Luovu ylpeydestä, kirjoita runo naiselle – yöllä

Publius Ovidius Naso oli ajanlaskumme alussa noin nelikymmenvuotias. Augustuksen ajan roomalaisista runoilijoista modernein. Hän oli myös aikansa ”Lönnrot”, joka sovelsi edeltävät antiikin tarinat kokoelmaansa Muodonmuutoksia. Teoksesta kiteytyi modernin länsimaisen kirjallisuuden kulmakivi, josta Shakespearekin ideoitaan ammensi. Muiden muassa.

Ovidius oli itsetietoinen runoilija, joka totesi kadehtijoiden ja kollegojen runoratsun hengästyvän jo vuorenrinteen juurella. Lopulta Augustus ajoi runoilijan maanpakoon. Tarkka syy on selvittämättä, mutta asiaa vauhdittivat Ovidiuksen rakkauden taidoista kirjoittamat tekstit. Keisari piti kiinni ylikypsän imperiuminsa moraalikäsityksistä ja vierasti Ovidiuksen ironialla ryyditettyä rohkeutta ja huumoria.

Rakastamisen taito julkaistiin meillä Seppo Heikinhemon suomennoksena ja R. Westrén-Dollin kuvittamana 1965. Mutta, kuten jo antiikin aikainen lause toteaa: ”Nihil novi sub sole – ei mitään uutta auringon alla.”

Ovidius sanoo miten ”taidolla purjehditaan ja soudetaan nopeita pursia, taidolla liikutellaan keveitä rattaita – taidolla on siis rakkauttakin ohjailtava.” Jos kestävä rakkaus kiinnostaa, tässä viikonlopun vinkki parin tuhannen vuoden takaa.

”Rakkaus on eräänlaista sodankäyntiä: luopukaa siis leikistä, laiskurit. Sotaviirit eivät ole pelkureita varten. Luovu ylpeydestä, jos olet kiinnostunut kauan kestävästä rakkaudesta. Jos sinun ei sallita tulla turvallista tietä ja jos vastassasi on salvalla teljetty ovi, laskeudu empimättä katossa olevasta aukosta.

Neuvoisinko sinua lähettämään hempeitä säkeitä? Voi minua – paljon ei anneta arvoa runoille: niitä kiitetään, mutta itse asiassa vaaditaan kallisarvoisia lahjoja: raakalainenkin saa suosiota osakseen kunhan on vain rikas. Elämme todellakin kultaista aikaa: kullalle annetaan arvoa ja kullalla saadaan rakkautta. Vaikka sinä, itse Homeros, tulisit muusien seuraamana, saisit mennä matkoihisi, jos et toisi mitään mukanasi.

On tosin sivistyneitäkin tyttöjä, sekä toisia, jotka eivät ole sitä, mutta yrittävät olla. Molempia ylistettäköön runossa, joka, olkoon se millainen tahansa, suljettakoon heidän suosionsa rakastettavalla äänellä lausuen. Molempien kohdalla voi heistä yöllä laadittu runo ehkä käydä pienestä lahjasta.”

…………………………………………………….

Ekstralinkissä Perjantairuno kolmen vuoden takaa ja pelko eläimellisen vaikeista ihmissuhteista.

…………………………………………………….

Törkeää säädyttömyyttä

Tässä tulee jyrkkä suositus: käykää katsomassa Morten Tyldumin ohjaama elokuva The Imitation Game. Brittitrilleri sai Suomessa ensi-iltansa viikonloppuna.

Elokuvan keskeinen juoni kiertyy toisen maailmansodan aikaan, jolloin englantilaisten tiedusteluosasto joutui toivottomalta tuntuvan tehtävän eteen. Saksalaiset koodasivat viestinsä, joiden vastaanottamiseen tarvittiin Enigma-salakielikone. Jos lähettäjän ja vastaanottajan laitteet eivät olleet balansissa, viestin olisi voinut ratkaista vain käymällä läpi 159.000000000000000000 erilaista tulkintamahdollisuutta.

En käsitä vaihtoehtoja kuvaavaa lukua, muistan sen vain elokuvan repliikistä, kahdeksantoista nollaa pisteen perässä. Brittien tiedustelulta olisi kulunut vaihtoehtojen seulomiseen 20 vuotta. Ja jotta tehtävä ei olisi turhan helppo, saksalaiset vaihtoivat koneen asetukset päivittäin.

