Kategoria: Kirjoittamisen ideat

Ester, teurastaja

by

22.10.2026

17:02

Leave a comment on Ester, teurastaja

Kirjallisuus, Kirjallisuuspalkinnot, Kirjoittamisen ideat, Romaanin kieli

, , ,

Mariia Niskavaaran romaani, Ester, teurastaja, (Kosmos) sai Helsingin Sanomien esikoispalkinnon 2025. Teos on ollut lukulistallani siitä lähtien, mutta kaiken muun ohella vuoro koitti vasta nyt.

Otetaan kiteytys heti alkuun: romaani on ”parasta”, mitä olen aikoihin lukenut. Ja toisaalta, ei takuulla kaikkien mieleen. Mikä on kirjallisesti hyvää tai parasta? Olen lainannut usein Raymond Carveria (1938-1988) ja hänen esseetään: Kirjoittamisesta.

”Jokainen suuri tai edes hyvä kirjoittaja rakentaa oman, omintakeisen maailmansa. On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää. Mutta kirjailija, jolla on erityinen näkökulma ja kykenee tämän esittämään taiteellisessa muodossa; tällainen kirjailija saattaa päästä pitkällekin.”

Mariia Niskavaara, kuva: Kosmos / Meri Björn.

Ester, teurastaja on poikkeuksellisten näkökulmien ja lyyrisen kielensä varaan rakennettu omalakinen teos. Absurdi kertomus, joka on ”satujen sukua” ja näkökulmissaan yllättävä. Se mikä jätetään sanomatta, on yhtä tärkeää kuin sanottu. Tarinan voisi tiivistää yhteen virkkeeseen: Teurastajana Ester on kutsumusammatissaan, mutta hänen suurin toiveensa on saada oma lapsi, ja kun sitä ei kuulu, Ester alkaa vaalia sisällään suurenevaa kasvainta.

Kirjallisia sukulaisia ei teokselle ole helppo löytää. Kolme kustantajan sivulla mainittua nimeä eivät vastaa mielikuvaani. Kirjaan tähän kaksi omaan mieleeni ensin noussutta: Sinikka Vuola, Myrskyn anatomia (wsoy 2024) ja Gaétan Soucy, Tulitikkutyttö (Gummerus 2001, suom. Anna-Maija Viitanen.)

Niskavaaran romaani on 181 sivun mittainen. Tässä tapauksessa se on etu. Tiivis lukukokemus tuo terävyyttä. Naula uppoaa lautaan, vasara ei. Ester, teurastaja, pakenee arvioita omaleimaisuudessaan. Romaanin sielu ei selittämällä tai kuvailemalla avaudu. Vahva lukusuositus esikoiselle, jonka käännösoikeudet on myyty jo yli kolmeenkymmeneen maahan.

…………………………………

Blogin ekstralinkit

1. Todella veteliä preludeja koiralle

2. Musteapina ja Kuvitteellisten olentojen kirja

…………………………………..

Satavuotias klassikko on vireessä vedossa!

by

14.9.2026

13:26

Leave a comment on Satavuotias klassikko on vireessä vedossa!

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Runous, Sivistys, Suomennokset

, , , , , ,

Miehitetty kaupunki (Bezette Stad) on belgialaisen kirjailijan Paul van Ostaijenin vuonna 1921 julkaistu typografisen runouden ja dadaismin klassikko. Kari Aronpuron suomentama ja J.K. Ihalaisen taittama ja asemoima suomennos julkaistiin loppuvuodesta 2025 (Palladium Kirjat). Mukaan mahtuu esimerkkejä myös Ostaijenin neljästä muusta kokoelmasta.

Kannen kuva: Marra Lampi

Miehitetty kaupunki on tänään arvostetumpi kuin koskaan. Teos ei ole klassikko vain Belgiassa, vaan se on kiteytynyt länsi- ja keskieurooppalaisen avantgardismin keskeiseksi edustajaksi. Teos yhdistää kuvaa ja sanaa, sen aikaansa kuvaavan typografian ainutlaatuisuus on kestänyt, ja ottaa kipinää yhä. Ostaijen suunnitteli sivunsa tarkasti ja niiden pohjalta flaamilainen kuvataiteilija Oscar Jespers toteutti painokelpoiset originaalit.

Hesari julkaisi 8.8. Vesa Rantaman kokosivun perehtyneen arvion Miehitetystä kaupungista. Kannattaa lukea lehden digiarkistosta. Löytyy helposti Paul van Ostaijenin nimellä. Miehitetty kaupunki osoittaa suvereenisti, miten digi- ja äänirunous ei voi koskaan korvata kirjaa painettuna teoksena. Kritiikissään Rantama sanoo: ”Harvoin kohtaa käännösrunoutta, joka on näin uskollista sille, miltä hienoin kansainvälinen kirjataide sata vuotta sitten näytti ja tuntui.”

