Juhani Kellosalo on julkaissut yhdeksännen runokokoelmansa, Toiset meistä. Julkaisuluettelosta löytyy lisäksi mm. kaksi romaania ja esseitä sekä sävelteoksia. Varsinaisen päivätyönsä hän on tehnyt kirurgina. Tuoreen runoteoksen kiinnostavuutta lisää se, että edellisestä kokoelmasta on ehtinyt kulua 18 vuotta. Ja se, että kotihyllystäni löytyi kuusi hänen edellistä runokokoelmaansa. Mielenkiintoinen lähtökohta tarkastella mennyttä ja nykypäivää.
Toiset meistä on otsikoitu seitsemään osaan: Jostakin, Ihmeet, Anatta, Tuttu vieras, Toiset meistä, Väijyjät, Lopulta. Otetaan päällimmäinen huomio heti alkuun. Tuore teos ei ole vain kokoelma runoja, vaan siinä on harkittu rakenne. Voisin kuvata sitä matkaksi, joka alkaa varsin arkisena ja henkilökohtaisena ja lähtee laajenemaan mielikuvien mukana.
Kolmannen osan nimenä on Anatta, yksi kolmesta olemassaolon merkistä Buddhalaisuudessa. Se kuvaa minuudettomuutta ja ytimettömyyttä ja opettaa, ettei ole olemassa erillistä ja muuttumatonta minää. Osasto Toiset meistä, nappaa kiinni ”kaikkeen” elolliseen, kasveihin, kalan kylkiviivoihin ja lintujen siipiin. ”Salaa olen yhä eläin / nuuhkin tuuhkin / lymyän pensastossa pakenen / hyökkään // yöeläin pyörein kirkkain silmin katson / hämärästä pimeään.”
Siinä missä kokoelman alussa tehdään kuistin eristämispuuhia ja koetaan sairaalareissu – lopussa palataan yläkerran työhuoneeseen ja kotipihaan kissan kanssa. Ympyrä sulkeutuu, mutta sen sisään mahtuu yhtä hyvin Ahab, Wu Daotsi kuin Isaac Newton ja Einsteinin aika-avaruuskin… ”Alfa on alku omega loppu / nurin kampattu kahdeksikko äärettömyys / jumalten kiikari”.
Kellosalon runoilijantiellä ensimmäiset kokoelmat käsittelivät keskeislyyrisiä tuntemuksia suhteessa ulkoisiin havaintoihin. Ennen tätä tuoreinta, viimeksi lukemani on Tiet vievät muualle (wsoy 2003). Siinä ote on jo rouheampi, mukaan mahtuu myös henkilögallerian replikointia. Toiset meistä pohtii arkisen ohella olevaisuuden merkityksiä ja vaihtoehtoja: ”miksi liikkua paikaltaan / kuiski Thanatos / jos ilman vaivaa voi ulottua / maailmasta toiseen / juuret maan pimeässä / kirkas mahla suonissa / kurottaa oksat versoa / valoon”.
Kellosalon teoksen on julkaissut Kustannusosuuskunta Länsirannikko. Kun suuremmat kustannustalot karsivat runouden nimikkeitä, pienkustantajista yhdessä on tullut ”runouden suurkustantajia”. Sellaisenkin jutun olen aivan juuri lukenut, jossa nimekäs takavuosien finlandisti on sitä mieltä, että meillä julkaistaan liikaa kirjoja. Siteeraan mieluummin ulkomuistista vuoden 1998 Finlandiavoittaja Gösta Ågrenia: ”Mitä ihminen ajattelee väheksyessään runokirjan merkitystä ja sen 70 kappaleen myyntiä. Hän hylkii yksilöllisyyttä, ja sen myötä itseään.”
Mainitsemassani Tiet vievät muualle -kokoelmassa Kellosalo luonnehtii omakuvaansa: ”nuorempana olin ujo, / nyt leikkaan ihmisiä, / runoista tiedän vähän. Ja viimeisellä sivulla: ”Loppuun asti, ajatuksen päähän / neuvoo mestari kulkemaan, / ja siitä eteenpäin.” Uusimman kokoelman kohdalla näin on käynyt.
………………………………….
Ekstralinkit
Mitä on taide, entä estetiikka?
Bo Carpelan: ”Jos minunkin sallitaan saada ääneni kuuluviin?”
………………………………….