Enigma-koodin murtamista johtamaan tarvittiin brittinero, matemaatikko ja kryptoanalyytikko Alan Turing (1912 – 1954). Siinä sivussa tuli kehitettyä laite, valtava mekaaninen hirviö, joka johti modernin tietojenkäsittelyn perusteisiin ja kehittymiseen.

Elokuvan keskeisen roolin tekee Benedict Cumberbatch, joka on rankattu sukupolvensa lahjakkaimpien näyttelijöiden joukkoon, Time-lehti viime vuonna jopa yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. No jaa… seuratkaa näyttelijän fyysistä olemusta ja mikroilmeitä, kun hän tekee autismiin taipuvan Turingin roolin. Naispääosan näyttelee vakuuttavasti Keira Knigtley.

Neljä

Eilisessä Oscar-galassa pystin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta sai The Imitation Gamen käsiksen laatinut Graham Moore. Tänä aamuna Hesarin elokuvakriitikko olisi antanut parhaan miespääosan Oscarin Eddie Redmaynen sijaan Cumberbathille. Vain makuasioista voi kiistellä.

Elokuva käyttää klassiset tarinankerronnan keinot komeasti: hyvis osoittautuu pahikseksi, joka alkaa pistää kapuloita kehityksen rattaisiin, onnistumiset kääntyvät epäonneksi eikä stoorin edetessä mikään ole sitä miltä aluksi näytti. Elokuvan leikkaa mukaan takautumia ja tulevaisuutta, tarinan rytmitys ja fragmentaarisuus toimii tiheän intensiivisesti.

Poikkeusyksilöiden käy usein huonosti. Vuonna 1952 Turing sai syytteen ”törkeästä säädyttömyydestä”. Tuomio homoseksuaalisuudesta oli valinnainen: joko vankilaa tai estrogeenihormoni-injektioita kahden vuoden ajan. Mielisairaudeksi luokitellun taipumuksen ”hoito” sai Turingin tekemään itsemurhan.

Arvioidaan, että Enigma-salakielikoodin murtaminen pelasti 14 miljoonan ihmisen hengen ja lyhensi sotaa yli kahdella vuodella. Kirjallinen anteeksipyyntö Turingille tuli vuonna 2009. Pääministeri Gordon Brownin sanoin: ”Olemme pahoillamme, olisit ansainnut parempaa.” Turingin tuomion lainvoima kumottiin lopullisesti vasta vuonna 2013.

Ei vaino kovin kaukana ole, Suomessa homoseksuaalisuuden kriminalisointi kumottiin 1971. Sairausluokituksesta se poistettiin vasta 1981. Muistan keskustelut Mirkka Rekolan (1931 – 2014) kanssa, joka oli ehkäpä ainoa varteenotettava suomalainen nykykirjallisuuden Nobel-ehdokas. Hän ei tuntunut koskaan pääsevän lopullisesti yli siitä, että yhteiskunta oli luokitellut hänet nuoruudessaan rikolliseksi.

…………………………………………

1. Ekstralinkissä lisää tieteen ja elokuvan yhtymäkohtia.

2. Ekstralinkissä in memoriam Mirkka Rekola.

Alan Turingin löydät myös blogin 15.2. jutusta.

…………………………………………

Sata tuntia ilman viiniä

Pari kiireistä asiaa vaatii huomiotani, joten nappaan tähän kappaleet liki viiden vuoden takaisesta jutusta, jossa kustanja vahtii kirjailijan moraalia. Asia on mitä ajankohtaisin – koskapa alkoholi ei olisi. Telkassa pyörii ohjelma Sata vuorokautta ilman viinaa. En ole seurannut. En juo viinaa enkä olutta, mutta nimen innostamana olin sata tuntia ilman punaviiniä. Olen jatkanut koettani huikattomalla helmikuulla.

Kuvassa Waltari kirjoituskaudellaan Savonlinnan Suruton huvilalla.

