tänä vuonna liittoutuneiden maihinnoususta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Nyt, kun Brexitin vaaka heiluu, voisi muistaa yhden perussyyn miksi EU aikanaan perustettiin. Siksi, että yhteistyöllä päästään lopulta parempiin tuloksiin kuin eristäytymällä – siksi, ettei toisen maailmansodan kaltainen katastrofi enää koskaan toistuisi.

HS 6.6.2019

Normandian maihinnoususta tulee 6. kesäkuuta kuluneeksi 75 vuotta. Romaanissani Saat toivoa kolmesti (Like 2007) kuvasin D-dayn alkuhetkeä muutamalla kappaleella. Olen kiertänyt myös autenttisilla tapahtumapaikoilla.

6.6.1944. famouspictures.org

”On tiistain vastainen yö kesäkuun kuudentena 1944. Vastaanotin suhisee, kuuluu räsähdyksiä, ensimmäiset sanat hapuilevat orpona kunnes taajuus asettuu kohdalleen ja radioaalloille alkaa soljua runon säkeitä.

Jossain, tuhansien suunnitelmien ja sopimusten leikkauspisteessä joku lukee yksin Paul Verlainen runoa. Se on salainen merkki – hyökkäyskäsky, joka nostaa kaksitoistatuhatta lentokonetta ilmaan ja saa liittoutuneiden laivaston kääntämään kurssinsa kohti Normandian rannikkoa kolmenkymmenen kilometrin levyisenä rintamana.

Verlainen säkeet tekevät kaikesta peruuttamatonta: ne poistavat konepistooleista varmistimet, laukaisevat tykit, pommit ja miinat ja sinkoavat ilmaan satojatuhansia kranaatteja. Syöksyveneiden keulaan kyyristyneet sotilaat pelkäävät kuollakseen saksalaisten tulituksen huumaavassa jylyssä ja metallinkovassa rätinässä. On sietämätöntä odottaa keulaportin putoamista ja syöksymistä mereen ja varmaan kadotukseen. Kauhu tai toive pelastumisen ihmeestä on sysättävä syrjään. On hyökättävä silmittömästi eteenpäin – taistelussa jonkun on aina lähdettävä ensin, muuten kaikki mikä jäljessä tulee ei voisi vyöryä eteenpäin.

Omaha Beachin avoimella kaistalla suurin osa amerikkalaisista ammutaan verestä värjäytyvälle rantaviivalle. Golden Beachin lohkolla henkiin jääneet englantilaiset pureutuvat pystysuorana nousevan jyrkänteen kuolleeseen kulmaan.

Lentokoneet kylvävät tinapaperisilppua taivaan täydeltä ilmatorjunnan harhauttamiseksi. Kello 00.15 ensimmäiset britit laskeutuvat liitovarjoillaan saksalaisten linnoitusketjun taakse Caenin hiljaisille silloille.

Bunkkerinsa rauhassa Hitler on ottanut unilääkkeensä, eikä häntä uskalleta häiritä. Führerin vaipuessa uneen haaveista ja hulluudesta kasatut tuhatvuotisen valtakunnan muurit alkavat sortua lopullisesti.”

Kuva: Robert Capa

Entä säkeet, jotka laukaisivat tulimyrskyn jossa neljäsataatuhatta sotilasta kuoli tai haavoittui. Paul Verlaine (1844 – 1896) oli kuuluisa ranskalainen runoilija. Koodiruno Syyslaulu on näennäisen yksikertainen. Useampi lukukerta nostaa esiin uusia sävyjä. Myös ennakoinnin siitä miten kova hinta oli maksettava sodan suunnan kääntäneestä taistelusta. (Suomennos Einari Aaltonen, 2002)

Kuva: Francois Mori

Syysviulujen verkkainen

nyyhke

riipii sydäntäni,

ja epätoivo on minulle työ.

Olen tukahtua,

kalpenen,

ja kello lyö.

Muistan menneen,

itken kyyneleen;

raakaan tuuleen

minä lähden,

sinne tänne poukkoilen

kuin syksyn kultalehti

leijailen.

