Välillä kiusaus on liki voittamaton. Enkä voi väittää, ettenkö olisi joskus sortunut. On pidäteltävä itseäni, etten ala kammeta täällä maailmaa raiteilleen. Voisin valistaa ja varoittaa huonon kirjallisuuden ansiottomasta arvostuksesta. Tai puuttua vähäpätöisempiin seikkoihin ja oikoa homojen ihmisarvon sekä ”uskovien” käsitykset lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalan tarkoituksesta.
Pidän kuitenkin kiinni 3000 merkin jutuista, joiden perusteet ovat kyseenalaiset. Ja siitä, ettei maailma kaipaa mielipidettäni joka asiaan. ”Jotain sinistä, uutta, lainattua ja vanhaa.” Enimmäkseen kahta viimeistä. Ja se mikä on lainattua ja vanhaa tulee asiansa osaavilta ihmisiltä.
Alain Bosquet (1919 – 1998) on ”paradoksien kirjailija”. Äärimmäisen vakava ja leikkisä samaan aikaan. Tunnustuksellinen ateisti, joka kirjoittaa: ”Jumala on este jonka pystytän oman itseni ja minun väliin ettei minun tarvitsisi ymmärtää itseäni.”
Runokokoelma Jumalan piina (wsoy) julkaistiin 1996 Sirkka Aulangon suomentamana. Vuosien varrella olen tarttunut Bosquetin kirjaan yhä uudelleen, eikä se ole koskaan jättänyt tekemättä vaikutusta. Bosquet tutkii Beckettin tavoin olemassaolon mielettömyyttä mitä moninaisemmista kulmista. ”Minä ajattelen Jumalaa monikossa varmistuakseni hänen moninaisuudestaan.”
Pentti Holappa on kirjoittanut Jumalan piinan esipuheeseen pienen tiivistelmän kirjailijasta ja hänen vaiheistaan, joten ei niistä tässä enempää. Hän on pyytänyt myös Bosquetilta muutaman rivin julkaistavaksi suomalaisille lukijoilleen. Runoilija itse luonnehtii kirjailijanlaatuaan muun muassa näin:
”Olen Graalin ja coca colan lapsi; kaksi tärkeintä tapahtumaa, jotka ovat minut leimanneet, ovat Auschwitz ja Hiroshima. Jokapäiväinen leipäni on järjettömyys. Villonin, Descartesin ja Valéryn mutta myös Rilken ja Kafkan oppilaana olen halunnut maistaa outoa ravintoa. Niinpä olen ottanut asiakseni hoitaa järjettömyyden faabelilla. Jos ihmistä ei sellaisenaan voi hyväksyä, keksikäämme hänet uudestaan. Uskontoni – aina tilapäinen – on kuvitteellisuutta. Runo tarjoaa toisenlaisia näköaloja, toisenlaisen hurmion. Muuten ei paljon merkitse, mitä asiasta sanon: hyvä ystävä, kysykää runoltani, sillä se vastaa aina tekijäänsä paremmin. Jopa haavojen peitteeksi on siveltävä hieman magiaa.”
Bosquetin kokoelman voima on sen moninaisuudessa ja yllättävissä tarkastelukulmissa. Siksi tuntuu erityisen vaikealta valita vain yhtä runoa tähän. Lukekaa koko kirja.
”Kun haluan ottaa muodon”,
sanoo Jumala, ”minulla on valinnan varaa:
voin olla tammi tai vaikka tiikeri.
Voin muuttua virraksi tai taivaanrannaksi.
Joskus, ovelasti, muutan itseni ajatukseksi,
värähdykseksi, onneksi,
tai, pahankurisesti, yksisarviseksi, joka pureskelee ruusuja.”
”Kun haluan ottaa muodon”,
sanoo Jumala, ”minulla ei ole koskaan valinnan varaa:
minusta tulee keskelle kirjan sivua
hyvin kuiva sana.”
