Ahdistusta Kevyt Olo -Areenalla

Tampereella on kaksi Areenaa. Uros Live -elämysareena avataan joulukuussa 2021. Pispalan Verkkopallohallissa (nykyinen Näsihalli) alettiin pelata tennistä ja keilata vuonna 1938. Nyt hallin itäpäädyssä on Olvin mainos, jossa luvataan Areenalle Kevyttä Oloa.

Lämpömittarin alta löytyy työtilani. Olen entisestä talonmiehen asunnosta otettu ja onnellinen! Mutta kuten hyvin tiedetään, elämä on aaltoliikettä – ja nyt on ahdistuksen vuoro. Tein duuneja Pyynikin trikoon punatiilitehtaalla yli kaksikymmentä vuotta. En osannut kuvitella miten koville vuodenvaihteen muutto otti, ja mitä muuta siihen voisi liittyä.

Entiseen paikkaan oli kertynyt tavaraa. Kaiken setviminen, muutto ja uuden tilan kunnostus vei pari kuukautta ja sekoitti aikatauluni. Mutta pirunko väliä ajalla on, ja kuka sitä hallitsee? Tykkään tehdä ”sisustushommia”, ja kaiken keskellä tajusin, miten etuoikeutettu olen saatuani uuden työtilan. Miten tyytyväinen pitäisi olla työkykyyn, puolisoon, tenaviin ja lastenlapsiin.

Olen neurootikko, joka ei osaa rentoutua – eikä sitä punkkuakaan voi ihan joka päivä litkiä. Yksinäisyydensietokykyni on parissa vuosikymmenessä kehittynyt hiivatin hyväksi. Korona-aikana en ole oikeastaan muuta kaivannut kuin keikkoja kirjailijaliiton residensissä Ateenassa – ehkä muutakin tuulettumista, kun voi istua tavernan pöydässä ja seurata miten elämä virtaa ohitse. Nyt ahdistuksen ja yksinäisyyden tunne yrittää vyöryä ylitse.

Hesarin jutussa 6.2. neuvotaan näin: ”Murehtimiskäyttäytymiseen voivat auttaa esimerkiksi huolihetket: huolille varataan päivästä tietty aika. Huolihetki kannattaa päättää rentoutumis- tai hengitysharjoitukseen, jotta se saa selkeän lopetuksen. Huolihetket tulevat niiden ulkopuolellakin mieleen. Silloin ne on tarkoitus huomata: aha, nyt huomaan, että minulle on tällainen huoli. Laitan sen ylös. Silloin todetaan, että nyt ei ole murehtimisen aika, palaan siihen myöhemmin.” Tätä neuvoa en halua, enkä osaa kommentoida.

Joskus ajattelin, että kaivoon tiputtuaan sinne saattaa jäädä. Nyt funtsin, että nykyhetki ei ole pysyvä tila. ”Carpe diem” – hetkeen tarttumista – en tahdo allekirjoittaa. Ihminen on kaiken summa, menneenkin, johon myös tulevaisuus voi linkittyä. Joulun kantissa, 2018, aloitin Ateenassa tarinan, josta kuvittelin lasten- ja nuorten romaania. Kun sain käsikirjoituksen tehtyä, huomasin, että se sopii yhtä lailla aikuisille. Elokuun alussa Oiva ja aikasormus ( Avain kustannus) on kansien välissä ja kaikkien ulottuvilla.

Kaikesta huolimatta – ja juuri sen tähden, mietin ajatusteni ja ahdistuksen summaa. Nappaan hyllystä runokokoelmani, jolla on provosoiva nimi: ”Elämän tarkoitus” (Like 2002). Mitä olen ajatellut yksinäisyydestä liki kaksikymmentä vuotta sitten?

S O V I TU S

Tapasin aina hallitsijoita, ihmisiä

joille on palatsi tarjolla

ennen kuin ymmärtävät edes pyytää.

