Ihmisen omakuva – ja maailmanhistorian tärkein eläin?

Tuoreen Kirjailijaliiton lehden teemana on Eläin: ”Eläin ystävänä, eläin ihmisen kuvana, eläin meissä… kirjallisuuden eläinkuvaukset taipuvat moneen. Mikä on tärkein kirjallisuuden eläin kirjailijoille itselleen.”

Muiden kiireiden viemänä en tarttunut aikanaan lehden juttuideaan. Nyt lukiessa toisten tekstit alkavat kehiä monenmoisia ajatuksia. Laajennan ensin kulmaa, ja puntaroin koko ihmiskunnan historian ”tärkeintä” eläintä. Se on ehdottomasti käärme. Jos Eeva ei olisi tarttunut kaikkivaltiaan Jumalan ja lipeviä juttelevan käärmeen syöttiin, eläisimmekö nyt Jehovan todistajien Vartiotorni -lehden kuvien kaltaisessa paratiisissa. Pedot ja perheet ylimpinä ystävinä. Pandemiat peruttuna ja sodat sivuutettuna. Yhteisessä käsityksessä uskon autuudesta.

SAIMA on Itä-Suomen yliopistolehti. Muutaman vuoden takaisessa numerossa professori Lauri Thurén kertoo kansainvälisestä yhteistyötutkimuksesta, jossa Raamattua tutkitaan narratologian keinoin romaanin kaltaisena teoksena: ”Tässä tutkimuksessa usko tai sen puute ei saa näkyä millään tavalla. On todistettu, että aikojen saatossa kirkkoisät ovat naulanneet teksteihin omia tulkintojaan, joita ei tarinoissa ole alun perin ollut.” Itselleni Pyhä kirja on ihmiskunnan metakertomuksesta tiivistynyt draama. Sinänsä inspiroiva ja jatkuvia pohdintoja antava.

Raamattu, jonka tarinaperinteiden vaikutus häilyy koko länsimaisen kirjallisuuden taustalla, on täynnään eläinvertauksia ja mitä moninaisimpia faabeleita. Ai että, jos saisin vielä yhden elämän ja fiksumpana ihmisenä, tekisin aiheesta vaikka väitöskirjan.

Ihmettelin, ettei kukaan Kirjailija -lehteen stooria tarjonnut ollut kirjoittanut eläinsuhteestaan runoa. Kuvittelin, ettei omissanikaan luontokappaleita liiaksi asti ole. Kokoelmia selatessa hämmästykseni kasvoi sivu sivulta: hyttyset, hämähäkit, muurahaiset, raatokuoriaiset, harakat, laulujoutsenet, siipipeilit, sarvet, sorkat, saparot, turkit, tassut ja tuntosarvet, yhdeksän kilon hauki ja lyhtynä loistava jänis. Lohikäärmeen anatomia ja ojanpiennarten Odysseus, mutaan hukkunut vesirotta…

Kuva: mycomicshop, Mandrake

Olen sanonut, että kirjailija tekee aina omakuvaansa, vaikka kirjoittaisi mitä. Vaikka koettaisi verhota itsensä vieraan kaapuun. Mutta niinkin voi ajatella, että rivit koettaisivat tavoittaa ihanteiden – tai toiveiden kuvaa omista ajatuksistaan. Ehkä niin on näissäkin vuosien takaisissa säkeissäni, joissa mieli koettaa nousta melankoliansa yläpuolelle.

O H J E L M A N  M U U T O S

Minulla oli vaatimaton ohjelmanumero

näytäntöjen väliajalla.

Taikatemppuja korttipakan ja koirien kanssa.

Sellaista huojuvaa hakemista, vähän

kuin viimeisen pakon edessä ja hengen pitimiksi.

Yhtenä iltana oivalsin miten

sisäänkäynti on aina vartioitu, uloskäynti ei.

Painoin sähkökatkaisijaa

ja koko kaupungin ikkunoihin leimahtivat valot.

Pyrähdin lentoon kuin kyyhky

taikurin takin alta.

Kun olen antanut kerän juosta loppuun

ja osaan labyrintin sydämestä takaisin

minun ei tarvitse kirjoittaa enää yhtään säettä.

Sanoja tarvitaan vain nimeksi.

Auton radiossa Abessinian kurjat koirat

ja Mahlerin seitsemäs sinfonia,

asfaltilla varis nokkii ketun suolia.

Maailman luominen on minulta yhä kesken,

mutta kaikki mikä syntyy,

syntyy ilosta.

……………………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Onko Raamattu romaanin kaltainen?

2. Nainen ja kottarainen

3. Mikko Kuustosen biisi ”Abessinian koirat”

Koronakevään Perjantairuno

Olen päivittänyt tänne ”Perjantairunoja”. Edellisestä on aikaa, joten nappaan nyt kevääseen kiinni. Etsin mapeistani aivan muuta, kun löysin vanhan kuvan taulusta, josta minulle on jäänyt vain tuloste. Alkuperäisen työn osti yrityksensä asiakastilaan tukkuliike, jonka rekat roudaavat tänne kukkia ja alan tuotteita toimipisteestään Hollanin Aalsmeeristä. 

Tulppaani on lempikukkani. Taulu on kookas, korkeutta metri kaksikymmentä senttiä, leveyttä liki metri. Pohja italialaista, käsintehtyä lumppukartonkia. Toteutus: öljyväri, hiili ja mehiläisvaha. Luovuin näyttelytyöstä aikanaan kirpein mielin – toisaalta tyytyväisenä. Rahalle oli käyttöä, ja taulu jäi monen muun nähtäväksi.