Teos ei ole täysin typografista runoutta, myös perinteisempää ”säerunoutta” ja hybriditekstejä mahtuu mukaan. Visuaaliset runot ovat valtaosin usean sivun jatkumoita. Monikielisyys on läsnä, Hollannin ohella löytyy ranskan- ja saksankielisiä fragmentteja, englantiakin. Ostaijen teki myös käännöksiä, mm. Kafkan teksteistä. 

Ensimmäisessä maailmansodassa Saksa miehitti Belgian elokuussa 1914. Flaamiaktivisti Ostaijen kirjoitti Antwerpenissä, kunnes hän sai vankeustuomion kardinaali Mercierin kunnianloukkauksesta ja katsoi viisaammaksi paeta Berliiniin. Maanpakolaisuus ja Miehitetyn kaupungin synnyttäminen kesti vuodet 1918–1921. Teoksen loppuun Aronpuro on laatinut perusteelliset huomautukset ja jälkisanat, yhteensä 52 sivua. Kokonaisuudessaan mielenkiintoista ajankuvaa sekä runouden ja kielen analyysiä.

Pieni anekdootti: Aronpuro kertoo päivittäneensä kirjaan uudelleen aiemmin suomentamansa runon ”Oodi Singerille”. Löytyy sivulta 214. Peräti kolmen sivun mittainen teksti on yksi länsimaisen modernin runon klassikoista, ja henkilökohtaisten suosikkieni top-kympissä: ”Hurraa / surraa / Singerin ompelukone / Kuulkaa / Kuulkaa / Floris Jespers on ostanut Singerin ompelukoneen / Kuinka / Kuinka / kyllä / Jespersillä on Singerin ompelukone / kuinka niin / kyllä / sanoinhan / Floris Jespers on ostanut Singerin ompelukoneen…”

Miehitetty kaupunki pakenee kritiikkejä ja arvioita runsaudessaan ja omaleimaisuudessaan. Ei mitään valmiiksi annettuja tunnelatauksia, sitäkin enemmän kipinää, joka sytyttää lukijan omia ajatuksia. Ars longa, vita brevis. Taide pitkä, elämä lyhyt. Kaikki uusi rakentuu aina koetun jatkumoksi. Ostaijenin Miehitetty kaupunki on yli satavuotias klassikko, mutta yhä moderni ja hengeltään hämmästyttävän ajankohtainen.

320-sivuisen kirjan suomennos ja taitto on ollut vaativa urakka. Kulttuuriteko -sanaa käytetään usein kevein perustein. Nyt se on kohdallaan.

………………………………………..

Blogin ekstralinkit

Täyden palvelun itsemurhatoimisto

Kirja, joka odotti minua liki kaksituhatta vuotta

…………………………………………

Viggo Wallensköld ja Hypnoottiset sienet

by

17.6.2026

17:42

Leave a comment on Viggo Wallensköld ja Hypnoottiset sienet

Kirjallinen huumori, Kirjallisuus, Kirjoittamisen ideat, Kuvataiteilijat

, , ,

Useimmat taitavat tuntea Viggo Wallensköldin kuvataiteilijana, jonka teokset käsittelevät ihmisen moninaista identiteettiä: seksuaalisuutta, sivullisuutta ja yksinäisyyttä. Hänen teoksiaan on useissa merkittävissä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla.

Wallensköldin kirjallisen biografian seitsemäs teos on Hypnoottiset sienet. Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia (Siltala 2026). Teos jatkaa kirjoittajan omalaatuista maailmaa, jossa huumori, ironia ja vakava aines sekoittuvat ainutlaatuisella tavalla. Lyhyet sienitarinat ovat ”surrealistisia aikuisten satuja”. Hyberbolaa, äärimmäisen liioittelun taidetta. Kirjan takakansitekstin mukaan: 

”Tässä teoksessa emme keskity tavallisimpiin ruokasieniimme, jotka ovat osoittautuneet epäluotettaviksi. Keskitymme hypnoottisiin sieniin, joita metsämme ovat pullollaan. Rakastetun sienitieteilijän Anatolij D. Mbdrinovin sieniopas (Ha monogarbonyj svampi, 1961) on perusteos hypnoottisten sienten kiehtovaan maailmaan. Tämä pitkään odotettu suomennos vastaa mahdollisimman tarkasti kardaniankielistä esikuvaansa. Kirja on havainnollinen ja runsaasti kuvitettu. Sen avulla lajien tunnistaminen on helppoa vasta-alkajillekin.”

Teos käsittelee tekijän omalaatuista, ”kardanialaista”, neuvostoajan kadonnutta aikaa muistuttavaa miljöötä ja Anatolji D. Mbdrinovin tutkimuksia. Kolmesataaneljäkymmentä sivua, kuvituksena rennolla otteella maalatut sienet, analyysit, esipuheet, neuvot ja opastukset. Jäljittelemätöntä tekstiä, jolle vertauskuvaa on vaikea löytää. Juhani Peltonen ja Daniil Harms häivähtävät mielessä, mutta Wallensköld keskittää kirjallisen maailmansa ja sen jatkumon tiukemmin.

