Perjantairunossa henkiin heränneet

Kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat ry täytti 70 vuotta marraskuun 22. päivä. Ensin tilaisuus Raatihuoneella, loppuillan juhla ravintola Tammerissa, jossa myös perustamiskokous aikanaan pidettiin.

Luin tilaisuudessa tekstin, joka herättää henkiin kahdeksan Tampereella vaikuttanutta kirjailijaa: Yrjö Jylhä, Viljo Kajava, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Erno Paasilinna, Kalle Päätalo, F.E. Sillanpää ja Lauri Viita.

Yrjö Julhä, Viljo Kajava, F.E. Sillanpää, Väinö Linna, Eeva-Liisa Manner, Kalle Päätalo, Erno Paasilinna, Lauri Viita.

Kirjailijat valittiin aikanaan kuvanveistäjä Radoslaw Grytan Kivikirjastoon, joka on Tampereen Aleksis Kiven kadulle vuonna 2002 valmistunut ympäristötaideteos. 19-osaisessa Kivikirjastossa on heidän tekstejään graniittiin hakattuna, sekä kadulle istutettu tammi.

Aloitin tekstin teon listaamalla mainittujen kirjailijoiden kaikkien julkaistujen teosten nimet. Tuloksena oli 179 kirjan nimeä. Käytin 57 teoksen nimet saadakseni aikaan tolkullisen runon. Kaikki kirjailijat ovat mukana. Ja huomatkaa, vain kirjojen nimet ilman ainuttakaan ylimääräistä sidesanaa.

Jokainen meistä

Elokuu, elämä ja aurinko,

sateenkaari pakenee ennen iltapäivää.

Tähän saavuin, valoksi maan päälle,

aika rakastaa aika laulaa.

Jokainen meistä, valveilla kuin unessa,

täällä pohjan tähden alla, Tammerkosken sillalla,

toiviotiellä suljetuin silmin kuin tuuli ja pilvi.

Jäähyväiset eiliselle, niin vaihtuvat vuoden ajat,

Tampereen runot, käsityöläisen unet, orfiset laulut.

Nuoruuden aamu ja ilta, kirjoittamisen aika,

hellyys, kahden sydämen talo.

Tämä matka, isoa luovia kiertämässä,

maan ja meren runot, rannat, rannat

paetkaa purret kevein purjein,

varokaa voittajat ruumisarkun nauloja.

Kosketus maailman kourissa myrskyn jälkeen, kiirastuli,

yksinäisyys ja uhma.

Muuttumatta musta rakkaus, varjoon jäänyt unien lähde,

liekkejä laulumailta jos suru savuaisi.

Maailman sanoja ja tekoja, lukemista kaikille:

ihmiselon ihanuus ja kurjuus, kurimus

kirjoitettu kivi, kauneimmat runot,

tähänastisen elämäni kirjaimet

ruusuja, lunta, kävelymusiikkia,

toukokuun lumi, kirkas, hämärä, kirkas.

Siivitetyt kädet: vielä piirrän viivan taivaan sineen,

sinusta, minusta, hissistä ja jazz-bändistä.

Entäs sitten, Leevi?

Ikäviä kirjailijoita.

……………………………..

Blogialustani valitettavasti hukkaa rivivälit ja muotoilun. Teksti on vapaasti käytettävissä. Jos joku haluaa originaalimallin, voi laittaa sähköpostiini viestin (juhasiro@saunalahti.fi) niin lähetän pdf-tiedoston.

Kivikirjaston teostiedot: linkki.

……………………………..

”Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista”

Tarinasta on kaksi versiota: kun saksalaiset joukot marssivat Puolaan, Gestapo kaivoi esiin juutalaisen vastarintaliikkeen aktiivin Stanislaw Jerzy Lecin ja toimitti hänet Tarnopolin kuolemanleiriin. Sodan loppuvaiheessa kuolemaantuomitut pantiin kaivamaa ojaa, johon heitä ammuttiin. Lec tovereineen onnistui pakenemaan pimeyteen, ja he onnistuvat vaihtamaan ylleen aiemmin varastetut SS-univormut.