Sovitin kuolinpaitaa, nyt tiedän

miten ihminen arkkuun puetaan.

Ei minusta voi Buddhan patsasta tehdä,

en jaksa elää omasta loistosta.

Joku Jumalista rakastaa minua vain enemmän

kuin ketään muuta,

tekee lopulta niin yksinäisen,

että saan kokea muuttumisen salaisuuden.

Jättää minut itsekseni.

………………………………………

Blogin ekstralinkki

1. Lauri ja Raymond vetivät elämästä saman johtopäätöksen

2. Me tapahdumme tuntemattomilla syvyyksillä

……………………………………….

Kunnes rakkaus on työnsä tehnyt

Luin nobelisti Olga Torkarczukin romaanin Vaeltajat. En nosta romaania blogiin, koska se ei jättänyt niin syvää jälkeä kuin kaksi muuta suomennosta Päivän talo, yön talo ja Alku. Silti vahva lukusuositus – ja vinkki: sivulta 412 alkava parin sivun mittainen kuoleman kuvaus on ”hienoin” koskaan lukemani.

Jean-Léon Gérôme: Diogenes 1860.

Haen tänään ”valmiin” aiheen, jotta pääsen oman keskeneräisen romaanikäsikseni kimppuun. Työ on keskeytynyt muiden puuhien vuoksi muutamaksi päiväksi. Tuhannesti olen myös toistanut, että olen hidas kirjoittaja ja loputon nykertäjä ja viilaaja. 

Kustantajani rakentaa jo vuoden 2021 julkaisuohjelmaa ja tiedusteli, josko romaanikäsikseni olisi valmiina ensimmäiseen lukuun kevään mittaan. Se ei taida onnistua, vaikka puolikas tekstimäärästä sekä loppuluku on ”valmiina”. Mutta lopultahan aikataulu ei ole tärkeä. Lopputulos on.

Runo Hetkellisiä olentoja tulee jo vuonna 2002 julkaistusta kokoelmastani Elämän tarkoitus.

Jumalilla on vara valita muotonsa,

eikä minulle ole suuri synti muuttua koiraksi.

Kun häntä heiluu ja tarjoan tassua,

unohdan katkeruuden ja kateuden panssarin

jonka alle kukaan ei kyennyt kaivautumaan.

Olen lintukoira, kaunismuotoinen

ja tuliluontoinen, eikä minua saa syttymään

kuin into ja intuitio.

En uskottele, että olisin sinua parempi.

Hoidan omat tehtäväni

tietoisena ja kyselemättä kuin puiston penkki,

joka on unohtanut edellisen elämänsä

talven tuuliin huokaavana kuusena.

Paikkani on ulkona ja oven alla,

saan silitystä ja sormesi kaivautuvat niskani taakse.

Ja niin minä olen koira, kunnes rakkaus

on työnsä tehnyt. Sana vain.

…………………………………

Ekstralinkissä:

1. Tokarczuk blogissa vuonna 2014.

2. Poliitikoilta vaaditaan kulttuuritietämystä ja sivistystä.

………………………………..

Kallion halkeamasta kasvaa nöyrä rukous

Kesäkuussa kalasteltiin Savon sydämessä. Viime viikko vierähti Rymättylän Röölässä Pitkäluodolla. Alle kouluikäisenä vaarini opetti onkimaan ja ravustamaan. Sittemmin kesät kuluivat Kokkolassa – äidin siskonmies vei verkoille ja pitkänsiiman nostoon. Siitä se kalavesien viehätys on päälle jäänyt.

Rymättylä 3.7.2018

En tarvitse enkä halua muuta kuin ikivanhan neliheppaisen Yamahan, joka kulkee auton tavaratilassa. Jonkinmoinen paatti kohteesta aina löytyy. Fileerausveitsi odottaa pakissa. Perkaan ja fileoin omat ja muiden kalat… ja pidän siitä.

