Todella järkyttävän upeeta!!!

Operaattori mainostaa sivuillaan kännykän prepaidia: ”Katso järkyttävät lataustarjoukset”. Mitä suuremmat sanat, sitä mitättömämpi asia. Mainokset kiihdyttävät kielen inflaatiota. Pysytään siis asiassa vaatimattomasti, mutta tiukasti.

Centro de Arte Contemporáneo de Malaga

Saan ystävältä sähköpostin, jossa hän ”vaatii” tutustumista Centro de Arte Contemporáneo de Malagan näyttelyyn. Yhteenveto ensin: näyttelykokonaisuus on parasta mitä olen vuosiin nähnyt. Taide ei ole sekunti- tai senttipeliä, mutta olen vaikuttuneempi kuin edellisistä näkemistäni ”maailmantähdistä” Subodh Guptasta tai Michael Borremansista.

Andy Warholl, CAC Málaga 2012.

CAC Málagan näyttely jakaantuu kolmeen: Jerónimo Elespe tekee miniatyyrikuvia, joihin latautuu tehoa, kun ne sijoitetaan yhteen valtavan kokoiseen saliin. Apocalipsis -kokoelmassa on töitä mm. Warholilta, Anselm Kieferiltä ja Louise Bourgeoisilta.

William Kentridge, helmikuu 2012, Malaga

Suurimman tilan tässä Wau-arkkitehtuuria karttelevassa museossa saa William Kentridge. Käyttäisin otsikon ilmaisua jos kehtaisin. Kentrige on syntynyt Johannesburgissa 1955. Näyttelyesite kuvaa häntä yhdeksi aikamme arvostetuimmista taiteilijoista.

Tunnustan, etten ole Kentridgen töitä aiemmin tuntenut. Taitelija on varsinainen yleisnero, joka tekee animaatioita, kollaaseja, printtejä, veistoksia, mosaiikkeja ja näyttämöprojekteja. Itse hän kuvaa kaiken lähtevän piirtämisestä.

William Kentridge, Malaga, helmikuu 2012.

Jonkin uuden ja oman kehittäminen on taiteessa oleellista. Nyt esillä olevista Kentridgen töistä luettelo käyttää nimeä ”tapestries”. Täsmällistä käännöstä on vaikea löytää, ehkä kyseessä ovat gobeliinin sukuiset kuvakudokset. Materian tuntu on vahva. En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Taiteilija itse sanoo: ”They are like portable murals”.

Tuntuu käsittämättömältä, että tarkat työt on käsin kudottu. Käytössä ovat studiot Swazimaassa ja Johannesburgissa. Poliittinen ja kulttuurisidonnainen historia kietoutuu töiden tematiikkaan. Jos William Kentrige osuu kohdalle, taiteilijaa ei kannata ohittaa.

Ulkona iskee vastaan toinen todellisuus. Turisteilta rahaa keräävät ihmispatsaat ovat tuttu näky. Tämä kaveri on poikkeuksellisen taitava. Ehkä tanssin opiskelija, jonka asennot uhmaavat painovoiman lakeja.

Malaga, helmikuu 2012

Local Police saapuu ja katkaisee performanssin. Ei lupaa. Maassa, jossa on liki viisi miljoonaa työtöntä, joitain säädöksiä voisi katsoa läpi sormien. Mutta saattaa olla, että tässäkin olisi tarvittu ”voitelurahaa”. Minua pitää toppuutella, etten kerro poliiseille mitä mieltä olen aktiivisesta yrittämisestä luovuttamisen sijaan.

Lopuksi viiden viikon yhteenveto: kohta on vaimon rahat syöty ja juotu Andalusiassa. On aika keskittyä seuraaviin siirtoihin.

Aurinkoöljyä vetopasuunaan!

Päivä on silkka Sol, pilven hattaraa ei näy. Sombrassa plussaa 21 astetta. Kieliopinnot kangertaa vaikka opinkin muurin kupeesta juuri uuden lauseen: Prohibido fijar carteles. Julisteiden kiinnittäminen kielletty.

Mijas, helmikuu 2012

Iltaan voi valmistautua Malagan vanhimmassa tavernassa. Taberna antiqua casa de Guardia on tarjonnut Malagan viinejä suoraan tynnyristä jo vuodesta 1840. Lasillisen hinta kirjoitetaan liidulla tiskiin… ja toisenkin jos tarpeen on. Maksettaessa ne pyyhkäistään pois. Nerokasta.