……………………………

Blogin ekstralinkit

1. Tarina toisen maailmansodan kulisseissa

2. Adolf Hitlerin aivot

……………………………..

”Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista”

Miten nopeasti voi reilu vuosi vierähtää! Siirsin työhuoneeni Pyynikin Trikoon luoteissiipeen viime vuoden maaliskuussa. Entisen työtilani rakennukseen saneerataan luksusasuntoja. Ennen pitkää tulee lähtö tästäkin. Miten käy vielä täällä työskentelevien mikroyrittäjien: käsityöläisten, taitelijoiden ja kaikkien muiden itsensä työllistäjien. 

Lähikäytävillä työskentelee muun muassa arkkitehti, valokuvaaja, sarjakuvataiteilija, design-keraamikko, kirjankuvittaja, kuvataitelijoita ja graafikoita. Kaikki alansa huipputekijöitä valtakunnallisesti – jopa kansainvälisestä kulmasta katsottuna.

Näyttää siltä, että saneerattuihin tiloihin ei ole yksittäisillä pienyrittäjillä asiaa. Todennäköisesti ainoa vaihtoehto olisi perustaa osuuskunta tai yhtiö, joka vastaisi omistajalle suuremmasta kokonaisuudesta.

En tiedä mikä olisi ratkaisu. Sen tiedän, että uusi ja kasvava versoo ensin pienestä. Ja että kulttuurisesti yhdenkin henkilön panos voi olla maailmanluokan juttu. Nähtäväksi jää mistä kaikki vuokralaiset työtilansa löytävät – ja muodostuuko tämänkaltaista luovaa yhteisöä enää.

Signeerasin tuoreen kirjani Viggo Wallensköldille (vuoden nuori taitelija 2005, sekä kirjailija). Hän toi minulle maalauksensa, jonka taakse on omistuksen lisäksi merkitty: Jouluhapero, Russula Tannenbaumi. Trednekolymskin yliopiston kokoelma. Öljymaalaus 63 x 54. Tarkastanut Viggo Wallensköld 2016. Nyt taulu on ripustettu meidän makkariin.

Kuva- ja sarjakuvataiteilija Tommi Musturi (Puupäähattu-palkinto 2011) signeerasi minulle hienon kirjansa Suurin piirtein Samuel. Ilmestymisvuonnaan 2016 se julkaistiin yhdeksässä massa, seuraavana vuonna myös Yhdysvalloissa.

Pointti on tämä: ”toimistohotelleja” piisaa ja lisää tulee. Luovat yhteisöt ja yksilöt tarvitsevat omanlaisiaan tiloja. Niiden ei tarvitse olla steriileiksi sliipattuja. Kohtuuhintaisia kyllä.

Picassonkin ihailema, itseoppinut taiteilija Niko Pirosmani piti Georgian taideyhdistyksen kokouksessa vuonna 1916 puheen. ”Se mitä tarvitsemme veljet, on tämä: keskelle kaupunkia, jokaisen tavoitettavaksi, meidän pitäisi rakentaa puinen talo, missä kokoontua. Meidän tulisi ostaa suuri pöytä ja suuri samovaari, juoda paljon teetä ja puhua maalaamisesta ja taiteesta. Mutta tätä te ette halua, te puhutte muista asioista.”

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Viggo Vallensköld ja Stroganoff

2. Ville Andersson, Vuoden nuori taiteilija 2015

………………………………

Tehokkain yhteiskunnallinen psyykkisen turruttamisen keino?

Luin eilen Kirkko ja kaupunki -lehden linkistä artikkelin: ”Arkkipiispa Luoma teki pesäeroa jyrkkään nationalismiin – hyvinvointimme ei voi perustua eristäytymiseen ja viholliskuviin”. Myös tämänpäiväinen Hesari referoi otteita kirkolliskokouksen avajaispuheesta.