Roskakalaa ei ole. Vain Härkäsimput on heitetty takaisin mereen. Hauki on hieno ruokakala ja taipuu monenmoisiin resepteihin. Joku väittää, että iso hauki maistuu puisevalle, toinen ja kolmas sen sitten uskoo kokeilematta ja maistamatta. Ei pidä paikkaansa, vika on kokissa. Haukea löytyy nykyään yhä useammin myös huippuluokan ravintoloiden listoilta.

Useimmat tavoittelevat mahdollisimman suurta kalaa, minä en. Tosin, ei sitä aina voi välttääkään. Kilosta kolmeen on hyvä koko hauelle. Eikä tämä liity ruoanlaittoon. Syy selviää runosta. Tekstin kirjoitin jo vuosia siten. Rivit löytyvät kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002).

Juha & Seppo, Hevonlahti, Pieni heinäjärvi 12.6.2018

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneenlaitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa

kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.

…………………………

Blogin ekstralinkit

1. Calvados, kuolema ja kalastus

2. Chigozie Obioman romaani Kalamiehet 

………………………….

Sydämeni räytyy ja riemuitsee

Nostan perjantain päivitykseen työhuoneen ovenkahvan ja kaksi kuvaa sen vierestä: rationaalisen ja emotionaalisen sydämen. Ihminen lataa sydämeen tunteidensa ja persoonanansa tiedostamattomat alueet, joille ei sanoja löydy.

Rakkaudesta sydän pakahtuu. Rakkauden puutteesta särkyy. ”Sydämeni on niin surusta raskas, miksi sä kultani hyljäsit mun” (sanat V.A. Koskenniemi, sävel Sibelius). Raamatun psalmi osaa yhdistää hengen ja lihan: ”Minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, myös minun ruumiini asuu turvassa.” Eino Leino pistää peliin koko persoonan ja elämänkatsomuksen: ”Sulle laulan, neiti kesäheinä, / sydämeni suuri hiljaisuus, / uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.”

Paha ihminen on sydämetön. Hyvä sydämellinen. Suvaitsevaisella on suuri sydän. Kun ihminen tekee sydämen valintoja hänellä on usein puutteelliset tiedot, tai hän tekee parempaa tietoaan vastaan, mutta haluaa teolleen puolustuksen jo ennakkoon.

Iskelmäsanoittajan sopii riimitellä: ”Sun tules liekeissä kun sydämeni räytyy”. Runoilijalle sydämestä kirjoittaminen on patetian ja vaaran paikka. Kirjoitin sydämen kokoelmaani Elämän tarkoitus (Like 2002). Kliseisen sydämen ja tunteen vastapainoksi piti hakea raadollisuutta. Sitä löytyi Andres Serranon kuvista. Kohuttu valokuvataiteilija piti näyttelyn Helsingissä vuonna 2001.

PORTTI

Kesällä maa on kevyttä lapioida,

tänään taivas täyttyy lumesta Pyhäjärven yllä.

Sankaritenori laulaa levyltä yhä,

en pidä aariasta jossa meille luvataan

tottumus onnen sijaan.

Madeiran viini on vahvaa ja käy sydämeen,

teen rivejä orjantappuran ja

kristallikruunun välistä. Eilen katsoin kuvaa

virtsaan upotetusta krusifiksista ja ihmettelin

miten kauniilta valo saa kärsimyksen näyttämään.

Vastapäisellä seinällä näin syntymättömän lapsen

ja kuolleen naisen kasvot,

enkä havainnut mitään eroa.

Vielä on annettava vuoro Leonardo da Vincille (1452 – 1519). Hän sananmukaisesti kaivaa sydämen kuolleen rinnasta tarkastellakseen ja havainnoidakseen sen materiaa ja toimintaa. Ja kun hän kirjoittaa sydämestä, se on silkaa runoutta.

Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.
Piirros Leonardo da Vincin työpäiväkirja.