Kirja käsittelee kuvineen 92 eri sienilajia. Jotkin kykenevät kaatamaan kirkkoja, toiset ottavat unissakävelijän muodon tai käyttävät ihmisiä kasvualustanaan. Sisällysluettelosta löytyvät muun muassa: Piispanmörskä, Riitatatti, Hullunherkkusieni, Mummonkääpä, Somahattu, Hallahötky, Hermorisakas, Julmatunkelo ja Sulokas…

KITEYTYS: Wallensköldin kuvat tunnistaa ensi vilkaisulla. Tekstit jo muutamasta rivistä. Mikä voisi olla taitelijalle tärkeämpää? Oma ilmaisu ja ääni, hänen mielikuvituksensa ja maailmansa, ei kenenkään muun. Se on merkittävän taiteilijan tunnusmerkki ja seuloo tekijät toisistaan. 

Hypnoottiset sienet laajentavat aihettaan nautittavalla, ironisen kirpeällä otteella, jolla on tapana keikauttaa asetelmiaan nurinniskoin. Usein syvempi sanoma löytyy hypnoottisten rivien välistä. 

”Monesti on mainittu myrkkysienten tuhoisista ominaisuuksista, jopa siitä, että niitä ei tulisi poimia lainkaan. Kokouksissamme asiaa on käsitelty useaan otteeseen ja tullaan jälleen käsittelemään. Odotan aina innolla kokouksia. Kokouksissa saa tavata mukavia kollegoita, poltella sikaria ja juoda punssia. Asiat sinänsä eivät ole niin tärkeitä. Harvoin edes muistan mikä kokouksissa oli alkuperäisenä aiheena. Silti aina puhutaan monista kiinnostavista probleemoista kuten vapakalastuksesta tai rappiorunoudesta. Rappiorunoja kirjoittavat rappiorunoilijat. He ovat värikästä joukkoa. Erään professorin naapurissa asuu rappiorunoilija. Kyselemme aina viimeisimmät kuulumiset. Kaikki nauravat. Monet ovat juovuksissa. Eräs professoreista, itse asiassa puheenjohtaja sammuu lopuksi tuolilleen ja valuu lattialle kuin parrakas säkki. Kokouksen loputtua puhtaanapitolaitoksen mummot tulevat hakemaan hänet pois.”

Kustantajan esipuheen mukaan ”Teoksesta on tullut alansa klassikko. Nyt vuonna 2026 me suomalaiset voimme huokaista helpotuksesta, sillä tämä Anatolij D. Mbdrinovin sekä kirjallinen että kuvallinen helmi on vihdoinkin suomennettu kokonaisuudessaan ja julkaistaan suurella ylpeydellä kustantamomme 200-vuotisjuhlavuonna.”

Ekstralinkeistä löydät blogin arviota Wallensköldin edellisistä teoksista.

1. Neuroottinen ihminen väpättää

2. Pieni hiiri tekee kodin kuolleeseen toveriin

Lydia Davis, itsetietoisuuden taikuri

by

28.5.2026

20:06

Leave a comment on Lydia Davis, itsetietoisuuden taikuri

Kirjoittamisen ideat, Lukeminen, Novellit, Psykologinen realismi, Suomennokset

, , ,

Raymond Carveria (1938 – 1988) on pidetty ”uuden novellistiikan” yhtenä tärkeimmistä edustajista. Tyyliä alettiin kutsua Dirty realismiksi, mutta se ei nimikkeen alle niputettuja kirjailijoita miellyttänyt. Kyse oli paremminkin lyhyistä tarinoista, vailla taustoitusta ja selkeää alku- tai päätepistettä: Short stories. Carver poisti vielä ensimmäisen sanan, jäi vain Stories. 

Luin juuri Lydia Davisin (s.1947) kokoelman Kafka valmistaa päivällistä – Valitut novellit (Siltala 2021, suom. Aki Salmela). Davis ottaa askeleen eteenpäin, vai pitäisikö sanoa taaksepäin: lyhimmät tekstit ovat vain muutaman rivin mittaisia, pisimmät joitakin sivuja. Sisältö aivan arkista, monesti mukana ripaus dramatiikkaa ja absurdia huumoria.

Kirjan takakannesta löytyy kirjailijakollegan, Jonathan Franzenin suositus: ”Davis on itsetietoisuuden taikuri. Harva nykykirjailija saa sanat paperilla merkitsemään enemmän.” Davisin miniatyyreissä kaikki sanottu, ja se mitä ei sanota, ovat yhtä tärkeitä.

