Pohdin aikanaan pitäisikö kirjan ensilehdille tehdä omistus. Esimerkit eivät innostaneet, niissä oli muovin maku. Kiiteltiin kaverit, kustannustoimittajat ja kirja-agentit. Lopuksi jotain erityisen äitelää ihmiselle ”jota ilman tämä kirja ei olisi koskaan valmistunut”.
Päätin jättää omistamatta!
Ei se niin käy. Asia jäi vaivaamaan, kun mietin osaisinko itse tehdä jotain aivan muuta. Omistus syntyi kokoelmaan, jolla on harkitun hölmö nimi: Elämän tarkoitus (Like 2002). Eikä teksti sen kummempi ole. Jos patetian rima ei putoa – niin värisee ainakin. Melodraama on lajeista vaikein.
”Hatut ja myssyt” on politiikkaa ja sotaa, Oscar Wildestä ja Dorian Graysta kirjoitan enemmän juuri tekeillä olevassa käsiksessä. Kaikista omistuksen yksityiskohdista löytyy suurempi symboli, mutta ei niistä enempää. Tajutkoon jokainen tekstin tavallaan:
O M I S T U S
Kiitokset kaikelle elolliselle, jolla ei ole puhumisen lahjaa, mutta kyky kommunikoida toisella tasolla. Kiitoksen Frankensteinin hirviölle ja hänen sukulaisilleen. Dorian Grayn muotokuva ei koskaan kulu mieleni vinttikamarista, aina kun kipuan sitä katsomaan näen itseni. Kiitokset Tri Jekyllille ja Mr Hydelle, yhdessä ja erikseen. Kiitokset Kafkalle ja kaikille yksinäisille. Kiitokset Pessoalle, joka puolusti patetiaa, ja joka ainoalle runoilijalle, joiden sanat antoivat minulle valon, levottomuuden ja lohdutuksen. Kiitokset Ovidiukselle, jonka Muodonmuutokset ovat jääneet vähälle luvulle. Silti kaikkien aikojen sanat ovat käytössäni ja talletettuina maailmankaikkeuden geenipankkiin, jonka osakas olen. Yoshida K:lle olen enemmän velkaa kuin eläville opettajille. Kiitokset kaikille, jotka ovat uskaltaneet muuttua vain valitsemalla Hatun sijasta Myssyn. Tai toisinpäin. Kiitokset kaikille muusille, jotka ovat jaksaneet monin tavoin kannustaa ja auttaa. Kiitokset äidille ja edesmenneelle isälleni. Kymmenet kerrat teitä vihasin. Viimein voin sanoa, että rakastan. Valitsin kaikkien joukosta juuri teidät. Ellen niin olisi tehnyt, minä en olisi koskaan voinut olla Minä.