Esimerkkini ovat Päivi Huuhtasen esseestä, joka käsittelee kirjailijan ja lukijan suhdetta. Sekä Waltarin alkoholiongelmaa, jonka kuvaukseen kiertyy hauskaa ironiaa. Otteet on julkaistu 1982 Ritva Haavikon toimittamassa teoksessa Mika Waltari -Mielikuvituksen jättiläinen (wsoy).

”Waltarin romaanissa Surun ja ilon kaupunki (1936), jossa on luettavissa runsaasti omaelämäkerrallisia yksityiskohtia, esiintyy nuori kirjailijahahmo varsin vaatimattomassa valossa. Häntä kuvataan toistuvasti pieneksi ihmiseksi.

Vakaumus esiintyy selvänä Waltarin samoihin aikoihin antamissa ohjeissa nuorille kirjoittajille (Aiotko kirjailijaksi, 1935). Hän toteaa: Kirjailija ihmisenä on aina pettymys sellaiselle, joka on tutustunut vain hänen teoksiinsa. Selitteleminen ei hivenenkään vertaa paranna kirjan arvoa.”

No jaa… Waltari oli kirjailija, eikä aavistanut mihin markkinoinnin rautaiset lait ja julkisuushakuisuus johtavat. Toinen muutaman rivin lainaus sen sijaan huvittaa minua suuresti. Waltari kirjoitti sen Jalmari Jäntin 70-vuotispäiväksi toimitettuun Juhlakirjaan 1946.

”Epäilemättä onkin kirjailijain alkoholinkäyttö tuottanut paljon huolia kustantajille, mutta liikaa oli sentään mielestäni, kun Yrjö Jäntti oleskellessani Porvoossa kirjoittamassa lähetti koiransa Suden saattamaan minut asuntooni syötyäni päivällistä hänen luonaan, ja tuo pelottava eläin esti muristen ja hampaitaan näyttäen minut poikkeamasta Seurahuoneeseen, vaikka tunsin kaipaavani lasillista konjakkia.

Totisesti, kustantajan kasvattama koira saattoi minut kotiovelle asti, ja kun kurkistin ovesta, viivyttyäni porraskäytävässä viitisen minuuttia, nähdäkseni oliko tie Seurahuoneeseen jo selvä, istui tuo pirullisen viisas ja kirjailijavierailuihin tottunut koira yhä edelleen oven edessä vahdissa ja näytti minulle hampaitaan, joten minulle ei jäänyt muuta neuvoa kuin mennä nukkumaan selvin päin.”

……………………………………………

Ekstralinkissä Waltaria ja kuvataidetta. Sekä tiedettä, joka nappaa edelliseen postaukseeni.

………………………………………….

Brittinero Alan Turing pakottaa minut päivittämään

Blogi on päivitettävä sunnuntaina, sillä Hesari kertoo tänään radioteatterin uusintakuunnelmasta: Turing – matka tietokoneen keksijän mieleen. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt 365 tekstin kokoelmani Babel käsittelee myös Turingia. Kirja kehii sisäänsä koko universumin jättämättä vähäisintäkään asiaa käsittelemättä – saatika brittimatemaatikkoa, joka oli tietojenkäsittelytieteen uranuurtaja.

Suomessa saa ensi viikolla ensi-iltansa myös Morten Tyldumin elokuva The Imitation  Game, joka kertoo Turingista (1912 – 1954). Nerokas matemaatikko kykeni kyseenalaistamaan Einsteinin suhteellisuusteorian ja keksi tietokoneen toimintaperiaatteen. Toisen maailmansodan aikana hänen roolinsa oli keskeinen murrettaessa saksalaisten Enigma-salakielikoneen käyttämää koodia.

Sunnuntain kuunnelma kertoo ihmisestä tieteensä takana. Niin myös Babelin  häntä käsittelevät rivit, jotka verkostoituvat ikiaikaiseen mytologiaan ja kyseenalaistavat lopulta itsensä. Olkaa hyvä, tekstit 321 ja 322.

Alan Turing laski perhosten pesän sijainnin niiden lentoreiteistä.

Pojan lempisatu oli Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Hän ajoi sata kilometriä polkupyörällä ollakseen paikalla

ensimmäisenä koulupäivänään Sherbone Schoolissa.

