Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta

Päivityksiin on tulossa mielenkiintoista proosaa kunhan ehdin käydä kirjat loppuun ja sulatella lukemani. Tartun vielä edellisen postaukseni häntään ja jatkan siitä muutaman rivin: ”Kirjoittaminen on helppoa, vain ajattelu tuottaa enemmän vaivaa.”

Ang Kiukok: Ajatteleva mies

Lainaan jatkoksi itseäni viisaampia. Esseistiikan edelläkävijä Michel de Montaigne (1533 – 1592) sanoo : ”Ei ole mitättömämpää eikä myöskään merkitsevämpää toimintaa kuin ajattelu, sen mukaan millainen kunkin sielu on. Suurimmat pitävät sitä pääasiallisena tehtävänään.”

Mervi Kantokorpi arvioi eilisessä Hesarissa Marjo Heiskasen tuoreen romaanin Mustat koskettimet, ja kiteyttää tekstinsä päähenkilön johtopäätökseen: ”Taiteellisen työn ydin on ahkera ajatteleminen ja työskenteleminen läpi elämän.”

Olen hidas kirjoittaja, jonka pitää  lukea pohjiksi paljon. Se taas aiheuttaa aikaa vievää ajattelua. Ja ihmettelyä. Valmistumassa olevan romaanikäsiksen vuoksi oli kerrattava Raamatun Ilmestyskirja. Luin sen korostuskynän kanssa muutamaan kertaan. Päivien työstä suodattui tekstiä parin kirjan sivun verran.

En nosta tähän käsikirjoituksen lopputulosta. Nappaan vain muutaman kappaleen lainauksen Ilmestyskirjasta. Outoa tekstiä. Kiehtovaa ja karmaisevaa. Ristiriitaista ja jatkuvasti omia väitteitään kyseenalaistavaa, kuten koko Raamattu. Ja silti, kuten eräs kollega totesi: ”Tavalla tai toisella, koko eurooppalaisen kirjallisuuden pohja on Raamatussa.”

Viktor Vasnetsov: Ilmestyskirjan ratsastajat

– Sille, joka istui hevosen selässä annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Se, joka istui hevosen selässä oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

– Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka. Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa. Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun. Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöillään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan.

– Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki. On tullut kuolleiden tuomion aika, on aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi. – Iloitkaa siis taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta, Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!

– Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, ja tuli ankara maanjäristys, niin ankara järistys, ettei sellaista ole ollut koko sinä aikana, jonka ihminen on ollut maan päällä. Suuri kaupunki hajosi kolmeen osaan, ja joka maassa kaupungit sortuivat. Jumala ei ollut unohtanut suurta Babylonia, vaan se joutui juomaan täyden maljan hänen vihansa ja vimmansa viiniä.

– Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä oli Jumalan Sana.

– Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee vihan viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Euroopan hitain kirjoittaja

2. Mistä tiedän, että teen töitä oikeiden juttujen kimpussa

……………………………………………..

Enkelin sädekehä ja seitsemän kuolemansyntiä

Saattaa olla, että kulumassa ovat kesän viimeiset lämpimät päivät. Siksi on päästävä huomenna merelle kalaan. Päivitän siis lyhyellä tekstillä ja pitkällä runolla. Kipinä aiheeseen syttyi Tero Liukkosen, kirjailijakollegan blogista. Hän kertoo runon kirjoittamisen ilosta ja luonnollisuudesta ja toivoo, että siitä voitaisiin riisua kaikki hohdokkuus ja tärkeily: ”Kun runo alkaa syntyä – se tulee aina tuntemattomasta ulottuvuudesta. Jokapäiväisen elämän ja arkisen ympäristön jokin yksityiskohta näyttäytyy erityisen tarkasti, uutena, ihmeellisenä, ja koko maailma muuttuu toiseksi.”

Kuva: pinteres.com

Kokemuksessani on hyvin paljon samaa. Ja vielä niinkin, ettei runoa tarvitse edes kirjoittaa. Aivan kaikki ympärillämme on runoa – kuin sienimetsään menisit, ei tarvitse kuin poimia valmista satoa. Ja toki, havaintosi voit myös kirjoittaa runoksi. Jos niin haluat.

Kauniita ja merkityksekkäitä lauseita on kaikkialla: Enkelin sädekehän saattaa löytää tiedetekstistä. Luen usein lehtiä korostuskynä kädessä ja leikkailen juttuja talteen. Päivitykseni teksti on juuri sillä tavoin syntynyt. Kansien välissä se löytyy kokoelmastani Babel (2013).

Otto Dix: Seitsemän kuolemansyntiä (1933)

J o s  n i i n  h a l u a t

Runo on. Sinusta huolimatta. Tai juuri sen tähden.

Runoilija ei ole tärkeä, runo on.

Runo on jos haluat – ja vaikka et tahtoisikaan.

Löydät sen aamun lehdestä. Sieltäkin:

”Aivosyöpä talttuu Espoon ydinreaktorissa.”

Kuvaa leikkaavat punaiset laserit, säteilevää

y d i n r e a k t o r i n  s y d ä n t ä

ei huoneessa näy. Vain tutkija Iiro A:n kasvot

heijastuvat reaktorin jäähdytysvedestä.

Teksti kuvaa boori-neutronihoitoa:

”Potilas makaa vähän kuin lauteilla, sillä

alustaksi on laudoitettu saunasta tuttu apassipuu.

Siitä kun ei säteily siroa.

Pään alustana on soikea teline, kuin enkelin sädekehä.”