Muisto nosti mieleen René Magritten ajatuksen: ”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.” Tulppaanikuvan myötä muistin myös vuosien takaisen runon, joka sopii koronakevääseen. Säkeissä on melodraamaa ja teksti kulkee silkalla tunteella. Viimeiset rivit kiertyvät häpeämättömän pateettisiksi. Aivan harkiten, tyyli on lyriikan lajeista vaikein – rima putoaa niin pienestä hipaisusta.

R O U N D  T H E  W O R L D

Ei maailmanympärimatkoja ennen kuolemaa,

ei vaikka minulle luvattaisiin

kolmenkymmenen vuoden sijaan kolme kuukautta:

ei Eiffelin tornia, ei Napolia, Nepalia, Manhattania, ei

pyramideja, pagodeja, temppeleitä, Pompeijin basilikaa,

ei Saharan skorpioneja, paratiisisaaren palmuja, ei

kanaalien gondoleja, Lidon laguunia.

Ei kaviaaria, kateenkorvaa, Firenzen fasaania, ei

punaviiniä Pariisin bistroissa, Tokion tonnikalaa.

Dom Perignonin jätän juomatta.

Olen tulppaani, kevään kukka, voimani on sipulissa.

Kyynel vain, koska kipu on hävinnyt

enkä ole vielä tottunut sen poissaoloon.

………………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Turkin kansallisrunoilija Nazim Hikmetin Perjantairuno: Syytön vapautuu murhaajan jo tähdätessä.

2. Harakka ja huhtikuun sumuinen kuu. Runoni Jenni Haukion toimittamasta antologiasta Katso pohjoista taivasta.

……………………………………….

Walt Whitmanin jouluevankeliumi: ”Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin.”

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt ennätyspitkään. Syynä työhuoneen muutto uuteen osoitteeseen. Ja sen myötä viikkojen urakka. Nyt joulupäivitys tulee kertauksena. Walt Whitmanin (1819 – 1892) ihmisyyden julistus on tänäänkin mitä ajankohtaisin ja näyttää yhä tärkeämmäksi käyvän. Ekstralinkistä löydät joulupukin tarinan. Miten tuntemamme punanuttu on suomalaisen taitelijan Coca-Colan markkinointikampanjaa varten luotu hahmo.

Kuva: Wikimedia

Walt Whitman (1819-1892) on runoilija, joka nosti tavallisen yksilön taiteensa lähteeksi. Oma minä riittää maailmankirjallisuudeksi. Whitman sekoitti ylevän ja yksinkertaisen. Raamatullisuuden ja roskan. Miten olla äärettömän ylpeä ja käsittämättömän nöyrä? Miten kirjoittaa yksinkertaisesti ja suoraan niin, että tekstiin latautuu elämän inhimillisyys kaikkineen? 

Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Vanhana latinistina tekisi mieli kääntää: Taide kantaa kuoleman ylitse. Evankeliumi, kuten tiedetään, merkitsee ilosanomaa. Ja ihmiskunnan ilosanoma, voima, lohtu, virkistys ja ikuinen elämä – sehän syntyy taiteista. Juuri nyt minulle riittää jouluevankeliumin haasteeksi Whitmanin teksti hänen Valittujen runojensa kokoelmasta. Suomennos Markus Jääskeläisen.

”Walt Whitman, maailmankaikkeus, Manhattanin poika, / rauhaton, lihallinen, himokas, kova syömään, juomaan ja naimaan, / ei mikään haaveilija, ei miesten eikä naisten yläpuolelle, heistä syrjään asettuva, / ei vaatimaton eikä röyhkeäkään.

Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan! / Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, / ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun.

Lävitseni kuohahtelee inspiraation virta / sen vuokset ja luoteet.

Lausun maailmanalun tunnussanan, näytän demokratian merkin. / Jumalan tähden! En hyväksy mitään mistä kaikki eivät saa nauttia samoin ehdoin. / Minun kauttani monet mykät viipyilevät äänet, / loputtomien sukupolvien vankien ja orjien äänet, / sairaiden, epätoivoisten, varkaiden ja kitukasvuisten äänet / valmistautumisen ja kasvuaikojen äänet, / tähtiä yhdistävien lankojen, kohdun ja sperman, / päähän potkittujen ihmisten oikeuksien, / epämuodostuneiden, mitättömien, tylsien, typerien, halveksittujen, / ilman usvan, lantapalloja pyörittävien kovakuoriaisten.

Minun kauttani kielletyt äänet, / seksin ja himon äänet: / peiteltyjen äänien päältä riisutun peitteen, / saastaiset äänet muutan puhtaiksi.

En paina sormia huulilleni, / pidän sisälmyksiä yhtä salonkikelpoisina kuin aivoja ja sydäntä, / parittelu ei ole minusta sen rivompaa kuin kuolema.

Minä uskon lihaan ja himoon. Näkeminen, kuuleminen, tunteminen ovat ihmeitä, / ja jok´ikinen ruumiini osa, sen pieninkin nipukka on ihme.

Olen jumalallinen sisältä ja ulkoa, pyhitän kaiken mihin kosken ja mikä minua koskettaa, / näiden kainalokuoppien aromi hienompi kuin rukous, / tämä pää enemmän kuin kirkot, raamatut ja kaikki uskot.

