Todellisuuden mittakaava!

Blogi päivittää nopsaan ja kertaa Perjantairunon kahdeksan vuoden takaa kokoelmastani Babel. Nyt tekeillä olevan romaanikäsiksen kimppuun. Josko muutaman rivin vielä tänään jaksaisi.

Jorge Luis Borges, kuva Wikipedia.

Perjantairunon perimmäinen väite taitaa olla siinä, että todellisuutta ei ole, eikä sitä voi kuvata. Mikään ei pidä paikkaansa. Elämme yhtä aikaa useissa rinnakkaistodellisuuksissa ja niiden väleissä. Kun havaintokulmaa käännetään, kaikki muuttuu.

Euron kolikko on typerä esimerkki. Jos sitä on aina katsellut vain viistosta, ei voi väittää, että se olisi pyöreä. Ihminen havainnoi neljää ulottuvuutta: pituutta leveyttä, syvyyttä ja aikaa. Pallomme etevimmät fyysikot vannovat tänään säieteorian nimeen. Sen mukaan alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 11 tai jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.

Fyysikot tutkivat säieteorian valossa aikaa ennen alkuräjähdystä. Uusi teoria tarvitaan, jotta aika-avaruuden kaareutumisesta eli singulariteetista päästäisiin eroon. Sen teoreettisessa mallissa on pahoja puutteita ja säieteoria kykenisi yhdistämään gravitaation ja kvanttimekaniikan.

Runoilija tekee kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja. Ei vastaa vaan kysyy. Jättää rivinsä lukijan punnittavaksi. Voi miten paljon maailmassa tapahtuu juuri nyt – voi miten tuskallista on, kuinka vähän siitä pystyn kokemaan!

Dharavin slummi Mumbai, kuva Wikipedia.

Vaatii vuosikausien kärsivällisyyttä kuvitella

miten tuhansin tavoin todellisuutta voisi vangita.

Argentiinalainen kirjailija, politikoimalla mahdollisuutensa

Nobeliin missannut, peilejä pelännyt, sittemmin sokeutunut

Jorge Luis B. kirjoittaa valtakunnasta

jossa karttojen tekemisen taito yli viety yli äärimmäisyyden:

maan mittarit, topografit ja tieteilijät halusivat piirtää kartan

joka vastaisi keisarikunnan pinnanmuotoja piinallisen tarkasti.

( kuvittele jokainen katu, kivi, polku, puro ja puu…)

Kun kartta viimein valmistui yksi yhteen,

todellisuuden mittakaavaan – se peitti koko valtakunnan.

Nyt iso G. haluaa, että selaat maailmaa ruudultasi,

jo huomenna kaikki on digitoitu ja

virtuaalikartta peittää jokaisen pisteen.

Käyttöön on otettu kolmipyöräiset polkupyörät,

joilla saadaan kuvattua myös puistot ja polut.

Kartta näyttää tien, Street View todellisen kohteen.

Mumbaissa nuppineula piiloutuu Dharavin slummiin.

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

Borges ja Kuvitteellisten olentojen kirja.

Äänirunoja Juhan kotisivuilla / Souncloudissa. Sävellykset ja toteutus Hanna Silvennoinen.

………………………………….

Kirjailijan kolmenkymmenen vuoden kaari – ja vaimon kuolema

Blogi päivittää Perjantairunolla, jopa kahdella. Ensi viikolla jatketaan aivan muilla aiheilla. Sattui nimittäin näin: luin Seppo Järvisen runokokoelman Yhden ainoan elämän olit kanssani (Palladium Kirjat 2018). Piti kaivaa hyllystä pariksi Järvisen Talvikirjeitä (Otava 1989). Minulla on aina useampi kirja luvussa yhtä aikaa. Nyt kiinnosti liki kolmenkymmen vuoden kaari näiden kahden teoksen välillä.

Seppo Järvinen (s.1936) on julkaissut proosaa ja runoa, lastenkirjan, kuunnelmia, esseitä, matkakirjoja, artikkeleita ja toiminut kriitikkona. Bibliografiaan on ehtinyt kertyä 17 julkaisua. 

