Ristiäisruno ja vastasyntyneen tärkein duuni!

Viikko sitten oli tuoreimman lastenlapsen kastetilaisuus. Nyt on pienten porukassa kolme tyttöä ja kolme poikaa. Olen kirjoittanut tilaisuuksiin ristiäisrunon. Pari olen julkaissut täällä aiemmin, joten rohkenen liittää tähän myös nuorimmaisen tervetulotoivotuksen meidän maailmaamme.

On ihmeellistä, miten vastasyntynyt hakee omaa ilmettään ja näyttää muutaman hetken kuluttua jo erilaiselta. Puhumattakaan siitä, mitä viisi viikkoa tekee elämäänsä aloittelevalle.

Itse olen koettanut pitää lomaa alkukeväästä asti. Aikeet ovat kutistuneet muutamiin kalareissupäiviin. Töiden ja tilaisuuksien lomassa olisi ollut mahdollisuuksia, mutta en vaan ole saanut irtiottoa aikaiseksi. 

Maanantaina lähdetään vaimon kanssa lämpimään joulua pakoon ja palataan vuoden vaihtuessa. En pidä juhlapyhistä – ehkä joulu ottaa kaiken kovimmalle. Lasten ja lastenlasten kanssa ehditään olla muutenkin. Pidetään bileet, kun palaamme.

Olkoon tämä samalla teille kaikille hyvän ja rennon joulun toivotus! Ehkä kirjoitan tänne lomalta, katsotaan. Keskeneräinen romaanikäsis lähtee mukaan joka tapauksessa.

Alvarille, Valo Aleksanterille

Laskettu syntymän aika – ja omat ennustuksemme 

eivät osuneet kohdalleen. Annoit meidän odottaa sinua.

Tulit meidän maailmaamme maanantaina 

4.11.2019 kello 19.11. Synnytyksen kokonaiskesto 

Tampereen yliopistollisen sairaalan salissa kolme: 

kuusi tuntia ja viisikymmentä minuuttia.

         Diagnoosimerkintä:

”O80.8 Muu yhden lapsen spontaani synnytys.

Ensi-imetys 24 minuutin iässä, kesto 60 minuuttia.

Maitoa tulee hyvin. Muutamia imaisuja otti rinnalla.

Vauvaa ei pesty. Vauva ollut myös isällä ihokontaktissa.”

Ja äitisi ensimmäinen, kaiken kattava huokaus,

        kun sai sulkea sinut rinnalleen: ”Rakas.”

Isäsi kiitos ja ilo, kun näimme sinut seuraavana päivänä:

”En olisi ikinä uskonut, että elämään siunaantuu viisi lasta, 

mutta yhtään ei kaduta.”

Elämäsi ensikontakteja otit myös kumpiinkin isovanhempiisi

ja sisaruksiisi, jotka herkeämättä halusivat sinua hoivata,

pitää sylissään ja ihmetellä uutta elämää.

Syntymäpäivänäsi lehdet uutisoivat hallituksen toimista,

verotustietojen julkisuudesta ja työnteon motiiveista.

”Alkava viikko tuo poutaa ja pakkasta, 

ennuste näyttää kivalta torstaihin asti.”

Tänään saat kutsumanimesi, hyvän puolesta taistelevan

satuolennon ja soturin yhdistelmän.

On lauantai 7.12.2019, eilisen Itsenäisyyspäivän

ja tulevan 2. adventtisunnuntain, Jean Sibeliuksen ja

suomalaisen musiikin päivän välissä.

      Ympärilläsi ihmiset, jotka ovat toivoneet, 

odottaneet ja rakastaneet sinua jo kohdun kaikukammion

ensimmäisistä potkuista lähtien.

Ja kun kasvat, sinun tehtäväksesi ei jää enempää eikä vähempää

kuin muuttaa – ja luoda maailma uudelleen.

Tärkeässä tehtävässäsi me siunaamme, rakastamme

ja kannustamme sinua.

………………………………….

Blogin ekstralinkissä perinteinen joulupostaus:

”Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten harhauttamisessa avustavat lukuisat valepukit.”

…………………………………

Svenska dagen, Tampere ja kuninkaan kuolema

Svenska dagen kalenterissa tänään. Ei me täällä irrallaan ajelehdita sen paremmin kuin jostain mystisestä suomalaisuuden juuresta kasveta. Globaalia ja lainaa kaikki on vaan. Ideoiden ja tekojen jalostettavaa materiaa ja henkeä. Kertaan jutun vuosien takaa. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Blogi keskittyy kuninkaaseen, ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy 365 runon kokoelmastani Babel.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

……………………………………………………..

