Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi

Kirjailija ja vastenmieliset tyypit

Jatkan vielä mainion proosan ketjua ja nostan blogiin David Foster Wallacen (1962-2008). Hän oli yhdysvaltalaisen kirjailija, joka julkaisi romaaneja, novelleja, esseitä ja artikkeleita. Wallace kärsi syvistä depressiokausista ja hirttäytyi Kalifornian Claremontissa vain 46-vuotiaana.

Itsemurhan nosto avauskappaleeseen on oleellista Wallacen kirjailijanlaadulle. Hänen tekstinsä on äärettömän sensitiivistä ja armottoman tarkkanäköistä, se tuntuu jatkuvasti kysyvän: miten täällä pitäisi elää – tai paremminkin, miten täällä voisi elää?

Kuva: Flickr/Steve Rhodes.

Kuva: Flickr/Steve Rhodes.

Kirjailijan tuotantoon ehti kertyä kolme romaania ja novellikokoelmaa sekä viisi esseekokoelmaa. Juhani Lindholm on suomentanut esseet Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012) ja novellikokoelman Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja (2014). Kummatkin on julkaissut Siltala.

Vuonna 1996 julkaistu yli tuhatsivuinen romaanijärkäle Infinite Jest nosti Wallacen amerikkalaisen nykykirjallisuuden arvostetuimpien tekijöiden joukkoon. Kun aikakausilehti Time listasi sata merkittävintä englanninkielistä romaania vuosilta 1923-2005, se nosti mukaan Infinite Jestin.

Kuten olen aiemminkin sanonut, blogini ei ole pitkän kritiikin foorumi. Teen oman analyysini ja nostan tänne vain kiteytyksen. Kehotuksen tarttua kirjaan tai jättää se tekemättä. Juttu täällä tavoittelee samaa selkeyttä ja yksinkertaisuutta kuin kadulta löydetty kahden euron kolikko.

Moinen tiivistys ei tee kirjoille oikeutta. Juuri siksi ne kannattaa lukea kokonaan. Wallacen stoorit nostin aiempien proosapäivitysten jatkoksi, koska ne niin täydellisesti poikkeavat neljän edellä esittelemäni teoksen rakenteesta ja kielellisestä otteesta.

Vastenmielisten tyyppien lyhyissä haastatteluissa Wallace käyttää vain kahta kerrontateknistä keinoa: subjektiivisen kertojan sisäistä tajunnanvirtaa tai dialogia. Jälkimmäistä jopa niin, että toisen keskustelijan replikointi leikataan kokonaan pois. Näin syntyy ennen lukemattoman intensiivinen luonnekuva henkilöstä, jonka replikoinnin varassa teksti etenee.

Kuin huomaamatta Wallace kehittää teksteihinsä rytmistä briljanssia: pitkät, toisteiset ja kaikkialle haarovat virkkeet alaviitteineen katkaistaan lyhyillä lauseilla. Kokoelmassa on myös sisäinen rytmi, jota novellien järjestys palvelee. Tajunnansisäisissä teksteissä Wallace jos kuka noudattaa kehotusta aisteille kirjoittamisesta. Teksti näkyy, kuuluu, haisee, maistuu ja käyttää kinestesiaa (liiketunto, kehon liikeaisti).

Wallacen tyylille on ominaista kirjoittaa novelleihinsa pitkiä ajatuskulkuja, jotka kuvaavat henkilöiden yksityisimpiä tuntoja, sellaisia, jotka tajunta lähes poikkeuksetta sensuroi kaikilta muilta näkymättömiin ja kuulumattomiin. Esimerkkinä vaikkapa novelli: Arvostetun nuoren näytelmäkirjailijan isä pitää sinua kädestä ja pyytää kuolinvuoteellaan palvelusta.

Tekstissä isä näkee vastasyntyneen ja varttuvan poikansa kuolaavana, rumana, haisevana, epämiellyttävänä ja loputtoman itsekkäänä olentona. Wallacen tekstit ovat paikoin armottomia. Kuin kirjailija saapuisi tunnelmavalaistuun tilaan ja räväyttäisi päälle kylmät ja kirkkaat, joka sopukkaan yltävät valot.

Ja vielä: on hyvä muistaa, ettei mikään elämässä, sen paremmin kuin kirjallisuudessakaan toimi ilman vastapariaan. Wallacen teksteihin kutoutuu outoa huumoria, kun kanssaeläjien päänsisäinen elämä valaistaan kaikessa absurdiudessaan.

………………………………………………

Blogin ekstralinkki: Miten kirjani ovat syntyneet 5. Sitaatti kirjoittamisen edellytyksistä kahdeksaltatoista suomalaiselta kirjailijalta.

…………………………………………………


Kommentit

Kirjoita kommentti

VASTAA LASKUTOIMITUKSEEN KOMMENTOIDAKSESI!

Copyright © 2017 Juha Siro | Mitä tapahtuu todella | Kirjallisuus- ja kulttuuriblogi