Jos jotakin palvon enemmän kuin mitään niin omaa ruumistani koko laajuudessaan, jokaista sen osaa, / tätä läpinäkyvää muottia, joka olen minä! / Teitä varjoisat kielekkeet ja ulkonemat! / Sinua, lujan miehekäs auranterä! / Sitä mikä minussa tulee muokatuksi!

Sinua paksu mahlani maitovirta joksi elämäni riisuutuu! / Sinua, rinta joka painut toista rintaa vasten! / Teitä aivojen salatut poimut! / Sinua vesien huuhtoma kalmojuuri! säikky lehtokurppa, kahden munan tarkasti vartioitu pesä! / Teitä, pään hapsottavat heinät, parta, lihakset! / Sinua vaahteran noruva mahla, miehekkään vehnän säikeet! / Sinua, aurinko, olet niin avokätinen! / Sinua, usva joka vuoroin valaiset ja varjostat kasvoni! / Teitä hikinorot ja ihon kaste! / Sinua tuuli, jonka kevyesti kutittavat sukuelimet sivelevät ihoani! / Teitä aavat lihaksikkaat pellot, elävän tammen oksat: sinä mutkaisten polkujen hellä laiskimus! / Kädet joihin olen tarttunut, kasvot joita olen suudellut, sinua kuolevainen jota olen joskus koskettanut!

Olen lääpälläni itseeni, minussa on niin paljon, kaikki niin mehevää, / olen innoissani jokaisesta hetkestä ja kaikesta mitä tapahtuu, / en tiedä mihin jalkani vievät, en tiedä mistä keksin haluta jotakin, / en sitä miksi tunnen ystävyyttä ja saan sitä osakseni.

Minä seison kuistin portailla aamulla, kummastelen / onko todellakin näin, että saan enemmän iloa ikkunaan paistavasta päivänsinestä kuin kirjojen metafysiikasta. / Katsella auringonnousua! / Hauras valonsäde karkottaa suunnattomat uniset varjot / ilma maistuu hyvältä kitalaellani.

Koko lyttyyn painunut radallaan kulkeva maailma kimmahtaa hiljaa, / viattomasti pystyyn, erittää raikasta huurua, kääntyy kohti horisonttia.

Jokin mitä en näe tökkää himokkaan piikkinsä yläilmoihin, / kirkkaiden mehujen meret kostuttavat taivaan. / Maa ja taivas lepäävät raukeina jokapäiväisen yhdyntänsä jälkeen – / ja juuri silloin minulle heitetään haaste idästä pääni yläpuolelta, / ivallinen pilkkahuuto: yritäpä nyt olla oman elämäsi herra!”

………………………………………

Blogin ekstralinkki

Perinteinen jolupukkipostaus: ”Joulupukki väittää olevansa suomalainen. Ikäänsä ja synnyinpaikkaansa hän vastaa vältellen, vaikka ne ovat yleisesti tiedossa. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten hämäämisessä avustavat lukuisat valepukit.”

Valepukki – Suomessa laittomasti ja ilman papereita

KAPINARUNOKILPAILU

Työväen kirjaston ystävät ry järjesti valtakunnallisen Kapinarunokilpailun, jossa haettiin uutta runoutta ja runokulttuuria. Mikä on pielessä ja epäoikeudenmukaista, miten kapinoida väärää vallankäyttöä vastaan ja pitää ihmisten oikeuksista parempaa huolta?

Kilpailuun osallistui yli 200 tekijää. Tuomaristossa kirjoittamisen opettaja, runoilija Miia Toivio, runoilija, toimittaja ja kriitikko Sanni Purhonen sekä tutkija ja opettaja Riikka Ylitalo. Parhaista teksteistä kootaan julkaisu. Osa tekijöistä kutsuttiin Stadin työväenkirjallisuuspäiville esittämään tekstinsä 20.11. Jätin tilaisuuden muuttokiireiden keskellä väliin, mutta se luettiin tilaisuuden avaavana runona. Olkaa hyvä, tässä teille tekstinä.

Kuva: theatlantic.com / Rodi Said / Reuters

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

I

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten yli kaksituhatta Isisin otteesta vapautettua jesidilasta

kärsii yhä psykologisista ja fyysisitä traumoista

miten kidutusta, raiskausta ja hyväksikäyttöä kokeneet lapset

eivät saa tarvitsemaansa hoitoa

miten kymmenet tuhannet jesidit asuvat yhä pakolaisleireillä

joissa kouluun pääseminen on liki mahdotonta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

miten raskaana oleva Myriam löysi aamulla miehensä

irtileikatun pään kylän kaivosta ja pakeni

Dadaabin pakolaisleirille, söi matkalla kovakuoriaisia, heinäsirkkoja

nuoli aamukastetta ja kulki ohi 

hyeenan raateleman lapsen raadon ja 

päästyään perille synnytti uuden elämän akaasiapuun alle.

Tänään on vaikea olla kirjoittamatta psalmin sanoja

joissa Herran enkeli on asettunut vartioon

ja suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa

ja pelastaa heidät.

II

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta 

siitä miten nettivideo yllyttää pataanipoikia itsemurhaiskuihin

miten lapset näyttelevät videolla pommi-iskun tekoa

miten taustalla soi Taleban-hitti

jossa rakastettu lähtee taisteluun

”Hänen tukkansa on pitkä, ja hän kantaa olallaan konekivääriä

joka pukee häntä ja hän menee taisteluun

miten me ihailemmekaan ja rakastamme häntä.”