Edellisessä elämässäni kävi näin: aloin kiinnostua runoudesta ja Talvikirjeet osuivat lukulistalleni. Tankkasin tekstejä kerta toisensa jälkeen. Päätin hakea oppia omaan kirjoittamiseeni, pääsin Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakoulutukseen ja jatkoksi kulttuuriministeriön rahoittamalle stipendikurssille, jossa opetti kaksi Hesarin kriitikkoa.

Talvikirjeissä minua viehätti proosa- ja säerunojen limittäminen. Rivitetyissä teksteissä kolahti ”elämän sietämätön keveys”, joka nostaa pintaan olemisen kipupisteitä ja arkisten tapahtumien havainnointia tuoreista näkökulmista. Proosarunoihin kiteytyy viistoa huumoria ja tarinallisuudessaan ne kävisivät tiukoista novelleista:

”Putoan keväthölseisiin jäihin, vain karvahattu jää kellumaan tapahtuman merkiksi. Vesi on tummaa, soilta karannutta muraa. Pintaan pulpahtaessani minulla on yhä oikeassa kädessäni raskas asiakirjasalkku täynnä yleisen kirjaston kirjoja. Päätän pelastaa ainakin kirjat ja niin hivuttaudun avannon reunalle ja kiemurtelen kohti rantaa kuin teeveestä tuttu pelle. Toisessa kädessä rotannahkalakki ja toisessa isävainaan salkku. Kun pääsen rantaan, kiven takaa nousee harvahampainen mies. Hän esittelee itsensä Uimaharjusta kotoisin olevaksi vaihdemieheksi ja kertoo että olen kolmas samana aamuna jäihin vajonnut henkilö. Toverillisesti hän tarjoaa minulle raivoraittiille pitkän siivun Gambinaa molemmille jaloille. Ajattelen että töihin tuskin tänään kannattaa enää mennä. Lompakosta poimimiani märkiä seteleitä vaihdemies ei suostu millään ottamaan. Ajattelen että muistan hänet kauan.”

Seppo Järvinen. Kuva: Järviseutu -lehti 19.4.2019

Uusi kokoelma tekee tiliä vaimon kuolemasta – 43 sivusta kehkeytyy tarinan kaari. Pohjattomasta surusta noustaan hitaasti pintaan ja päästään kiinni elämän syviin kysymyksiin: ”Aseeni mykän Jumalan edessä on rukous. / Ei hän ole lausuntoautomaatti, ei maailmankaikkeuden konsultti. Hän on ja ei ole.” Lopulta ollaan elämän jatkuvuuden äärellä, jota myös kirpeä huumori ryydittää.

Terapeutilla

Ajatelkaa, miten mahdottoman suuri määrä

mukavia asioita on elämässä.

En muista ainoatakaan.

Montako sormea on ihmisellä?

Yhdeksän. Ryssä Nikolailta ammuttiin

peukalo hänen antautuessaan.

Minä vuonna vaimonne syntyi?

En muista. Hän kuoli kolme vuotta sitten.

Suomen kielen kaunein sana

jota kukaan muu ei tiedä?

Lipstikka.

Mitä inhoatte?

Lidlin Suddendly Madame Glamour hajuvettä jolta haisette.

Mitä iilimato tuo mieleenne?

Verijuotikkaan joka imee asiakkaan tunteet vartissa.

Suosittelen päiväkirjan pitämistä,

sanoo terapeutti.

Se oli sitten tässä.

120 euroa.

Onni on metritavaraa

elämän basaarissa.

……………………………..

Ekstralinkit

1. Mitä Nobelisti haluaa sanoa?

2. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

……………………………..

Tunnustusten ja depiksen cocktail – pieni breikki on tarpeen

Viikon päivitys viskaa runon. Nyt ei jaksa pidempään perehtyä. Pyynikin työhuoneella tänäänkin. Matkalta nappasin kolme harmaan päivän kuvaa ja raapaisin niihin muutaman rivin tekstin. 

