Tuhon ja toivon välissä

Etelä-Sudan, maailman nuorin valtio itsenäistyi heinäkuussa 2011. Ennen tätä Sudanissa käytiin katkeria kamppailuja. Maan ensimmäinen sisällissota alkoi jo 1950-luvulla. Puute täydensi koettelemuksia, vuonna 1988 nälkä tappoi neljännesmiljoona ihmistä.

Päivän Hesari kertoo tämänhetkisestä tilanteesta: ”Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kuolleet, maassa on tehty etnisiä puhdistuksia, siviilejä on raiskattu ja poltettu elävältä, tuhansia lapsia on pakotettu sotilaiksi, miljoonilla on ollut pulaa ruoasta ja vedestä. Ainakin kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.”

Sisällissota leimahti vuonna 2013. Presidentti Salva Kiir syytti varapresidentti Riek Macharia vallankaappausyrityksestä ja syrjäytti tämän. Miehet kuuluivat maan eri etnisiin ryhmiin, dinkoihin ja nuereihin.

Yksilö on tärkeä, muutaman kiihkoilijan toimista kärsivät lopulta miljoonat. Tai toisin päin, hyvän puolesta kannattaa ponnistella. Irrallaan täällä ei ajelehdi kukaan, lopulta kaikki liittyy kaikkeen.

Suomen Pekka Haavistolla oli tärkeä osuus neuvotteluprosessissa joka johti Etelä-Sudanin itsenäistymiseen. Kun itsenäisyydestä viimein päästiin äänestämään 98,83 prosenttia väestöstä kannatti sitä. YK:n perustamassa rauhanturvaoperaatiossa maahan lähetettiin 7000 rauhanturvaajaa.

Tein aikanaan Etelä-Sudanille onnittelurunon maan itsenäistyessä. Nostan rivit tähän uudelleen. Koska toivoa on. Koska maailmaa voidaan muuttaa. Koska pelosta ja ennakkoluuloista on mahdollista luopua. Jos ajattelet, että päivitys puhuu inhimillisyyden ja monikulttuurisuuden puolesta, olet oikeassa.

 

Kansa on painanut sormensa musteeseen ja paperiin,

äänestänyt irtautumisesta ja omasta valtiosta,

kouluissa valmistaudutaan juhlaan ja opetellaan

uuden kansallislaulun sanoja. Maailma on synnyttänyt

uuden maan. Raja on yhä räjähdysherkkä ja kesken,

tulokas on tehty sitkeästä sisällissodasta

verestä sorrosta sotilaista rauhansopimuksesta

pakolaisista peloista puhdistuksista paluumuuttajista

sankareista veteraaneista puolustusvoimien budjetista

taistelulauluista lapsista kapinallisista rauhanturvaajista

dollareista öljystä aavikon pölystä tiikistä mahongista

mellakkapoliiseista rääsyistä rikkauksista veljistä sisarista

naisista neuvotteluista nälästä ja Niilin vedestä –

avaruudesta asti näkee, että maa on entistä isäntäänsä

vehreämpi, metsiä ja viljelymaita ravitsee Valkoinen Niili,

elämän pääsuoni ammoisista ajoista lähtien.

*  *  *

Yleisö puhkeaa ylistyksiin: Thank you Jesus!”

huutaa nainen, jonka kampausta koristavat

uuden isänmaan pienoisliput.

”South Sudan – ou jee, women ou jeeeeee!

iueee-iueee-iueee-iueee, iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu-iu!”

Lentokentän laidalla Jubassa vedetään salkoon Suomen lippu,

yhdeksänkymmentäneljä täyttävä maa

tervehtii tuoreinta tulokasta.

………………………………..

Blogin ekstralinkki: ”Sensuroitu typeryksiltä ja diktaattoreilta”

………………………………..