Arkkipiispa Tapio Luoma, Kirkko ja kaupunki -lehti

Hyvää ja rakentavaa ajattelua. Selkeä ja napakka kannanotto – jatkoon ja jakoon. Itse olen kirkosta eronnut. Ehkä juttu kolahti juuri siksi. Artikkeli nosti mieleeni myös Norman Mailerin ironisen kommentin nationalismista. Lainaan sen jutun loppuun. Ensin muutama ote arkkipiispan puheesta.

”Luoma pohti poliittista murrosta Euroopassa ja sitä, miten erottaa myönteinen ja ongelmallinen nationalismi. Hän korosti suomalaisten kuuluneen aina Eurooppaan ja kehotti rakentamaan tulevaisuutta muiden kansojen ja maiden kanssa.

Kuva: Euronews.com

Luoma myös päivitti käsitteet koti, uskonto ja isänmaa tuoreella tavalla. Hän tarkasteli puheessaan ’kotia, uskontoa ja isänmaata’ erillisinä käsitteinä ohi niiden synnyttämien perinteisten mielikuvien. Hän pyrki niiden avulla pohtimaan, miten tukea myönteistä kansallisuusajattelua. Pulmallinen kansallismielisyys katsoo tulevaisuuden sijasta menneisyyteen – ja usein vieläpä sellaiseen menneisyyteen, jota ei koskaan ollut. Se hellii romanttista käsitystä ajasta, joka edustaa kansakunnan kadotettua suuruutta ja kunniaa.

Kodin, uskonnon ja isänmaan hyvinvointi ei voi perustua eristäytymiseen, kaunaan, viholliskuviin tai oman erinomaisuuden korostamiseen muiden ihmisten, muiden kansanryhmien tai muiden kansakuntien kustannuksella. Koti, uskonto ja isänmaa on tarkoitettu vuorovaikutukseen muiden kotien, uskontojen ja isänmaiden kanssa.

Hyvä isänmaa arvostaa isien ja äitien työtä ja saavutuksia, mutta tekee sen halveksimatta muita, jotka hekin toivovat lastensa parasta, totesi Luoma. Kun Euroopan Unioni perustettiin, perustajien mielessä olivat kahden suursodan kipeät muistot ja ajatus, ettei tapahtunut saisi koskaan enää toistua.”

Päivitin blogiin taannoin arvioni Norman Mailerin romaanista Adolfin linna. En noteerannut lukuelämystä kovin korkealle, mutta muutama helmi kirjasta vierähti. Sivun 519 ajatus vaikuttaa itsestään selvältä. Juuri siksi… ja erityisesti jälkimmäinen kappale kannattaa lukea yhä uudelleen.

”Kun on tullut kuoleman työnjohtajaksi, jolla on valta likvidoida joukoittain ihmisiä, tarvitsee myös hyvin kovan kuoren minälleen, jotta ei kokisi syvää kauhua siitä hinnasta, mitä tämä vaatii sielulta. Useimmat sodan aikana menestyksekkäiksi johtajiksi tulleet valtiomiehet ovat jo valmiiksi nousseet tällaisiin korkeuksiin. He ovat saavuttaneet kyvyn olla menettämättä yöuniaan toisen puolen ihmisuhrien vuoksi.

Heillä on nyt hallussaan tehokkain yhteiskunnallinen psyykkisen turruttamisen keino – isänmaallisuus! Se on yhä luotettavin massojen johdattamisen väline, vaikkakin sen saattaa vielä joskus korvata ilmoituksellinen uskonto. Rakastamme fundamentalisteja. Heidän uskonsa tarjoaa meille kaiken mahdollisen lupauksen siitä, että se saattaa kehittyä lopullisen joukkotuhon aseeksi.”

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Massamurhaaja Breivik

2. Paholaisen kätyri: koko päivitys Mailerin romaanista

……………………………..

Vapauttava viesti ihmiskunnalle!

Otsikko Hesarissa torstaina 21.3.2019: ”Isis tappaa tryffelinetsijöitä Irakin aavikolla” Neljännessivun juttu kertoo Isisin taistelijoiden rippeistä, jotka kiertelevät Irakin aavikoilla ja sieppaavat ihmisiä: ”Yleensä sunnimuslimeilta vaaditaan lunnaita, ja sitten heidät vapautetaan. Shiiat tapetaan. Isis pitää shiiamuslimeita vääräuskoisena.”