Kafka valmistaa päivällistä on mitä mainioin kokoelma yöpöydälle. Novellit toimivat oman ajattelun sytykkeinä. Lukemisen voi aloittaa mistä vain ja lopettaa mihin vain. Jokaisesta tekstistä ei tarvitse pitää. Aina voi ahmia seuraavan, eikä siihen kauan mene. Kirjan 337 sivuun mahtuu 159 otsikoitua tekstiä.

Davis täyttää Carverin määritelmän, jota olen täällä usein lainannut: ”Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen oma maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää.”

Kiinnostavat jälkisanat Davisin teokseen on kirjoittanut Harry Salmenniemi. Meillä novellistiikka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta. Maailmanlaajuisesti tilanne on toinen. Useat merkittävät kirjailijat ovat julkaisseet tuotannossaan myös lyhytproosaa. Novellituotannostaan palkittiin Nobelilla viimeksi kanadalainen Alice Munro vuonna 2013.

…………………………………….. 

Blogin ekstralinkit:

1. Olga Tokarczuk, nobelistin novellit

2. Neljä kiteytystä Alice Munron kirjoittajanlaadusta

………………………………………

 

Kuolemattomien kirja ja yhdeksän sivun kritiikki

by

13.1.2026

19:05

Leave a comment on Kuolemattomien kirja ja yhdeksän sivun kritiikki

Kirjoittamisen ideat, Kritiikit, Kulttuuri, Kuvataide, Runous

, , , , , , ,

Runo on ”kritiikkiherkkä” laji. Useimmiten niin, että arvioita ei tule. Lohduttautua voi ranskalaisen, renessanssin ajan kirjailija-filosofin, Michel de Montaignen (1533 – 1592), eurooppalaisen ”esseistiikan isän” mielipiteellä: ”Minulle riittää yksikin lukija, riittää vaikka ei olisi ketään.” No, kaikki on suhteellista, Montaignen Esseet löytyvät kotihyllystä ja nykyrunoilija kohtaa lukijoita – monesti kritiikkiäkin, netissä.

Itse löysin ilahduttavasti Kuolemattomien kirjan kritiikin tuoreesta Tuli & Savu Runouslehdestä printtiversiona. Arviosta teki erityisen tekstin mitta: yhdeksän ja puoli sivua. En ole törmännyt koskaan vastaavaan, 128-sivuisessa lehdessä on reilusti muutakin asiaa ja kahdeksan runoteoksen kritiikki. Tekstin mittaa selittää, että myös aikaisempaa tuotantoani käsiteltiin sikäli, kun se sivuaa tuoretta julkaisua.

Nettikritiikit ovat jo syksyltä Kulttuuritoimituksen ja Runografin alustoilta. ”Kirjailija Juha Siron suurin ansio on sen valtavan kulttuurisen perinnön aukaisemisessa, joka periytyy meille läntisestä kulttuurihistoriasta. Sanojen rajallisuus olevaisen ja tuntemattoman kuvaajana ei ole Juha Sirolle ongelma. Hän tekee Kuolemattomien kirjassa sen, johon vain taitavin sanankäyttäjä pystyy: avaa meille ovet uuteen todellisuuteen.” (Kulttuuritoimitus)

Pier Bruegel vanhempi: Metsästäjät talvimaisemassa (1565).

Yllättäen Tuli & Savun sekä Runografin kriitikot päätyvät saman runon nostoon ja vertaavat sitä modernismin klassikkoon William Carlos Williamsin runoon, joka on myös tehnyt tekstin Bruegel vanhemman maalauksesta Metsästäjät talvimaisemassa (1565) Williams on suosikkilistallani – blogistakin löytyy juttu – mutta ko. runo ei ollut minulle ennestään tuttu. Tässä omat assosiaationi maalauksesta:

Bruegelin (1525 – 1569) maalauksen runo Kuolemattomien kirjasta.

Kotikissan päiväkirja on tuorein, vuoden vaihteessa julkaistu koko perheen pienoisromaani. Siitäkin löytyy runoa, mutta Miauuu! – koko kirja on kissan kirjoittama, olen sen vain maukukielestä kääntänyt luettavaan asuun. Uusi romaanikäsis jatkuu liuskalta 136, mutta etenee hitaasti. Sanoisin, että mitä helpompi ja ”läheisempi” aihe, sen vaikeempaa siitä on tehdä ”kirjallisuutta”.

……………………………………

Blogin ekstralinkit:

1. Juhan kotisivut

2. Palladium Kirjat

3. Tuli & Savu

4. William Carlos Williams blogissani

………………………………………..

Taivaalta sataa mustia orvokkeja

by

17.11.2025

19:24

Leave a comment on Taivaalta sataa mustia orvokkeja

Kirjalliset näyttämöt, Kirjoittamisen ideat, Runous

, ,

Leena Kellosalo on julkaissut aiemmin kolme runokokoelmaa: Leonardo sai siivet, Hevosenpääsumussa, Tulikärpäsiä Tammelan yllä. Taivaalta sataa mustia orvokkeja (ntamo 2025) on hänen tuore, neljäs kokoelmansa.