Ekstralinkissä toinen kuningas ja hänen henkilääkärinsä:

”Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.”

……………………………………………………..

Kirjat, käsis ja kalat!

Kolmen pointin pikapostaus.

1. KIRJAT: luin juuri Sebastian Faulksin (s.1953) romaanin Engelby (suom. Raimo Salminen). Kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Kannen lieve kertoo, että hän on yksi Ison-Bitannian suosituimmista nykykirjailijoista. Engelby on hänen tähänastisen uransa suurimpia myynti- ja arvostelumenestyksiä.

Pidin psykologisesta romaanista, johon alkaa tarinan edetessä kiertyä trillerimäisiä piirteitä. Ennen kaikkea se on upea mielen valaisu ihmisestä, joka päätyy äärimmäisiin tekoihin. Kielellisesti vetävä Engelby on omaperäinen sekoitus ironian sävyttämää syvällisyyttä. Vahva suositus.

Ja kuinka ollakaan, Laukontorin divarista löytyi vitosella kirjailijan tuorein romaani Viikko joulukuussa. Olen vasta aloittanut kirjan. Vaikutelma ei ole yhtä imaiseva kuin ensituttavuus. Syynä on ”liian” runsaslukuinen henkilögalleria, joka marssitetaan heti ensisivuille. No, näin on käynyt ennenkin. Arundhati Royn Joutavuuksien jumala alkaa yhtä runsaasti. Lopulta kaikki tragediassa löytää paikkansa. Royn kirja on edelleen suosikkilistani kärkipäässä.

2. KÄSIKIRJOITUS: uuden romaanin lähdetyöt vievät aikaa kymmenkertaisesti enemmän kuin kirjoittaminen. Tutkin juuri kaksi päivää Somalian klaaneja, sisällissotaa ja Afrikan sarven tilannetta, Iranin hallintoa ja vallankumousarmeijan toimia sekä uskonnon nimissä harjoitettavaa terrorismia. Kelasin Henri Rosseaun maalauksia ja kaivoin sanoituksen Billie Hollidayn biisiin Strange Fruit. Tuloksena käsikseen päätyi puoli liuskaa tekstiä – vajaa kirjan sivu.

3. KALAT: lauantaina lähdetään viikoksi kirjailijaliiton mökille. Helvi Hämäläinen testamenttasi Mansikkapaikan mökkinsä aikanaan kirjailijaliitolle. Pikkumökistä saneerattiin sauna ja kamari. Viereen rakennettiin suurempi, jossa saattaa yöpyä useampikin henki.

Paikka on keskellä ”ei mitään”, Varkaudesta n.70 kilometriä. Pienen Heinäjärven rannalla ei monta mökkiä ole, joten kalatoiveet ovat korkealla. Toissakesänä nousi kymppikilon hauki. Liian suuri, parempi vaihtoehto olisi kymmenen kilon painoista kalaa. Ahventa ja kuhaa koetetaan kans. Ja vielä. Helvi Hämäläinen on läsnä kokoelmassani Satakieli (Like 2008). Runon nimi on Romanttisen ilmaisun erillisohje:   

Rakkaus – älä kirjoita tekstiin sellaista sanaa, / älä varsinkaan Sielua. Elämä on abstraktio, kaipaus kielletty / ja ikävä vain pahentaa pateettista tilannettasi. Sydän / on siinä rajoilla. Kuolema menettelee vain Venetsiassa – eikä sielläkään. / Pelisi on pelattu! / Puut pilvet kyyhkyt ja kyyneleet, kaikki yhtä arveluttavia. / Tuikkivat tähdet ja kuu, jonka kultainen vati on ripustettu / yöllisen meren ylle, unohda ne heti! / Rakkaani, kyyhkyläiseni, / saattaisitko sinä enempää kuutamosta kertoa kuin / kirjoitusalustansa ylle kumartunut vanhus Kiinassa / tuhatviisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. / Ja voithan aina lukea mitä Helvi H. kirjoittaa vuonna 1944:

…yhdessä viljan kanssa kasvaa kuu, sen syntyessä jyvä on vielä / pehmyt, sen ollessa täysi ovat viljasäkit täydet… sen syntyessä / maalintujen poikueet kulkevat vielä emonsa jäljessä, sen kasvettua / täydeksi ne hajaantuvat raskain siiveniskuin lepikossa, / sen muututtua työaseesta pyöräksi kiitävät muuttolinnut pois / ikään kuin välttyäkseen rusentumasta sen alle. / Kuu, joka muistuttaa ahkerien maatyöläisten käsiin / sopivaa työasetta, vaeltaa kylän yllä. Se on muuttuva raskaaksi / punaiseksi pyöräksi.