Taiteenedistämiskeskuksen sivuilla on tänään julkistettuna valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saajat. Olen yksi viidestä kirjailijasta. ”Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana.” Olen otettu ja iloinen, mutta pystyn palaamaan tähän perusteellisemmin vasta tuonnempana.

Yöpöydällä jo luettu Ian Mc Ewan. En nosta kirjaa tänne, olen käsitellyt brittikirjailijan tuotantoa jo aiemmin. (linkki lopussa) Thomas Bernhardia sen sijaan on analysoitava myöhemmin. Pari teosta on luettuna aiemmin, mutta nyt suomennetun esikoisteoksen omaksuminen on poikkeuksellisen hidasta – etten sanoisi haastavaa.

Koneella odottaa pari uutta käsikirjoitusta, mutta niiden kanssa eteneminen on toivottoman hidasta. Taidan olla loman, tai vähintään pienen breikin tarpeessa. Päivän terveiset edesmenneen urheilutoimittaja Voitto Liukkosen sanoin: ”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.”

LUONTOLYRIIKKAA

Sulavesien kavala kevät

putoaa pilvistä varisparven pilkka

löytyy loskan alta saasta silkka

maa paljastaa talven tulosteet

kun kirurgi aurinko viiltää esiin ulosteet

mädänneistä lehdistä nousee haju raudan

sekä ruumista syöneen haudan

eikä kukaan kaltaiseni pääse pakoon

kaikki kaatuu ennen pitkää lakoon ja

minkä kuolemassaan tiedät maata suudelleen

syntyy aina uudelleen

……………………………..

Ekstralinkit

1. Ian McEwan ja uskottavuuden illuusio

2. Päivitys yhdeksän vuoden takaa: ”suosikkirunoilijani” Sirkka Turkka

……………………………..

Pyrypolun Blondi, herkkä harakka ja sammakko

Aiemmin päivittelin blogiin Perjantairunoja. Laitetaan tänään muutama rivi, huomenna kalastelen jo merellä. Kuvat (sammakkoa lukuun ottamatta) nappasin juuri tehtaani takapihalta, Pyhäjärven rannasta. Runon voit nauttia perjantaipullon kanssa – tai ilman.

Kuva: maretarium.fi

Universumin verkko kutoutuu kahden vesistön välissä

kaiken olevan keskipisteessä:

etelässä uimaranta ja 46 metrin syvä

pohjoisessa soraharju ja Haulikallio

idässä Joseliininniemi ja kaupungin korttelit

lännessä Lapiosaari ja järven selkä

kartan tasokoordinaatit: N 6822111 – E 325721.

Ja tämäkin aamu käänteentekevien asioiden aavistuksia täynnä:

pilvien porukassa purjehtii tamma Pyrypolun Blondi

ja herkkä harakka ponnistaa oksalta

tyhjän päälle

kun keltainen

lehti

leijuu

maan

syliin

Oi sitä kohtaamisen riemua!

On kyse elämästä ja kuolemasta –

selviytyäkseen huhtikuun kutuun

sammakon on aika kaivautua

Pyhäjärven pohjamutaan.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Päihtykää lakkaamatta

2. Kapakkaan käy runoilijan kiire!

……………………………………

Knockout – nostalginen muisto noitien talosta

Tarvitsin tulevaan artikkeliin tietoa ensimmäisistä julkaistuista teksteistäni ja kolusin kirjahyllyä. Käteen osui Riina Katajavuoren ja Helena Sinervon toimittama MOT MOT Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (WSOY 1995) Debyyttisikermäni nosti mieleen haikeankarheita muistoja. Erityisesti runo, joka innoittajana oli aikanaan Mohammad Ali.

Kuva: 100photos.time.com (Sonny Liston vs Mohammad Ali 1965)

Ali oli raskaansarjan kolminkertainen maailmanmestari ja yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista. Siis Cassius Glay, joka vaihtoi ”orjan nimeksi” kutsumansa uuteen. Siitä ei enempää, Wikipedia tietää kyllä jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Kun Ali määrättiin Vietnamin sodan kutsuntoihin uudelleen Houstonissa 1967, hän ilmoitti ettei aio osallistua sotaan, koska hänellä ei ole mitään riitaa Vietkongin kanssa: ”Eikä kukaan vietkong ole kutsunut minua nekruksi.”