”Sydän on se ydin, josta verisuonten puu syntyy. Tiukka lihasmalja. Sydämeen virtaava veri ja sen valtimot ylläpitävät ja ravitsevat kaikkien muiden lihasten elämää ja niin tiivis on sydän, ettei sitä vahingoita edes tuli kuin hädin tuskin, kuten voidaan nähdään palaneista ruumiista, joiden sydän on vielä verinen vaikka luut ovat tuhkaksi palaneet.”

……………………………………………………………………

Ekstralinkissä yllättävä ajankohtainen pointti Eino Leinosta:

Yhden totuuden tragediat

…………………………………………………………………..

Perjantairuno istuu ihmisten nenälle ja koiran kuonolle

Perjantairuno ponnistaa muutaman vuoden takaa. Tampereen kaupunginkirjasto tilasi kirjanmerkkisarjan. Hyvä ja kulturelli idea, minulle mukava työ. Sain runoilijoiden tekstit, joihin pengoin kaupungin taidekokoelmista sopivat kuvat.

Kirjanmerkit, Tampereen kaupunginkirjasto
Kirjanmerkit, Tampereen kaupunginkirjasto

Valitsen postaukseen tänään oman tekstini, koska siihen kiertyy kaikuja edellisestä jutusta. Elämä on haurasta materiaa. Jos keho ei toimi kuten pitää, mieli seuraa helposti perässä. Ja toisin päin. Meille on kuitenkin annettu mahdollisuus katsoa itsellemme tapahtuvia asioita monesta mielikuvituksen kulmasta.

Runon kuvapariksi löysin Pälvi Hannin hienon akvatintavedoksen Salaharakka.

Pälvi Hanni: Salaharakka

Eihän ihminen voi uskoa

miten tuskan voi hylätä muotoa muuttamalla,

valita verkkosilmät ja kimaltavat siivet,

niin hauraan muodon, että elämä litistyy

yhteen kämmenen iskuun.

Minä istun ihmisten nenälle ja koiran kuonolle.

Flyygeli soi, sellon pehmeä sävel.

Pihassa tärkeilee harakka, hätistää

kauran jyviä nokkivat tiaiset tiehensä.

Ikkunan lasi kerää lämpöä, kaikki näkyy läpi.

On kirkasta.

………………………………………..

Teksti kokoelmasta Elämän tarkoitus (Like 2002)

Toinen runo tulee Joseph Brodskyltä. Totalitaristinen järjestelmä murtaa taitelijansa, nobelistikin tuomittiin aikanaan pakkotyöhön. Kolmen vuoden takainen juttu kertoo mitä mieltä maanpaon valinnut Brodsky oli elämästä. (linkki)

Syntymän ihme – ja siitä eteenpäin

Kerroin tämän aiemmin FB-sivullani, mutta nyt muutama rivi lisää. Poikani Juuson ja hänen vaimonsa Leenan perheeseen syntyi tyttö 21.2. klo 9.08. Ensimmäisessä kuvassa iän voisi laskea sekunneissa. Seuraavassa minuuteissa. Kolmas kuva synnyttäneiden osastolta ja neljäs tämän päivän ensimmäiseltä kyläreissulta.

Tays: 21.2.2014 klo 9.08

On hämmästyttävää seurata miten lapsi muuttuu hetki hetkeltä ja hakee omaa ilmettään ja identiteettiään. Ensimmäinen nimi on päätetty: Selma. Muita punnitaan – olisiko tyttö nimensä oloinen. ”Nomen est omen”, nimi on enne, sanottiin jo antiikin aikoihin.

Tays: 21.2.2014, klo 9.22

Olisi mukava yhdistää nimi Selma Lagerlöfiin (1858 – 1940) joka sai kirjallisuuden Nobelin 1909. Hänet muistetaan parhaiten Nils Holgerssonista ja Peukaloisen retkistä villihanhien seurassa. Lagerlöf valittiin myös Ruotsin akatemiaan ensimmäisenä naisjäsenenä 1914.