……………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Samalla mökillä yhdeksän vuotta sitten

2. Ateenan residenssissä vuoden vaihteessa

………………………………

Vuoden Kääntäjäkarhu – sekä suosituksia Kari Aronpuron edellisistä töistä!

YLE on jakanut vuosittain, 1994 alkaen, Tanssiva karhu -runopalkinnon kotimaiselle teokselle, sekä Kääntäjäkarhun ansiokkaasta suomennoksesta. Ensin mainitun sai tänä vuonna Stina Saari kokoelmastaan Änimling. Kari Aronpuro palkittiin Ezra Pound käännöksestään Pisan Cantot.

Kari Aronpuro

Cantot huomautuksineen, katsauksineen ja epilogeineen on järkälemäinen, liki 400-sivuinen teos. Kirja lepäilee yöpöydälläni koirankorville käänneltynä. Piti nostaa teos tänne, mutta tyydyn kustantajan sivuilta löytyvään erinomaiseen esittelyyn (Linkki).

Nostan sen sijaan päivitykseen blogin aiempia tekstejä Aronpuron tuotannosta. Ensin tasan kuuden vuoden takainen Hans Magnus Enzensberger -käännös. Ja ekstralinkeissä lisää. Kari on ollut minulle esikuva ja ”mentori” monin tavoin. Hän on vaikuttanut suuresti siihen, että minusta on kehittynyt kirjailija.

…………………………………………………………..

Kari Aronpuro (s.1940) on yksi Suomen palkituimmista kirjailijoista. Bibliografiasta löytyy yli kolmekymmentä teosta. Esikoisteos, Peltiset enkelit ilmestyi 1964.

Aronpuro on tehnyt usean runokokoelmansa loppuun käännöksiä arvostamiltaan runoilijoilta. Tuoreina töinään hän on suomentanut kaksi merkittävää kokoelmaa, ruotsalaisen Werner Aspenströmin Vuosikertomus, runoja kuudelta vuosikymmeneltä ilmestyi 2011. Hans Magnus Enzensbergerin MAUSOLEUMI puolestaan tänä keväänä, kummatkin ntamon kustantamina.

Enzensberger (s.1929) on monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, Saksan sodanjälkeisen runouden kenties merkittävin tekijä. Hän on mukana myös yhteistyöhankkeessa Die Andre Bibliothek, jonka julkaisuista on Die Zeit -lehden mukaan kasvanut ”maailman kaunein kirjasarja”.

Yli kymmenen vuoden takaisessa haastattelussaan Enzensberger kertoo, ettei ole runoilijana pitänyt avantgardisista kokeiluista: ”En ole koskaan ollut kiinnostunut sanaleikeistä tai dekonstruktiosta.” Hän pitää yhtenä esikuvistaan William Carlos Williamsia, jonka runoudessa yhdistyvät tunteet ja älyllisyys.

Hans Magnus Enzensberger

Enzensberger korostaa haastattelussaan, miten runoudesta puhuttaessa tehdään edelleen turha kahtiajako tunteiden ja älyn välillä. ”Älyn merkitystä tunteille ei vieläkään osata oikein tunnustaa ja tajuta, oivaltaa.”

Enzensbergeriltä on aiemmin käännetty kaksi nuortenkirjaa, esseekokoelma ja Markku Inton suomentama ja Sammakon kustantama Runoja 1950 – 2000. Mausoleumi julkaistiin 1976, nyt käsillä oleva käännös on eurooppalaisen runouden merkkitapaus, teos johon on latautunut ”ikuisuusarvoa”.

Kyse ei ole runokokoelmasta, vaan teoksesta. Mausoleumi näyttää, millaiset ovat runon kielelliset ja kirjalliset mahdollisuudet. Saatesanoissaan Aronpuro kuvaa tekstejä balladeiksi edistyksen historiasta. Enzensberger ”sanoutuu irti perinteisistä eeppisen runouden konventioista. Hän ei noudata totuttuja kieli- ja ajatteluvaateita.”

