Tässä teille tuleva kirjallisuuden nobelisti

Alla olevan kirjailijakuvan on ottanut Adam Walanus Krakovan Conrad Festivaaleilla vuonna 2009. Nainen on 1962 syntynyt puolalainen kirjailija Olga Tokarczuk. Valistunut veikkaukseni on, että hänelle myönnetään kirjallisuuden Nobel. Jollei tänä vuonna, niin sitten seuraavana, tai sitä seuraavana…

Puolan arvostetuimpiin nykykirjailijohin lukeutuva Tokarczuk on saanut psykologin koulutuksen. Hänen bibliografiastaan löytyy reilu tusina teoksia, joista on suomennettu kolme: Päivän talo, yön talo, Alku ja muut ajat sekä Vaeltajat. Kaikkien erinomaiset käännökset on tehnyt Tapani Kärkkäinen.

Tokarczukin tyylilaji on maaginen realismi. Kaikki minkä kuvitella saattaa on totta. Kirjailija uittaa lukijan sisään Jumalan ja enkelten ajatuksiin ja upottaa myyttisten olentojen ja kasvien hitaisiin mielenliikkeisiin. Tokarczuk päivittää latinalaisamerikkalaisten kirjailijoiden tyylilajin ja tekee sen esikuviensa veroisesti ja paremmin.

Kertoja siirtää henkilökohtaiset mielenliikkeet historiallisiin kehyksiin ja sekoittaa soppaan myytit ja kaikkialla läsnä olevan luonnonkierron. Tuloksena on niin tiheää tekstiä, että tarinan kaarta ja kerronnan punaista lankaa tarvitaan vain nimeksi. Romaaneista tulee rihmastoja, jotka kertautuvat ja haarovat loputtomiin.

Miksi Nobel-palkinto? Voisin jaaritella pidemmin termein, mutta tempaistaan ylätason tiivistys tähän yhdellä lauseella: Tokarczuk kirjoittaa ikuisuutta varten. 

Esimerkkinä karkea ja liioiteltu kärjistys: otetaan Keltaisen kirjaston varhaisin julkaisu, Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky (1954), tai aikanaan maailmanmaineeseen noussut Harper Leen Kuin surmaisi satakielen (1960). Kummankin kirjan aikanaan ajankohtainen etiikka, kantaaottavuus ja moralismi on kerännyt päälleen niin paksun pölyn, että se häivyttää itse kirjallisuuden.

Nobelia ei voiteta, se on työstä annettava tunnustus. Kirjailijan tulee kirjoittaa johdonmukainen tuotanto, jonka ainakin oletetaan kestävän aikaa ja muodostuvan eräänlaiseksi kirjallisuuden merkkipaaluksi. Näin on käynyt vain harvan palkitun kohdalla, ikuisen elämän portti on ahdas. Kansallisesti katsoen tilanne tasoittuu, kyllä suomalaisetkin sen ainokaisensa muistavat.

Kirjat on tarkoitettu luettavaksi, joten kokonaisuudesta lainauksen repäiseminen hirvittää aina. Vuodenaika kuitenkin helpottaa muutaman rivin kappaleen valintaa. Teksti löytyy romaanista Alku ja muut ajat. (suom Tapani Kärkkäinen, 2007)

”Sienirihmasto ei ole kasvi eikä eläin. Se ei kykene ottamaan voimaa auringosta, sillä sen luonto on auringolle vieras. Se ei tunne vetoa lämpimään eikä elävään, sillä sen luonto ei ole lämmin eikä elävä. Sienirihmasto elää siitä, että se imee loput mehut kaikesta mikä on kuolemassa ja hajoamassa ja imeytymässä maahan. Sienirihmasto on kuoleman elämää, hajoamisen elämää, kuolleiden asioiden elämää.”

………………………………………………..

EKSTRALINKKI: blogissa Puolan edellinen nobelisti vuodelta 1996.

………………………………………………….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!