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta Zabiullah Mujahidista 

joka sanoo, miten videon hyvä puoli on innostaa lapsia

jidahismin aatteeseen –

kielteistä on, miten se vaikuttaa heidän elämäänsä

vaikka heidän tulisi lopulta olla valmiita uhrautumaan.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta, miten 

väärään Jumalaan uskovia tryffelinetsijöitä ammutaan aavikolla.

III

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Yhdysvaltojen salaisista rukousaamiaisista

joissa rahan, politiikan ja kristillisen äärioikeiston vaikuttajien

veljeskunta pitää yhteyttä valtaapitäviin

ja keskittyy Jeesuksen oppien levittämiseen, miten

tarkoituksena on torjua amerikkalaisia ahdistava uhka:

järjestäytynyt työväenliike.

Tänään vaikeinta olla kirjoittamatta 

miten heidän tehtävänsä on saatu Herralta, miten

The Fellowship Foundation on työssään onnistunut 

ja omaa agendansa hyödyntävä saattaa aina ja kaikkialla

oikeuttaa asiansa Jumalan antamana tehtävänä.

Kuva: nbcnews.com / AFP-Getty Images

IV

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

hääjuhlaan kohdistetusta hyökkäyksestä

jossa itsemurhapommittaja tappoi kuusikymmentäkolme ihmistä

ja haavoitti liki kahtasataa – koska

vääräuskoisille on varattu kuolema

ja koska maan hallitus ei vieläkään hyväksy

miehittäjien vetäytymistä maasta.

Tänään on vaikeinta olla kirjoittamatta

Jumalan hyvästä uutisesta

jota ovikelloamme kilauttavat lähimmäiset meille jakavat:

Mikään hallitus ei ole onnistunut poistamaan väkivaltaa

sairauksia eikä kuolemaa

mutta hyvä uutinen on, että Jumala

tulee pian korvaamaan kaiken omalla hallituksellaan ja

sen alamaiset saavat nauttia

rauhasta ja hyvästä terveydestä.

Kuva: Suomen kuvalehti.fi / Jussi Nukari / Lehtikuva

V

Tänään on vaikeinta olla kirjottamatta

Intian joukkoraiskauksista, joissa uhri menehtyy

ja kotimaan rukouskonferensseista, joissa kutsutaan 

ylistysmatkoille Pyhään maahan

sekä saudinaisista, jotka tarvitsevat

miespuolisen huoltajan matkustamiseen, avioliittoon

ja omaan pankkitiliin, miten uskosta luopumisesta

saattaa seurata kuolemantuomio.

Tänään on vaikeinta ja helpointa kirjoittaa

MC Kashista, joka räppää Kashmiria itsenäiseksi

ja kertoo, miten yksinkertaista on todellisuus:

”Olemme olleet kuusisataa vuotta orjina, on aika herätä.”

Tähti on tajunnut, miten salastudiossa

nauhoitetut äänitteet voivat vaikuttaa väkivaltaa enemmän.

Viimeisillä yhteisillä hetkillä hän oli luvannut sen

poliisin luoteihin kuolleelle ystävälleen.

……………………………………

Blogin ekstralinkit

Vapauttava viesti ihmiskunnalle

”Tunsimme Punaisenristin sisaren vielä lämpimäksi”

…………………………………….

Samansukupuolisten rakkaus – kääntääkö Jumala peukun ylös vai alas. Entä sinä?

Ei kahta ilman kolmatta. Edelliset päivitykset käsittelivät henkisyyttä ja hengellisyyttä. Tällä erää vielä tämä juttu ennen kuin katsotaan universumia uudesta kantista.

Domenico Zampieri: Aatamin ja Eevan nuhtelu (1581)

Syy aiheeni laventamiseen löytyy romaanikäsiksestä, joka on parhaillaan ensimmäisellä editointikierroksella ja ottaa reippaasti ajatustilaa. Metatasollaan teos käsittelee yhteiskunnan ja yksilön moraalia, uskontoja, uskomuksia, rasismia ja ennakkoluuloja. Arkisessa tarinassaan se on kuvaus rakkauden mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta, elämän hauraudesta ja ihmisen mielen murtumisesta.

Pohjatyötä ja haastatteluja on ollut poikkeuksellisen paljon, lähdeluetteloon on kertynyt yli kuusikymmentä viitettä. Haastatteluja tehdessä kutsuin kotiini mormonit, sisar Hollingsworthin ja sisar Wattsin ja tutustuin Mormonin kirjaan, kuulin Jehovantodistajia ystäväni luona ja kadunkulmissa, keskustelin muualta saapuneiden ja islaminuskoisten kanssa, hain myös empiiristä tietoa psykooseista ja skitsofreniasta, luin alkuperäiskansojen uskonnoista ja tutustuin Lao-Tsen Salaisuuksien tiehen – ja kun tilasin terrorismia käsittelevää kirjallisuutta, pankki jäädytti maksun tililtäni.

Tekstin editointivaiheessa fokus tarkentuu. Joitakin teemoja on tarpeen vielä syventää. Kustannustoimittajani sanoin: ”Aikataulu ei ole tärkeä, lopputulos on.” Ja ystävän sanoin, kun valitin, jotta saa olla saatana viimeinen kirjaurakka, hän kysyi: ”Mitä sinä sitten tekisit?”

Tavoistani poiketen selasin myös uskoaan julistavien nettikommentteja, vaikka niiden argumentointi on usein lasten hiekkalaatikkojuttujen tasoa: ”Kyllä meidän isä teidän isän voittaa.” Tätä ei kannata ottaa yksisilmäisyytenä, sillä minulla on kunnia tuntea myös monia ”Hyviä paimenia”, joiden ajatus liikkuu laajemmin.