Mausoleumissa kirjailija läpivalaisee kolmenkymmenenseitsemän läntisen perinteen ”suurmiehen” myytit: kirjailijoita, kirjanpainajia, lääkäreitä, matemaatikkoja, keksijöitä, tilastotieteilijä, taikuri, tutkimusmatkailija, taloustieteilijä, diktaattori…

Tekstien satiiri on viiltävää ja tuo totuttuihin näkemyksiin uusia kulmia. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä aitoa, mikä väärennettyä? Miten moraali joustaa ja muuttuu historian peilaamana? Enzensbergerin omin sanoin: ”Suuruudenhulluus on tauti, josta ei parane nopeasti.”

Lainaan kulttuurifilosofi ja mediatutkija Marshall McLuhanin kuuluisinta lausetta: ”Väline on viesti.” Mausoleumin väline on runo. Viesti on se, että historian henkilöitä näin syvältä luotaavaa teosta ei olisi voinut muun kaltaisella kielellä kirjoittaa. Teksti on kuin aseen liipasin, josta painettaessa laukeaa jotain suurempaa.

Mausoleumi on innostava teos, kielellisen intensiteettinsä lisäksi se herättää kiinnostusta kuvaamiinsa henkilöihin ja pistää penkomaan tietoa: Giovanni Piranesin grafiikka, käykö se yksiin tekstin kuvausten kanssa? Oliko Charles Darwin rajoittunut ja laiska autisti? Mitä mietti V.M. Molotov eläkepäivinään? Entä Alain Turingin luonnekuva, matemaattisen neron, joka kutoi käsineensä itse.

Kääntäjän saatesanoissa kysytään Mitä on historia? Mitä on edistys, ja mitä seuraamuksia on länsimaisen kulttuurin edistyksellä? Aronpuro mainitsee myös poikkeuksellisen pitkästä suhteestaan Enzensbergerin runouteen. Olisi vaikea kuvitella Mausoleumille luontevampaa ja tarkemmin työhönsä suhtautuvaa suomentajaa, varsinaista sukulaissielua.

Mausoleumi palauttaa uskoani runoutta suurempaan runouteen. Pitkien ja proosamaisten tekstien massasta on vaikea valita esimerkkiä, mutta tarjoan tähän viimeiset säkeet runosta, joka ajoittuu ”quattrocentoon”, eli myöhäiseen keskiaikaan. Kuten arvaattekin, kyseessä on metallityömies ja keksijä Johann Gutenberg.

Gensfleish, vanha peilintekijä Mainzista, / saamamiesten velkoma, puolisokea, ei suitsutukselle tuoksuen, vaan / vernissalle ja noelle / haisten. Hän häipyi sulan metallin / höyryyn. Tämä tässä, musta / valkoisella paperilla, jäi jäljelle: / Keinotekoisen kirjoittamisen taito, / quattrocenton lyijyinen jälkimaku

…………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. ” Minä kirjoitan kissalle” Aronpuron Aspenström käännös

2. William Carlos Williams ja Nerouden lyhyt oppimäärä

3. Aronpuron tiukka trilogia. ”Kokemus on jotain, jossa itse muututaan.”

…………………………………….

Runo Herralle, omistus Päivi Räsäselle

Helsinki Pride 2019 on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Tilaisuuksia järjestetään viikon 24.–30.6. aikana yli sata.

Kuva Marttojen kotisivut. Svengi-essu -logo, designed by Juha Siro

Päivi Räsänen on mm. Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen ministeri sekä puolueensa puheenjohtaja, koulutukseltaan lääkäri, joka kotisivuillaan mainitsee kirjoittaneensa ”useita kirjoja elämän syvistä kysymyksistä.”

Räsänen kirjoitti avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle. En linkitä sitä tähän. Hänen kymmenen päivän takainen twiittinsä kiteyttää olennaisen: ”Kirkko, jonka jäsen olen, on ilmoittanut olevansa SETA:n Helsinki Pride 2019 virallinen kumppani. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?…”

Olen ihmetellyt tätä uskovien lähes luonnotonta kiinnostusta lähimmäisten seksuaaliseen suuntautumiseen. Omien ennakkoluulojen ”takuumiehiksi” haetaan Jumalaa ja Jeesusta. Raamatun ristiriitaisesta maailmankuvasta poimitaan pinseteillä syntejä, joista sopii tuomita lähimmäisiä. 