Myöhemmin Alan korvasi aritmetiikkaan pohjaavan formaalin kielen

Turingin koneilla ja todisti, että niiden kaltainen laite

ratkaisisi kaikki matemaattiset ongelmat jos ne voitaisiin

esittää algoritmeina. Hän mursi natsien Enigma-salakielikoodin

ja kehitti loogista teoreemaa, jossa ristiriidasta

v o i t a i s i i n   p ä ä t e l l ä   k a i k k i .

Turing tutki kryptoanalyyseja, matemaattista biologiaa

ja morfogeneesiä. Hänen mukaansa nimetyllä testillä

koetetaan tunnistaa tietokoneen ja ihmisen tekemä teksti,

eikä uusimmissa kokeissa ole kyetty erottamaan niitä toisistaan.

Turing tuomittiin samasta syystä kuin Oscar W. runossa 170.

Hän teki itsemurhan syömällä syanidilla myrkytettyä omenaa.

Lumikki oli hänen lempisatunsa.

…………………………

Baabelin palvelinta inspiroi ajatus, että tulevan kirjan versio 2.0

tehtäisiin tietokoneella ja alistettaisin Turingin testiin.

Tietoiset ohjelmointivirheet tekisivät runoista inhimillisiä

ja algoritmien avulla säkeet sisältäisivät kaiken minkä

yksi vuosi kykenee peilaamaan aikojen alusta lähtien.

…………………………..

Ekstralinkissä Einstein ja kymmenen grammaa energiaa, joka riitti tuhoamaan Hiroshiman.

……………………………

Kuunnelma Turingista, Radio ykkösellä 15.2. klo 15.00, uusinta ma 16.2. klo 19.03. Käsikirjoitus Mikko Jaakkola ja Jussi Lehtonen, ohjaus Mikko Jaakola. Pääosassa Jussi Lehtonen.

………………………..

Kukapa meistä haluaisi olla samasta puusta veistetty kuin toiset?

Savukeidas kustannus on julkaissut vuodesta 2007 Poetiikka-sarjaa, jossa suomalaiset runoilijat kirjoittavat runouskäsityksistään. Vapaamuotoiset esseet valottavat lyriikan teoreettista puolta, sekä kuvaavat keinoja, lähtökohtia ja näkemyksiä, joita runoilija käyttää teksteissään. Aiemmat kirjat ovat esitelleet neljätoista runoilijaa, tuore Poetiikkaa III esittelee kahdeksan lisää.

Poetiikkaa-sarja on saanut hyvän vastaanoton ja päätynyt tentti- ja pääsykoekirjoiksi yliopistoihin. Esseet ovat sukua prosaistien/lyyrikoiden julkaisusarjalle Miten kirjani ovat syntyneet (ks. ekstralinkki jutun lopusta).

Esseekokoelman on toimittanut Ville Hytönen, joka myös kirjoittaa itse otsikolla: ”Runon etujokot, erotiikka ja valhe”. Koska päivän postaus on myös lukusuositus, nostan tähän hänen esipuheensa lyhyet luonnehdinnat Poetiikkaa kolmosen muista kirjoittajista.

”Poetiikkaa III on moniääninen teos kuten odottaa saattaa: Olli Heikkonen hakee neljättä poetiikkaansa Espanjasta, Miia Toivio pohtii runoutta ääneen, kielen ja tilan kautta, V.S. Luoma-aho käy tuotantonsa läpi kokoelma kokoelmalta ja pohtii sen vaikuttajia, Juha Rautio kirjoittaa runoilijan kehityksestä ja ajelehtimisesta tekstejä ja elämää pitkin, Henriikka Tavi paljastaa kiinnostuksensa kirkkauteen, yksinkertaisuuteen ja tarkkuuteen ja Olli-Pekka Tennilä esittelee fragmenttipoetiikkaansa fragmenttien kautta. Juha Siro nostaa teoksen lopussa runouden individualistisen vaikutuksen oivasti esiin: Vuosien takaisessa haastattelussaan Gösta Ågren pohtii, mitä ihminen ajattelee halveksiessaan runokirjan merkitystä ja sen 70 kappaleen myyntiä. Hän hylkii yksilöllisyyttä ja sen myötä itseään – kukapa meistä haluaisi olla samasta puusta veistetty kuin toiset.