Aiemmat kokoelmat ovat olleet ”tarinallisia ja paikkasidonnaisia”. Niin nytkin, mutta kierroksia on lisätty. Runot ovat sekoitus fantasiaa, surrealismia, mytologiaa ja arkista realismia. Teos on jaettu neljään osaan: Nome della rosa, Sypressit peittyvät aamuisin valkoiseen vastavaloon, Baudelairen pimeitä kukkia, Levylautasella soi Mahlerin kahdeksas. 

Kannessa on Juha Tammenpään grafiikkaa: Demeter, joka oli kreikkalaisessa mytologiassa sadonkorjuun, viljan ja kaikkien elävien kasvien jumalatar. Kokoelma liikkuu notkeasti eri aikojen välillä: ”Emilialla on nahkahihnan päässä valoisa puolensa / musta kissa, jonka silmissä vihreät auringot / ja kaulassa helisevä kulkunen / Assisin luostarin iltakello / forte fortissimo / joka sekoittuu toisessa ajassa.”

Usein ollaan myös Näsi- ja Pyhäjärven rannoilla, Pispalassa ja Pyynikin rinteillä. Siitä huolimatta riveille mahtuu Kapkaupungista tullut kirje, Afrikasta lentänyt kiertokiitäjä ja floridankalkkarokäärme. Psilosybiiniä sisältävät ”taikasienet” saavat myös oman runonsa. Tunnettuja nimiä vilahtelee riveillä: Walt Whitman, Dostojevski, Billie Holiday… agentti 007 istuu professori Joelin kanssa Metson kahvilassa. Kokonaisuus pysyy kasassa ja yllättävänä miljöidensä ja varsinaisten päähenkilöidensä kautta.

Leena Kellosalo, kuva Heidi Glader

Tapahtumanäyttämöitä ja henkilöitä mahtuu runsaasti mukaan: Milavidan puisto, Pyynikin näkötorni, Rajaportin sauna, Pispalan legendaarinen antiikkikauppias Irja Lastunen ja tietysti Lauri Viita, aina kymmenvuotiaasta saakka kuolonkolariin ja hänen viimeisiin sanoihinsa: ”Pahin on ohi”.

Toisesesta runosta löytyvät Viidan niukat, elämään jääneet rivinsä: ”Pyhäjärven rannassa / valkolumpeet kukkivat mustan jään läpi / Rimbaud’n humaltunut venhe lipuu saaren editse joka / liikkuu / lähestyy hiljaisuutta // ’Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä. // Tuulihaukka kiertää haulitornin / heittää syntymäsulan Viidan tervapahvikatolle”

Taivaalta sataa mustia orvokkeja sisältää runsaasti historiallisia ja kulttuurisia viitteitä yllättävissä yhteyksissä: ”Kirjahyllyssä Nefertitin marmoripatsaan vieressä / Heinrich Ofterdingenin sivujen välissä / kellastunut nuoruuskuva: / Irja ja Uuno Pispalan bensa-aseman seinustalla ja // sinisadetta loputtomiin.

Kellosalon kokoelma kestää lukukertoja, itse asiassa syvenee kakkoskierroksella. Sopii myös yöpöydälle luettavaksi sopivasti annosteltuna. ”Kiikarin pisaroivaan linssiin sukeltaa valaistu Tarjanne / kuin asemapaikaltaan karannut majakka. // Tyyrpuurin puolella mustan borsalinon huopalieriin nukahtanut isoapolloperhonen / Lady Dayn äänen feromonien tainnuttamana

……………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Mikä on kirjailijan ja runoilijan tehtävä?

2. Lue jotain sellaista, jota et ole ennen kokenut

…………………………………………

Seitsemän pointtia kuvan ja sanan yhtäläisyydestä

by

26.8.2025

16:22

Leave a comment on Seitsemän pointtia kuvan ja sanan yhtäläisyydestä

Kirjallinen estetiikka, Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuvataiteilijat, Runous, Sivistys

, , , , , ,

Sanan ja kuvan vastaavuus aistillisena kokemuksena on kiinnostanut minua nelivuotiaasta saakka. En osannut vielä lukea, mutta kuolemaa tekevän isoisoäitini vuoteen vierellä selasin Gustave Dorén kuvaraamattua. Sanoja ei tarvittu, kuvat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Samanlainen, vuoden 1886 painos kuuluu työhuoneeni hyllyyn.

Gustave Doré (1832 – 1883). Henri Rosseau, Käärmeenlumooja, 1907.

Kuolemattomien kirja käsittelee kuvaa ja sanaa proosarunon keinoin. Mukana on 33 taiteilijaa, Hieronymus Boschista Edward Hopperiin. Myös naisia, joiden asema on taiteen historiassa ollut erityisen haastava. Kaikki kuolleita yhtä lukuun ottamatta, sillä kuolemattomuuden ensimmäinen edellytys on kuolema. Kirjassa Picasson osuus päättyy Lorcan säkeisiin: ”Kaikissa maissa kuolema on loppu. / Se tulee ja verhot vedetään eteen. Mutta ei Espanjassa. / Siellä verhot avataan.” 