Väite siitä, että homous olisi oma valinta, johtaa outoon paradoksiin. Voisiko ihminen (Räsänen) olla lesbo, jos noin vain päättäisi valita niin? Planeetallamme elää liki 8 miljardia ihmistä eikä takuulla yhtään samanlaista. Seksuaalisuuden skaala on kirjava.

Kuva: Meri Aka-Kokko

Otan esimerkin Yhdysvalloista, jotta saadaan laajempaa perspektiiviä. William Instituten raportin mukaan vuonna 2011 aikuisväestöstä noin 9 miljoonaa ihmistä oli homoja, lesboja tai biseksuaaleja. Mitä se merkitsee maailman mitassa. Onko Jumala tehnyt noin paljon sekundaa ja syrjittäviä yksilöitä?

Julkaisin oheisen runon kokoelmassani Satakieli! (Like 2008). Nyt se tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Teksti on kuunneltavissa myös sävellettynä äänirunona kotisivuillani. (Listan kahdeksasta tekstistä viimeisenä. Linkki.)

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa,

kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini,

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meiltä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

………………………………..

Blogin ekstralinkit:

1. Piispa, emerita Irja Askola: ”He ovat väärässä”

2. Usko omaan hyvyyteen on pelottavaa?

3. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

………………………………..

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan

Hankin kolmekymmentä vuotta sitten käytetyn perämoottorin: Yamaha 4 hv. Kalaan lähtiessä nakkaan se auton perään, periltä löytyy aina vuokravene. Vanha kone käy edelleen, kun tuntee sen oikut. Hankin myös tuoreen bensiinin ja ostin uuden tulpan. Käytiin Pyhäjärvellä testaamassa ennen viikonlopun merireissua – kolmannella käyntiin!

Perjantaiaamuna suunnataan taas Uuteenkaupunkiin, Ihalan saaristomaisemiin. Koetetaan pilkkejä siltojen suluilta, heitellään saarten sivuissa ja luotojen kupeissa lippaa, lusikkaa, jigiä, spinneriä ja vaappua.

Olen tämän ennenkin sanonut: en halua mahdollisimman suurta saalista. Reilun vaaksan mittaisista ahvenista saa parhaat paistofileet. Hauki saisi olla kilosta kahteen. Jotkut väittävät ison hauen makua puiseksi. Vika on kokissa. Kun fileet marinoi muutaman tunnin tuorepuristetussa sitruunassa ja oliiviöljyssä, kyllä kelpaa grillata tai jauhaa ja maustaa pihvitaikinaksi. Suuren hauen karttaminen selviää runostani, jonka olen tällä aiemminkin jakanut. (Elämän tarkoitus, Like 2002).

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava

ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa

kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

……………………………..

Blogin ekstralinkit

1. Chigozie Obioman romaani Kalamiehet

2. Kalamiehiä ja maailmankirjallisuutta

………………………………

Kirjailijan kolmenkymmenen vuoden kaari – ja vaimon kuolema

Blogi päivittää Perjantairunolla, jopa kahdella. Ensi viikolla jatketaan aivan muilla aiheilla. Sattui nimittäin näin: luin Seppo Järvisen runokokoelman Yhden ainoan elämän olit kanssani (Palladium Kirjat 2018). Piti kaivaa hyllystä pariksi Järvisen Talvikirjeitä (Otava 1989). Minulla on aina useampi kirja luvussa yhtä aikaa. Nyt kiinnosti liki kolmenkymmen vuoden kaari näiden kahden teoksen välillä.

Seppo Järvinen (s.1936) on julkaissut proosaa ja runoa, lastenkirjan, kuunnelmia, esseitä, matkakirjoja, artikkeleita ja toiminut kriitikkona. Bibliografiaan on ehtinyt kertyä 17 julkaisua. 

Edellisessä elämässäni kävi näin: aloin kiinnostua runoudesta ja Talvikirjeet osuivat lukulistalleni. Tankkasin tekstejä kerta toisensa jälkeen. Päätin hakea oppia omaan kirjoittamiseeni, pääsin Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen ja jatkoksi kulttuuriministeriön rahoittamalle stipendikurssille, jossa opetti kaksi Hesarin kriitikkoa.