Usko ja uskonto on yhden ihmisen asia – yhden kerrallaan. Jokainen meistä liki kahdeksasta miljardista joutuu ratkaisemaan sen omalta kohdaltaan. Ja silti – niin moni joutuu vielä maksamaan erimielisyydestä hengellään.

Kuva: MTV uutiset 29.12.2019

Kirkon tasa-arvoinen ihmiskäsitys on yhä kaukana. Pappi ja kirjailija Kai Sadinmäki sanoi YLE ykkösen Horisontti-keskustelussa muun muassa: ”Ei enää syrjintää! Sukupuoli- ja muut vähemmistöt ovat edelleen heikommassa asemassa yhteiskunnassa heteronormien mukaan elävään valtaväestöön nähden. Kirkko joko asettuu sorrettujen puolelle, tai se lakkaa olemasta Kristuksen kirkko.” Sadinmäen mielipide löytyi nopeasti sos-mediasta.

Ensimmäisenä kiirehti kommentoimaan toinen pappi, joka toivoi tällaisten mielipiteiden omaavia perustamaan oman ”liikkeen”, joka voisi vihkiä kaikkea mikä liikkuu, ja sitäkin mikä ei. Seuraava huusi avuksi Herraa: ”Voi meitä, me hukumme.” Ja totaalinen tyrmäys, kun kysyin: ” Voiko samaa sukupuolta olevien Jumalan luomien välillä olla todellista rakkautta?” Vastaus: ”Jumalan sanan mukaan ei. Vaatimus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on rakkaudeton valhe ja siksi ei sisällä todellista rakkautta. Inhimillistä rakkautta voi olla. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa jokaista ihmistä.”

Raamatun taakse voi piiloutua ja löytää puoltavat tai tuomitsevat rivit joka ainoalle mielipiteelle, oli se mikä tahansa. Piru kuulemma lukee Raamattua juuri siten, poimii pinseteillä haluamansa. Minäkin osaan metodin:

Victor Vasnetsov: Ilmestyskirjan ratsastajat (1887)

Näin evankelista Luukas lainaa Kristuksen sanomaa (12:49-51): ”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se olisi jo syttynyt! Mutta minut on kasteella kastettava – ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!”

Ja entä vanha testamentti. Joelin kirja (4:9-10) tarjoaa samaa ideologiaa kuin jihad tänään: ”Kuuluttakaa kansoille näin: – Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen kaikki soturit! Takokaa auranne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Arka sanokoon: ”Olen urhea soturi.”

Runo tulee kokoelmastani Satakieli! (2008). Jumala loi meidät kuvakseen, Herra on meidän kaikkien yhteinen summa.

Herra siunaa ja varjele meitä. Valista meille kasvosi

ja ilmesty meille iltalehtien lööpeissä ja kohulehtien

kansikuvissa, sillä Sinä loit meidät kaikki kuvaksesi

vaikka jotkut väittävät, että olet tehnyt myös sekundaa.

Me olemme yhtä kuin sinä. Tai toisinpäin. Sinä olet

yksi ja ainoa: et musta etkä valkoinen, et hyvä etkä

paha, et Vapahtaja etkä murhaaja, väärämielinen tai

oikeudenmukainen. Yhtä hyvin äiti, joka tappoi lapsensa,

kuin julkkis, joka tilittää syöpäänsä. Sinä olet homo ja

hetero, et miinuslaskun tulos, vaan kaiken summa.

Herra kuule meitä ruumiisi ja veresi nimessä, siunaa

jokapäiväinen valmisruokamme ja pyhitä pahvilaatikkoviini,

sillä meidän on nälkä ja meitä janottaa. Herra varjele meitä

vihollisilta ja vääräuskoisilta, äläkä jätä meitä terroristien

käsiin, niin kuin mekään emme lakkaa puolustamasta Sinua.

Herra siunaa ja varjele meitä kaikilta, jotka eivät tunne

tarkoitustasi – Herra anna meille rauha nimesi tähden.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Emerituspiispa Irja Askolan mielipide.

2. Kyseenalaistan omat käsitykseni täällä.

3. Äänirunoja. Jutun runo ”Nimetön” listan viimeisenä. (Taustojen äänimaailmat Hanna Silvennoinen)

……………………………………

Näin sielu perataan esiin

Mainitsin edellisessä päivityksessäni abstraktit ja suuret sanat, joita kirjailijan ei tulisi käyttää. Sielu on sellainen. Sydän siinä rajoilla. Lupasin kuitenkin esimerkin, jonka olen täällä ennenkin jakanut. Näin nobelisti perkaa esiin suuren sanan tarkan merkityksen.

Wisława Szymborska, kuva: Joanna Helander

Vastoin veikkauksia (kuten aina) puolalainen runoilija Wislawa Szymborska (1923–2012) nappasi kirjallisuuden Nobelin 1996. Hänen jälkeensä runolle koitti poikkeuksellisen pitkä, kolmentoista vuoden kuiva kausi, aina vuoteen 2011 ja Tomas Tranströmeriin (1931–2015) saakka.

Ruotsin akatemia ei hevin lähde avantgardistisen kirjallisuuden kelkkaan. Runoistaan Pulizerin pokannut ja usein nobelveikkauksissa mainittu John Ashberykin ehti menehtyä ja jäi ilman. Szymborska kirjoitti esseitä ja käänsi ranskankielistä runoutta, mutta kirjallisuuden kuningaspalkintoon hän ylsi vain reilun parinsadan ”realistisen” runon tuotannolla.

