Hanna Weseliuksen esikoisromaani Alma! voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2016. Seuraavana vuonna teokselle myönnettiin Tulenkantaja-palkinto, joka on Aamulehden ja Tulenkantajien kirjakaupan perustama palkinto teokselle, jolla arvioidaan olevan mahdollisuuksia menestyä käännöksenä Euroopassa.
Alma! ehti olla lukulistalla vuodenvaihteeseen saakka, jolloin poimin pokkarin matkalukemiseksi Akateemisesta. On palkittuja kirjoja, jotka on helppo tunnustaa ”hyviksi” ja kirjallisilta ansioiltaan korkeatasoisiksi, mutta jotka eivät iske minuun emotionaalista kipinää. Alma! on molempia, palkintojensa arvoinen, lukukokemuksena ja kieltään elämyksellinen.
Weselius (s.1972) on kirjailija, valokuvataiteilija ja taiteen tohtori, joka työskentelee Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmassa. Ja ettei ”renessanssi-ihmisen” monipuolisuus jäisi epäselväksi, hän myös laulaa ykkössopraanoa Koiton laulu -kuorossa.
Weselius määrittelee työtään itse: ”Minulle kirjoittaminen ja valokuvaaminen eivät ole mitenkään erillisiä asioita, kirjoitan valokuvista. Valokuvissani olen käsitellyt samantyyppisiä asioita kuin kirjoitustyössäni. Kaikki on enemmän tai vähemmän sitä samaa kysymystä.”
Tulenkantaja-palkinnon perusteiden mukaan: ”Alma! on loistavasti kirjoitettu, täynnä upeita lauseita ja kieltä, joka luo alati uusia yhteyksiä ja synnyttää kuvia.” Kyllä, totta vieköön, kerronnallisessakin otteessaan Alma! on hyvin visuaalista ja rikasta kieltä.
Kirjan ydin on historiallinen analyysi naisen osasta. Romaani liikkuu mm. 1900-luvun alun Wienissä, New Yorkissa 1945, lähimenneisyydessä ja nykypäivässä. Kaikesta huolimatta pokkarissa on vain parisataa sivua. Tarina kulkee kaleidoskooppimaisena, lukujen vaihtuessa kerrontaan helähtää aina uusi näkökulma.
Alma Mahler on romaanin historiallinen keskushenkilö, mutta mukana ovat niin kuvataiteilija, yökerhotanssija kuin lastenvalvojakin. Suhdettaan kirjan henkilökuviin Weselius määrittelee: ”Myös tarina taidemaalari Oskar Kokoschkan Alma Mahlerista tekemästä luonnollista kokoa olevasta nukesta on totta. Minä en olisi keksinyt sellaista. Jos keksin henkilön, hän on todella tavallinen, ja hänen elämänsä tapahtuu ihmisen sisällä. Henkilöni eivät tee mitään kirjassa, he vain ajattelevat.”
Weselius kirjoittaa ilman suoraa dialogia ja käyttää runsaasti apostrofia, puheessaan ja ajatelussaan poissaolevan puoleen kääntymistä: ”Alma, Alma miksi sinä annat tämän tapahtua?/…/ Sinä istut pianojakkaralla ja vääntelet käsiäsi kuin Sylvia Plath.” Rakenteelliset ja kerronnalliset ratkaisut luovat tekstiin lyyrisen ja meditatiivisen otteen.
Romaanissa ei ole varsinaista juonta, vaan useita toisiinsa kietoutuvia teemoja ”naisen osasta”, sukupuoleen kohdistuvista odotuksista ja oletuksista, tukahdutetuista tunteista, mutta myös rajojen rikkomisesta.
Säveltäjä Gustav Mahlerin vaimo Alma asettuu muiden naiskuvien peiliksi ja romaanin perustaksi: ”Tältä pohjalta ne ovat luoneet sinun mukaasi nimetyn, laajalti tunnetun käsitteen, jota ovat jälkeenpäin, kaikin mokomin, itse itselleen antamallaan luvalla soveltaneet kenen tahansa kuolleen säveltäjän keneen tahansa leskeen joka uskaltaa sanoa sanankin miesvainajansa sielunelämästä tai edes omastaan. Tämän käsitteen nimi on The Alma Problem. Näin sinusta, Alma, tuli strutsinsulkahattuinen ongelma, enkä minä jumalauta tiedä itkeäkö vai nauraa.”
Summa summarum ja lukukokemukseni kiteytys: Weselius käsittelee feministiset teemansa vakuuttavasti ja saa historian ja nykyhetken ottamaan tulta tosistaan. Tarinallinen muistijälki on silti alkanut haalistua. Kieli sen sijaan ei. Ilmaisu karttaa kaikkea tavanomaisuutta. Arkisiinkin havaintoihin avautuu persoonallinen näkökulma: ”Kupit ja lautaset irvistelevät, pahvilaatikko huutaa suu auki.”
Itseäni on aina rieponut kritiikkien kliseinen, lattea ja mitäänsanomaton lopetus: ”Jään mielenkiinnolla odottamaan…” En odottele. Mutta lupaan lukea. Weseliuksen rima on korkealla.
…………………………………………….
Blogin aiemmat ekstralinkit:
1. Paperi T ja nobelistin esimerkki. ”Tarinaa tärkeämpää on, miten kirjoittaja käyttää kieltä.”
2. Tusinaproosan tunnusmerkki?
…………………………………………….