Malaga, Casa de Guardia, helmikuu 2012

Illan kohde on Regina´s Fuengirolan satamassa. Olen varannut pöydän, mutta myöhästymme parikymmentä minuuttia ja joudumme peränurkan sohvalle. Meille pitää seuraa tarjoilijan virallinen jazzkissa, josta hän pyytää pitämään hyvän huolen. Ei tarvitse. Vaikka jazz kajahtaa, se ei karvakasan unta häiritse.

Haluan tietää ketä kuuntelen. Tenoristi tuuppaa muistikirjani Trumpetistille, joka kirjaa Andalusian Swingbandin peruskokoonpanon: Pianossa Diego Suares, basso Jose Serrano, rummut Mister Javier, tenoristi Jorma Vuorentie, trumpetti Hannu Ruotsalainen, laulusolisti Silvio Bereamin.

Fuengirola, Regina´s music bar 26.2.2012

Kokoonpano vaihtelee vierailevien muusikoiden myötä. Juuri nyt saapuu sohvalle viereemme Rehupiiklesissä soittava Heikki Viinamäki. Hän on saapunut Espanjaan vuorokausi sitten ja keikka iski heti.

Oma vetopasuuna on Suomessa, mutta käyttöön on hommattu alle sadan euron korvike. Setissä ei ollut soittimen luistiin tarvittavaa rasvaa, joten Heikki kertoo voidelleensa pasuunan aurinkoöljyllä. Suojakerroin kolmekymmentä. Jo kajahtaa Ice Cream, jonka sanat kertovat miten joku tykkää jätskistä, toisille kelpaa vain Cola. Rotukysymysten svengiä. Mustaa ja valkoista.

Fuengirola, Regina´s music bar 26.2.2012

Neljä tuntia, kolme settiä. Esa Pethman vierailee parissa biisissä. Samoin hiton hienot naissolistit Kaya Ålander ja Elinsdotter Oscarsson. Vielä lasi punkkua. Hessu pakkailee pasuunaansa. Hänen tuoreen suhteensa tytär Ella on nukahtanut sohvalle. Virallinen jazzkissa alkaa heräillä ja venytellä.

Kadonnut pääkallo ja muita harhapolkuja

Matkavalmistelut käyvät kohdaltani vartissa. Läppäri reppuun, pari paitaa, vaihtosukkia ja kalsareita. Jotain pientä verenpaineeseen. Hammasharjoja ja deodorantteja löytyy periltä. Lentokentältä pokkari päällimmäiseksi. Tällä kertaa Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha.

Mijasin kylä 22.2.2021

Kolikon kääntöpuoli on, etten aina ole tarkoin selvillä minne mennään. Joillain on kuulemma tapana tutkia matkakohteen kuvauksia etukäteen. Mutta käy se näinkin: perillä voi kartuttaa tietoja sitä mukaa kun kokemukset lisääntyvät.

Mijas 22.2.2012

Parin päivän takaiselle kävelylenkille kertyi mittaa viitisentoista kilometriä. Tuli käytyä myös Fuengirolan Castillo Sohalissa. Vuonna 956 Córdoban kalifi Abderrahman III piti rakennustyöt alulle. Hallitsijat vaihtuivat useaan otteeseen ja kanuunat saatiin muureille 1500-luvulla. Fuengirolan kaupunki aloitti kunnostustyöt 1998 ja hommat jatkuvat edelleen.

Sohalin linna, Fuengirola, 2012

Historiasta ei enempää, netistä löytyy tietoa niille, joita kiinnostaa. Mainitsemastani pokkarista sen sijaan kirjoitan joskus myöhemmin. Ilmiö ansaitsee oman juttunsa. Kirja liittyy niihin hienoihin lukuromaaneihin, jotka kykenevät singahtamaan maailmanlaajuisiksi menestyksiksi ensi yrittämällä.

Fuengirola, helmikuu 2012.

Lopuksi hyvää ja pahaa. Netistä lähdetietoja hakiessa eksyy ties minne. Ei se mikään ”tiedon valtatie” ole, vaan loputon rihmasto. Se on mielenkiintoista, mutta syö aikaa, jota kuvittelin käyttäväni aivan toiseen kirjoitusprojektiin. Mutta on se hyväksyttävä. Kaikki aikanaan. Harhapoluilta syntyi aivan oma tekstinsä, josta viimeisten rivien intertekstuaalisuus tekee runon.

Kuningatar Kristiina kutsui Descartesin opettajakseen Tukholmaan 1649

jo seuraavana vuonna filosofi kuoli.