 

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Kun kirjalla on kiinnostava nimi, siitä kertovaan juttuun ei kannata muuta otsikkoa harkita. Mia Kankimäki jätti 38-vuotiaana päivätyönsä ja lähti jäljittämään tuhannen vuoden takaista, japanilaista Heian-kauden hovinaista Sei Shōnagonia. Japanin kulttuuria ja nykypäivää käsittelevä kirja julkaistiin 2013.

Kankimäki on työskennellyt eri kustantamoissa mainos- ja kustannustoimittajana. Pitkäaikaisen harrastuksensa myötä hän on valmistunut myös Sogetsu-ikebana-kolukunnan opettajaksi. Sei Shōnagon -tutkimusprojekti vei hänet Japaniin, Lontooseen, Thaimaahan ja lopulta viimeistelemään kirjaansa Normandiaan.

Meillä kaikilla lienee ”Sitten kun” -haaveemme. Kankimäki uskalsi toteuttaa unelmansa ja lähti vuoden vuorotteluvapaalle, ensin Kiotoon sieltä ketään tuntematta ja Japania osaamatta. Hän kirjoittaa:

”Yli kymmenen vuotta sitten aloin vaihtaa ajatuksia 900-luvulla eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin kanssa. Luin hänen teoksensa Makura no sōshi eli Tyynynaluskirja jollain japanilaisen kirjallisuuden kurssilla ja rakastuin oitis.”

Tyynynaluskirja (The Pillow Book) tunnetaan muistikirjana, jossa Sei kuvailee ajatuksiaan ja tuntemuksiaan hovissa keisarinna Fujiwara-no-Sadakon seuranaisena. Kirjan kuuluisinta antia ovat listat, joita Sei laati terävistä havainnoistaan. Esimerkkejä Inhottavista asioista:

”Pitäisi jo kiireessä lähteä, mutta vieras vain jatkaa jutusteluaan. / Kun huomaa, että mustekiveen on tarttunut hius. / Vanhat ihmiset, jotka vierailulle tullessaan ensin pyyhkivät viuhkallaan pölyt lattialta ennen kuin istuvat sille. / Kadehtia toisia ja valittaa omasta kohtalostaan. Puhua ihmisistä pahaa. Miten inhottavaa! / Ihailija on tullut salaiselle vierailulle, kun koira alkaa haukkua. Sitä haluaisi tappaa otuksen. / Itseään esille tuovat ihmiset. / Tulokkaat, jotka ovat tietävinään kaiken. En voi sietää ihmisiä, jotka eivät sulje liukuovea jäljessään.”

Sei Shōnagonissa Kankimäki kokee löytäneensä sielunsisaren, aikansa modernin naisen, jonka havainnot elämästä voisivat olla Virginia Woolfin. Kirjassaan hän limittää rikkaasti Japanin vanhaa kulttuuria, idolinsa tekstiä ja oman elämänsä tapahtumia ja pohdintoja.

Kankimäki kirjoittaa erittäin sujuvasti ja saa rakennetta pirstomalla tietokirjamaiseen otteeseensa eteenpäin kuljettavaa jännitettä. Kirjailijan persoona on koko ajan poikkeuksellisen vahvasti läsnä… mutta se ei riitä, jos kadonneen kulttuurin kiehtovuus ja sen estetiikka eivät kiinnosta. Minua kiinnostaa. Shōnagon kirjoittaa ilahduttavista asioista: ”Hienosti toteutettu, naiselliseen tyyliin tehty maalaus kuvarullassa, ja sen ympärillä kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä.” Niin turhaa, niin tärkeää.

Aikansa hovinaisen merkintöihin on soviteltu myös eroottista vapaamielisyyttä, mutta itse asiassa kyse lienee enemmän siitä, että Shōnagon oli poikkeuksellisen älykäs ja itsenäinen – ja halusi myös muistiinpanoillaan korostaa tätä.