Olen kerännyt vuosien varrella kuvan ja sanan kokemuksesta ja yhteneväisyydestä sekä tutkimuksiin perustuvaa että ”näkemyksellistä” tietoa. Pengoin muistiinpanoja ja tsekkailin lähdekirjojen alleviivauksia. Nostan tähän seitsemän kiteytettyä pointtia. Ehkä ne käyvät esimerkiksi siitä, ettei ensimmäiseen ajatukseen tai oivallukseen kannata koskaan pysähtyä. Pätee kaikkeen mitä ihmisen päässä liikkuu.

Ellen Thesleff, Kaiku, 1891.

1. Leena Krohn kirjoittaa esseekokoelmassaan Rapina (wsoy 1989) otsikolla Kieli on kolmas silmä: ”Katson peiliin ja näen, että minulla on kaksi silmää. Mutta kolmatta silmääni en voi nähdä, koska se on näkymätön. Silti se on todellinen, ja samanlainen silmä on kaikilla tässä kaupungissa. Ihmisen näkö on triokuläärinen, ei binokuläärinen.”

2. Berliiniläisen Humboldtin yliopiston tutkimuksen mukaan kieli ohjaa sitä, miten havainnoimme maailmaa. ”Kieli vaikuttaa myös varhaiseen, automaattiseen visuaaliseen prosessointiin.” Yorkin yliopiston tutkijat ovat tehneet samat johtopäätökset: ”Kieli vaikuttaa ihmisen kykyyn eritellä aistikokemuksia.”

3. Wittgenstein on kirjoittanut ”Kielen kuvateoriasta”, jossa kieli ihannetilanteessa muodostaa todellisuuden peilikuvan. Hänen mukaansa teoriat eivät voi sanoa mitään havaintokokemuksen ulkopuolelle jäävistä, käsityskyvyn ylittävistä havainnoista mitään.

4. Merkittävä kielellisen ”suhteellisuusteorian” edustaja, amerikkalainen Benjamin Whorf esittää miten lukutaidottomat ja primitiiviset yhteisöt saattavat ilmentää ihmisen älyn toimintaa korkeammalla ja monimutkaisemmalla tasolla kuin ”sivistyneet” kulttuurit. ”Olemme kielen avulla tehneet väliaikaisen analyysin todellisuudesta ikään kuin se olisi lopullinen. Ajattelun ja sen kielellisen taustan uudelleen arviointi veisi tietämystämme suuren askeleen eteenpäin.”

Pieter Bruegel vanhempi, Metsästäjät talvimaisemassa, 1565.

5. Tämän Einsteinin pohdinnan olen jakanut aiemminkin: ”Sanoilla tai kielellä sellaisena kuin ne puhutaan tai kirjoitetaan ei näytä olevan mitään osuutta ajattelumekanismissani. Sanat ja muut merkit on etsittävä vaivalloisesti vasta toisessa vaiheessa, kun mainittu assosioiva peli on riittävästi vakiinnutettu.”

6. Yksilön kokema synestesia voi sekoittaa aisteja. Ihminen saattaa nähdä numerot, kirjaimet ja sanat värillisinä. Kirjailijana en itse voi sanallistaa todellisia tai kuviteltuja tapahtumia, ellen näe niitä ensin mielessäni kuvina ja kolmiulotteisina tilakokemuksina. René Magritten mukaan kuva ja sana ovat tasavertaisia: ”Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.”

7. Julkaisussaan Language, Mind and Reality, Benjamin Whorf sanoo: ”Kielessä tapahtuva muutos voi muuttaa käsityksemme maailmankaikkeudesta.”

Kuolemattomien kirja löytyy edullisimmin osoitteesta https://palladiumkirjat.fi

……………………………………….

Blogin ekstralinkit

1. Andres Serranon ”Pissakristus” ja runo

2. Astu Vermeerin aikakoneeseen

………………………………………

Luvassa runoo ja musaa!

by

13.1.2025

18:41

Leave a comment on Luvassa runoo ja musaa!

Julkistuskutsu, Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuvataide, Runous, Sivistys

, ,

Päivän postaus on lyhyt. Se toivottaa tervetulleeksi Runokaraokeen. Pub Sisko ja sen veli Tampereella, Lapintie 6, Komediateatteria vastapäätä. Esitän kaksi runosettiä, niiden välissä on musiikkia ja open mic -mahdollisuus myös muille. Tilaisuus korkkaa runokaraoken 20-vuotisen taipaleen juhlavuoden.