Ranskalaiset halusivat ruumiin takaisin ja hauta avattiin

kuusitoista vuotta myöhemmin.

Kun luut siirrettiin seuraavalla vuosisadalla Petits-Augustinsin luostariin,

pääkallo oli kadonnut. Kuten kaikki, se oli ollut vaihdon väline

ja löytyi lopulta huutokaupan jäljiltä.

Descartesin pään anasti Tukholman kaartin komentaja

joka valvoi hänen hautansa avaamista.

Kapteenin kuoltua velkojat myivät kallon ja se kiersi kahdeksalla eri omistajalla.

Nyt löydät sen Pariisin Musée de l´hommen vitriinistä,

Jivaro intiaanien ja roisto Cartouchen kallojen seurasta.

Maapallon akseli lävistää meidät kaikki,

jotka vasta aloittelevat Jumalan toimessa – sinutkin.

Facebookia ja Pyhimyksiä

Nettiverkot muuttivat maailman. Ja tämä on vasta vaatimatonta alkua. Kun aikanaan erkanen tästä todellisuudesta, eniten jää harmittamaan uteliaisuuteni. Etten näe kaikkea mitä en vielä osaa edes kuvitella.

Los Boliches-helmikuu 2012.

Jos varaat Suomessa autolle huoltoa tai haluat ajan fysioterapeutille, saattaa olla, että palvelukeskus vastaa sinulle Espanjasta. Palkkakulut ovat pienemmät ja kutistuessaan maailma aukeaa koneen näytölle.

Los Boliches-2012.

Espanjan kaakkoisrannikon kylät elivät ennen kalastuksesta. Nyt on toisin. Sunnuntaikalastaja nappaa merestä Pulpon, pienen mustekalan. Rannan minikappeli on kuin toiveiden tynnyri: täynnä ihmisten kuvia, joiden puolesta rukoillaan. Ja uskottava on, että Virgen del Carmen pitää meistä huolen. Juuri niin kuin lopulta hyväksi on.

Paradoksaalista kyllä, pirstaloituessaan maailma pienenee ja käy kokonaisemmaksi. Yksi asia säilyy muuttumattomana: ihmisten toiveet. Usko siihen, että jokin ulkopuolinen voisi ne toteuttaa. Lottovoitto tai pyyntö pyhimykselle.

Virgin del Carmen, 2012.

Facebookissa on jotain samaa. Kuvat, ajatukset, päivitykset ja toiveet siitä millaisena meidät nähtäisiin. Ehkä siinä on jotain rukousta muistuttavaa. Lyyristä jos mikä.

Keräilin jo aiemmin lauseita kavereiden päivityksistä. Niistä syntyi proosarunon kuva pirstaloituneesta maailmasta. Fragmentaarisuudessaan täsmällinen. Runon kieli koettaa ottaa maailman haltuun mahdollisimman vähin elementein. Ystävät ja arvoisat lukijat, olkaa hyvä.

Valaan vatsassa kello 23.18:

Meille on kaupiteltu onkivapoja, pöytäliinoja, rannekelloja, kukkia, käsilaukkuja, mekaanisia apinoita ynnä puuveistoksia – ja kaikki vain tässä kahvilan pöydässä istuessa. Luin runojani viime viikolla Pietarissa ja eräs mummu totesi miten ”Suomessa runoilijat ovat parempia.” Nicaraguassa äänestetään sunnuntaina tuleva presidentti. Lue mitä mieltä Solidaarisuutta tukevat ihmiset ovat vaaleista ja ketä he aikovat äänestää. Mä vaan kirjoittelen ja etsin apua pupun kirjahyllyistä, ja kirjahyllyjen omistaja keittää mulle kahvia ja tekee kohta tulista linssikeittoa. Saa äänestää mun säkenöivää vävyä, jonka numero on 75. Ach wie gut!. Päiväkotien tiedostamattomat kasvatusmallit tutkijoiden syynissä. Onneksi vi har vår lilla värld. Venäjän demografinen kriisi uhkaa maan tulevaisuutta. El acento urucuacho viste! Saludos poetisa! Pihassa kukkii ruusut täällä Palotiellä! Leikkaan lakanoista haamujen irvistäviä suita. Tack, vi träffas på fredag. Ohikulkija oli huomannut erikoisen koristeen patsaan ihmishahmon päässä. Warning! Galleria Lumottu tila. Hei kiva, maalasin makuuhuoneen myrkynvihreäksi. Aineen alku yhdeksänvuotiaani vihkosta: ”Taivaalla oli iso synkkä pilvi. Pilvi kävi hyvin raskaaksi ja niin alkoi sataa.”  Taas kerran Kubrikin Avaruusseikkailu 2001. Maailman parhaan leffan lumo kestää. White rabbits! Odottelen nukkumattia. Isoääninen sopraano etsii laulunopettajaksi isoäänistä sopraanoa. Taivas on korkialla! Te, joilla on kumppanit, ette tule ajatelleeksi, miten tyhmää on television katselu omin päin. Leffat jotenkuten menevät. Pitäisi varmaan syödä jotain muutakin kuin energiageeliä ja urheilujuomaa. Kiersi lyhtyjen valaiseman lammen ja lukee Taikasormen. Muy buena traduccíon. Laihian poika palaa hetkeksi kotiin. Työtä, palavereja kokouksia. Näin suuri huomaavaisuus ja herkkyys aivan ihmetyttää. Lue lisää. Kaikki naiset paitsi kaksi on kuvasta piilotettu. Don´t look back, you´re not going that way.


