Blogi nostaa päivitykseen Marja Kyllösen tuoreen romaanin Vainajaiset (Teos 2022). Aluksi pitää kertoa tarina. Mainitsen siinä myös itseni, mutta se on lopulta vain vaikutuksen tehnyttä nostalgiaa.
Moni kirjailija on ponnistanut Pirkanmaan kirjoituskilpailusta julkaisevaksi tekijäksi. Esimerkkinä vaikkapa Mirkka Rekola, Nobel-veikkauksiinkin noussut. Vaatimattomiin saavutuksiini sisältyy jonkinmoinen ”ennätys”, viisi palkintosijaa (tai kunniamainintaa) putkeen. Seppo Jokinen ylsi samaan, mutta ei peräkkäisinä vuosina.
Muistan hyvin vuoden 1995. Sain palkinnon lyriikasta, mutta proosasarjassa tapahtui jotain ikimuistoista. Marja Kyllösen novelli Kenokohtu löi aivan ällikällä. En ollut ainoa, kurssikaverit Viita-akatemiassa opettajaa myöten olivat vaikuttuneita. En muista muita vuosien varrella palkittuja, Kyllösen novellin ensimmäisen- ja viimeisen lauseen muistan, paljon sisällöstäkin.
Kyllösen esikoisromaani, Lyijyuuma julkaistiin 1997. Hesarin palkinto parhaasta esikoisesta. (Taas mainostusta: mulle kirjailijaliiton palkinto vuoden esikoisesta 1998). Myös Marjan toinen romaani Rikot sai hyvät arvostelut. Sitten hän katosi kirjalliselta kentältä 21 vuodeksi.
Kyllösen kustannustoimittaja oli vaihtunut, eikä uusi katsonut seuraavaa käsikirjoitusta julkaisemisen – ei edes työstämisen arvoiseksi. Seurasi lamautuminen ja häpeä koko kirjoittamista kohtaan. Entinen, eläköitynyt kustannustoimittaja, Eila Kostamo piti liekkiä yllä, eikä Kyllönen luovuttanut.
Lopulta Teos tarttui käsikseen ja teki mitä piti. Vainajaiset on historiaan jäävää kirjallisuutta. Ennustin sille F-ehdokkuutta enkä väärässä ollut. Romaani ei ole lukijalle vaivaton rasti, eikä pidäkään. Helpot asiat me jo osataan, niitä, jotka ajattelua kasvattaa, sietää vähän funtsia.
Tuntuu vaikealta lähestyä näin lyhyessä jutussa 350-sivuista romaania, jonka psykologinen tarina on niin moniaalle haarova. Kirjan takakansi luonnehtii näin: ”Vainajaiset kertoo perheeksi kasvamisen vaikeudesta ja siitä, miten ihminen reagoi, kun kaivattu täyttymys aina vain lykkäytyy. Se on myös tarkkanäköinen kuvaus pahuudesta, joka etsii uhrikseen ketä tahansa.”
Kyllösen ansio on edelleen kielellinen. Esikoisesta se on kehittynyt selkeämmäksi menettämättä silti luonnettaan. Nyt kieli palvelee tarinaa ja rakennetta täsmällisemmin. Ensimmäiset kirjat etenivät niin voimakkaasti vertausten ja metaforien varassa, että syvin sanottava uhkasi hukkua niiden alle. Vainajaiset on hiottu, kirjallisen muodon harppaus eteenpäin.
Ai että, kuinka iloinen voin olla kollegan menestyksestä!
……………………………………………
Blogin ekstralinkit
1. Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?
2. Vaihdetaan koko maailman kuva!
……………………………………………