Tuli viiden vuoden vankilatuomio, meni mestaruusvyö ja ottelulisenssi. Ali oli vapaana takuita vastaan ja pääsi uudelleen mestaruusotteluun kolmen vuoden kuluttua – vahvempana kuin koskaan.

Mutta lähdetään ensikosketuksesta vuonna 1965. Luvassa oli raskaansarjan maailmanmestaruusottelu: Ali, vastaan Sonny Liston, jota rääväsuinen haastaja kutsui ”Isoksi, rumaksi karhuksi”. Kuljin päivittäin kouluun ohi Linkosuon kahvilan. Näyteikkunalle oli nostettu valtaisa täytekakku, koristeena nyrkkeilykehä, jonka kulmissa istuivat ottelun alkua odottavat marsipaanimiehet.

Kun ottelu oli ratkennut, marsipaani-Liston makasi näyteikkunassa kakun kanveesilla ja Ali seisoi tyrmäyskäsi koukussa hänen vierellään. Uransa aikana Ali kävi itse neljästi kanveesissa. Hän sanoi, että ensimmäisestä kerrasta (1962) tuli yksi hänen vahvuuksistaan. ”Kerran lattiassa käytyään ja noitien talossa vierailtuaan tietää miltä se tuntuu. Pelosta voi päästä ja voittaa ottelun.”

Kuva: money.cnn.com (Ali vs Joe Frazier 1975)

Sikermäni runo lähti Alin asenteesta. Kun minut itseni ”iskettiin kanveesiin” kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin, mielessäni saattoi häivähtää jotain samaa. Makasin teho-osaston letkuissa, morfiinista ja kipulääkkeistä sekavana sopertelin hoitajalle: ”Selviänkö hengissä?” Ja sain vilpittömän vastauksen selvällä Tampereen kiälellä: ”Em mää vaan tiärä.”

No… hengissä ollaan ja tänäänkin kirjoitetaan Pyynikin punatiilitehtaalla. Uusi romaani menee painoon ennen vuodenvaihdetta. Kannen luonnoksen olen nähnyt ja kovasti tykännyt. Kun lopullinen visualisointi on valmis, palataan siihen. Mutta tässä rivit 23 vuoden takaa.

Lepään kanveesilla ilman paitaa

jalat oikoisena, käsi koukussa kesken iskun

muissa maailmoissa autuaana

kuin vastasyntynyt ensimmäisen maitonsa imeneenä.

Utuverhon takana erotuomari

pudottelee pehmeitä numeroitaan,

ne leijuvat kirkkaassa valossa ja

kiertyvät perhosina pääni ympärille.

Olen kaukana ja poissa,

kunniavieraana noitien sokkeloisessa talossa,

vaskitorvet soivat

ja pasuunoihin puhalletaan

pronssikellot kilisevät silmieni takana.

Minut istutetaan juhlapöytään,

saan päähäni suipon hatun ja käteeni

paistokepin lävistämän vuohen kallon.

Viini juoksee lasiini

kimaltavana nauhana kuin pyhä virtsa.

Aika täyttyy ja minun on noustava,

astun kädet koholla köysien läpi, säteilen

ja loistan hehkuvana purjeena auringossa.

Tämä erä on minun!

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Toinen lapsuuden sankarini: ”Ensimmäinen avaruuslento ja syntymän ihme”

2. Toinen mestari: Robert De Niro ja ”Racging Bull”

…………………………………………….

Sananvapaus ja henkisen olemassaolon ainoa mahdollisuus

Sen verran on duunia jonossa, jotta pitkän proosan arvioon ei ole aikaa. Lähestyn lukijoita siis perjantairunolla. Eilen 3.5. oli kansainvälinen sananvapauden päivä. Kotihyllystä napattu teksti tulee Sándor Kányádilta kokoelmasta On seutuja. Kirjailija kuuluu Romanian unkarilaisvähemmistöön, jota koetettiin hävittää ja hajauttaa aina Ceausescun kukistumiseen saakka.