 

 

Kuolemattomien kirja avaa näkökulmia 33 kuvataiteilijan töihin proosarunon keinoin. Toivoakseni saan myös kuvia pubin näytölle. Tekstien valinta on vaikea pala. Uskoakseni Artemisia Gentileschi (1593 – 1656) on mukana. Teksti on pitkä, tässä viisi viimeistä riviä:

Artemisia Gentileschi: Judith surmaa Holoferneen (n.1620)

”Katso miten Artemisia kuvaa / kahta vahvaa naista yhdessä. Katso lakanoilta valuvaa verta / ja Judithin kaiken kertovaa ilmettä. / koston, pelastuksen ja varmuuden hetkellä. / Eikä kyse ole vain kuolemasta, kun Artemisia sanoo: / Näytän teille mitä nainen voi tehdä.”

……………………………..

Ekstralinkki

Kotisivuiltani löytyvät kaikki kirja-esittelyt, äänirunot, vapaasti käytettävät onnittelurunot ja haastattelut. 

……………………………..

Kuolemattomien kirja

by

12.12.2024

18:15

3 kommenttia artikkeliin Kuolemattomien kirja

Kirjallisuus, Kirjoittamisen ideat, Kulttuuri, Kuvataiteilijat, Runous

, , , ,

Tuorein, kuudestoista teokseni, Kuolemattomien kirja julkaistaan vuodenvaihteessa. Tuskin on perusteetonta sanoa, että kirjan ajatus on kypsynyt mielessäni nelivuotiaasta saakka – ihmisikä sitten, ajalta, jolloin en vielä osannut lukea. Teoksen aloittavassa esseessä kerron, miten kääntelin Gustave Dorén kuvittaman Raamatun sivuja ja kuvat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. 

Kuolemattomien kirjan lähtöajatus Réne Magritten sanoin: ”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.” Ja Leena Krohn kirjoittaa esseekokoelmassaan Rapina ja muita papereita: ”Ihmisen näkö on triokuläärinen, ei binokuläärinen, sillä hänen kolmas silmänsä on kieli.”

Kuolemattomien kirja käsittelee kuvaa ja sanaa proosarunon keinoin. Mukana on 33 taiteilijaa, Hieronymus Boschista Edward Hopperiin. Kaikki kuolleita yhtä lukuun ottamatta, sillä kuolemattomuuden ensimmäinen edellytys on kuolema. Kirjassa Picasson osuus päättyy Lorcan säkeisiin: Kaikissa maissa kuolema on loppu. / Se tulee ja verhot vedetään eteen. Mutta ei Espanjassa. / Siellä verhot avataan.” 

Myös saksalaisen Hans Magnus Enzensbergerin kokoelma Mausoleumi Kolmekymmentäseitsemän balladia edistyksen historiasta (ntamo, suom. Kari Aronpuro 2013) teki aikanaan lähtemättömän vaikutuksen. Siinä missä Enzensberger käsittelee aiheiltaan laajaa henkilögalleriaa, Kuolemattomien kirja keskittyy kuvataiteen tekijöihin. Semmoinen käsitys minulla on, ettei aiheesta tässä laajuudessa ole ennen lyriikan keinoin kirjoitettu. Alun esseestä käy ilmi, että tämä taitaa olla itselleni jonkinmoinen runotuotantoni ”lempilapsi”. 

Elin Danielson-Gambogi: Päättynyt aamiainen, 1890

Kuolemattomien kirja kulkee osin tunnettujen taitelijoiden matkassa, mutta nostaa myös renessanssin miestaiteilijoiden varjoon jääneitä voimakkaita naisia, joiden työskentelyedellytyksiä pyrittiin aikanaan kaventamaan. Teos yltää 1200-luvulta omaan aikaamme saakka. Kirjan teksteistä on vaikea nostaa tähän kokonaisia näytteitä, proosamaiset, ja lyyrisemmätkin runot saattavat olla kolmen sivun mittaisia. Poimitaan kuitenkin muutaman rivin ote René Magrittelta.

René Magritte: The Lovers 2, 1928

Keskenkasvuinen René Magritte näki

miten hänen hukuttautunut äitinsä

nostettiin Sambre-joesta, miten

vaatetus oli kiertynyt hänen kasvojensa ympärille.

         Katso itseään varioivaa maalaussarjaa Les Amants

joka ei jättänyt Magrittea milloinkaan rauhaan.

        Voitko kuvitella kohdallesi suudelman

jossa nainen ja mies ovat kumpikin verhonneet

kasvonsa valkoisella kankaalla. 

……………………………………………………

Ekstralinkki

Kotisivuiltani löytyvät kaikki kirja-esittelyt, äänirunot, vapaasti käytettävät onnittelurunot ja haastattelut. Galleria-linkistä taideprojektini: ”Ahdistuspurkit” ja ”Kaupunkitaidetta sähkökaapeissa”.

…………………………………………………..