Tays: 22.2.2014, klo 17.50

Vaativa tehtävä odottaa, ristiäispäivänä tytölle pitäisi olla valmiina vain ja ainoastaan hänelle omistettu runo. Mennään siihen saakka kuudella säkeellä, jotka nappasin kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Ehkä siinä on jotain meille kaikille.

Selma Siro 24.2.2014, klo 12.22

Tule sinä lapseksi vielä kun elät,

laita pahvinen kruunu päähäsi.

Puhu pienin sanoin ilman pelkoa,

vaihda ylhäinen alhaiseen.

Hiekkalinnat rakennetaan uudelleen

ja ihmeitä tapahtuu joka ainoa päivä.

……………………………………………

Syrjähyppy hyvästä syystä

Olen ymmärtääkseni onnistunut kohtuudella välttämään blogissa omia tekstejäni. Perjantairuno tekee tänään syrjähypyn hyvästä syystä. Liityin FB-ryhmään People as trees. Ystävä pyysi sinne runoa. Tuikkaan tekstin myös tähän.

Riveillä on nostalgiaa, aiheen vuoksi jouduin noutamaan ne kokoelmasta kahdentoista vuoden takaa. Mukaan mahtuu myös tarkoituksellista patetiaa, joka on kortilla tämän päivän runoissa.

Paul Getty Collection, Carleton Watkins n.1880.

Säkeet syntyivät aikanaan Granadassa. Vierailin Federico García Lorcan kotitalossa, jossa hän vietti viimeisiä päiviään ennen kuin falangistit murhasivat runoilijan vuonna 1936. Matkan jatkuessa tuijottelin laaksojen sitruunapuulehtoja ja niiden takana kohoavia kukkuloita, joiden huipuilla piirtyi yksinäisiä seetripuita.

……………………………….

Tunteen jonka minulle annoit

tajusin vain siksi, että se oli jo minussa.

Francesco Maria Veracinin viulusonaatti

ja Otavan tähtikuvion arvet vatsallasi.

Rakasta ja tuttua kuin taivas lapsena

talviyötä kumartavien koivun oksien lävitse.

Silti samassa kehossa saattaa toinen jalka

jäädä lyhyemmäksi,

kävelystä tulee kuumeista keinuntaa

emmekä lopulta löydä toisiamme

kuin viinin ja kynttilän valossa.

Miehestä kasvaa yksinäinen

seetripuu, joka seisoo vuoren huipulla

eikä hyppää.

…………………………………

Teksti kokoelmasta Elämän tarkoitus, Like 2002.

Lorcasta lisää kahden vuoden takaisessa jutussani (linkki)

Kuva: Paul Getty Collection, Carleton Watkins n.1880.

People as trees: https://www.facebook.com/peopleastrees?fref=ts

………………………………….

Varttunutkin raataja jaksaa painaa töitä yhä enemmän

Postauksellani ja Aamulehden etusivulla on tänään sama otsikko. Pääjutuksi nostetun tekstin ingressi sanoo: ”Emeritusprofessori Juhani Ilmarisen mukaan ikäryhmien eri ominaisuudet täytyy huomioida, jos työtahti halutaan maksimoida.”

Sain pari päivää sitten kotisivuni kautta sähköpostia: ”Hei, olen kadottanut elämääni koossapitävän runon.” Lähettäjä muisti ulkoa pari ensimmäistä riviä, ja halusi täsmällisen jatkon. Teksti oli antanut hänelle toivoa työelämän kohtuuttomissa vaatimuksissa: ”sain henkisen vapauden, kun tiesin, että exit-nappi on olemassa.”

Cecile Colle & Ralf Nuhn: Exit-Wall (2010)

Kirjoittaja ei voi saada koskettavampaa palautetta. Siitä mitä suurin kiitos. Runo löytyy kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Teksti syntyi sen jälkeen, kun itse loikkasin työyhteisöstäni tänne Pyynikinrinteen punatiilitehtaaseen, omien puuhien näennäiseen vapauteen.