Kányádi on vanhan polven tekijöitä, syntynyt itäisessä Transilvaniassa 1929. Hänen keskeisiä teemojaan on yksilön suhde valtaan, kun ihmiseltä pyritään viemään oikeus käyttää äidinkieltään. Silloin, kun kirjoista ja kirjoittamisesta on tullut vähemmistön henkisen olemassaolon ainoa mahdollisuus, jota sensuuri jatkuvasti uhkaa.

Ajat eivät ole muuttuneet, hakeneet vain fokusta paikasta toiseen ja seuraavaan. Ekstralinkeistä löytyy, miten räppäri taistelee Kashmirin alistamista vastaan. Tai millaiselta pohjalta nousee Unkarin nykyinen uho. Sitä ennen Kányádin runo Kivipiirros, joka murtaa aikaperspektiivin ja nostaa pintaan jatkuvan väkivaltaan turvautumisen mahdollisuuden. (Kokoelman suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky.)

……………………………………

viisaasti on herra säätänyt

kun antoi hakata lait kiveen

temppelit voi tuhota

hautausmaat voi aurata nurin

mutta mitäpä voisi kiville

kerran haltuun otetuille

muokatuille kirjotuille kiville

kivet voi muurata seinään

kivet voi murskata jauhaa jauheeksi

mutta kivi pysyy silti kivenä

kivipöly taas laskeutuu ilmatiehyisiin

rasittaa keuhkoja

kiveä vastaan sisyfoskin turhaan taisteli

siksi sanon että viisaasti on herra säätänyt

kun antoi hakata lait kiveen

kivet voi tietysti haudata maahan

kuin mitkäkin vaaralliset jätteet

mutta kivillä ei ole puoliintumisaikaa

rajuilma olisi liikaa ja herra varjelkoon

maanjäristys

kivet voivat milloin tahansa nousta pintaan

ja silloin minä totisesti sanon teille

kiveä ei jää kiven päälle

…………………………..

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Poplyriikan loppuliuku vai itsenäisyystaistelun ase

2. Neuvostopanssarit Budapestin kaduilla

…………………………..

Yli ja ohi ihmisen hauraan elämän

Blogin perjantairuno jatkaa edellistä päivitystä. Sisällissodan taistelut Tampereella tasan sata vuotta sitten ovat kääntyneet ratkaisuvaiheisiinsa. Punaisten vastarinta on toivotonta. Alkavat sotaakin synkemmät hetket, kun aseettomia vankeja ryhdytään teloittamaan.

Viljo Kajava, yhdeksänvuotias poika seuraa tragediaa lapsen uteliaisuudella, mutta aistii toivottomuuden, vihan ja katkeruuden. Aikuisena hän kirjoittaa kaupunkinsa kohtalon runoiksi, jotka julkaistaan liki viisikymmentä vuotta myöhemmin. Tampereen runot päätyvät lopulta toivoon ja uuden elämän voimaan.

Tampere, Finlayson, 1950-luku. Vapriikin kuva-arkisto.

Ihmiselämän raja

ohut seittilanka,

kaupunkiin pesiytyneiden ihmisten rajat

ei täällä vaan Jumalan laskukoneessa ajoitettu;

kaupungin rajat

murtuvat metri metriltä

ja kaupunki leviää

ja sen voima kasvaa

yli ja ohi ihmisen hauraan elämän:

nyt kaupunki levittää hartiansa

ja ojentaa käsivartensa kaksi tukevaa raajaa

ja minä, harmaasta kivestä irronnut,

painan kaupunkia vasten sydämeni jyskeen.

Jossain aivojen kartassa

hahmottuvat menneitten sukupolvien

rohkeasti rakentamat unelmat –

aivoissa fosforia, typpeä, happea

ja uusia alkuaineita

joita tässä kaupungissa

yhtä hyvin kuin suurissa metropoleissa

nuoret naiset ja miehet

väsymättä etsivät.