Talvikirjeissä minua viehätti proosa- ja säerunojen limittäminen. Rivitetyissä teksteissä kolahti ”elämän sietämätön keveys”, joka nostaa pintaan olemisen kipupisteitä ja arkisten tapahtumien havainnointia tuoreista näkökulmista. Proosarunoihin kiteytyy viistoa huumoria ja tarinallisuudessaan ne kävisivät tiukoista novelleista:

”Putoan keväthölseisiin jäihin, vain karvahattu jää kellumaan tapahtuman merkiksi. Vesi on tummaa, soilta karannutta muraa. Pintaan pulpahtaessani minulla on yhä oikeassa kädessäni raskas asiakirjasalkku täynnä yleisen kirjaston kirjoja. Päätän pelastaa ainakin kirjat ja niin hivuttaudun avannon reunalle ja kiemurtelen kohti rantaa kuin teeveestä tuttu pelle. Toisessa kädessä rotannahkalakki ja toisessa isävainaan salkku. Kun pääsen rantaan, kiven takaa nousee harvahampainen mies. Hän esittelee itsensä Uimaharjusta kotoisin olevaksi vaihdemieheksi ja kertoo että olen kolmas samana aamuna jäihin vajonnut henkilö. Toverillisesti hän tarjoaa minulle raivoraittiille pitkän siivun Gambinaa molemmille jaloille. Ajattelen että töihin tuskin tänään kannattaa enää mennä. Lompakosta poimimiani märkiä seteleitä vaihdemies ei suostu millään ottamaan. Ajattelen että muistan hänet kauan.”

Seppo Järvinen. Kuva: Järviseutu -lehti 19.4.2019

Uusi kokoelma tekee tiliä vaimon kuolemasta – 43 sivusta kehkeytyy tarinan kaari. Pohjattomasta surusta noustaan hitaasti pintaan ja päästään kiinni elämän syviin kysymyksiin: ”Aseeni mykän Jumalan edessä on rukous. / Ei hän ole lausuntoautomaatti, ei maailmankaikkeuden konsultti. Hän on ja ei ole.” Lopulta ollaan elämän jatkuvuuden äärellä, jota myös kirpeä huumori ryydittää.

Terapeutilla

Ajatelkaa, miten mahdottoman suuri määrä

mukavia asioita on elämässä.

En muista ainoatakaan.

Montako sormea on ihmisellä?

Yhdeksän. Ryssä Nikolailta ammuttiin

peukalo hänen antautuessaan.

Minä vuonna vaimonne syntyi?

En muista. Hän kuoli kolme vuotta sitten.

Suomen kielen kaunein sana

jota kukaan muu ei tiedä?

Lipstikka.

Mitä inhoatte?

Lidlin Suddendly Madame Glamour hajuvettä jolta haisette.

Mitä iilimato tuo mieleenne?

Verijuotikkaan joka imee asiakkaan tunteet vartissa.

Suosittelen päiväkirjan pitämistä,

sanoo terapeutti.

Se oli sitten tässä.

120 euroa.

Onni on metritavaraa

elämän basaarissa.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Mitä Nobelisti haluaa sanoa?

2. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

……………………………..

Paavi Benedictus Amurin krouvissa plus pääsiäisruno

Uusi käsikirjoitus jatkuu rivi riviltä. Tänään on tutkittu ”Jumalan rottweileria”, paavi Benedictus kuudettatoista (Joseph Alois Ratzinger), joka piti rock-musiikkia uskonnonvastaisuuden välineenä ja syrji seksuaalivähemmistöjä. Benedictus, Kristuksen käskynhaltija maan päällä, erosi virastaan helmikuussa 2013. Kuvittelin nähneeni hänet Amurin krouvissa viime viikonloppuna – mutta saattaa olla, että erehdyin.

Näytön kulmasta pilkottaa Edward Hopperin työ Office in a Small City (1953)

Katolisissa maissa pääsiäinen on joulua suurempi juhla. ”Settimana Santa” jatkuu kulkueiden ja messujen humussa koko viikon. Paikalla on oltu, ja kuvaan pitkäperjantain vaikuttavan kärsimyskulkueen tuoreessa romaanissani Yllämme kaartuva taivas (s. 296). Tämän viikon perjantaina ollaan jo Uudenkaupungin Ihalassa ja kokeillaan kalaonnea merellä.

Pääsiäisen runo tulee (jälleen) kokoelmastani Babel. Sen 365 tekstin rihmastosta löytyy ”kaikki mahdollinen” ja maailmantilanteen päivitys. Runoissa 192 ja 194 mennään draamalla, rakkaudella ja pääsiäispyhien musiikilla. 