S e  o n  r u n o  j o s  n i i n  h a l u a t .

Joskus taide syntyy siitä, että kaikki muu

pysyy ennallaan paitsi konteksti, sanoo kriitikko.

Ja on väärässä, sillä taide syntyy vain siitä

että yhteys muutetaan:

Gianfranco Girotti on syntien asiantuntija

Vatikaanin apostolisessa katumusoikeusistuimessa,

jonka toimialaan kuuluvat erityisesti

s y n n i n p ä ä s t ö a s i a t .

Hän muistuttaa nykyajan syntien aiheuttavan

isoja yhteiskunnallisia ongelmia.

Hänen mukaansa modernin ajan kuolemansynnit ovat:

Ympäristön saastuttaminen.

Geenimanipulaatio.

Yletön rikkauksien kerääminen.

Köyhyyden aiheuttaminen.

Huumeiden välittäminen ja käyttö.

Moraalisesti arveluttavat tieteelliset kokeet.

Inhimillisen luonnon perusoikeuksien loukkaaminen,

johon kuuluvat abortti ja pedofilia.

Gianfranco G. sanoo, että ennen synnit

liitettiin yksilön ominaisuuksiin.

Nykyisin nähdään miten laajasti ne

v a i k u t t a v a t  m e i h i n  k a i k k i i n.

Sanaa synti ei kuule enää meidän kirkkomme

kannanotoissa, kommentoi haastattelua

dogmatiikan dosentti Jyrki K.

Hän muistuttaa miten katolisessa kirkossa on

otettu kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin

pontevammin kuin meillä luterilaisuudessa:

”Katolinen kirkko on universaali

k u i n  C o c a C o l a  – y h t i ö

eikä se ole sidottu kansallisvaltioiden etuihin.

Se haluaa puhutella koko maailmaa.”

Kirjoittaminen on helppoa, vain ajattelu

tuottaa enemmän vaivaa.

Nämä ovat jätepaperilta amputoituja rivejä,

t ä m ä  o n  r u n o  j o s  n i i n  h a l u a t.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Fernando Pessoa: ”Jokaisessa kilvessä on viesti minulle”

2. Puhelusta syntyy runo: ”Nainen ja kottarainen

…………………………………………….

Mies joka laski miljardiin

Blogi päivittää tänään tuoreella kirjalla. Olavi Koistisen Mies joka laski miljardiin ilmestyi keväällä Kosmoksen kustantama. Koistisen kymmenen novellin kokoelma on hänen esikoisteoksensa.

En löydä heti verrokkia Koistisen tekstille, siksi omaperäisesti mies kirjoittaa. On helpompi purkaa kerää listaamalla mitä hänen novellistiikkansa ei ole. Klassisen novellin tunnusmerkit puuttuvat, ei haukkapistettä tai käännettä, johon kulminoituu tarinan avain. Ei Borgesilaista fantasiaa. Lähimpänä ollaan Carverin ja kumppaneiden ”Dirty realismia.” Jossain mielen sopukoissa vilahtaa Rimmisen Pussikaljaromaani. Eikä sittenkään.

Kostisen tekstin avainsanoja ovat arki ja absurdi huumori. Ei mitään elämää suurempaa, vaan elämää pienempää. Esimerkkinä vaikkapa novelli Australian näköinen pöly, jossa nuoret lusivat krapulapäivää, jonka kantava elementti on lattialla ajelehtiva pölypallo: ”Mustakarvainen koira makasi lattialla ja tuijotti Australian muotoista pölyhattaraa, jota tuulenvire työnteli.” Koira syö pölyn ja kakoo sen ulos. Puuduttavaan päivään ei juuri muita tapahtumia mahdu. Novelli päättyy käänteiseen maksiimiin: ”Tässä se oli, päivä.”

Koistisen tekstin vahvuuksia on myös rujonluonteva dialogi, joka yltää nuorten ”herjanheitosta” vanhuksen ja pankin automaattivastaajan kanssa käytyyn ”keskusteluun”. Tekstien jännite syntyy oudoista asetelmista, kuten novellissa Loitsutehtaan tilanne, jossa pyörätuolilla liikkuva poika lähtee taksilla lukukauden päättäviin rantabileisiin. Odottamattomien käänteiden keskellä tarinaa limitetään päähenkilön pyörittämään mobiilipeliin.

Parhaimmillaan, arjen mitättömyyksiä ylevöittäessään Koistisen teksti on tarkkaa ja aiheitaan suuremmaksi kasvavaa. Mieleen nousee amerikkalaisen modernismin kova nimi, David Foster Wallace. Taso notkahtaa vaikkapa novellissa Siilit tuijottavat, jonka huumori jää väkisin puristetun oloiseksi.

Minulle kokoelman niminovelli Mies joka laski miljardiin oli ykkönen: ”Kaikki alkoi seitsemänvuotiaana, origossa, kun Raimo kuuli miljardista. Ukki kertoi, että on olemassa sellainenkin asia.” Novellista kasvaa kokonaisen elämän metafora. Alle kolmenkymmenen sivun tekstissä on romaanin ainekset, mutta Koistisen käsittelyssä vähemmästä kasvaa enemmän. Teksti päättyy päähenkilön 60-vuotispäiville. Ideatasoltaan ja rakenteeltaan kirkkaaksi hiottu suoritus.

…………………………………………….

Blogin ekstralinkit:

1. Mikä erottaa kirjailijat toisistaan

2. David Foster Wallace, kirjailija ja vastenmieliset tyypit

…………………………………………….