”Se on kalliimpi kuin oletin… Se johtuu ihan vain inflaatiosta, eli ota tai jätä… Seitsemällä tonnilla sinulla on toimiva brasilialainen Rossi, sanoi Marko ja sulki puhelimen.”
Juonivetoiset, tai tarinaan fokusoivat romaanit eivät ole olleet kovin usein lukulistallani. Yhtä vähän kuin virolainen nykykirjallisuus – lyriikkaa lukuun ottamatta. Eeva Parkin trilleri viimeisellä rajalla kiinnosti edellä mainitusta syystä.
Parkin romaani sai Virossa Eduard Vilden kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004. Teos on käännetty saksaksi, ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi. Tuore suomennos on Sanna Immasen.
Park (s.1950) on aloittanut runoilijana, kirjoittanut kuunnelmia, näytelmiä, lyhytkertomuksia ja romaaneja. Viimeisellä rajalla on takakannen mukaan määritelty psykologiseksi trilleriksi. Trilleri riittää – joskin jännitteinen ja taitavasti rakennettu.
Draaman kaaren mukaan, alussa näytetyllä aseella on ammuttava. Viimeisellä rajalla petaa ja rakentaa ratkaisunsa aivan viimeisiin virkkeisiin. Ne ovat aavistettavia, mutta eivät ilmeisiä.
Ikikulu sipulivertaus sopii romaanin rakenteeseen: ydintä kohti kuoritaan kerros kerrokselta. Tarina etenee silti ”kertomuksena”, eteenpäin kulkevana ja takaumia hyödyntäen, ei niinkään sisäisen maailman erittelynä. Park rakentaa toden tuntua nykyhetken pienten yksityiskohtien kuvauksin.
Parkin kieli on tiivistä, minäkertojan ääni vivahteikas, mutta toisinaan ”tapahtumia selostava”. Kokonaisuutena kirjasta jää lukemiseen vetävä vaikutelma. Tarina itsessään ei ole uusi eikä ikuisuutta tavoitteleva, mutta erinomainen lukuromaani.
Lopuksi mielenkiintoinen yksityiskohta. Sofi Oksasen Puhdistuksessa Lindan tytär Zara on huijattu prostituoiduksi Saksaan. Hän pakenee, mutta saa rikolliset peräänsä. Täsmälleen samoin käy Parkin romaanissa, joka on julkaistu neljä vuotta ennen Puhdistusta. Oksasen romaanissa Zara on toki sivujuonne, ja teema laajentuu syvemmäksi ja useamman tarinan kudokseksi.
…………………………………
Ekstralinkissä:
1. Lue sata klassikkoa tunnissa.
2. Blogi suosittaa kahta kirjaa.
…………………………………..