Lasimaalaus Akseli Gallen-Kallela, Hvitträskin museo

Kolme Jeesusta nostaa Maljan Bachille

Taivasten valtakunnan edustajien äänialoissa on eroa,

Matteus-passion Jeesus on kirjoitettu muita korkeammaksi.

Evankelistan roolia säestää basso continuo ja sello,

mutta Jeesuksen taustalla soivat viulut:

Bach on antanut jousilla Jeesukselle sädekehän.

”Kukapa pystyisi esittämään Jeesusta täydellisesti,

hän on hahmona lyhytsanainen – kaiken yläpuolella.

On etsittävä tunnetilaa, jossa Jeesus on niin suvereeni

ettei hänen tarvitse todistella sanojaan.”

Johannes-passion Jeesus on bassobaritoni,

ristillä laulajan on pidäteltävä liikutustaan – jännitteen

on kestettävä vaativimpaan repliikkiin saakka:

”Se on täytetty.”

………………….

Musiikki saa joidenkin elämän syttymään

avaa suuren selvittämättömän rakkauden,

kykenee vaihtamaan Bachin ja Händelin

Jumalan ja hänen poikansa paikalle, kuulemaan

lumihuiput ja orjantappurapensaan liekkien kielen,

näkemään pimeässä, uskomaan ikuiseen elämään

taivaan ja maan yhteyteen – he ovat hartauden vallassa

eivät pelkää pyöveleitä, heidän uskonsa ei horju

he saattavat syleillä ja yhtyä enkelten kanssa.

Niin yksinkertaista on antautua

jos jumalista tulee hyvän päivän tuttuja.

……………………………..

EKSTRALINKIT

1. Tarvitsetteko kompassiksi sydämeni 

2. Puolustaako Perjantairuno Juudasta?

3. Pääsiäisen tarkoitus

……………………………..

Jo maanantaina ollaan Ateenassa – mennessä jutellaan kuolleiden kanssa

Piti kirjoittamani blogiin tänään Krista Launosen moniulotteisesta kirjasta Ofelian suru. ( Avain 2018) Se on luettuna, mutta kiteyttävään analyysiin ei ole nyt aikaa. Jo maanantaina olen kirjaililijaliiton residenssissä Ateenassa. Aamupäivät kuluvat kirjoittaessa, iltapäivisin on aika lähteä liikkeelle. Työpöydän taakse Pyynikinharjun kupeeseen palaan joulun jälkeen. Päivityksen kuvat ovat edellisiltä matkoilta.

En tähän hätään muista monesko kerta tämä on Ateenassa, viides – tai kuudes. Kirjoittamisenkin kannalta residenssireissut ovat sujuneet hyvin. Nyt lähtee mukaan kaksi käsistä, mutta vain toiseen on tarkoitus keskittyä. Toinen saattaa vaatia vain muistiinpanojen kirjaamista.

Blogi päivittää siis lyhyesti Perjantairunolla. Ja tämmöisenkin huomasin: esikoisteokseni julkaisusta on kaksikymmentä vuotta. Jos mainostaisin, voisin toki muistuttaa romaanistani Yllämme kaartuva taivas, joka julkaistaan tammi-helmikuussa. (linkki) Ei kliseitä tähän ajan nopeasta kulumisesta, mutta runo kokoelmastani Vapaa pudotus. (Like 1998)

Vauhti tekee ilmasta niin vahvaa,

että sata tonnia rautaa ja ihmisen lihaa pysyy

pilvien päällä.

Leonardo ajatteli siipien liikkeitä,

mietti miten olla ilmaa kevyempi ja vettä raskaampi.

Linnuilla on ontot luut, minulla 

metallisiivet, mieleen valahtanut sulaa lyijyä.

Alla tuhat järveä jäätymässä, aurinkoon yön matka.

Olen varannut viereeni tyhjän tuolin kuolleille,

heillä on aikaa puhua kanssani.

Monitori näyttää miten kaikki jää taakse

kahdeksansadan kilometrin tuntivauhtia.

Käymälän automaatti imaisee virtsan

ja jokaisen tipan käsienpesuvettä.

Aineen ja ajatusten häviämättömyyden laki täyttyy:

yhdestäkään pisarasta on mahdoton

päästä lopullisesti eroon.

………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Leonardo – ja sivun novellini Finnairin Blue Wingsissä

2. Kreikan kriisit ja kalakauppias Vasilis

………………………………….