Tarnopol, Puola, heinäkuu 1941.

Rankemman version mukaan Lec lapoi omaa hautaansa, kunnes karkasi vartijan päälle ja tappoi tämän. Vaihdettuaan univormun ylleen, hän pakeni vartiomiesten ohitse leirin portista.

Jerzy Lec (1909 – 1966) opiskeli lakimieheksi, mutta toimi runoilijana ja lehtimiehenä sekä teki poliitista kabareeta. Sodan jälkeen Lec vietti kaksi vuotta myös maanpaossa Israelissa. Puolaan paluun jälkeen hänellä oli vaikeuksia sensuurin kanssa. Kirjoittamisensa ohella hän käänsi kirjallisuutta venäjästä, ukrainasta, ranskasta ja saksasta. Omaan bibliografiaan kertyi viitisentoista julkaisua.

Stanislaw Jerzy Lec

”Kirjailijaksi ei synnytä. /…/ On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Erno Paasilinnan motoksi mielletty aforismi on epälooginen ja väärinymmärretty. Ja useimmiten väärissä paikoissa siteerattu. Lecin kohdalla ajatuksella saataisi olla katetta. Sota, keskitysleirikokemukset, sensuuri ja poliittiset ristiriidat muokkasivat ja kyynisivät kirjailijan asennetta.

Puolan tilannetta Lec kuvasi osuvasti: ”Meitä sanotaan lännessä idäksi, idässä länneksi.” Henkilökohtaisella tasolla hän käytti ”partaveistä ja dynamiittia, katkaisematta kenenkään kaulaa.”

Lecin aforismien tyyli on puhekielinen, lyhyt, kriittinen, lakoninen ja kaikkia ideologioita hylkivä. Riveillä saattaa vilahtaa patetiaa, huumori on mustaa ja asenne Vastakarvaan. Esimerkit löytyvät saman nimisestä kokoelmasta, joka julkaistiin Tuomas Anhavan ja Ville Revon kääntämänä 1968.

Ensimmäisen suomenkielisen painoksen julkaisu 1968.

Heikoin rengas on vahvin. Siitä ketju murtuu.

Kello lyö. Kaikki.

Kymmenen käskyn ”älä tapa” kuulostaa kehotukselta, mutta on oivallus.

Tilanteen avain on usein naapurin ovessa.

”Se on vain meteori”, sanoi kynttilä halveksivasti.

Aatteiden taistelussa kaatuu ihmisiä.

Me teimme lippuja punaisista tyynynpäällisistä sillä välin kun muut tekivät lipuista tyynynpäällisiä.

Kuolemattomuuden ensimmäinen ehto on kuolema.

Ulos pääsee useimmiten siitä mistä meni sisään.

Mitä ei voi kuvitella, sitä on usein kaupan.

Hyvä neuvo kirjailijoille: Tietyllä hetkellä lakatkaa kirjoittamasta. Jopa ennen kuin olette aloittaneet.

Luottakaa ihmisen järkeen: on paljon mitä he eivät opi ymmärtämään.

Posetiivi jauhaa nuuskaksi sävelmän kuin sävelmän.

Ajattelemattomuus on kuolemaksi. Toisille.

Viimeistä edellinen mohikaani tappaa viimeisen päästäkseen hänen paikalleen.

Missä nauraminen on kielletty, siellä ei itkeminenkään yleensä ole sallittua.

Minä tarjoilen teille makealla kuorrutettuja karvaita pillereitä. Pillerit ovat vaarattomia, myrkky on makeudessa.

Moraalin kohentamiseksi on tingittävä vaatimuksista.

Minä olen kaunis, minä olen voimakas, minä olen viisas, minä olen hyvä! Ja kaiken tämän minä olen itse älynnyt!

…………………………………………

Tämän jutun parina sopii lukea myös aiempi: ”Kolme näkökulmaa keskitysleiriltä”. linkki