Kielen ja ilmaisun äärimmäisenä tiivistäjänä Szymborska on siis oikea henkilö vastaamaan kysymykseen kliseistä. Siitä miten suuret ja abstraktit sanat haukkaavat koko kakun kerralla, eikä jäljelle jää yhtikäs mitään.

Kokoelmassaan Loppu ja alku (1993) Szymborska rakentaa kokonaisen runon sanan SIELU ympärille. Tai oikeammin, kartettava sana tulee vasta kaiken päätöksenä, tarinallisen tekstin avaimena.

Runo on nobelistille ominainen, arkisen niukalla kielellä etenevä, mutta lopulta ”suuren kertomuksen” sisäänsä kehivä. Teksti ottaa heti kontaktia ja osaa myötäelää lukijansa kanssa. Riveillä puhuu ensin minä, kohta jo me.

Rivi riviltä Szymborska perkaa ensin tekstistä turhat pois ja zoomaa aivan pieneen. Eettisen tutkielman lopputuloksena on klisee, joka onkin yllättäen saanut tarkan, perustellun ja koko elämän eksistenssiä kuvaavan merkityksen. Käännös on hänen luottosuomentajansa Martti Puukon.

EI MITÄÄN LAHJAKSI

Ei mitään lahjaksi, kaikki on lainaa. / Hukun yli korvieni nouseviin velkoihin. / Minun on pakko / maksaa itselläni itsestäni / antaa elämästä elämäni.

Niin on säädetty / että sydän on palautettava / ja maksa / ja erikseen joka ainut sormi ja varvas.

On liian myöhäistä hylätä jo tehty sopimus. / Velkani otetaan minulta / yhdessä nahkani kanssa.

Kuljen maailmalla / muiden velallisten joukossa. / Joitakin painavat pakolliset / siipien osamaksuerät.

Toiset joutuvat, halusivatpa sitä tai eivät, / maksamaan takaisin joka ainoan lehden.

Velkojen puolella / on meidän joka ainut kudoksemme. / Ainuttakaan värekarvaa, ainuttakaan kasvinvartta / ei voi säilyttää ikuisesti.

Luettelo on täsmällinen / ja näyttää siltä, / että meille ei ole jätetty yhtään mitään.

En voi muistaa / missä, milloin ja mitä varten / annoin jonkun / avata nimissäni tuon tilin.

Kutsumme sitä vastaan esitettyä vastalausetta / sieluksi. / Se onkin ainut asia / mikä ei ole mukana luettelossa.

…………………………………

Blogin ekstralinkit:

1.Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä

2. Tomas Tranströmer

………………………………….

Runousoppia jokaiselle: antiikista kansanrunoihin ja räppiin

Laulava hiljaisuus on Markku Toivosen tuore julkaisu. Alaotsikkona Runomitat ja V.A. Koskenniemi. ”Runomitat ovat pitkään olleet unohduksissa niin lyriikan ystävien keskuudessa kuin kirjallisuuden opetuksessa.” Kirja toimii johdatuksena suomalaiseen metriikkaan, eli runomittojen teoriaan.

Kansi: Päivi Puustinen.

Toivonen kirjoittaa saatesanoissaan: ”Runomittojen tuntemus ei enää kuulu yleissivistykseen: metriikasta eli runomittaopista on tullut monelle liki käsittämätöntä salatiedettä – myös suurelle osalle tuntemistani runoilijakollegoista.”

Ja silti, kirja on myös paljon muuta – mielenkiintoisia anekdootteja ja yleissivistystä. Lyriikan kehitystä Egyptistä ja Babyloniasta kiinalaisten ja arabialaisten käyttämiin riimityksiin. ”Koraani sisältää loppusoinnutettua proosaa.”

Eniten aineistoa Toivonen on hakenut klassikkorunoilija V.A. Koskenniemeltä, joka on kirjoittanut esseessään: ” Meillä tulee aina olla runoa lukiessa tunne siitä, ettei se säännönomaisuus, se pakollisuus, mihin runomitta lukijan velvoittaa, milloinkaan ylitä sitä, mitä voisi ehkä kutsua helläksi väkivallaksi. Runomittahan ei ole tarkoitettu rajoittamaan runoilijan mahdollisuuksia, vaan lisäämään niitä. Todellisen rytmitaiteilijan käsissä uudistuvat kaikki runomitat.”

Tiukasti tiivistettynä elegian kehitys epiikan vastapainoksi sopisi tämän päivän räppäreille ja lavarunoilijoille: ”Taustalla oli olojen muutos: helleeninen maanpiiri oli laajentunut Homeroksen päivistä. Kaupunkivaltiot tulivat elämän polttopisteiksi, joissa kunnianhimoiset yksilöt taistelivat vallasta. Ei ollut enää aikaa käyttää juhlallista kuusimittaa – haluttiin sanoa asiat nopeasti ja kärkevästi kaupungin torilla.”

Kirjan teoreettinen osuus on jaettu reilusti yli sadalla alaotsikolla. Jambi, trokee, daktyyli, sonetti, kalevalamitta, heksametri, kesuura, tavutukset, rytmi ja soinnullisuus… jne, saavat perusteellisen ja selkeän käsittelyn esimerkkeineen. Loppuviitteissä mainitaan 144 tekstilähdettä. Henkilöhakemistosta löytyy 118 nimeä Ovidiuksesta Cheekkiin, jonka näyteteksti on hänen rap-sanoituksestaan Jumala. 