Kauneinta maailmassa?

Sivuutan itsestäänselvyydet lyhyesti ja siirryn yllätykseen. Malagan Museo Pigasso on odotusten mukainen. Hyvä kokoelma. Wau-arkkitehtuurista ei hajuakaan. Sisäänkäynti löytyy muutaman metrin levyiseltä kujalta kuin vahingossa.

Carmen Thyssenin kokoelmat esittelevät 1900-luvun alkupuolen Andalusialaista taidetta. Romantiikan silaamia laatukuvia, joille en jaksa syttyä, vaikka Hesari näyttelykokonaisuutta taannoin kehui.

Automuseo, Malagan vanha tupakkatehdas.

Kun kaveri houkuttelee automuseoon, odotukset eivät ole kovin korkealla. Yllätys on sitä suurempi. Ja mikä mukavinta, siellä ei kielletä kuvaamista kuten kahdessa edellämainitussa paikassa.

Portugalilaisen Joao Magalhaesin isä aloitti autojen keräilyn 1930-luvulla. Sukunimi kertoo, että rahaa ja tarmoa on. Poika osti Malagan vanhan tupakkatehtaan ja kunnosti siitä maailmanluokan museon.

Ensimetreillä käy selväksi, ettei täällä autoja esitellä. Vaan kokonaista elämäntapahistoriaa autojen kautta. Belle Epoque, Art Deco, viisikymmenluvun La Dolce Vita… Outoja merkkejä: Excalibur ja kuvan keltainen Auburn.

Auburn, Malagan automuseo.

Jokaisella ajoneuvolla on tarina: Rooseveltin baarikaappi takapenkillä, Mussolinin auto, jossa valkopukuista diktaattoria kuskattiin hurraavan väkijoukon keskellä. Chrysler Presidential, jonka Monacon Rainier lähetti vastaanottamaan Crace Kellyä.

Lancia 1930-luvulta pysättää ja pistää funtsimaan – tässä taitaa olla maailman kaikkien aikojen kaunein auto. Unelman rinnalla edes Delagen norsunluiset ovenkahvat ja strutsinnahkaverhoilu eivät kykene vakuuttamaan.

Lancia, Malagan automuseo.

Kuvaan autojen keulakoristeista oman sarjan. Kun vesiteiltä jatkettiin maanteille, oli selvää, että laivojen hyvän onnen keulaveistokset siirtyivät samassa tarkoituksessa autoihin. Jumalattaret ja jumalat, eläimet nopeuden ja voiman symboleina. Kristallista hiottu kotkanpää. Nyt ne on kielletty ja maailma autotehtaiden tylsine logoineen on taas astetta kapeampi.

keula

Kulttuuri on sana, joka tuntuu pitävän sisällään kaiken maailmasta käsitettävän. Korkeakulttuuri on keinotekoinen käsite, joka ei merkitse mitään. Ellei sellaiseksi lasketa henkisiä kainalokeppejä, mielikuvia, joilla omaa egoa halutaan korostaa.

Malagan automuseo.

Ja jottei kirjallisuus unohtuisi, pistetään vielä kuva Arthur Millerin autosta. Tässä tarkkaavaisuuteni petti. Olis pitänyt kaivaa repusta Moleskinen muistikirja ja pistää merkki ja vuosimalli muistiin. Koskaan ei voi tietää milloin tietoa olisi uudelleen tarvittu.

Arthur Millerin auto, Malagan automuseo.