Runous muuttaa maailmaa edelleen, lukija kerrallaan. Yksilölle ei ole suurempaa todellisuutta kuin se mikä hänen päänsä sisään mahtuu.”

………………………………………

Ekstralinkissä lukusuositus kahden vuoden takaa: Miten kirjani ovat syntyneet 5.

………………………………………

Suomen tuorein kulttuurikeskus: kun Paavali Jumppanen Steinwayn valitsi ja Kimmo Pyykkö Urkkia auttoi

Kangasala on kasvava kunta, matkaa Tampereelta parikymmentä kilometriä, asukkaita reilut 30.000. Kangasala-talo on maan tuorein kulttuurikeskus, avattu yleisölle helmikuun 2015 alusta.

Kangasala-talo kaikkineen on ainutlaatuinen kulttuuriteko. Kunnanvaltuusto tarvitsi uudet kokoontumistilat ikkunattoman ”kellarin” tilalle ja päätti tarjota kohtaamispaikan myös taiteen tekemiselle ja vastaanottamiselle.

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen on suunnitellut rakennuksen, jossa on valtuuston kokoussalin lisäksi 290-paikkainen konserttisali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja vaihtuvien näyttelyiden galleria. Yläkerrasta on suora yhteys vuonna 2010 laajennettuun ja peruskorjattuun kirjastoon.

Kangasala-talon tulevassa ohjelmistossa on klassista- ja kevyttä musiikkia, kuvataidetta, teatteria, elokuvaa, tanssia, kirjallisuutta sekä tapahtumia myös lapsille ja nuorille. (Ohjelmistolinkki)

Ja kuulkaas tätä: konserttisalin flyygeli ei ole mikä tahansa rämpytin, vaan ehta Steinway. Soittimen on valinnut peräti kuuden vaihtoehdon joukosta Paavali Jumppanen, (s.1974) yksi ikäpolvensa menestyneimmistä suomalaispianisteista. Instrumentin äänenavaus kuullaan Jumppasen konsertissa 24.2.

Presidentti Urho Kekkonen kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ateljeessa 1975.
Presidentti Urho Kekkonen kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ateljeessa 1975.

Kimmo Pyykkö -museo esittelee 1940 syntyneen kuvanveistäjän, joka tuli 1970-luvulla tunnetuksi surrealistisista alumiiniveistoksistaan. Lyhyt ”julkkiskausi” ajoittui samalle vuosikymmenelle, kun Urho Kekkonen teki Pyykön avustuksella reliefiteoksen ”Niin on, jos siltä näyttää”, sekä leipälapiosta ja hevosen kuolaimista koostetun omakuvansa. Taiteilijaprofessorin arvonimi napsahti Pyykölle 1996.

Kimmo Pyykkö: Suuri yksinäinen (osa) 1975. Taustalla reliefiveistos Syksy, samalta vuodelta.
Kimmo Pyykkö: Suuri yksinäinen (osa) 1975. Taustalla reliefiveistos Syksy, samalta vuodelta.
Kimmo Pyykkö, Jokin meissä (osa) 1975.
Kimmo Pyykkö, Jokin meissä (osa) 1975.

Vaihtuvien näyttelyiden galleriassa on Susanna Majurin (s.1978) näyttely 28.2. saakka. Nuori tohtoriopintojaan tekevä valokuvataiteen maisteri on valitsemallaan uralla hienossa kansainvälisessä nosteessa. Valokuvakeskus Nykyaika ry on sopinut Kangasala-talon kanssa koko kevään yhteistyöstä.

Susanna Majuri: Talo (2012)
Susanna Majuri: Talo (2012)

Hurraa! heille, jotka uskovat ja uskaltavat panostaa kulttuurin vetovoimaan. Sijoitukset tulevat takuulla korkojen kera takaisin monin tavoin. Mainitsen vain sivulauseessa esimerkkinä Mäntän, joka on profiloitunut näyttävästi  taidekaupunkina. Itselleni taitaa tulla Kangasalle asiaa entistä useammin.

…………………………………….

Ekstralinkissä: ”Todella järkyttävän upeeta!!!” Erilainen taide-elämys ihan toisessa maassa.

……………………………………..