Pikainen päivitys kirjoitustyömaan keskeltä. Hilkkua vaille kolme kuukautta sitten minulle tehtiin sydämen ohitusleikkaus. Eilen kävin kardiologin vastaanotolla ”lopputarkastuksessa”. Hän tiedusteli sairauslomasta. En osannut vastata, en ollut ajatellut asiaa ollenkaan. Kirjailija ei taida tarvita sairauslomaa, lääkäri sanoi.
Kotiutumisesta oli tuskin kolmea viikkoa, kun kuljin työhuoneelle polkupyörällä. Fysiikka on silti vain puolikas tarkoitustaan tuskailevasta ihmisestä. Olen aina kirjoittanut ”hitaasti”, ja se on pitänyt korvata sitkeydellä ja säännönmukaisuudella. Viime viikkojen keskittymiskyky on ollut tavallistakin kovemman takana.
Ensin piti koota keskeneräisen käsikirjoituksen palapeli, päästä uppoamaan takaisin jo kirjoittamaansa. En ole koskaan luottanut virtauskokemusten fiiliksiin, vaan ”perse penkkiin” – menetelmä on ollut minun tapani. Se ei poista tekemisen iloa ja nautintoa, mutta kirjat syntyvät kirjoittamalla.
Oikeastaan vasta tällä viikolla, yli kolmen kuukauden tauon jälkeen käsikirjoituksen hahmo on taas selkeänä päässäni. Osaan raamit ulkoa ja luotan siihen, että voin joka päivä antautua kirjoittamisen imuun ja tarina johdattaa minua. Joskus syntyy ”valmista” vähemmän, mutta niin pitääkin.
Uusi romaanikäsis pureutuu hyvän ja pahan problematiikkaan ja haukkaa tarinassaan sadankolmen vuoden mittaisen siivun. Ei toki kokonaan, mutta tärkeinä etappeina vuodet 1923, 1951 ja 2026.
Lopuksi runo, joka (tavalla tai toisella) liittyy päivitykseen. Teksti tulee Mustasta runokirjasta, joka julkaistiin vuonna 2000. Samana vuonna, kun jäin entisen elämäni päivätöistä ja ryhdyin vapaaksi kirjailijaksi. Mitä se ”vapaus” ikinä merkitseekään.
Transformaatio
Kirjoitan ikuisuutta varten. Jätän mainitsematta
runoilijan, jolta voisin oppia pilvien nimet
kennomaisista palleropilvistä savuviuhkoihin saakka.
Hän avaa postia ja keittää lapselle velliä,
kertoo, että tekee vilppiä kuoleman suhteen.
Sillä niiden kuolema, jotka elävät
samanaikaisesti hänen kanssaan, on merkittävämpää
kuin niiden, jotka elivät tuhat vuotta sitten.
Kuolema on annettu vain elämän tähden,
muodon muutos. Eikä minua rakasteta
vahvuuksieni vuoksi, vaan heikkouksien.
Ajattelen rautaa ja terästä, metalli kämmenelläni
on kova ja kilahtava harkko.
Kun siitä työstetään jousi, se antaa periksi.
Jos siitä hiotaan kellon ratas, se liikkuu ja elää.
…………………………………………….
Ekstralinkissä:
”Ihminen, joka elää hyvän ja pahan leikkauspisteessä”
……………………………………………