Tänään sataa. Keittiön ikkunasta näkyvän Mijasin vuoren huipulle on ilmestynyt jotain valkoista. Seuraavaan päivitykseen mietin jotain aivan arkista.

Ylösnousemusta odotellessa

Nahka kiertyy irti kirppiksen kauriinpään kipsikorvasta. Kuono on kärsinyt ja lasisilmän tuikkeesta kiilto kadonnut. Myyjä kiirehtii mainostamaan: ”It´s original.”

Fuengirolan kirppis, helmikuu 2012

Laskevan auringon kajo heijastaa meren ylle taivaallisen valon. Minuutissa se on häipynyt. Dramaattinen kauneus on katoavaista, mutta joskus kamera kulkee repussa oikealla hetkellä.

Los Boliches, helmikuu 2012

Seuraavana aamuna nousemme Mijasin kylään. Kuljemme postikortin maisemassa ja astumme sisään Virgen Santa Maria de la Penan kalliokirkkoon, joka on on rakennettu 1586. Nyt otetaan jo yli neljänsadan vuoden loikkia.

Mijas, Santa Maria de la Pena, helmikuu 2012

Mitä maailmankirjallisuudelle tuolloin kuului? Miguel Cervantes ei ollut vielä julkaissut Don Quijotea, mutta ehtinyt 39 ikävuoteensa kerätä kokemuksia tiukoista paikoista ja taisteluista.

Shakespeare oli nainut Anne Hathawayn 18-vuotiaana, täyttänyt jo 22 ja kulki näyttelijänä teatteriseurueen mukana. Hän keräsi pääomaa tuleviin teksteihinsä, joita tultaisiin kääntämään maailman eri kielille enemmän kuin kenenkään muun kirjailijan.

Mikä näitä kahta kirjailijaa yhdistää? He kuolivat samana vuonna 1616. On siinä runon paikka. Annetaan Cervantesille pääosa, koska päivitykseni tulee hänen kotimaastaan.

Lähes 400 vuotta sitten kadonnutta hautaa

lähdetään jäljittämään

madridilaisesta nunnaluostarista

– Miguel C. halutaan viimein löytää.

Luostari remontoitiin yli kolmesataa vuotta sitten

ja vainajien luut sekoittuivat.

Tutkijat haluavat vastauksia Don Quijoten luojan

elämää koskeviin arvoituksiin.

Oikeuslääkärit uskovat tunnistavansa C:n

joka haavoittui vasempaan käsivarteen

ja sai hakapyssystä rintakehäänsä

Lepanton meritaistelussa 1571.

Kirjailija joutui merirosvojen vangiksi

ja orjaksi Algeriaan, hän työskenteli

veronkerääjänä ja vakoojana,

kuoli tietämän mukaan maksakirroosiin.

Kallon mallinnuksella voitaisiin viimein

rekonstruoida luotettavasti kirjailijan kasvot.

Ja niin C. palaisi itse oman kuolemansa

maailmanlaajuisiin juhliin

yhdessä William S:n kanssa

vuonna 2016, jolloin kummankin kuolemasta

on kulunut neljäsataa vuotta.

Córdoba. Kaukana ja yksin.

En ymmärtänyt miten lähellä aurinkorannikon kylät ovat toisiaan. Los Bolichesista Torreblancaan kävelee vartissa. Colina Blanca, Carvajal, Mi Jardin, Torremar, Cabana, Serrezuela… pieniä kyliä kasvamassa toisiinsa kiinni. Vuoret ja meri.

Torreblanca 9.2.12

Kämpiltä Cordobaan kertyy 188,5 km. Puhelimeni näyttää, että sen kävelisi 38 tunnissa. Bussi lähtisi puolilta päivin ja Granadan kautta kiepattuaan olisi perillä ennen auringonlaskua klo 17.40.

Tyydyn Federico García Lorcaan. Kokoelma Mustalaisromansseja ilmestyi Kirsi Kunnaksen suomentamana 1999. Lorcan runot ovat laulullisia, runoilija aloitti uransa koluamalla pieniä kyliä kitara kainalossa. ”On Taamar lintuja täynnä / kuun alla uneksimassa, / kun sitrat ja rummut soivat / valon kylmässä hopeassa.”

Carvajal, helmikuu 2012

Edes maailmanlyyriikan mitassa kenenkään muun teksti ei solmi niin lujaa liittoa rakkauden ja kuoleman kanssa. Lorcan tunnetta tihkuva teksti kykenee nousemaan oman patetiansa yläpuolelle. Herkkyydestä kasvaa jylhää komeutta.