Täyden palvelun itsemurhatoimisto

by

27.8.2024

15:50

Leave a comment on Täyden palvelun itsemurhatoimisto

Kirjallisuus, Kirjoittamisen ideat, Moderni kuvataide, Sivistys, Suomennokset

, , , ,

Jacgues Rigaut (1898–1929) oli ranskalainen dada-runoilija ja surrealistinen kirjailija, joka päätyi nuorena itsemurhaan provokatiivisena ja ”taiteellisena” tekona: ”Itsemurhan tulee olla elämäntehtävä. /…/ Koko olemus hinkuu toimintaa, joka kääntyy ihmistä itseään vastaan, jos tuo onneton ei osaa keksiä sille päämäärää.”

Jacques Rigaut 1922. (Man Ray 2015 Trust / ADAGP 2024, image: Telimage, Paris)

Rigaut kirjoitti vailla kokoavaa tavoitetta: lehtijuttuja, muistiinpanoja ja irrallisia tekstiluonnoksia. Niistä koottu pieni painos julkaistiin ensi kerran 1934. Vasta 1970 Martin Kay toimitti kattavan laitoksen, joka sisälsi myös julkaisemattomat tekstit ja kirjeenvaihdon. Suomentaja Janne Salo kokosi teoksen pohjalta kokoelman Täyden palvelun itsemurhatoimisto (Palladium Kirjat 2024). Kirjassa on myös Sami Sjöbergin kirjoittamat jälkisanat, jotka valottavat ajan henkeä: Dadaa, surrealistista ja antitaiteellista vallankumousta. 

Itsemurha oli yksi dadan taidekumouksen tarkoituksellisista paradokseista: ”Vain taitelija voisi tappaa itsensä taidetekona. Tämä elämän ja kuoleman rajoilla temppuileva hahmo tarvitsi yleisön, jotta itsetuhon eleellä olisi esteettistä arvoa.” Dadaismi syntyi ensimmäisen maailmansodan aikaiseen moraalityhjiöön ja vaikutti kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja teatterissa vuosina 1916–1923. Dadan kausi oli lyhyt, mutta perintö pitkä: ready-made, futurismi, kubismi, kollaasi, surrealismi ja provokatiivinen taide ovat yhä tuttuja. Ja toki kaikki muistavat yhä Marcel Duchampin taidenäyttelyyn signeeraaman pisuaarin vuonna 1917.

Kuva HS 10.4.2016. (Dada 100-vuotta)

Rivit Itsemurhatoimiston takakannesta: ”Pariisilainen dadaisti, nuorena itsensä ampunut Jagues Rigaut ei tahtonut jättää jälkeensä mitään, mutta jotain jäi: kylmänviileitä ja kuolinvoimaisia kirjoituksia itsemurhan houkutuksista, ikävästä, epätodellisuuden kokemuksesta sekä elämän perimmäisestä merkityksettömyydestä.” Näinkin voi lähestyä ikuisuuskysymystä elämän tarkoituksesta.

Rigautin tekstit ovat lyhyitä ja fragmentaarisia. Useimmiten johonkin yksittäiseen teemaan otsikoituja tai siitä ketjutettuja ajatuksia. Välillä tekstit ovat kitkerän käänteisiä aforismeja: ”Jumala näyttää hapanta naamaa, hän kadehtii ihmisen kuolevaisuutta. Ilouutinen: persoonallisuuden kato on ainut tunnetila, joka minulla on jäljellä.”

Kuva teoksesta, sivu 74.

Elämästä luopumisen teema kulkee vaimeammin tai voimakkaammin koko teoksen läpi: ”Ihminen, jota vastoinkäymiset ja ikävä karttavat voi pitää itsemurhaa kaikkein pyyteettömimpänä tekona – ellei sitten kuolema herätä hänessä ylen määrin uteliaisuutta. En kuollaksenikaan tiedä milloin ja miten olen saattanut ajatella näin, mikä toisaalta ei vaivaa minua. Mutta jos jotain, on se teoista ainakin absurdein: fantasiaa kukkeimmillaan, unenkin ylittävää kursailemattomuutta, myöntyvyyttä puhtaimmillaan.”

Myös visuaalisuus saattaa välähtää tekstissä puhtaan dadan hengessä: ”Olen flyygeliin kiivennyt Antikristus hattuna gramofonin torvi. Rehvakkaasti pompin päälläni Pera Palacen aulaan ja pyöritän jänisräikkää isovarpaillani. Herra siunatkoon teitä, kuutamon aasit!”

Jacques Rigautin 80-sivuinen tekstikokoelma on tärkeä, dokumentaarinen teos, joka valottaa aikansa taiteen käännekohtaa, jonka vaikutukset elävät yhä. Se toimii myös inspiroivana vastavoimana valmiiksi ajatellulle ilmaisulle. Näinkin voi kirjoittaa!

……………………………..

Ekstralinkit

1. Mistä kannattaa kirjoittaa – ja kenelle?

2. Lisää Dadaa: Hans Arp ja Pilvipumppu

……………………………..