……………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. ”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

2. ”Lupaathan tappaa itsesi”

………………………

Haluaisin nukkua yöt kuin äidin sylissä, nähdä naisen unia

Lyhyt pikapäivitys illan päätteeksi. Kuvista näkyy, että  naistenpäivän puuhat on olleet aivan samat kuin koko viikon. Vaimo on tietty ahkeroinut mukana. Vanha työhuone  tyhjenee ja uusi täyttyy. Toivottavasti ”valmista” tulee joskus ensi viikolla ja koneet heräävät taas henkiin moitteetta.

Koska tämä on ”kirjallisuus- ja kulttuuriblogi”, raapaisen lopuksi runon, jossa on hento yhteys naistenpäivään. Ensimmäiset säkeet lähtevät ajasta, jolloin asuimme omakotitalossa. Muurahaiset valtasivat keittiön joka kevät ja häipyvät ilmojen lämmetessä. Teksti tulee kokoelmastani Musta runokirja (Like 2000). Viimeiset säkeet koettavat kaiketi kertoa luopumisesta ja turhan hylkäämisestä. Sukupuolesta riippumatta – tai juuri sitä alleviivaten.

Takatalvi tulee ja muurahaiset pakenevat

räntäsateesta keittiön roskaämpärille

kidusten, suomujen ja suolten sokkeloihin.

New Yorkin kaatopaikan yllä kaartaa lokki,

minä ajan mutkaista tietä ja luen samalla runoa

kun auto karkaa metsään.

Ei minusta enää kuin kärpästen herraksi,

ja hyttysten, joiden elämästä ja kuolemasta koetan päättää.

Haluaisin nukkua yöt kuin äidin sylissä,

nähdä naisen unia.

Ja kun varastan, haluan varastaa

niin että kaikki näkevät, rehellisesti.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit

1. Emily Dickinson, ”Kristuksen morsiamen matkassa”

2. Olga Tokarzuck, yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani.

……………………….

Olen Mies isolla ämmällä

Sattuipa silmiin sos-mediassa jaettu Markkinointi&Mainonta -lehden juttu, jossa rankattiin miesten seksikkäimmiksi koetut luovat ammatit. Tulosta nimitettiin tutkimukseksi. Minusta se vaikuttaa mielipidekyselyltä. Olkoonkin, että takana on Pennsylvanian yliopiston tutkimusryhmä.

Tutkimuksessa pärjäsivät runoilijat, sen sijaan ”mainosalassa ja puutarhanhoidossa ei ole seksuaalista vetovoimaa.” Nyt on todistettu miten hienon valinnan tein vaihtaessani seitsemäntoista vuotta sitten kaupalliset ja graafiset hömpötykset kirjailijan ammattiin. Tosin… tutkimuksen tuloksen voisi kääntää myös toisinpäin. Ilkka Kanervan mielestä ”puutarhanhoito” on niin seksikästä, että siihen voi vaihtaa ulkoministerin hommat.

Maalaus (rajattu) J.W. Waterhouse 1896.

Oman ammatin vaihdossa ajattelin muutakin kuin seksiä. Että tätä hommaa voi tehdä ja oppia uutta hautaan saakka. Nähtäväksi jää. Kirjailijan kehtasin merkitä veroilmoitukseeni vasta kuudennen kirjani kohdalla, kun Marilynin hiuspinni valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi ja Hesan kaupunginkirjaston Varjo-Finlandia -listalle.

Ystävät hyvät, niin tai näin, tutkimuksen yllättävä tulos vaatii paiskaamaan teitä Perjantairunolla. Juuri nyt, ”Me too” -kampanjoiden ja ahdistelukohujen keskellä teksti sopii kuin porkkana lumiukon pärstään. Omistus kaikille narsisteille, joiden mielestä valta oikeuttaa kunnioittamisen sijasta alistamiseen. Säkeet löytyvät kokoelmastani Satakieli! (Like 2008).

