Arja Tiaisen esikoisrunokokoelma Nukun silmät auki, julkaistiin vuonna 1971. Tuleva kirjailija oli kaksikymmentäneljävuotias. Neljä kuukautta sitten hän täytti seitsemänkymmentä. Vuodenvaihteessa ilmestyi hänen viidestoista kirjansa, Kirjeitä karkailevalle puolisolle (Palladium Kirjat).
Tiainen on kirjoittanut myös kritiikkejä, kuunnelmia, artikkeleita ja antologiatekstejä. Rauli Badding Somerjoen Paratiisi -kappaleen sanoitus on hänen tunnetuin tekstinsä. Se on ollut yhä edelleen useana vuotena radiosoittolistojen kärjessä.
Kokoelma Palava susi ilmestyi 1977. Kun vuosikaudet myöhemmin selasin kirjaa divarissa, säkeet ottivat heti kipinää. Nyttemmin kokoelma on kadonnut jollekin lainauskierrokselleen. Hankin uuden, kun osuu kohdalle. Vai olisiko jollain kustantamolla rohkeutta julkaista Tiaisen Kootut runot?
Kirjailijaan itseensä on liitetty epäkäytännöllisen ihmisen ja sopeutumattoman boheemin maine. No, vaikka ihmisellä ei olisikaan tietokonetta, tai edes kännykkää, kolikolla on puolensa: ”Ihmisen täytyy olla pedantti voidakseen elää boheemia elämää koko ikänsä”, sanoo Arja Tiainen tuoreessa haastattelussaan.
Kirjeitä karkailevalle puolisolle on täsmäkirja niille, jotka väittävät, etteivät ymmärrä runoutta. Helposti lähestyttävää tekstiä, lyriikkaa, jolla on tarinallinen jatkumo ja draaman kaari. Äärimmäisen absurdisti kärjistettynä: kun Karl Ove Knausgård käyttää autobiografiansa setvimiseen kolmetuhatta sivua, Arja Tiainen tiivistys sisältää kahdeksankymmentäneljä ilmavaa sivua.
Tiasen tuore kokoelma on jaettu kolmeen osaan. Alkuun lähdetään perheyhteydestä: ” Olen Kannaksen evakoitten kersa / mutsi synnytti 8 lasta, koki 3 sotaa / 97 muuttoa eikä koskaan valittanut / ei mukavuuksia eineksiä imureita pesukoneita / kun sähköt menee modernista maailmasta / mä pärjään.”
Lapsuudesta mennään kronologisesti kakkososaan, jossa ollaan jo legendaarisella Oriveden opistolla vuonna 1972. Siitä pitäen elämää perataan kaikkine käänteineen. Runo puolison kuolemasta yhdistää arjen ja elämää isommat asiat koskettavasti ja kirkkaasti.
”Kun hän siinä teholla niissä letkuissa / ja sitten toisessa kuoleman odotussalissa makasi / ja me heidän vaimonsa yritimme ilahduttaa ja / hoivata, koristella huonetta joulukuntoon / soitin Jussi Björlingiä, luin ääneen / Arto Paasilinnaa, halusivat kuulla / miten juttu jatkuu. / Oma puolisoni nukahti kesken kaiken. / Mäkihyppykilpailu raikasi telkkarissa. / Hain jätesäkissä edesmenneen kamppeet, / aamutakin silmälasit kirjat tossut, / oli jumalattoman kaunis talvipäivä, / lumi kimalsi timantit koivujen oksilla, / sitten istuinkin jo hautaustoimiston autossa / etupenkillä, takana arkku, / sama kaunis talvinen keskipäivä / ruusunpunainen taivas horisontissa.”
Kirjeitä karkailevalle puolisolle -kokoelman viimeisessä osassa ollaan elämän preesensissä. Rakastetaan. Ja raivotaan, kun rakastettu katoaa omille retkilleen. Yhteiskunta jää sivummalle, oman reviirin rajat piirtyvät tarkasti, mutta sittenkin runoilija kiteyttää: ” Muutos on nimesi ihminen.”
Kun ihmisen haluista karsitaan turha pois ja kysytään, mitä elämältä halusit? kirjailija Raymon Carver päätyy lopulta pariin riviin. ”Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni / rakastetuksi tässä maailmassa.” Tiaisen kiteytys samasta tunteesta on railakkaampi.
Ei voi mitään. Tuota miestä minä rakastan.
Noen tervan kyynelten rahkasammalen
sahanpurun yrttien nuotiosavun tuoksua
minä rakastan. Vittusaatana,
tässä ei ole järkeä!
Hän ainoana tajusi tulla paikalle
kun multa hajos kaikki.
…………………………
Blogin aiemmat ekstralinkit
2. ”Carver ja sanomatta jättämisen kauneus” Mukana yksi suosikkirunoistani.
………………………..