Knockout – nostalginen muisto noitien talosta

Tarvitsin tulevaan artikkeliin tietoa ensimmäisistä julkaistuista teksteistäni ja kolusin kirjahyllyä. Käteen osui Riina Katajavuoren ja Helena Sinervon toimittama MOT MOT Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (WSOY 1995) Debyyttisikermäni nosti mieleen haikeankarheita muistoja. Erityisesti runo, joka innoittajana oli aikanaan Mohammad Ali.

Kuva: 100photos.time.com (Sonny Liston vs Mohammad Ali 1965)

Ali oli raskaansarjan kolminkertainen maailmanmestari ja yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista. Siis Cassius Glay, joka vaihtoi ”orjan nimeksi” kutsumansa uuteen. Siitä ei enempää, Wikipedia tietää kyllä jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Kun Ali määrättiin Vietnamin sodan kutsuntoihin uudelleen Houstonissa 1967, hän ilmoitti ettei aio osallistua sotaan, koska hänellä ei ole mitään riitaa Vietkongin kanssa: ”Eikä kukaan vietkong ole kutsunut minua nekruksi.”

Tuli viiden vuoden vankilatuomio, meni mestaruusvyö ja ottelulisenssi. Ali oli vapaana takuita vastaan ja pääsi uudelleen mestaruusotteluun kolmen vuoden kuluttua – vahvempana kuin koskaan.

Mutta lähdetään ensikosketuksesta vuonna 1965. Luvassa oli raskaansarjan maailmanmestaruusottelu: Ali, vastaan Sonny Liston, jota rääväsuinen haastaja kutsui ”Isoksi, rumaksi karhuksi”. Kuljin päivittäin kouluun ohi Linkosuon kahvilan. Näyteikkunalle oli nostettu valtaisa täytekakku, koristeena nyrkkeilykehä, jonka kulmissa istuivat ottelun alkua odottavat marsipaanimiehet.

Kun ottelu oli ratkennut, marsipaani-Liston makasi näyteikkunassa kakun kanveesilla ja Ali seisoi tyrmäyskäsi koukussa hänen vierellään. Uransa aikana Ali kävi itse neljästi kanveesissa. Hän sanoi, että ensimmäisestä kerrasta (1962) tuli yksi hänen vahvuuksistaan. ”Kerran lattiassa käytyään ja noitien talossa vierailtuaan tietää miltä se tuntuu. Pelosta voi päästä ja voittaa ottelun.”

Kuva: money.cnn.com (Ali vs Joe Frazier 1975)

Sikermäni runo lähti Alin asenteesta. Kun minut itseni ”iskettiin kanveesiin” kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin, mielessäni saattoi häivähtää jotain samaa. Makasin teho-osaston letkuissa, morfiinista ja kipulääkkeistä sekavana sopertelin hoitajalle: ”Selviänkö hengissä?” Ja sain vilpittömän vastauksen selvällä Tampereen kiälellä: ”Em mää vaan tiärä.”

No… hengissä ollaan ja tänäänkin kirjoitetaan Pyynikin punatiilitehtaalla. Uusi romaani menee painoon ennen vuodenvaihdetta. Kannen luonnoksen olen nähnyt ja kovasti tykännyt. Kun lopullinen visualisointi on valmis, palataan siihen. Mutta tässä rivit 23 vuoden takaa.

Lepään kanveesilla ilman paitaa

jalat oikoisena, käsi koukussa kesken iskun

muissa maailmoissa autuaana

kuin vastasyntynyt ensimmäisen maitonsa imeneenä.

Utuverhon takana erotuomari

pudottelee pehmeitä numeroitaan,

ne leijuvat kirkkaassa valossa ja

kiertyvät perhosina pääni ympärille.

Olen kaukana ja poissa,

kunniavieraana noitien sokkeloisessa talossa,

vaskitorvet soivat

ja pasuunoihin puhalletaan

pronssikellot kilisevät silmieni takana.

Minut istutetaan juhlapöytään,

saan päähäni suipon hatun ja käteeni

paistokepin lävistämän vuohen kallon.

Viini juoksee lasiini

kimaltavana nauhana kuin pyhä virtsa.

Aika täyttyy ja minun on noustava,

astun kädet koholla köysien läpi, säteilen

ja loistan hehkuvana purjeena auringossa.

Tämä erä on minun!

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Toinen lapsuuden sankarini: ”Ensimmäinen avaruuslento ja syntymän ihme”

2. Toinen mestari: Robert De Niro ja ”Racging Bull”

…………………………………………….