NAINEN JA NARKISSOS

Olen Mies isolla ämmällä,

elän henkeni edestä. Minulla on

kahdeksankulmainen teräskalu ja

lasikattojen lävitse putoilevat sanojeni kivet.

Hyppään joka kelkkaan ja lasken kaikki alleni, ratsastan

auringon laskuun kuin Pecos Bill

kaulaliina lepattaen ja pölypilvet perässäni.

Olen täynnä kuin tuulipussi,

kurotan kaikkiin ilmansuuntiin –

olen yhden yön arkeologi ja lumituiskujen Tarzan.

Katsokaa takapuoltani,

se on tennispalloa tiukempi

ja siemeniä riittää vaikka pellon kylväisin.

Kolkuta rakkaani, niin sinulle avataan,

tuo minulle sinfonia soittorasiassasi.

Älä pelkää, että kaikki päättyy hyvin.

…………………………

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1.”Pyydät kuvittelemaan väliimme pingotetun köyden ja tulen, joka polttaa sen poikki.”

2. Sydämeni räytyy ja riemuitsee.

…………………………

Markkinointi&Mainonnan lainaama alkuperäinen teksti luovien ammattien vetovoimasta.

…………………………

Vuoden mittainen rakkausruno

Kiinalaiset viettävät uutta vuotta muutamaa viikkoa myöhemmin kuin me. Ajankohta osuu tammi-helmikuun kanttiin ja vaihtelee vuosittain. Kiinalainen horoskooppi perustuu eläinmerkkeihin, jotka toistuvat kahdentoista vuoden sykleissä. 2017 oli kukon vuosi, alkava kuluu koiralle. Olen itse jänis.

Kuva: dreamstime.com

Päivitän postaukseen vuoden kiertoon puristetun runon (alkuperäinen löytyy kokoelmasta Babel, 2013). Teksti on silkka rakkausruno, mutta mitä muuta täällä tarvitaan? Raymond Carverin säkein: ”Saitko tältä elämältä / mitä halusit, kaiken jälkeen? / Sain. / Ja mitä halusitkaan? / Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni / rakastetuksi tässä maailmassa.”

Ystävät hyvät: toteutuvia toiveita tulevaan koiran vuoteen!

Kuva: ru.pngtree.com

älä unohda meitä kun noitapilli

roomalainen kynttilä ja Karjala takaisin

ilotulite tykinlaukaus ja tähtisädetikku

älä unohda jos pakastinta kylmempi ja pilkkoa pimeämpi

Suomi sota sisu Sibelius ja suojasää

edelliskevään eloon heräävä hautausmaa

älä unohda kun vedestä nousee miljardeja

koskikorentoja surviaisia sääskiä ja sudenkorennot

saavuttavat sukukypsyytensä

älä unohda kun Karhunlaukka levittää tuoksuaan

kun savesta ja syljestä rakennetut pääskyjen pesät

lintujen parvet lämpimistä maista ja

Laulu tulipunaisesta kukasta

älä unohda kun tähkäpäiden yllä täysikuu

(valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta)

viinimarjat viiruvalmuskat kurkiaurat kelloköynnökset

ja radiosta J. Felicianon Listen To The Rain

älä unohda kun ensilumi kynttilät ja illan suurin potti

yli neljätoista miljoonaa euroa

kalenterin ensimmäinen ja viimeinen luukku

älä unohda kun taivaankaari tiheys teräsjää ja revontulet

kun televisiosta uutiset sää ja urheiluruutu

ja kello kiertyy vuoden viimeiselle minuutille: helan går

älä unohda kun murheita muistaa ken vois laulajan

kun illan varjoon himmeään myötä kaipuun jälleen jään

…………………………………………….

Blogin aiemmat ekstralinkit:

1. Ateenan vuodenvaihde: ”Lähemmäs elämää”

2. Lisää kiinalaisista horoskoopeista ja uskomuksista: ”Jäniksen neuvo: avaa ovi, kun onni kolkuttaa”

…………………………………………….

Täältä löydät kiinalaisen horoskooppieläimesi ja luonteesi tulkinnan

……………………………………………