……………………………………………………………….

OHJELMAN MUUTOS

Minulla oli vaatimaton ohjelmanumero

näytäntöjen väliajalla.

Taikatemppuja korttipakan ja koirien kanssa.

Sellaista huojuvaa hakemista, vähän

kuin viimeisen pakon edessä ja hengen pitimiksi.

Yhtenä iltana oivalsin miten

sisäänkäynti on aina vartioitu, uloskäynti ei.

Painoin sähkökatkaisijaa

ja koko kaupungin ikkunoihin leimahtivat valot.

Pyrähdin lentoon kuin kyyhky

taikurin takin alta.

……………………………………………………………………..

Kuva: Cecile Colle & Ralf Nuhn. Exit-Wall (2010)

Kuohuviiniä ja kuuden tuuman jääpuikkoja!

Oman työpöydän takana taas. Kuukausi Ateenassa vierähti ja edellisen jutun Kreikan lippu on vaihtunut. Samoissa väreissä pysytään silti.

Iltalehti 7.2.2012

Päivitys paluukiireiden keskellä on lyhyt. Runosta löytyy lasi kuohuviiniä huomiselle itsenäisyyspäivälle. Ja talven kurjien kelien kohdatessa annetaan mielikuvitukselle mahdollisuus.

Radio Nova 16.4.2012

Y L I S T Y S

Taivas antaa räntää ja sirottelee sekaan

kuuden tuuman jääpuikkoja.

Keinun korkealla jumalten kanssa,

laulua joka ainoa askel, taivas

ja sudenkorennon kimallus korvien välissä.

Perunoiden keitinvesi läikkyy lattialle,

saan olla satakieli ja tehdä kesän

keittiön ikkunan ääreen.

Sitä sirkutusta ja sointia, kuohuviinilasin

pohjasta pintaan kihiseviä kuplanauhoja

kun koko linnunrata kiertää ajatuksen siivellä.

Sellaista elämä talvella on.

…………………………………………………………………….

Runo kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002)  Lippukuva Iltalehti 7.2.2012. Räntäkuva Radio Nova, kotisivu 16.4.2012.

Liian suuri saalis

Pistin viikonloppuna FB-sivuilleni kalastuskuvan. Mies (minä) roikottamassa viiden kilon haukea. Sellaisenkin kommentin sain, että  kuvassa on hauen viimeinen auringonlasku ja kalastus on ”pahaa touhua”.

Totta. Olen miettinyt ihan samaa. Ja vaikka se ei asiaa muuksi muuta, olen aina toivonut, etten saisi liian suurta kalaa. Oletettavasti pienen ja suuren saaliin tuntemukset koukun jatkona ovat yhtä ikävät. Kalastus on harkinnassa, mutta jatkuu näillä näkymin.

Ai

Runo tulee kokoelmastani Elämän tarkoitus (Like 2002). Hauki, joka siinä saadaan ei ole fiktiota. Vaimon velipoika sen väsytti ja olin itse haavimiehenä. Liki kymmenen kilon kalan tappaminen tuntuu oudolta ja epäinhimilliseltä.

…………………………………………………………………………………………..

HAUEN LAULU

Kahden sekunnin lepo veneen vieressä

ja puolen tunnin taistelu on ohi.

Yhdeksän kilon hauen on uskottava ylösnousemukseen,

että pinnan yläpuolella on elämää.

Veri valuu norona veneen laitaa,

liian suuri saalis, kuin laskisi lapselta hengen.

Kirous lennättää puukkoa kun paiskaan sen karin kivikkoon.

Mustimmat murheet tapan heti, etteivät jää kitumaan:

ilmaa anovat kidukset ja pyrstön potkut,

meidän tahdottomat refleksimme.

Mänty on mänty,

kallion halkeamasta kasvava nöyrä rukous.