Kankimäki kysyy tuhannen vuoden takaiselta ystävältään: ”Miten kirjoitit kirjan, joka sijaitsee jossain fiktion ja historiallisen todellisuuden kiehtovassa risteyksessä?” Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on aivan samalla asialla:

”Sei, aivan kuin puhuisit juuri minulle, vuosituhannen takaa. Luulen, että ystävänikin pitäisivät sinusta, jos vain sinusta tietäisivät: kaikki haluaisivat hengata kanssasi, kutsua tyttöjen iltoihin. Tiedän mitä tarkoitit kirjoittaessasi, että täysikuu saa kaiken tuntumaan vähän surumielisemmältä, merkityksellisemmältä, voimakkaammalta. Huumaavalta tuoksuvia asioita, Sei: Lumisen talvitakin halaus eteisessä.”

…………………………………….

Älä unohda blogin ekstralinkkiä, josta löytyy Yoshida Kenko ja elämää isompi totuus.

…………………………………….

Rikastut, kun osaat sijoittaa oikein!

Päivän teksti tuskin hipaisee Ateenan pörssin romahdusta ja epävarmuutta. Kurssien keikkuminen ei haittaa, kun perspektiivi on kolmentuhannen vuoden mittainen. Aloitetaan Kreikan kahden euron kolikosta. Jos taustakuvan tarina on päässyt unohtumaan, otetaan lyhyt kertaus.

Kuvan on suunnitellut kuvanveistäjä Georges Stamatopoulos Kreikan keskuspankista. Aihio on peräisin 200-luvun spartalaisesta mosaiikista, jossa härän hahmon ottanut Zeus on ryöstänyt Europa-neidon. Ja kuten muistatte, kaunottaresta koko Eurooppa on saanut nimensä.

Mytologia juontaa juurensa antiikin taruihin ja Hesiodoksen Theogonia teokseen 700-luvulle eKr. Jo ennen Hesiodoksen aikaa lyötiin kuvan kaltaista rahaa: Steeroja. Keltit toivat kolikoita Länsi-Eurooppaan taisteltuaan palkkasotureina Pohjois-Kreikassa.

Kolikon kakkospuoli näyttää varsin ajankohtaiselta, mutta keskitytään kruunapuoleen. Kuvassa on Pegasos, jota runoratsuksi kutsutaan. Teksti tulee maailmankaikkeuden tilanteen päivittävästä runokokoelmastani Babel (2013). Näin siis Pegasoksen tarina, jos sen tänään iltalehdistä lukisi:

Koska Jumalat juoksuttavat sankareita mielensä mukaan,

Perseus lähetettiin gorgo Meduusan kimppuun,

joka pelkällä katseellaan kykeni muuttamaan miehen kiveksi.

Mediassa väitettiin Perseuksen lähestyneen gorgoa

selkä edellä, iltapäivälehden lööppi tiesi

Meduusan nukkuneen – niin tai näin,

yhdellä sivalluksella lähti neidolta pää ja ruumiista

ponnisti siivekäs hevonen, jonka sankari suitsi kotimatkalle.

Henkensä heittäneestä Meduusasta syntynyt Pegasos

sekoili myöhemmin muusien kanssa,

kertoivat juorulehdet, vihjailivat Kalliopesta,

päämuusasta, vaikka tällä oli Apollonin kanssa kaksi poikaa.

Salarakkaaksi mainittiin Melpomeneaa, tragedian muusaa

ja Erathoa, vuosien takaista lyyrikan perintöprinsessaa.

*  *  *  *  *

Pegasoksen kuoltua Zeus teki ratsusta tähtikuvion taivaalle

ja aina kun Pegasoksen kavio koskettaa maata

j ä l k e e n  s y n t y y  l ä h d e

niin maksaa maailmankaikkeuden geenipankki osinkoa heille

jotka ovat ymmärtäneet sijoittaa runoon.

………………………………………

Ekstralinkissä lisää rahasta ja vallasta.