Markku Toivonen, kuva Turun Sanomat, nettisivut 22.3.2014 (Ei merkintää kuvaajasta).

Laulava hiljaisuus on valtaisan työmäärän tulos. Analyyttisessä selkeydessään, esimerkeissään ja perusteellisuudessaan merkkiteos. Kokonaisuutena asiantuntijan käsikirja yksissä kansissa. Harrastajalle lyriikan historian ja maailmankuvan avartaja.

Markku Toivonen on kirjailija ja palkittu runoilija, joka on opettanut sanataidetta useissa eri yhteyksissä. Laulava hiljaisuus on hänen bibliografiansa kymmenes julkaisu.

…………………………………

Blogin ekstralinkeissä:

1. Markku Toivosen runokokoelma Lauluja tyhjyydestä

2. In memoriam Pentti Holappa

…………………………………

Kunnes rakkaus on työnsä tehnyt

Luin nobelisti Olga Torkarczukin romaanin Vaeltajat. En nosta romaania blogiin, koska se ei jättänyt niin syvää jälkeä kuin kaksi muuta suomennosta Päivän talo, yön talo ja Alku. Silti vahva lukusuositus – ja vinkki: sivulta 412 alkava parin sivun mittainen kuoleman kuvaus on ”hienoin” koskaan lukemani.

Jean-Léon Gérôme: Diogenes 1860.

Haen tänään ”valmiin” aiheen, jotta pääsen oman keskeneräisen romaanikäsikseni kimppuun. Työ on keskeytynyt muiden puuhien vuoksi muutamaksi päiväksi. Tuhannesti olen myös toistanut, että olen hidas kirjoittaja ja loputon nykertäjä ja viilaaja. 

Kustantajani rakentaa jo vuoden 2021 julkaisuohjelmaa ja tiedusteli, josko romaanikäsikseni olisi valmiina ensimmäiseen lukuun kevään mittaan. Se ei taida onnistua, vaikka puolikas tekstimäärästä sekä loppuluku on ”valmiina”. Mutta lopultahan aikataulu ei ole tärkeä. Lopputulos on.

Runo Hetkellisiä olentoja tulee jo vuonna 2002 julkaistusta kokoelmastani Elämän tarkoitus.

Jumalilla on vara valita muotonsa,

eikä minulle ole suuri synti muuttua koiraksi.

Kun häntä heiluu ja tarjoan tassua,

unohdan katkeruuden ja kateuden panssarin

jonka alle kukaan ei kyennyt kaivautumaan.

Olen lintukoira, kaunismuotoinen

ja tuliluontoinen, eikä minua saa syttymään

kuin into ja intuitio.

En uskottele, että olisin sinua parempi.

Hoidan omat tehtäväni

tietoisena ja kyselemättä kuin puiston penkki,

joka on unohtanut edellisen elämänsä

talven tuuliin huokaavana kuusena.

Paikkani on ulkona ja oven alla,

saan silitystä ja sormesi kaivautuvat niskani taakse.

Ja niin minä olen koira, kunnes rakkaus

on työnsä tehnyt. Sana vain.

…………………………………

Ekstralinkissä:

1. Tokarczuk blogissa vuonna 2014.

2. Poliitikoilta vaaditaan kulttuuritietämystä ja sivistystä.

………………………………..

Ristiäisruno ja vastasyntyneen tärkein duuni!

Viikko sitten oli tuoreimman lastenlapsen kastetilaisuus. Nyt on pienten porukassa kolme tyttöä ja kolme poikaa. Olen kirjoittanut tilaisuuksiin ristiäisrunon. Pari olen julkaissut täällä aiemmin, joten rohkenen liittää tähän myös nuorimmaisen tervetulotoivotuksen meidän maailmaamme.

On ihmeellistä, miten vastasyntynyt hakee omaa ilmettään ja näyttää muutaman hetken kuluttua jo erilaiselta. Puhumattakaan siitä, mitä viisi viikkoa tekee elämäänsä aloittelevalle.

Itse olen koettanut pitää lomaa alkukeväästä asti. Aikeet ovat kutistuneet muutamiin kalareissupäiviin. Töiden ja tilaisuuksien lomassa olisi ollut mahdollisuuksia, mutta en vaan ole saanut irtiottoa aikaiseksi. 

Maanantaina lähdetään vaimon kanssa lämpimään joulua pakoon ja palataan vuoden vaihtuessa. En pidä juhlapyhistä – ehkä joulu ottaa kaiken kovimmalle. Lasten ja lastenlasten kanssa ehditään olla muutenkin. Pidetään bileet, kun palaamme.

Olkoon tämä samalla teille kaikille hyvän ja rennon joulun toivotus! Ehkä kirjoitan tänne lomalta, katsotaan. Keskeneräinen romaanikäsis lähtee mukaan joka tapauksessa.

Alvarille, Valo Aleksanterille

Laskettu syntymän aika – ja omat ennustuksemme 

eivät osuneet kohdalleen. Annoit meidän odottaa sinua.

Tulit meidän maailmaamme maanantaina 

4.11.2019 kello 19.11. Synnytyksen kokonaiskesto 

Tampereen yliopistollisen sairaalan salissa kolme: 

kuusi tuntia ja viisikymmentä minuuttia.

         Diagnoosimerkintä:

”O80.8 Muu yhden lapsen spontaani synnytys.

Ensi-imetys 24 minuutin iässä, kesto 60 minuuttia.

Maitoa tulee hyvin. Muutamia imaisuja otti rinnalla.

