Erämaahan tuomittu voi löytää vettä kahdella tavalla. Joku kaivautuu niin syvälle, että osuu vesisuoneen varmasti. Toinen laukkaa ympäri aavikkoa, kaivaa tuhat kuoppaa ja toivoo parasta. Kuulun jälkimmäiseen heimoon. Hyllyssäni lojuu alleviivattuja ja koirankorville käänneltyjä kirjoja, joihin en halua palata. Kauan sitten kolahtanut teksti ei ehkä tekisi vaikutusta tänään. Lainatakseni Fernando Pessoaa: ”Suonissani virtaavat tulevien maisemien pienimmätkin yksityiskohdat, ja kaikki se minkä joudun näkemään toistamiseen tuntuu jo tuskallisen yksitoikkoiselta.”
Portugalilainen Pessoa (1888-1935) lukeutuu Eurooppalaisen kirjallisuushistorian merkkimiehiin. Hän julkaisi aikanaan vain yhden runoteoksen, mutta kirjoitti laajan tuotannon taiteilijanimillä, joista kasvatti itsenäisiä ja keskenään kiisteleviä sivupersoonia. Vähän samaan tapaan kuin tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard, joka julkaisi kiistakirjoituksia itsensä kanssa ja kritisoi omia kirjojaan.
Kollega Octavio Paz kirjoitti Pessoasta, että hän oli ”anglomaani, likinäköinen, kohtelias, vaikeasti tavoitettava, mustiin pukeutunut, harvasanainen ja tuttavallinen, nationalismia saarnaava kosmopoliitti, turhien asioiden vakava tutkija, nauramaton humoristi, verenkylmettäjä, muiden runoilijoiden itsetuhoinen luoja, kristallinkirkkaiden paradoksien löytäjä, mystikko vailla salaperäisyyttä, portugalilaisen keskipäivän vähäpuheinen haamu – kuka Pessoa?”
Pazin määre kuvaa ristiriitaisen persoonan. Pessoan oma lause: ”En minä aina ole sama”, päätyi Pentti Saaritsan viimeksi suomentaman kokoelman nimeksi. (Otava 2001)
”Levottomuuden kirja” toimitettiin Pessoan valtaisasta jäämistöstä ja julkaistiin ensimmäisen kerran vasta 1982. Andalusialainen koira julkaisi Sanna Pernun suomennoksen ja Priit Pärnin kuvilla varustetun laitoksen 1999. Päätöksiäni uhmaten uskalsin nostaa kirjan yöpöydälle. Teksteissään Pessoa palaa yhä uudelleen mielikuvituksen voimaan ja mitättömyyden filosofiaansa: ”Kykenen kuvittelemaan itseni kaikeksi, koska en ole mitään.”
Kannattaa pitää silmät auki arkiselle, turhalle ja mitättömälle. Annetaan Pessoan kertoa miksi:
”Me voimme ja meidän tulee oppia toisilta ihmisiltä. Se on hyvä elämänohje. Elämässä on vakavia asioita joita voimme oppia huijareilta ja rosvoilta, filosofioita joita jakelevat typerykset, luonteenlujuuden ja lainkuuliaisuuden opetuksia jotka syntyvät sattumalta ja joiden antajat ovat sattumanvaraisia. Kaikki on kaikessa. Joinakin kristallinkirkkaina mietiskelyn hetkinä, esimerkiksi kun vaellan aikaisin iltapäivällä pitkin katuja ja teen huomioita, jokainen ihminen tuo minulle jonkinlaisen uutisen, jokaisessa talossa on jotain uutta, jokaisessa kilvessä on viesti minulle.”
En ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin lukenut Pessoa muuta kuin selailemalla.
Sen sijaan olen lukenut miltei loppuun Marilynin hiuspinnin. Perästä kuuluu!
Hei,
Pessoa onkin selailukirjana mitä mainioin, varsinkin Levottomuuden kirja, joka on syntynyt fragmenteista ja tuhansista erillisistä muistiinpanoista. Kirjallinen helminauha siis ja mainio yöpöydälle. Pessoan (ja monen muunkin, vaikkapa Borgesin) tuotannon idea ei ole niiden kirjallinen sisältö tai katsomuksellisuus, vaan tekstin lukijassa herättämät ideat. Se että asioita katsotaan yllättävistä näkökulmista. Lukijan ei tarvitse nieleskellä ”totuuksia”, vaan hän lukiessaan jatkaa kirjoittamisen prosessia ja synnyttää omassa mielessään uutta.
Ja Marilyn… on aina lämmittävää kuulla, että joku jossain lukee. Antaa ehkä palautettakin. Tämä on yksinäistä duunia, ja mietin näitä erityisesti nyt, kun reilun vuoden kirjoitusurakka on loppusuoralla ja uusi käsis valmistumassa. No jaa, matkaa on vielä mutta aika selvät sävelet, loppukin valmiina. Teen sen kyllä aina hyvissä ajoin… tietää mitä kohti kulkea : )
Linkki Pessoa-graduuni: https://www.doria.fi/handle/10024/38553
Korjaus yhteen faktatietoon: Pessoa julkaisi elinaikanaan kaksi runokirjaa, viimeisin nationalistinen Mensagem-runoelma kuolinvuonnaan. Sinänsä hänen runojaan julkaistiin lukemattomissa kirjallisuuslehdissä elinaikanakin.
Moi,
tuo yhden kokoelman tieto on Wikipediassakin virheellinen. Mutta olihan Pessoa jo elinaikanaan tunnettu ja tunnustettukin lehtijulkaisujensa perusteella.
Specialkiitos gradusi linkistä! Teen duunia koko marraskuun liiton Ateenan kämpässä, joten toivon ja uskon, että ehdin siellä tutustua työhösi.
Hyvää Ateenaa, terveiset Meksikosta, myös liiton kämpästä, jossa työskentelyolosuhteet eivät ole ideaalit: vaikea vuokraemäntä ja äänekkäitä remontteja, joista ei tiedoteta etukäteen. Toivon, että vaihtavat residenssiä jo pikkuhiljaa…
Gradussa sijoitetaan Pessoaa myös kirjallisuudenhistorialliseen yhteyteen ja valotetaan portugalilaisen runouden tärkeitä suuntauksia 1800-luvulla.