Kuva sivuilta: Tekniikka & Talous.

Päivityksessäni ei ole uskontojen vastakkainasettelua. Uutinen toisaalla arvioi, että joka viideskymmenes katolisen kirkon pappi on pedofiili. Kristinuskon historia on verinen, nykyään Raamatun ”oppien” nimissä harjoitetaan myös henkistä väkivaltaa ja eriarvoistamista. Kyllä ihminen tietää mikä on Jumalan tahto ja tarkoitus. 

Keräilen taas sekalaisia lehtileikkeitä uuden romaanikäsiksen lähteiksi. On luettava myös faktaa, fiktiota ja… runoa. Myös koko sen ajan kun kirjoitan – kuinka kauan siihen sitten kuluukin. Perusidea säilyy, mutta itse tarina voi kehiä mukaansa ennalta arvaamattomia asioita.

Työhuoneen hyllyssä on Walt Whitmanin (1819 -1892) Valitut runot Markus Jääskeläisen suomentamana ja Sammakon vuonna 2007 julkaisemana. Whitmania on helppo pitää yhtenä historian suurimmista humanisteista. Hän kirjoitti ajatuksensa ja manifestinsa runoiksi. Esikoisteostaan Leaves of Grass, hän laajensi ja täydensi ja julkaisi siitä yhä uusia versioita kuolemaansa saakka: ”Kirjoitan tätä jotta tavoittaisin sinut / joka luet tätä sadan, monen sadan vuoden päästä, / sinut joka et ole vielä syntynyt.”

Kuva: Library of Congress

Whitmanin teos on ylistyslaulu yksilölle, vapaudelle ja tasa-arvolle. Kaikki nostetaan yhtä arvokkaiksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai uskonnosta, iästä tai ulkonäöstä. Riveiltä huokuu rajaton kiinnostus ja kiitollisuus itse elämään.

Olen kirjoittanut tänne ennenkin Whitmanista ja hänen vaikutuksestaan maailmankirjallisuuteen. Miksi nostan hänet blogiin uudelleen? Koska hänellä on vastaus Jumalan olemuksesta koko ihmiskunnalle. Näin simppeliä on yhteisen ymmärryksen ja rauhan saavuttaminen. Säkeet valittujen runojen tekstistä nro 48.

”Olen sanonut ettei sielu ole enemmän kuin ruumis / ja olen sanonut ettei ruumis ole enemmän kuin sielu / eikä mikään, ei edes Jumala ole suurempi kuin oma itse, / ja hän joka kävelee kilometrinkään ilman myötätuntoa kävelee / kohti hautaansa käärinliinat yllään /…/ ja sanon kaikille miehille ja naisille: seiskää rauha sielussanne / vakaasti miljoonien maailmankaikkeuksien edessä.

Ja ihmiskunnalle sanon: älä ole utelias Jumalan suhteen. / Sillä minä joka olen utelias kaikesta en ole utelias Jumalasta. / (Minkään pituinen lista määritelmiä ei voisi ilmaista millainen rauha / minulla on Jumalan ja kuoleman suhteen.)

Minä kuulen ja näen Jumalan jokaisessa esineessä mutta en ymmärrä / Häntä vähimmässäkään määrin, / enkä käsitä kuka voisi olla ihmeellisempi / kuin minä itse.

Miksi haluaisin nähdä Jumalan mieluummin kuin tämän päivän? / Näen jotain Jumalasta kaikkina vuorokauden tunteina ja joka hetki / näen Jumalan miesten ja naisten kasvoissa ja omissa kasvoissani / kun katson peiliin, / löydän kadulta Jumalan jättämiä kirjeitä ja kaikissa / on allekirjoituksena Jumalan nimi / mutta jätän ne paikoilleen koska tiedän / että minne tahansa menenkin / löydän niitä jatkuvasti.”

……………………………..

Ekstralinkit

1. Elämä ja Tao – onko Jumalaa olemassa

2. Terrence Malickin vastaus Jumalalle

……………………………..