Vauvaa ei pesty. Vauva ollut myös isällä ihokontaktissa.”

Ja äitisi ensimmäinen, kaiken kattava huokaus,

        kun sai sulkea sinut rinnalleen: ”Rakas.”

Isäsi kiitos ja ilo, kun näimme sinut seuraavana päivänä:

”En olisi ikinä uskonut, että elämään siunaantuu viisi lasta, 

mutta yhtään ei kaduta.”

Elämäsi ensikontakteja otit myös kumpiinkin isovanhempiisi

ja sisaruksiisi, jotka herkeämättä halusivat sinua hoivata,

pitää sylissään ja ihmetellä uutta elämää.

Syntymäpäivänäsi lehdet uutisoivat hallituksen toimista,

verotustietojen julkisuudesta ja työnteon motiiveista.

”Alkava viikko tuo poutaa ja pakkasta, 

ennuste näyttää kivalta torstaihin asti.”

Tänään saat kutsumanimesi, hyvän puolesta taistelevan

satuolennon ja soturin yhdistelmän.

On lauantai 7.12.2019, eilisen Itsenäisyyspäivän

ja tulevan 2. adventtisunnuntain, Jean Sibeliuksen ja

suomalaisen musiikin päivän välissä.

      Ympärilläsi ihmiset, jotka ovat toivoneet, 

odottaneet ja rakastaneet sinua jo kohdun kaikukammion

ensimmäisistä potkuista lähtien.

Ja kun kasvat, sinun tehtäväksesi ei jää enempää eikä vähempää

kuin muuttaa – ja luoda maailma uudelleen.

Tärkeässä tehtävässäsi me siunaamme, rakastamme

ja kannustamme sinua.

………………………………….

Blogin ekstralinkissä perinteinen joulupostaus:

”Toiminta on häikäilemätöntä ja organisoitua. Jälkien peittelyssä ja viranomaisten harhauttamisessa avustavat lukuisat valepukit.”

…………………………………

Svenska dagen, Tampere ja kuninkaan kuolema

Svenska dagen kalenterissa tänään. Ei me täällä irrallaan ajelehdita sen paremmin kuin jostain mystisestä suomalaisuuden juuresta kasveta. Globaalia ja lainaa kaikki on vaan. Ideoiden ja tekojen jalostettavaa materiaa ja henkeä. Kertaan jutun vuosien takaa. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10. 1779. Blogi keskittyy kuninkaaseen, ja tarjoaa lukijoille proosarunoa.

Kustaa III oli kulttuurille avoin, perusti kuninkaallisen oopperan, rakasti teatteria ja halusi näytellä itsekin. Mitä muuta, se selviää säkeistä. Olkoon tällä kertaa johdanto lyhyt, runo pitkä. Teksti löytyy 365 runon kokoelmastani Babel.

Näillä riveillä lepää Ruotsin kuningas Kustaa kolmas.

Näyt ja toiveet, jotka hallitsija lähetti maailmaan, tulevat takaisin

terävä äly ja taiteellisuus, teeskentely ja teatraalisuus

valistunut yksivaltius, säädyiltä kaapattu valta ja saneltu hallitusmuoto

propagandapuheet suurvallasta ja jatkuvat sotahankkeet

oikeuslaitoksen uudistus ja kidutuksen lopettaminen kuulusteluissa

kustavilaiset kalusteet, arkkitehtuuri, hienostelu ja hepeneet

kuninkaallinen ooppera, akatemia ja draamateatteri

näyttelijän roolit ja ranskankieli, kiinnostus Babelin ja

Tampereen runoihin, kaupungin perustaminen 1779

valtiontalouden välttely, henkilökohtaiset mieltymykset

epäjohdonmukainen politiikka ja arvaamattomat hankkeet

kihlaus viisivuotiaana, onneton avioliitto uskonnollisen Sofian kanssa

ylikäymätön järkytys toisen pojan kuolemasta ja aateliston kapinointi

hovin suosikit, vastustajien kauna, katkeruus ja salaliitto

oopperatalon naamiaisissa ammuttu laukaus, joka ei vienyt henkeä

vaan ruosteisen luodin kasvattama kuolio.

Kuten kirjoitus hautakivessä, tämä paikka on varattu

C.G. Pilon maalaukselle Kustaa III:n kruunauksesta.

Keskellä nuori kuningas säteilee sivistystä ja valistusajan aatteita,

muutokseen on vuosien matka, murhaan kaksikymmentä.

Taulun tausta hämmästyttää.

Ei valtaistuinsalia, veistoksia, pilareita, pylväitä, marmoria

ei silkkiverhoja, tyynyjä, tupsuja, kristalleja, kynttelikköjä, kirkkoa.

Kruunu nostetaan kuninkaan päähän uhkaavassa ikimetsässä,

keskellä tummia ja tutkimattomia puita, joiden lomaan

hovin hämmentävä seurue on kokoontunut.

Kuningatar on jätetty taustalle, kultaisen leikkauksen hämyyn ja

kruunun laskemisen hetkellä kuninkaan valkeat vaatteet

keräävät metsän vähäisen valon.

Maalaus on jäänyt kesken vuonna 1772 –

Tämä paikka on työlle varattu.

……………………………………………………..

Ekstralinkissä toinen kuningas ja hänen henkilääkärinsä:

”Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1768 Johann Friedrich Struensee otettiin Tanskan kuninkaan Kristian seitsemännen henkilääkäriksi ja neljä vuotta myöhemmin hänet mestattiin.”

……………………………………………………..