……………………………………… 

Kymmenen gramman atomipommi

Tein jo tuoreen jutun, mutta sitä ennen on pakko nostaa tähän muutaman vuoden takainen päivitys. Ydinlataus Hiroshiman yllä laukaistiin 6.8.1945. Pohjaksi hippu kovaa faktaa. Tarkalleen ottaen 10 grammaa. Määrän merkitys selviää lopussa – ja se on ällistyttävä.

Kuva: topyaps.com
Kuva: topyaps.com

Ensin pari seikkaa, joiden ymmärtäminen tuottaa itselleni vaikeuksia. Energiaa ei voida kuluttaa. ”Energiankulutuksella” tarkoitetaan, että arvokkaammassa muodossa oleva energia (esim. öljyn kemiallinen energia) muutetaan vähemmän arvokkaaksi, vaikkapa kuumaksi ilmaksi.

Asia yksinkertaistettuna: suljetussa energiajärjestelmässä energian määrä on vakio. Eli kun ajat auton kiviseinään, liike-energia muuttuu melu- ja lämpöenergiaksi ja mm. lentävien kappaleiden energiaksi.

Asia mutkistuu, kun lisätään mukaan massa. Albert Einstein kuvasi massan vain erääksi energian muodoksi. Ei voimaa ilman ainetta. Ja kääntäen, ei ainetta ilman voimaa. E=mc² – massa on energiaa. Energiaa ei siis voi muuttaa ainoastaan muiksi energiamuodoiksi, vaan myös massaksi, ja päinvastoin.

Kuva: pacificwarphotos.com
Kuva: pacificwarphotos.com

Suhteellisuusteorian mukaan suureen nopeuteen kiihdytettäessä kappaleen massa kasvaa. Valonnopeudella se olisi ääretön. Jos hyttysen vauhti olisi 99,9999999999999 prosenttia valonnopeudesta, se painaisi yli seitsemän tuhatta kiloa.

Einsteinin kaavan mukaan voidaan laskea energian arvo. Massa kerrotaan valonnopeuden neliöllä (c²). Luvusta tulee suunnattoman suuri, ja se tarkoittaa, että aineessa on sidottuna käsittämättömiä määriä energiaa. Kymmenen grammaa riitti tuhoamaan Hiroshiman elokuun 6. päivän aamuna 1945.

Kun energia muutetaan massaksi, saadaan hiukkas- ja antihiukkaspareja, joiden massa vastaa niiden tuottamiseen tarvittavaa energiaa. Raskaiden hiukkasten hajotessa moneksi kevyeksi, energiaa jää yli ja syntyneet hiukkaset saavat sen mukaansa liike-energiana. Näin tapahtuu atomiytimen radioaktiivisessa hajoamisessa.

Tässä vaiheessa lienee käynyt selväksi, että olen lukenut jotain fiktion vastapainoksi. Kyse on kirjasta Luonto, tiede ja elämä. (Ajatus kirjat 2007) Toimittaneet Detlev Ganten, Thomas Deichman ja Thilo Spahl. Kaikki herrat alansa huippuja.

Tiedemiesten moraalipohdintoihin en ota kantaa, maailma hakee aina uomansa tavalla tai toisella. Ehkä kaikissa luomisprosesseissa – tuloksista tai seurauksista riippumatta – on jotain samankaltaista. Näin sanoo fysiikan nobelisti (1921), jota taloudenhoitaja kutsui pienenä Kajahtaneeksi ja muut sisarukset Veli Pitkäpiimäksi.

”Sanoilla tai kielellä sellaisena kuin ne kirjoitetaan tai puhutaan ei näytä olevan mitään osuutta ajattelumekanismissani. Sanat ja muut merkit on etsittävä vaivalloisesti vasta toisessa vaiheessa kun mainittu assosioiva peli on riittävästi vakiinnutettu.”

…………………………

Blogin tulevassa jutussa ällistyttävä yhtälö: Sinäkin voit rikastua runoudella.

…………………………