Mustalaisromanssien lopusta löytyy Kunnaksen aikanaan Parnassoon kirjoittama pieni essee ja uutta suomennosta varten päivitetyt Jälkisanat. Jos Lorca kiinnostaa kokoelma on ohittamaton.

Pääsemme viimein henkilökohtaiseen näkökulmaan. Haen tähän yhden Lorcan runon. Askeettisuudessaan se ei ole kaikkein tyypillisin. Tiukoista säkeistä kasvaa elämänkokoinen metafora. Ihmisen unelmat pistetään säkeiden pakettiin ja jäljelle jää vain yksi kysymys. Kumpi ehtii ensin toiveiden täyttymys vai kuolema?

Fuengirola, helmikuu 2012

Vuosia sitten, liki toisessa elämässä tuli vastaan paha paikka. Mietin miten elämästä voisi poistua tyylikkäästi takaoven kautta. Kun vaaka alkoi kallistua valon puolelle, sain lohtua ja voimaa erityisesti Lorcan Córdoba-runosta. Kliseistä ja niin totta:

Córdoba.

Kaukana ja yksin.

Musta hepo, suuri kuu
ja oliivit satulavyössä.
Vaikka tunnen kaikki tiet
en koskaan saavu Córdobaan.

Tasangolla, tuulen halki,
musta hepo, punainen kuu.
Kuolema katsoo minuun,
katsoo torneista Córdoban.

Voi miten tie on pitkä!
Voi miten rohkea on ratsu!
Voi että kuolema odottaa
ennen kuin ehdin Córdobaan!

Córdoba.
Kaukana ja yksin.

Miten lukea Benálmadenassa

Se on oksat pois palmupuusta, kun tuuli Siperian suunnasta alkaa yltyä myrskyksi. Koiralenkki on syytä suunnata puiston suojaan. Kirjaa lukiessa karvahuppu korville ja villahanskat käteen.

puisto5

Matka Benalmádenaan käy ketterästi paikallisjunalla. Puiston kulmalta voi astella kunnankirjastoon. Opiskelijoita, vanhempaa väkeä tietopäätteillä, kotoinen ja lukemisen hartauteen keskittynyt tunnelma.

Benalmádenan kirjasto helmikuu 2012

Aurinko lämmittää suojaisan kahvilan terassilla. Myrkyntiukka ja musta Café americano, säästelemätön lasi brandyä ja hyvä kirja. Ja elämä kliseineen kaikkineen – se on tässä. Juuri nyt.

Kahvila Los Boliches, helmikuu 2012

Rantamuurin suojaan kasattua hiekkakirjastoa vartoi viisaus ja kuolema, pääkallo ja pöllö. Itse taiteilija käy välillä keräämässä taideteosta ihailevien kolikot ja suunnistaa takaisin viereisen ravintolan pöytään.

Hiekkakirjasto Los Boliches, helmikuu 2012

Avenidan varrelle levittäytyneen kirppiksen valikoimassa odottavat lukijaansa niin Danielle Steel kuin Juan Rulfo. Hermann Hesse ja Harold Robbins.

Kirppis Fuengirola, helmikuu 2012

Entä minä itse? Kääntelin puiston penkillä viime sivut Joyce Carol Oatesin romaanin uusimmasta suomennoksesta Kosto: rakkaustarina. Takakannen mukaan kirja on ”Arvostetun kertojan hurja romaani naisiin kohdistuvasta väkivallasta.” Kyseessä on joukkoraiskaus.

Kirjalla on ansionsa: aihettaan useasta kulmasta lähestyvä rakenne. Tarinaa sutjakkaasti jouduttava ja täsmällinen kieli. Aiheeseen sopiva niukkuuden estetiikka, joka puristaa jutun 152 sivuun.

Ja sitten kolikon kääntöpuoli: tarinan kliseinen asetelma. Itsestään selvät ja alleviivatut odotukset. Hyvä ja paha. Musta ja valkoinen. Dekkarimaisen tarinan ratkaisija, ”yksinäinen ratsastaja”, joka omatuntonsa oikeuttamana rikkoo tappamisen moraalikoodit.

Oatesin kirja kannattaa lukea vaikka taannoinen hesarin arvio suodatti hehkuttavan arvionsa kirjailijalle kasautuneen ”kulttimaineen” lävitse. Mutta voihan olla niinkin, että lukemiseni Benalmádenassa on turhan kriittistä.